Diablo III: Reaper of Souls
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Roolipelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Blizzard Entertainment |
Julkaisija: | Blizzard Entertainment |
Julkaisupäivä: | 25.03.2014 |
Pelin kotisivut |
Jollain demonilla on taas mun roinat
Vaikka World of Warcraft ei kaikkien mieleen ollutkaan, uskaltaisin väittää että harvat odottivat Blizzardin peleiltä mitään muuta kuin huippulaatua Diablo 3:n julkaisemisen alla. Kun peli lopulta julkaistiin, oli se monille alkuinnostuksen jälkeen pettymys. Itse pelaaminen oli hauskaa viimeiseen asti hiotun taistelun ja ihan asiallisen maailman ansiosta, mutta peliin “kaupankäyntiä helpottamaan” istutettu huutokauppa vei kokemukselta puolet sen sielusta, eli parempien kamojen keräämisen ilon.
Blizzard ei kuitenkaan jäänyt seisomaan tumput suorina, vaan on jatkanut Diablo 3:n kehittämistä koko sen tähänastisen elinkaaren ajan. Päivityksiä on tullut tuhoton määrä, ja vaikkei nyt arvostelussa olevaa lisäosaa ostaisikaan, kokemuksen voi sanoa taistelua ja maailmaa lukuunottamatta olevan aivan erilainen kuin pelin alkuaikoina. Koska raja varsinaisen lisäosan sisällön ja ilmaispäivitysten välillä on häilyvä, ja ilmaisetkin lisäykset ovat kokonaisuuden kannalta merkityksellisiä, käyn nyt ensiksi lävitse mikä pelissä on muuttunut, kulutit rahasi laajennukseen tai et.
Alkuperäisessä pelissä seikkailtiin läpi pelin neljän näytöksen lineaarisella tavalla. Kun pääpiru oli hoidettu, homma alkoi uudestaan korkeamalla vaikeustasolla. Tämä toimi ihan hyvin, kunnes sankari osui tasokattoon, ja sitä myöten korkeimpaan vaikeustasoon, eli Infernoon. Alunperin tieten tahtoen “tosi vaikeaksi” hehkutettu Inferno oli suoraan sanoen liian vaikea satunnaisille pelaajille. Keskimääräistä tyyppiä ei vain huvita hakata päätänsä tiiliseinään millilleen samassa kohtaa peliä illasta toiseen. Tähän epäkohtaan Blizzard on nyt vastannut parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan kaikki näytökset on kerran jollain hahmolla tullut pelattua lävitse, pelaaja saa itse päättää mitä pelaa, ja kuinka vaikeaa se on. Valitse näytös, siitä tehtävä, ja tahtomasi vaikeustaso noin kymmenestä eri vaihtoehdosta. Mitä korkeampi vaikeustaso, sitä kovemmat palkinnot. Kyseessä on yksi näitä uudistuksia, jotka pistävät miettimään miksei homma aina toiminut näin.
Muutoksia on kokenut myös tapa, jolla parempaa välineistöä tyypillisesti hankitaan. Huutokauppa on heivattu kokonaan pelistä, niin oikealla rahalla kuin pelirahallakin toimivat versiot. Myös pelaajien välistä kaupankäyntiä on rajoitettu kovalla kädellä, tarkoituksena mitä ilmeisemmin estää esineiden myyminen oikeaa rahaa vastaan. Kovimpia varusteitakin voi antaa toisille pelaajille vain, jos he olivat paikalla esineen tipahtaessa. Kulta ja kamojen rakenteluun vaaditut osaset ovat kaikki sidottuja omaan tiliin, joten käytännössä voidaan sanoa, että Blizzard poisti kaupankäynnin pelistä kokonaan. Dramaattinen toimenpide, mutta minä en koskaan nauttinut edes Diablo 2:n chat-kanavilla kamojen perään huutelemisesta. Paras ja hauskin tapa hankkia päivityksiä on varsinaisen pelin pelaaminen, ja nyt se on myös vaihtoehdoista ainoa.
Tasokaton saavutettuaan monet pelaajat kokivat, että pelissä ei enää ollut mitään tavoiteltavaa parempien varusteiden lisäksi. Tähän korjaukseksi soppaan heitettiin Paragon-tasot, joita nyt viimeisimmän päivityksen jälkeen saa kerättyä rajattomasti, ja taso on tilikohtainen. Täten kaikki hahmosi hyötyvät niistä tuhottomista määristä tunteja jotka olet peliin tuhlannut. Näistä lisätasoista saatavat bonukset eivät ole valtavia, mutta ne jotka kaipasivat loputonta levelausmyllyä saivat juuri sitä mitä tahtoivat.
Itse lisäosa tarjoaa muutamia pelimekaniikkaan liittyviä uudistuksia, yhden uuden hahmonluokan ja yhden uuden näytöksen. Uudistuksista merkittävin on uusi pelimoodi, eli Adventure Mode. Tässä moodissa pelaaja heitetään satunnanvaraiseen näytökseen ja tehtäväksi vaaditaan muutamaa satunnaista asiaa satunnaisissa sijainneissa. Yleensä kysymys on jonkin sivutehtävän suorittamisesta, pomon tappamisesta tai tyrmän tyhjentämisestä. Jokaisen asian suorittamisesta saa bonuspisteitä ja rahaa, ja jos hommat hoitaa loppuun asti, luvassa on isompi bonuspalkinto. Perinteisten saavutettavien lisäksi pelaajalle kerääntyy tehtävistä “nappeja”. Kun näitä on viisi kasassa, voi sankari avata portaalin täysin satunnaisesti luotuun, haastavaan tyrmään josta on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet löytää hyviä päivityksiä varusteistoon.
Uutena hahmoluokkana esitellään kilpeä kantava Crusader, joka on verrattavissa Diablo 2:n Paladiniin. Muutaman tunnin kokeilujen perusteella Crusaderilla demonien lätkiminen on samaa viimeiseen asti hiottua, nopeatahtista verijumppaa kuin muillakin pelin lähistaisteluun perustuvilla hahmoluokilla, luonnollisesti uusien taitojen kera. Lisää vaihtelua kaivanneille uutusluokka suo juuri sitä mitä odotettiin. Varusteiden kanssa jumppailua monipuolistamaan peliin on lisätty mystikko, jonka avulla pelaaja voi korvausta vastaan muuttaa esineistä yhtä ominaisuutta, tai muokata varusteiden ulkonäköä.
Varsinaista uutta sisältöä edustaa viides näytös. Diablo on piesty, mutta joku kuoleman enkeli viitsii nyt sitten vielä tulla keulimaan. Myös uuden näytöksen suunnittelussa Blizzard on tuntunut kuuntelevan pelaajia, sillä se on mukava sekoitus alkuperäisen sisällön parhaita puolia. Toisesta näytöksestä tuttua typerää aavikolla yksittäisten otusten perässä juoksentelua ei juuri esiinny, maisemat ovat aika monipuolisia ja ihan tosi pimeissä, ei lainkaan karkkimaisissa tyrmissä on hyvin tunnelmaa. Tarina oli kyllä omiin silmiin ja korviin ihan sitä samaa hälläväliä-tuubaa kuin emopelissäkin, mutta todettakoon että monet kanssapelaajani ovat tuntuneet olevan sitä mieltä, että juoni tekee uudessa näytöksessä enemmän järkeä.
Jos olet osa sitä kummallista ryhmää, joka näitä pelejä tarinan takia pelaa, on sinun hyvä tietää Reaper of Soulsin suurimmasta ongelmasta ostoksena. Kuten todettua, uusi näytös on ainoa varsinainen lisäys pelilliseen sisältöön ja se on lyhyt. Ehkä hieman pidempi kuin aikaisemmat näytökset keskimäärin, mutta kyse on silti yhden illan paukusta. Nopeimmat ovat juosseet homman lävitse parissa tunnissa, itselläni meni sentään 3-4. Kun hintalappu on laajennukselle melko rajut 40 euroa, on tuntihinta sisällön kerran lävitse hakkaavalle hurja.
Puhtaasti kokemuksena Reaper of Soulsille olisi helppo lätkäistä huippupisteet, mutta kyseessä on hieman erikoinen tapaus. Hirveän suuri osa siitä, mikä muodostaa nyt mahtavan kokonaisuuden, on itse asiassa korjauksia emopelissä tehtyihin virheisiin, korjauksia jotka saa ilmaiseksi ilman ostostakin. Kun suolaisen hinnan vastikkeeksi saa käytännön tasolla vain vähän uutta sisältöä ja enemmänkin parempia tapoja kuluttaa vanhaa sisältöä, pistää se arvostelijan pohtimaan. Toisaalta on vaikea kritisoida kehittäjää siitä, että suuri osa hyvistä uudistuksista jaetaan kaikkien käyttöön, ei vain lisäosan ostaville.
Jos pelaat Diabloja yksinpeleinä ja koet että peli on lävitse kun sisältö on kertaalleen nähty, jätä Reaper of Souls odottamaan alennusmyyntejä. Blizzardin kohdalla tämä toki voi kestää pitkään. Jos taas olet toimintaroolipelien suurkuluttaja jolle demonimylly, tasorumba ja varusteiden parantelu ovat peliviihdettä parhaillaan, Adventure Mode yksistään voi olla jo hinnan arvoinen. Jos olet jotain näiden kahden väliltä, käy kokeilemassa miltä uudistunut peli maistuu ennen ostopäätöksen tekemistä. Omakohtaisesti Reaper of Souls vei Diablo III:n hiomattomasta timantista suoraan kaikkien aikojen toimintaroolipeliksi, joten annan pisteet sen mukaisesti.
Blizzard ei kuitenkaan jäänyt seisomaan tumput suorina, vaan on jatkanut Diablo 3:n kehittämistä koko sen tähänastisen elinkaaren ajan. Päivityksiä on tullut tuhoton määrä, ja vaikkei nyt arvostelussa olevaa lisäosaa ostaisikaan, kokemuksen voi sanoa taistelua ja maailmaa lukuunottamatta olevan aivan erilainen kuin pelin alkuaikoina. Koska raja varsinaisen lisäosan sisällön ja ilmaispäivitysten välillä on häilyvä, ja ilmaisetkin lisäykset ovat kokonaisuuden kannalta merkityksellisiä, käyn nyt ensiksi lävitse mikä pelissä on muuttunut, kulutit rahasi laajennukseen tai et.
Ihan sama mitä teet, on lopputulos aina se sama
Alkuperäisessä pelissä seikkailtiin läpi pelin neljän näytöksen lineaarisella tavalla. Kun pääpiru oli hoidettu, homma alkoi uudestaan korkeamalla vaikeustasolla. Tämä toimi ihan hyvin, kunnes sankari osui tasokattoon, ja sitä myöten korkeimpaan vaikeustasoon, eli Infernoon. Alunperin tieten tahtoen “tosi vaikeaksi” hehkutettu Inferno oli suoraan sanoen liian vaikea satunnaisille pelaajille. Keskimääräistä tyyppiä ei vain huvita hakata päätänsä tiiliseinään millilleen samassa kohtaa peliä illasta toiseen. Tähän epäkohtaan Blizzard on nyt vastannut parhaalla mahdollisella tavalla. Kunhan kaikki näytökset on kerran jollain hahmolla tullut pelattua lävitse, pelaaja saa itse päättää mitä pelaa, ja kuinka vaikeaa se on. Valitse näytös, siitä tehtävä, ja tahtomasi vaikeustaso noin kymmenestä eri vaihtoehdosta. Mitä korkeampi vaikeustaso, sitä kovemmat palkinnot. Kyseessä on yksi näitä uudistuksia, jotka pistävät miettimään miksei homma aina toiminut näin.
Muutoksia on kokenut myös tapa, jolla parempaa välineistöä tyypillisesti hankitaan. Huutokauppa on heivattu kokonaan pelistä, niin oikealla rahalla kuin pelirahallakin toimivat versiot. Myös pelaajien välistä kaupankäyntiä on rajoitettu kovalla kädellä, tarkoituksena mitä ilmeisemmin estää esineiden myyminen oikeaa rahaa vastaan. Kovimpia varusteitakin voi antaa toisille pelaajille vain, jos he olivat paikalla esineen tipahtaessa. Kulta ja kamojen rakenteluun vaaditut osaset ovat kaikki sidottuja omaan tiliin, joten käytännössä voidaan sanoa, että Blizzard poisti kaupankäynnin pelistä kokonaan. Dramaattinen toimenpide, mutta minä en koskaan nauttinut edes Diablo 2:n chat-kanavilla kamojen perään huutelemisesta. Paras ja hauskin tapa hankkia päivityksiä on varsinaisen pelin pelaaminen, ja nyt se on myös vaihtoehdoista ainoa.
Tasokaton saavutettuaan monet pelaajat kokivat, että pelissä ei enää ollut mitään tavoiteltavaa parempien varusteiden lisäksi. Tähän korjaukseksi soppaan heitettiin Paragon-tasot, joita nyt viimeisimmän päivityksen jälkeen saa kerättyä rajattomasti, ja taso on tilikohtainen. Täten kaikki hahmosi hyötyvät niistä tuhottomista määristä tunteja jotka olet peliin tuhlannut. Näistä lisätasoista saatavat bonukset eivät ole valtavia, mutta ne jotka kaipasivat loputonta levelausmyllyä saivat juuri sitä mitä tahtoivat.
Mikä maksaa
Itse lisäosa tarjoaa muutamia pelimekaniikkaan liittyviä uudistuksia, yhden uuden hahmonluokan ja yhden uuden näytöksen. Uudistuksista merkittävin on uusi pelimoodi, eli Adventure Mode. Tässä moodissa pelaaja heitetään satunnanvaraiseen näytökseen ja tehtäväksi vaaditaan muutamaa satunnaista asiaa satunnaisissa sijainneissa. Yleensä kysymys on jonkin sivutehtävän suorittamisesta, pomon tappamisesta tai tyrmän tyhjentämisestä. Jokaisen asian suorittamisesta saa bonuspisteitä ja rahaa, ja jos hommat hoitaa loppuun asti, luvassa on isompi bonuspalkinto. Perinteisten saavutettavien lisäksi pelaajalle kerääntyy tehtävistä “nappeja”. Kun näitä on viisi kasassa, voi sankari avata portaalin täysin satunnaisesti luotuun, haastavaan tyrmään josta on keskimääräistä paremmat mahdollisuudet löytää hyviä päivityksiä varusteistoon.
Uutena hahmoluokkana esitellään kilpeä kantava Crusader, joka on verrattavissa Diablo 2:n Paladiniin. Muutaman tunnin kokeilujen perusteella Crusaderilla demonien lätkiminen on samaa viimeiseen asti hiottua, nopeatahtista verijumppaa kuin muillakin pelin lähistaisteluun perustuvilla hahmoluokilla, luonnollisesti uusien taitojen kera. Lisää vaihtelua kaivanneille uutusluokka suo juuri sitä mitä odotettiin. Varusteiden kanssa jumppailua monipuolistamaan peliin on lisätty mystikko, jonka avulla pelaaja voi korvausta vastaan muuttaa esineistä yhtä ominaisuutta, tai muokata varusteiden ulkonäköä.
Varsinaista uutta sisältöä edustaa viides näytös. Diablo on piesty, mutta joku kuoleman enkeli viitsii nyt sitten vielä tulla keulimaan. Myös uuden näytöksen suunnittelussa Blizzard on tuntunut kuuntelevan pelaajia, sillä se on mukava sekoitus alkuperäisen sisällön parhaita puolia. Toisesta näytöksestä tuttua typerää aavikolla yksittäisten otusten perässä juoksentelua ei juuri esiinny, maisemat ovat aika monipuolisia ja ihan tosi pimeissä, ei lainkaan karkkimaisissa tyrmissä on hyvin tunnelmaa. Tarina oli kyllä omiin silmiin ja korviin ihan sitä samaa hälläväliä-tuubaa kuin emopelissäkin, mutta todettakoon että monet kanssapelaajani ovat tuntuneet olevan sitä mieltä, että juoni tekee uudessa näytöksessä enemmän järkeä.
Jos olet osa sitä kummallista ryhmää, joka näitä pelejä tarinan takia pelaa, on sinun hyvä tietää Reaper of Soulsin suurimmasta ongelmasta ostoksena. Kuten todettua, uusi näytös on ainoa varsinainen lisäys pelilliseen sisältöön ja se on lyhyt. Ehkä hieman pidempi kuin aikaisemmat näytökset keskimäärin, mutta kyse on silti yhden illan paukusta. Nopeimmat ovat juosseet homman lävitse parissa tunnissa, itselläni meni sentään 3-4. Kun hintalappu on laajennukselle melko rajut 40 euroa, on tuntihinta sisällön kerran lävitse hakkaavalle hurja.
Parasta on vaikea suositella
Puhtaasti kokemuksena Reaper of Soulsille olisi helppo lätkäistä huippupisteet, mutta kyseessä on hieman erikoinen tapaus. Hirveän suuri osa siitä, mikä muodostaa nyt mahtavan kokonaisuuden, on itse asiassa korjauksia emopelissä tehtyihin virheisiin, korjauksia jotka saa ilmaiseksi ilman ostostakin. Kun suolaisen hinnan vastikkeeksi saa käytännön tasolla vain vähän uutta sisältöä ja enemmänkin parempia tapoja kuluttaa vanhaa sisältöä, pistää se arvostelijan pohtimaan. Toisaalta on vaikea kritisoida kehittäjää siitä, että suuri osa hyvistä uudistuksista jaetaan kaikkien käyttöön, ei vain lisäosan ostaville.
Jos pelaat Diabloja yksinpeleinä ja koet että peli on lävitse kun sisältö on kertaalleen nähty, jätä Reaper of Souls odottamaan alennusmyyntejä. Blizzardin kohdalla tämä toki voi kestää pitkään. Jos taas olet toimintaroolipelien suurkuluttaja jolle demonimylly, tasorumba ja varusteiden parantelu ovat peliviihdettä parhaillaan, Adventure Mode yksistään voi olla jo hinnan arvoinen. Jos olet jotain näiden kahden väliltä, käy kokeilemassa miltä uudistunut peli maistuu ennen ostopäätöksen tekemistä. Omakohtaisesti Reaper of Souls vei Diablo III:n hiomattomasta timantista suoraan kaikkien aikojen toimintaroolipeliksi, joten annan pisteet sen mukaisesti.
Diablo III: Reaper of Souls (Tietokonepelit)
Reaper of Souls ja emopelin 2.0 -päivitys tekevät Diablo 3:sta sen pelin mitä se olisi saanut olla jo julkaisussa. Korkea hinta ja vähäinen määrä varsinaista uutta sisältöä voivat olla kynnyskysymyksiä tarinan vuoksi pelaaville.
- Vaikeustasouudistukset ja Adventure mode vapauttavat pelaajan
- Uusi näytös on hyvä
- Huutokauppa on poissa, varusteet hankitaan taas väkivalloin
- Vähäisesti uutta pelattavaa sisältöä
- Laajennukseksi kova hinta
- Eiköhän sitä taas yhden uuden hiiren joudu tämän takia ostamaan
Keskustelut (10 viestiä)
04.04.2014 klo 16.40 10
04.04.2014 klo 18.07 1
Ei kyllä mene teksti ja pistemäärä oikein yksiin. Sama ongelmahan tässä on edelleen mikä on ollut alusta asti, kun sen muutaman illan grindauksen jälkeen sulla on se "hyvä" geari niskassa, ei ole oikein mitään mieltä enää jatkaa. Ei vaan ymmärrä mitä kiksejä joku voi saada siitä että myllyttää monta tuntia niitä mörköjä naamaan ja saa sen marginaalisen upgradelootin sieltä, ehkä.
Onneksi tässä lisälevyn tuomassa myllytyksessä ei ihan yhdessä tai kahdessa illassa sitä "hyvää" gearia tehdä. Blizzardin mukaan pitäisi mennä ainankin viikko ja mitä itse tuota on nyt reilun 1.5 viikon aikana tullu tahkottua niin se viikkokin voi olla aika alakanttiin vedetty.
Uutta sisältöä jäin itse kaipaan, jota lisälevystä nyt ei hirveemmin voinut odottaakkaan, mutta yhden illan juoksuksi tuo meni tarinan osalta. Kaikkee ei muista eikä ole tarkoituskaan, mutta silti jäi vähän kaihertaan. Voihan olla, että nyt kun on luotu hyvä pohja niin nykyisen kaltaisia tarinallisia lisälevyjä voisi tulla jatkossa vuoden välein. Maailma ja pelimekaniikka ainankin tukisi moista.
Moninpelinä tätä tulee pelattua vielä pitkään, kiitos adventure moden ja riftien.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.04.2014 klo 19.08 6
Ei kyllä mene teksti ja pistemäärä oikein yksiin. Sama ongelmahan tässä on edelleen mikä on ollut alusta asti, kun sen muutaman illan grindauksen jälkeen sulla on se "hyvä" geari niskassa, ei ole oikein mitään mieltä enää jatkaa. Ei vaan ymmärrä mitä kiksejä joku voi saada siitä että myllyttää monta tuntia niitä mörköjä naamaan ja saa sen marginaalisen upgradelootin sieltä, ehkä.
Kuvailemasi "ongelma" on jollain tasolla ihan jokaisessa ARPG:ssä, ja aika vaikea ratkottava. "Diminishing returns" on aika luonnollinen juttu pelissä, jossa pointtina on jatkuvasti parannella suorituskykyään varusteiden kautta. Mitä tulee pisteiden ja tekstin kohtaamiseen, niin mielestäni tein ilmeisesti lukemassasi tekstissä ihan tarpeeksi selväksi, että pisteet edustavat henkilökohtaista kokemustani, ja että lisäpaketin arvo on tapissaan vain ja ainoastaan sellaisille ihmisille jotka tälläisestä genrelle tyypillisestä grindista nauttivat.
05.04.2014 klo 20.58
06.04.2014 klo 00.25 1
On aina vaikeeta suhtautua kun peli arvostellaan joko fanin tai neutraalijannun perspektiivistä
Puhuttaessa pitkän linjan peleistä, jotka on ollut olemassa muodossa tai toisessa toistakymmentä vuotta, on niitä vaikea kuvitella arvosteltavan neutraalijannun näkökulmasta.
Anna uusin lätkä- tai futispeli ks. jannulle niin ei hän siinä välttämättä samaa hohtoa näe kuin jeppe, joka on sarjaa seurannut aktiivisesti vuodesta toiseen ja oppinut siinä samassa hienouksia, jotka tekevät pelistä pelin.
Kaikki pelit perustuu sen oman idean ympärille, mutta Angry Birdsien tapaisia pelejä pystyy arvostelemaan kuka vain kun idea on alunperinkin tehdä tuotos lyhyisiin sessioihin. Diablon tapaiset pelit eivät avaudu hetkessä eikä se ole edes tarkoituskaan. Vain ne, jotka uhraavat tutkimiseen ja pelaamiseen aikaansa voivat siitä nauttia (tai sitten eivät).
Hienoahan se olisi, jos asiasta tietämätön jaksaisi pelata peliä, josta ei ole koskaan kuullut enemmän kuin alkuintron ja tutoriaalin, mutta tällöin ei arvostelun sävy kovin paljoa pakkopullasta eroa.
06.04.2014 klo 19.59 4
Ketä helvettiä loppuunsa kiinnostaa niin paljon jonkun yksittäisen tahon arvosana jostain pelistä? Se on vain tietyn henkilön mielipide, jonka hän kyseisestä tuotteesta on antanut. Toivon mukaan oma käsitys maailmasta sekä jostain tuotteesta ei ole niin sidoksissa johonkin ulkopuoliseen tahoon, että joku arvosana sotkisi koko elämän.
Kasvattakaa munat, pelatkaa pelinne ja muodostakaa oma mielipiteenne.
Rekisteröitynyt 04.09.2011
07.04.2014 klo 15.04
Diablo kakkonen oli huono, koska siinä tuli seinä vastaan jo ennen pääjuonen loppua. Diablo 3 oli hyvä, kun sitä pystyi pelaamaan sinne infernoon asti ihan mukavasti. Tästä taas seinä on häivytetty ja vastassa on mäki, jonka jyrkkyyden voi itse määrittää sopivaksi.
07.04.2014 klo 19.42 1
10.04.2014 klo 11.01
Eipä ole Lichi tainnut Diablo 2:sta ikinä nähnytkään.
Ihmettelin aivan samaa. Diablo 2 tuli pelattua aika lailla "läpi" vasta neljän-viiden vuoden jälkeen, järjettömän hakkaamisen jälkeen. Tosin taisin olla pelin suurkuluttaja, omistaen 7 hahmoa tasolla 99 ja lukemattoman määrän muuleja ja muita poistettujakin kokeiluja. Ei siinä juoni paljon päätä pakottanut kun kavereiden kanssa pelattiin yhdessä ja toisia vastaankin.
Mitä Diablo 3:een tulee, loppupelit ovat vielä näkemättä mutta todellakin suuria parannuksia on tehty. Vain D2:n lukemattomat setti-esineet jäävät kaiholla mieleen, mutta Loot 2.0 antaa enimmäkseen juuri oikeita varusteita ja vähemmän roskaa.
05.05.2014 klo 07.38
Paljon hehkutetut "Legendaariset" tavarat ovat useassa tapauksessa todella, todella huonoja. Onko mitään järkeä tahkota peliä kymmeniä ja kymmeniä tunteja kun hahmokehitys polkee paikoillaan, toistaen samaa kaavaa päivästä toiseen. Hahmon kehittäminen seuraa samaa linjaa hahmoluokasta riippumatta: Keräät jokaisessa tapauksessa muutama tarpeellista attribuuttia eikä vaihtelua löydy kuin vähän. Monessa tapauksessa - varsinkin pelin alkuvaiheessa, ensiksi tippuvat tavarat määrittelevät miten ja millaisilla kyvyillä voit pelata.
Vaikeammat vaikeustasot eivät tuo mitään uutta eikä yhtään parempaa tavaraa tipu. Hankalimman tason helpoimmalla asetuksella kerää kaikki pelistä löytyvät esineet, sen sijaan että kannattaisi edetä vaikeampiin vihollisiin. Pelin sisin idea on tappaa mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti. Tätä kaavaa toistetaan tunnista toiseen, tai et edisty.
Kysymys kuuluukin, onko peli sen arvoinen kun saman ajan voi käyttää esimerkiksi pelaten muita täysin uusia pelejä, joissa pelkät tarinamoodit ovat hyvän elokuvan arvoisia.
Kirjoita kommentti