Monelle nimi Crimsonland herättää kymmenen vuoden takaisia muistoja. Lintuperspektiivistä kuvattu selviytymisräime loputonta vihollisvirtaa vastaan kokee murkkuikään päästyään uudelleenjulkaisun, sopivalla kasvojenkohotuksella kuorrutettuna.




Crimsonlandin takana hääräilevä, Tampereella majaa pitävä 10tons Ltd. ei ole ottanut turhia riskejä uusversiota suunnitellessaan. Kaikin puolin 2014-versio eroaa hyvin vähän kymmenen vuoden takaisesta, niin hyvässä kuin pahassa. Peruskonsepti on arcademaisuudessaan varsin yksinkertainen: Pelaaja aloittaa kentän keskeltä pistoolilla varustettuna ja yrittää selvitä alueen laidoilta hyökkääviä hirviöitä vastaan mahdollisimman kauan, noukkien parempia aseita ja tavaroita taistelun aikana. Pelimuodosta riippuen hahmo saattaa myös kasvattaa tasoaan kokemuspisteiden avulla ja ansaita erilaisia, hahmon ominaisuuksia parantavia perkkejä. Uudistukset ovatkin nähtävissä lähinnä grafiikoiden päivityksessä, sekä käyttöliittymän uusimisessa - itse peli on pitkälti hiilikopio kymmenen vuoden takaisesta.

Meno on alusta alkaen mukavan nopeatempoista, eikä vauhti hyydy ennen kuin kuolema korjaa. Hirviöiden alati kasvava syntymisnopeus varmistaa, ettei paikoillaan voi pysyä montaakaan sekuntia, eikä yksittäisen tulitaistelun pituus pääse kasvamaan turhauttavan pitkäksi. Crimsonland toimii yleisestikin paremmin lyhyissä annoksissa, sillä toimivasta peruskonseptistaan huolimatta pelien vaihtelevuus on vähäistä ja toisto vääjäämätöntä.




Muukalaisten maaperällä luotetaan selkeästi laadun sijasta määrään, sillä tykinruokaa suolletaan pelaajalle vähintään yhden planeetallisen verran jokaisessa tulitaistelussa. Crimsonlandissa kärhämöintiä ei voi edes kutsua onnistuneeksi, jos maaperä on yhä näkyvissä veren ja ruumiiden alta. Tapposaldon kohotessa nelinumeroiseksi on helppoa ymmärtää, mistä peli on saanut nimensä. Määrä painaa laatuun verrattuna vaakakupissa liikaakin, sillä hirviöiden design on pelin heikointa antia. Erilaisia vihollistyyppejä on vain muutamia, eikä niidenkään suunnittelutyö juuri vakuuta. Zombiet sekä jättimuurahaiset ovat jo itsessään hirviösuunnittelun kierrätetyintä antia, mutta kun vihollistyypin eri versiotkin erotetaan toisistaan lähinnä värikoodeilla ja koon skaalauksella, ollaan suunnittelussa menty sieltä missä aita on matalin.

Hirviöholokaustin aiheuttamiseen annetaan onneksi mittava arsenaali erilaisia tuliluikkuja. Monilukuisia asetyyppejä - kuten haulikoita, konekiväärejä ja sinkoja - on tarjolla useina versioina, ammustyyppien vaihdellessa tavallisista luodeista sähköön ja plasmaan. Aseiden suunnittelussa on käytetty mukavasti mielikuvitusta, eikä virneeltä voi välttyä esimerkiksi ionisoidun minigunin sattuessa kohdalle. Yleisesti ottaen aseet on tasapainoitettu varsin hyvin, eikä käyttökelvottomia pyssyköitä juurikaan löydy. Aseiden tiheä syntymisnopeus myös varmistaa, ettei itselleen sopimattomasta vempaimesta tarvitse kärsiä liian kauaa.


Aseiden lisäksi maasta voi nappailla pick-upeja, jotka antavat hetkellistä helpotusta täpäriin tilanteisiin. Pick-upit voi jakaa karkeasti kahteen leiriin: ensimmäiset voimistavat pelaajaa esimerkiksi juoksua nopeuttamalla tai aseiden tulivoimaa parantamalla, toiset pistävät kapuloita hirviöiden rattaisiin erilaisilla räjähdyksillä tai hidastuksilla. Pitkäaikaisempaa helpotusta tarjoavat kokemuspisteillä hankitut perkit, mitkä nollaantuvat jokaisen taistelun jälkeen. Satunnaisista vaihtoehdoista valitut kyvyt liikuttavat pelin kulkua mukavasti erilaisiin suuntiin, vaikka ajoittain niiden vaikutus tuntuu vähäpätöiseltä.



Erilaisia pelimuotoja löytyy mukava määrä. Kampanjan virkaa hoitavat questit toimivat kevyenä tutoriaalina Crimsonlandin perusideoihin, erilaisia asetelmia ja asevaihtoehtoja käyttämällä. Kampanjassa myös avataan pelin lukitut aseet, perkit sekä pelimuodot, joten questien suorittaminen on käytännössä pakollista pelistä nauttiakseen. Pienenä omituisuutena perkit eivät ole lainkaan kampanjassa käytössä. Tämä on toisaalta ymmärrettävää kykyjen satunnaisuuden vuoksi; vääränlainen kyky kun voisi rikkoa koko kentän asetelman. Survival-pelimuodon eivät juurikaan eroa toisistaan, omaten lähinnä pieniä variaatioita perinteisestä selviytymisräiskinnästä: Rush rajaa asevaihtoehdot rynnäkkökivääriin, Weapon picker pakottaa vaihtamaan aseita yhden lippaan rajoitteella ja Nukefism on aseettomuudessaan puhdasta pick-upien juhlaa. Viimeisenä pelattavaksi saatava Blitz taas nopeuttaa pelitempoa entisestään turboasteikolle asti.


Vaikka Crimsonlandin pariin onkin mukava palata aina muutamaksi eräksi tauon jälkeen, yksinpeli alkaa väistämättä maistua pian puulta. Onneksi pelistä löytyy piristysruiske lokaalin co-opin muodossa, joka mahdollistaa maksimissaan neljän pelaajan yhteisräiskinnän. Erilaisten kaveri- ja peli-iltojen välipalana Crimsonland onkin omiaan, kiitos nopeatempoisuuden ja rennon asenteensa. Kilpahenkisille lisämaustetta tarjoaa myös leaderboardien valloittaminen.

Ohjaus on hyvin hiottua ja taistelu itsessään toimii erinomaisesti, mutta pelin aineksista on mahdotonta kyhätä pitkäkestoista pelinautintoa. Monimuotoisempana kokemuksena Crimsonlandin suosittelu kaikille voisi olla helpompaa. Vinkkinä myös mainittakoon, että vuosikymmenen takaisen version omistajat saavat uusversion ilmaiseksi, jos pystyvät todistamaan aiemman ostotapahtumansa.

Arvostelu on osa V2.fi:n pikkupeliviikkoa.