Tuorein sisältö

Watch Dogs

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 27.05.2014
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

02.06.2014 klo 11.11 | Luettu: 37696 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Herätys, Rockstar!
Tunnustan, että olen nirso sandbox-pelien suhteen. Samoin GTA-fanitukseni ei ole varmaan mennyt moneltakaan ohi. Olen ollut Houserien nyrjähtäneen maailmankuvan ystävä alusta alkaen, ja kolmososan jälkeen GTA:sta tuli myös se tekninen merkkipaalu, johon avoimen maailman riehuntoja verrataan.


Ennakkoasenteeni ei ole monestikaan mennyt hukkaan, sillä R* on paistatellut pitkään vapaiden maailmojen ykkösenä. Moni muukin sandbox on ollut ihan viihdyttävä, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka kanssa viihtyisin koneen ääressä liian myöhään ja jonka pelaamista miettisin myös arkisia askareita toimittaessani. Watch_Dogs pääsee jo aika lähelle.

Tekniikka helpottaa elämää


Tietotekniikan lisääntyvä rooli ihmisten elämässä mietityttää monia. Vaikka automaatio ja tietoverkot nopeuttavat asioita, niissä on myös haittapuolensa. Salasanoja saa vaihdella taajaan ja tietomurrot ovat jo arkipäivää. Muutama viikko sitten tuli ilmi, että naapurimaamme Viron suurella innolla esitelty sähköinen äänestys on niin täynnä reikiä, ettei sitä kannattaisi käyttää lainkaan.


Watch_Dogsin käsikirjoittajat ovat ammentaneet tästä lähtökohdasta. Pelin nykypäivään sijoittuvassa sci-fi-dystopiassa Chicagon kaupunki on siirtynyt käyttämään ctOS:ää, joka ohjaa käytännössä koko infrastruktuuria. Samalla systeemi säilyttää myös kaikkia mahdollisia tietoja kaikista kaupungin asukkaista. Tämähän ei voisi mitenkään mennä pieleen.

Pelaajan alter ego puolestaan on Aiden Pearce, eettinen pikkurikollinen, joka tulee ctOS:ää hakkeroidessaan sohaisseeksi hiukan liian suureen muurahaispesään. Sivulliset kärsivät ja kostoreissuhan siitä sitten tulee. Ei mitään varsinaisesti uutta.

Liukas lätkä



Yllätyin siitä, miten vähän lattea alkuasetelma haittasi. GTA:ssa olen joskus antanut anteeksi melko kökköistäkin teknistä toteutusta ja tehtäväsuunnittelua hyvän tarinan vuoksi, mutta WD:ssä huomasin toimivani päinvastoin. Jo ensimmäiset minuutit nimittäin näyttivät hyviltä. Eivät nyt ihan sellaisilta, kuin hurjimmissa bullshoteissa, mutta vallan siistiä meno on ainakin PS4:llä, 900p-tarkkuudesta ja 30 fps:n päivitysnopeudesta huolimatta. Vauhdin tunne autolla ajaessa on aivan eri luokkaa kuin entisellä konsolisukupolvella ja yksityiskohtien määrä on silminnähden lisääntynyt. Ensimmäistä kertaa tuntui, etten maksanut uudesta konsolista aivan turhan takia.

Muutenkin Watch_Dogs tuntuu ymmärtäneen onnistuneen GTA-kloonin ykkösvaatimuksen: sen, ettei GTA-kloonia kannata tehdä lainkaan. Sen sijaan kannattaa ottaa hyvät perusainekset ja lisätä soppaan mahdollisimman paljon omaa. WD ei yritä tehdä tappamisesta samalla tavoin kepeää puuhaa, eikä se väännä jatkuvasti vitsiä. Tehtävät voi melko usein ratkaista väkivallattomasti, ja jos koko lähtöasetelma ei olisi sci-fiä, voisi peliä jopa kutsua jollain tavoin realistiseksi. Itsestään palautuvaa terveyttä ja varsin hyvää juoksukuntoa lukuun ottamatta kun Aiden ei ole mikään yli-ihminen.

So hacker, very ctOS, wow



Pelin keskeistä sisältöä on siis hakkerointi ja pelaajan tärkein työväline on matkapuhelin. Sen Profiler-toiminnon avulla on mahdollista esimerkiksi urkkia, mitä kaupungin käyttis tietää ohikulkijoista. Tämä tieto on avain kaikenlaiseen toimintaan: voit kaapata keskusteluita, löytää tiedonjyväsiä ja selvittää rikoksia. Hauskana yksityiskohtana ctOS kaivaa jokaisesta hahmosta mahdollisimman nolon tiedonjyväsen suoraan nimen alle. Tirkistelijäluonteille mukaan on työnnetty runsaasti pitkiä puhelu- ja tekstiviestilätinöitä.

Vielä mielenkiintoisemmaksi homma menee, kun nappaa haltuunsa valvontakameran. Sillä voi paitsi profiloida laajemman alueen kerralla, myös hypätä kamerasta toiseen ja tunkeutua eri järjestelmiin. Kärsivällinen hakkeri pystyy häiriköimään suuren osan vartijoista kebab-kioskille ennen kuin edes astuu rakennukseen. Jos on luonteeltaan minun kaltaiseni pelimoottorin rajoituksilla leikkijä, tästä toiminnosta irtoaa hupia pitkäksi aikaa.


Myös autoa ajaessa voi hakkeroida liikenteenohjausta. Eräs pelin tyydyttävimpiä hetkiä onkin ajaa itse läpi liikennevaloista, vaihtaa sitten kaikki ajosuunnat vihreälle ja katsoa, kuinka takaa-ajavat autot rysäyttävät nippuun. Myös tiesulkuja ja muuta mukavaa voi tielle heitellä. Toimintaan mukaan ehtimistä helpottaa jo vakiokalustoon kuuluva bullet tim...Focus-toiminto. Taidot karttuvat pelin edetessä, ja niiden käyttöön saamiseen voi hieman vaikuttaa yksinkertaisen taitopuun kautta.

Meemeistä innostunutta nyky-yleisöä WD kalastelee siellä täällä vilahtavilla viittauksilla. Kaupungilla on mainostauluja, joihin voi hakkeroida doge-filosofiaa ja muita 4chanin/redditin klassikoita. Pelin muuten synkähköön luonteeseen tämä istuu ehkä vähän huonosti, mutta hymyilytti toki ensimmäisellä kertaa.

Vastatuulta Chicagossa



Ei peli sentään täydellinen kuitenkaan ole. Kuten jo totesin, henkilöhahmot eivät ole sieltä innostavimmasta päästä, eikä heidän kohtalostaan lopulta ole kovin kiinnostunut. Myös tarinan sisäinen logiikka hieman ontuu: välillä ctOS:n kaikkivoipaisuus tuntuu varsin epäuskottavalta, välillä taas kaupungissa tuntuu riehuvan aseistettuja jengejä ilman että isoveli tietää asiasta mitään.

Kaupunkiin upotetut pikkutehtävät häviävät selvästi pahimmalle kilpailijalle. Cash Run -nimiset kolikonkeräilyt ovat ylipitkiä, rikosten ratkomiset Profilerin avulla taas todella itseään toistavia. Vähän enemmän vaihtelua tulee Convoy- ja Gang hideout -tehtävissä. Tehtävistä saa rahaa, mutta toisaalta rahaa ei oikeastaan tarvitse yhtään mihinkään, sillä peli jakelee hyvin avokätisesti bonusesineitä etenemisestä.


Autot ovat samanlaisia pastisseja tosielämästä kuin GTA:ssakin. Osa niistä on ulkonäöltään onnistuneempia kuin toiset, mutta lähes kaikki ovat ihan järjettömän kestäviä. Kun tämä yhdistetään pelaajan automaattisesti palautuvaan terveyteen, voi takaa-ajoja jatkaa käytännössä loputtomiin.

Ennakkomateriaalissa painotettiin kovasti, että verkkopeli on todella oleellinen osa kokemusta ja sitä olisi hyvin tärkeää kokeilla ennen arvostelun kirjoittamista. Olisi varmasti, jos se esimerkiksi toimisi. Julkaisupäivänä palvelimet kaatuivat, eikä yhdistäminen ole onnistunut kunnolla sen jälkeenkään. Välillä pelaajia ei löydy lainkaan, välillä kuulemma NAT-tyyppi on väärä. Tyydyin siis katsomaan videota moninpelistä ja ihan hauskaltahan se vaikuttaa, etenkin koska moninpeli ei ole erillinen palikkansa vaan niveltyy osaksi jokaisen pelaajan kaupunkia. Enemmän aiheen parissa puuhannut saa täydentää mieluusti kokemuksiaan kommentteihin.


Kielteisiä kommentteja on kuulunut myös PC-version toimivuudesta ja pelin yleisestä bugisuudesta. Itse törmäsin useamman tunnin pelin aikana vain kerran tilanteeseen, jossa tehtävä muuttui bugin vuoksi mahdottomaksi suorittaa. Näin ollen ainakaan PS4-versio ei omiin silmiini ole mitenkään poikkeuksellisen rikki.

Karavaani kulkee, koirat valvoo


Moitteista huolimatta Watch_Dogs on viihdyttävä kokemus, eikä se tunnu loppuvan heti keskenkään. Vaikka pelasin juonta likimain suoraan, kokeillen vain välillä sivutehtäviä, pääsin tarinassa muutamassa illassa vasta puolivälin tienoille. Muutakin keräiltävää ja tehtävää virtuaali-Chicagosta löytyy, ja vaikkei kartta olekaan valtavan suuri, siihen mahtuu monenlaista aluetta. Voisin kuvitella, että tutkimusmatkailusta kiinnostuneet löytävät nurkista yhtä jos toistakin.


Nostaisin siis WD:n hiekkalaatikoiden priimaluokkaan, vaikkakin hieman GTA-tason alapuolelle. Se ei ole aivan se kuusikätinen jumalolento, jonka ennakkomarkkinointi meille halusi myydä, mutta missään nimessä ansaitsematonta vauhdikkaasti käynnistynyt myynti ei ole ollut. Suhtautuisin terveen epäilevästi vanhojen konsoleiden versioihin, mutta ainakin PS4:lle Ubisoftin jättiponnistus on tuottanut pelin, johon tulee varmasti palattua vielä pitkään.



V2.fi | Mikko Heinonen

Watch Dogs (Playstation 4)

Vahti_Koirat on omilla jaloillaan seisova, viihdyttävä kaupunki-sandbox ja miltei erinomainen peli.
  • Omintakeinen sisältö
  • Parhaimmillaan tyydyttävä hakkerointi
  • Tekninen sujuvuus (PS4:llä)
  • Taustatarinan tusinahöttö
  • Katkovat moninpeliserverit
  • Pelibalanssin pikkuviat
< Kirby: Triple Deluxe... Transistor... >

Keskustelut (20 viestiä)

MUN4G0GG3L14LF4

02.06.2014 klo 12.07 10 tykkää tästä

Minusta tän pelin dissaajat voivat haistaa pitkän paskan. Teidän pitää oikein etsiä niillä nörtti narukäsillänne kaikki tieto mitä pelistä on ja sitten vääntää keksittyä paskaa sen ominaisuuksista.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

02.06.2014 klo 12.21 19 tykkää tästä

Omasta mielestäni kyllä arvosana menee aika reippaasti yläkanttiin.
Peli on suhteellisen monipuolinen kokonaisuus ja aikaa ja rahaa siihen on käytetty. Siitäkin huolimatta ainakin PC:llä tekniset ongelmat (ml. täysin kohtuuttomat vaatimukset), parhaimmillaan kohtuullinen juoni ja itseään toistavat tehtävät vetävät tämän pelin jonnekin 70-80 maastoon.

Myös hakkerointi vaikuttaa lähinnä hätäisesti liimatulta purkalta kun peli tuntuu olevan lähinnä vain ammuskelua ja autojen kiilailua ja sitten välissä "hakkeroidaan" (tehdään joku turha puzzle tai pari) jotta päästään ampumaan uusia tyyppejä. Muutenkin koko idea IT-taitoisista ja lahjakkaista ihmisistä "joujoumatafakanigga"-jengien kätyreinä aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Jokainen toki tavallaan, mutta itselleni tämä oli kyllä pienoinen pettymys.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.06.2014 klo 12.21 5 tykkää tästä

@MUN4G0GG3L1: Osasyy on varmasti siinä, että tätä todella hypetettiin lujaa. Jos uskoi jokaisen myyntimiesten sanan, saattoi pettyäkin. Jos odotti mukavaa uuden konesukupolven tehoja käyttävää sandboxia, sai mitä odotti.

@Bladekill: PC-version toimivuudesta en sano mitään, siitä on itselläni vain toisen käden tietoa. Tehtävien itseääntoistavuus on toki makuasia, sillä aika samanlaisia GTA:nkin bulkkitehtävät ovat. Niitä vain sitoo yhteen juoni, ja paremmin kuin tässä pelissä.

Hakkeroinnista olen sitten jo selvemmin eri mieltä: juuri se nostaa pelin irti siitä, että se olisi vain ammuskelua tai autojen kiilailua. Oman pelini aikana olen pyrkinyt välttämään ammuskelua mahdollisimman pitkään, ja olenkin hämmästynyt siitä, miten pitkälle pelkällä ympäristön hyödyntämisellä pääsee. Toki osa hakkerointikohteista on hyvinkin "strategisesti" sijoitettuja.
Muokannut: Mikko 02.06.2014 klo 12.26 lainaa
Troo86

02.06.2014 klo 12.35

Kyllä ne lyhyet moninpelitehtävät ovat tämän pelin parhainta antia. Ensimetreiltä pelistä tosin tuli jokseenkin mieleen Saints Row pelisarjan pari edellistä osaa. Lähinnä graafisen annin ja ajomallinnuksen vuoksi. Taistelut onnistuu ihan kohtalaisesti, vaikka PC-pelaajana en konsolin ohjaimella osaakaan tähdätä tarkasti. Hieman enemmän peliä kun pelasi tuli paha mieliyhtymä. Kaupunkiin piilotettuja asioita paljastetaan lähes täysin samalla logiikalla kuin Far Cry 3:ssa. Myös lataustauot ovat paikoin puuduttavankin pitkiä.

PS3 on itselläni siis alustana ja varmasti on paremman näköinen uudemmilla konsoleilla ja tehokkaalla PC:llä. Eikä peli tästä antamastani kritiikistä kuitenkaan huono ole.
lainaa
ysärikasvatti

02.06.2014 klo 12.40 3 tykkää tästä

Pakko myöntää, että odotin W:NO:n olevan toukokuun paras peli. Olin väärässä. Watch Dogs oli. Eihän tämä ole GTA V:n tasoinen, mutta erittäin viihdyttävä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

02.06.2014 klo 12.59 7 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:

@Bladekill: PC-version toimivuudesta en sano mitään, siitä on itselläni vain toisen käden tietoa. Tehtävien itseääntoistavuus on toki makuasia, sillä aika samanlaisia GTA:nkin bulkkitehtävät ovat. Niitä vain sitoo yhteen juoni, ja paremmin kuin tässä pelissä.

Hakkeroinnista olen sitten jo selvemmin eri mieltä: juuri se nostaa pelin irti siitä, että se olisi vain ammuskelua tai autojen kiilailua. Oman pelini aikana olen pyrkinyt välttämään ammuskelua mahdollisimman pitkään, ja olenkin hämmästynyt siitä, miten pitkälle pelkällä ympäristön hyödyntämisellä pääsee. Toki osa hakkerointikohteista on hyvinkin "strategisesti" sijoitettuja.

On totta, että joissain tilanteissa voi valita pistääkö kaikki kylmäksi vaiko "hakkeroi" itsensä järjestelmään. Tämä hakkerointi vain kaikissa tapauksissa on samaa kameroista toiseen hyppimistä ja lopulta pienen puzzlen ratkaisua. Ihan kiva sinänsä, mutta useamman kerran jälkeen puuduttavan tylsää ja hidasta.
Ei toki tavitse heittää mitään unix shelliä pelaajan silmien eteen, mutta hiukan monipuolisuutta ja vaihtelevuutta itse hakkerointiin olisi voinut lisätä reippaalla kädellä. Nyt tuntui siltä että hakkerointi lähinnä toteutettiin koska se oli pakko pelin teemasta johtuen.
lainaa
KOIRAVAHTI5665

02.06.2014 klo 13.02 11 tykkää tästä

http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs

Ei muuta
lainaa
Liimaletti

02.06.2014 klo 14.31 1 tykkää tästä

Vaikka V2:n antaakin omaan makuuni aivan liian korkeita pisteitä peleille, on Watch Dogs varmasti Infamous: Second Son:n tapaan ihan kelpo peli. Siitä huolimatta, vaikka aikaa ja rahaa löytyisikin useimpien pelien pelaamiseen, sitä ei vain raaski maksaa lähes 60 euroa (http://tinyurl.com/wd-steam)* pelistä mikä on "vain" ihan ok. Taidan siis odotella suosiolla siihen asti kunnes pelin saa alle 10 eurolla Steamin alesta. Jospa PC-version ongelmatkin on korjattu siihen mennessä.

*Kyllä, pelin saa pelikaupoista (onneksi) selvästi halvemmalla, mutta ostan nykyisin PC-pelit vain digitaalisesti. Inhoan sitä turhaa roskaa mitä PC-pelipaketeista tulee. Ja jos hinta on törkeä, kuten Watch Dogsin tapauksessa, odottelen kunnes hinta tippuu tai en pelaa lainkaan.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.06.2014 klo 14.45 13 tykkää tästä

Kypsästä iästäni huolimatta pakkaan edelleen innostumaan asioista, enkä jaksa kovin pitkään etsiä syitä antaa huonoja pisteitä. Innostuin Watch_Dogsista. Luonteeltaan peruspenseät voivat vähentää kaikista arvosteluistani semmoiset 10-15 pistettä.
lainaa
asddasasd

02.06.2014 klo 17.19 7 tykkää tästä

KOIRAVAHTI5665 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs

Ei muuta

Joo on jo nähty toi video. Eikö ole tosiaan muuta kerrottavaa?
lainaa
seko

02.06.2014 klo 17.23 7 tykkää tästä

Itsellä ei kiinnostusta kyseiseen peliin ole ollut missään vaiheessa mutta näin sivusta katsojana tuntuu että tämän pelin lyttääminen on ehkä hieman mennyt överiksi.
lainaa
MrJii

02.06.2014 klo 18.45 2 tykkää tästä

Watch Dogsissa oli perusidealtaan paljon potentiaalia, mutta ilmeisesti tätä konseptia oli hämmentämässä turhan paljon eri tiimejä, joilla oli erilaiset prioriteetit tai käsitykset siitä, että millainen pelin tulisi olla. Se näkyy lähinnä keskeneräisyydessä ja kohtuu pitkässä kehitysajassa sekä eri buildien muutoksessa.

Oman kokemukseni perustan lähinnä 4-6h pelaamiseen, jonka aikana huomasin ettei moraali/mainesysteemillä ole paljoakaan väliä puhumattkanaa että miten yksinkertainen pelin AI oli useissa eri tilanteissa. Ihan hyvänä esimerkkinä kioskien ja kauppojen ryöstäminen, jossa juokset korttelin ympäri takaisin kauppaan, eikä kukaan muista pari minuuttia sitten tapahtunutta ryöstöä. Lienee syytä mainita ettei kukaan edes vaivaudu soittamaan poliisia paikalle koko aikana. Tämä rikkoi itselläni paljon immersion tunnetta, jos sitä vertaa esimerkiksi Mafia sarjan peleihin, vaikka ei Mafia 2 monestakaan syystä mikään mestariteos ollut. WD autolla ajaminen myös oli hieman liian arcadea omaan makuuni. Juonikaan ei vaikuttanut erityisen mielenkiintoiselta, joka olisi voinut olla yksi WD vahvuuksista.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

02.06.2014 klo 22.06

Mieluusti tutustuisin tähän peliin, jos koneessa olisi riittävästi tehoja tai jos omistaisin jonkin uuden konsolin. X360 löytyy, mutta en oikein innosta ostaa mitään karvalakkiversiota.
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

02.06.2014 klo 22.36

Kovasti olen tykännyt. Kohta 20h kellossa ja kolmas chapter puolessavälissä. Toki olen tehnyt paljon myös sivutehtäviä ja kikkaillut muuten vaan, joten tuskin siihen Ubin lupailemaan "40 tuntia pääjuonta" päästään.

e: Ja PC:llä tietenkin.
Muokannut: Jonezi 02.06.2014 klo 22.37 lainaa
KOIRAVAHTI6556

03.06.2014 klo 10.16

asddasasd kirjoitti:
KOIRAVAHTI5665 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs

Ei muuta

Joo on jo nähty toi video. Eikö ole tosiaan muuta kerrottavaa?


"Ei muuta"

Itkettää nämä seuraavat geenit
lainaa
asdasdasd

03.06.2014 klo 20.49 4 tykkää tästä

KOIRAVAHTI5665 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs
Ei muuta

Kaikesta ylihypetyksestä ja next-gen bullshitistä ja varmoista pettymyksistä huolimatta tuo video on suurimmaksi osaksi aivan järkyttävää pilkunnussintaa mitä voisi tehdä jokaisesta pelistä.
lainaa
IhanJees

04.06.2014 klo 20.20

Pääjuoni oli 15-20 tuntia, en tehnyt kuin vahingossa pari sivutehtävää. Tuskin sivutehtäviä tulee edes tehtyä, kun ei open world pelit koskaan ole kiinnostaneet.

Ihan kelpo avaus uudelle sarjalle, seuraavaan pitää kyllä saada parempi juoni. Teknisesti ja pelattavuudeltaan toimiva ainakin X1-versiona.

Toivottavasti eivät tällä toista assassins's creed sarjan virheitä: eka teknologiademo, toinen sarjan paras ja sen jälkeen mentiin metsään aiheeseen liittymättömillä jutuilla.

GTA V on parempi juuri erinomaisen tarinan takia, tämä menee minulla 80 pisteeseen sen takia.
lainaa
vilke

04.06.2014 klo 21.35 2 tykkää tästä

KOIRAVAHTI6556 kirjoitti:
asddasasd kirjoitti:
KOIRAVAHTI5665 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs

Ei muuta

Joo on jo nähty toi video. Eikö ole tosiaan muuta kerrottavaa?


"Ei muuta"

Itkettää nämä seuraavat geenit


???
lainaa
jspiosefjpoi

04.06.2014 klo 22.22

asdasdasd kirjoitti:
KOIRAVAHTI5665 kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=idA9BEA4Hxs
Ei muuta

Kaikesta ylihypetyksestä ja next-gen bullshitistä ja varmoista pettymyksistä huolimatta tuo video on suurimmaksi osaksi aivan järkyttävää pilkunnussintaa mitä voisi tehdä jokaisesta pelistä.


Tuo on varmaan sitten sitä penseyttä
lainaa
Franklin

23.08.2016 klo 09.09

Sekä GTA V että IV osissa oli mielenkiintoiset, eläväntuntuiset hahmot, joilla oli kiva pelata.

Tässä hahmo on aika pökkelö, se on jännä että näissä GTA-"klooneissa" on aina pelitarina ja hahmot joko keskinkertaisia tai huonoja.

No ostin tämän 6,99e hintaan, siihen se on ihan passeli. GTA V:stä viittis maksaa uuden pelin hinnan, tästä todellakaan ei.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova