Golf on kovin terapeuttinen laji. Oli kyseessä sitten pelaaja tai penkkiurheilija, alkaa tuulen suuntaa mittaillessa ja mäen kaltevuutta tihrustaessa ajatus harhailla. Silloin mieleen voi herätä monia eksistentiaalisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi tämä: jos edellinen Mario Golf -sarjan peli julkaistiin vuonna 2004, onkohan jossain päin maailmaa erakkoluola, josta toukokuun ensimmäisinä päivinä kaivautui ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen viisimetristä partaansa repivä mies? Vinoiluajatukset osuvat toki osaksi omaan nilkkaan, sillä ilman fanaattista omistautumistakin Mario Golf on itse asiassa aika viihdyttävä peli.




Golf on niitä harvoja urheilulajeja, joiden simulointi virtuaalisesti on köpöisimmilläänkin edes etäisesti järkeenkäypää. Kyse on puhtaasti arviointihaasteesta, jossa eri olosuhteet parhaiten huomioon ottava ja niitä soveltava pelaaja voittaa. Toisaalta tämä tekee golfista myös vaikeasti lähestyttävän: säätila, maasto, lyönnin voimakkuus, käytetty maila, backspin… eikö nyt vaan olis helpompi mätkiä sitä palloa vaikka paistinlastalla? Monet golfpelit pyrkivätkin kiertämään tätä autismiansaa suoraviivaistamalla pelimekaniikkaa, ja niin tekee myös Mario Golf.

Halutessaan hifistelyn voi siis jättää suosiolla muille. Automaatti helpottaa tulkitsemaan voimaa ja etäisyyksiä, ja peli vihjaa aina optimaalisesta tarkkuudesta. Vaikka näitä hyödyntämällä ei suoraan ykkössijoille vielä kiilatakaan, tutustuttavat ne lempeästi pelimekaniikkaan. Kun luotto omiin kykyihin kasvaa, voi siirtyä hyödyntämään hieman laajempaa arsenaalia ja optimoimaan omaa lyöntityyliä. Tekoälyä vastaan pelatessa edes keskitaso ei ole kovin ankara vastus, eli peli on ehdottoman aloittelijaystävällinen lähes joka saralla. Kunnianhimoisimmille kokonaisuus voi toki olla turhan pelkistetty, mutta ainakin kohdeyleisö on alusta lähtien selvä.



Se, että nimessä komeilee lisenssititteli, asettaa tietysti teknisiä suorituspaineita. Niistä Mario Golf suoriutuu yllättävänkin hyvin. Yksinkertaistettu fysiikka tekee pelattavuudesta eloisaa, mikä sopii selkeästi kevyeksi ajantappoviihteeksi tarkoitetulle käsikonsolipelille. Mario Golf ei selkeästikään pyri uudistamaan golfin tulevaisuutta, vaan paketoimaan mailanhuitomista mahdollisimman aseistariisuvaan muotoon. Jos hutmiminen vie mukanaan, löytyy erilaisia pelimoodeja (haasteet, moninpeli, verkkopeli, harjoitukset) kyllä kyllästymiseen asti.


Mutta mitä mieltä se erakkoluolasta kömpivä parta-Antero sitten olisi vuoden 2014 Mario Golfista? Todennäköisesti Antero ensimmäisenä riemuitsisi siitä, että voi pelata Boo’lla. Sitten masentuisi vinoon kierineestä puttauksesta, kun Boo näyttää epäonnistuessaan niin onnettomalta. Miettisi, miksi Princess Peachille on tehty lobotomia. Kiroilisi paljon, koska edes toimiva pelattavuus ei tee kenestäkään suoraan Mario Woodsia. Sanoisi “no ei mua joku golf kiinnosta muutenkaan!” ja heittäisi pelin luolan nurkkaan. Ja sitten ehkä puttailisi vähän lisää.