Donkey Kong Country: Tropical Freeze
Arvioitu: | Wii U |
Genre: | Tasohyppelypelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 3 |
Kehittäjä: | Retro Studios |
Julkaisija: | Nintendo |
Julkaisupäivä: | 21.02.2014 |
Pelin kotisivut |
Tropiikki jäätyy ja gorillat lentää
Vaikka olen pelannut likimain jokaista tasoloikkaa 90-luvun vaihteesta lähtien, Donkey Kong Countryt ovat jääneet lyhyiksi testeiksi - tai sitten olen jostain syystä kyseiset kokemukset sulkenut muistoistani. Vuodet ovat totuttaneet minut tasoloikissa peleihin, joissa tärkeää on sujuva eteneminen ja ennen kaikkea vauhdikas rytmi ja ajoitus. Mitä sujuvammin jonkin kentän menee läpi, sitä isompi on palkituksi tulemisen tunne. Donkey Kong Country on eri maata. Kenttäsuunnittelun jokainen este, jokainen vihollinen, jokainen liaani, köynnös tai saareke johon gorillan raajat osuvat, tuntuu olevan suunniteltu hidastamaan, haittaamaan, pudottamaan ja tappamaan. Eikun menoksi!
Donkey Kongin ja sukulaisten (Diddy, Dixie ja Cranky) bileet keskeytyvät, kun snomadijoukkojen jäälohikäärme jäädyttää tienoot ja tuuli puhaltaa gorillat kaukaisemmalle saarelle. Sieltä pitäisi sitten selvitä takaisin kotikonnuille ja toki lopuksi voittaa kaiken takana ollut pääpomo, sekä palauttaa jäinen tropiikki takaisin kukkaparatiisiksi. Sukulaiset avustavat Donkeyn etenemistä kolmella tavalla: Diddyn rakettirepulla loikkaa pidemmälle, Dixien poninhäntäkopterilla korkeammalle ja Crankyn kävelykeppiä käytetään kuin Roopen vastaavaa Duck Talesissa.
Varmasti tämän arvostelun lukijoista löytyy niitä, jotka osoittavat seuraavan virkkeen luettuaan ruutua hihitellen. DKC: Tropical Freeze on vaikea peli. Ensimmäiseen pomoon käytin suunnilleen 20 elämää. Naurakaa vaan. Monesti nielin turhautumistani, pidin gamepadista kaksin käsin kiinni, jotta en viskaisi sitä sohvan nurkkaan ja yritin taas. “Et vaan osaa”, sanotte. Olen ennenkin puhunut siitä, kuinka yksi hyvän pelin tuntomerkki on, että epäonnistumisista voi syyttää vain itseään. Nyt aivoni eivät aina antaneet periksi tehdä niin, vaikka kuinka tumpeloksi itseäni manasinkin. Kun saman vihollisen sai juuri liiskattua hyppäämällä sen päälle, ja nyt ei saakaan? Vai olinko sittenkin pikselin tai kaksi sivussa? Yritänpä vielä kerran. Puuh.
Jos aivan totta puhutaan, kyllä harjoitus tekee mestarin. Kun trooppiseen jäätouhuun pääsee sisään, ei suurin vaikeustaso synnykään enää haastavasta kenttäsuunnittelusta tai ilkeämielisistä vihollisista, vaan siitä, että peli on armoton. Kyllä, virheet ovat lopulta omiani, mutta kun niitä ei sallita juuri lainkaan, tekee mieli syyttää peliä.
Kentän alusta loppuun pääseminen on ainakin aluksi se ykkösjuttu, mutta perinteikkääseen tasoloikkatyyliin matkan varrella on toki paljon muutakin: kerättäviä banaaneja, palapelin palasia, K-O-N-G-kirjaimia sekä kolikoita, löydettäviä salaisuuksia, piilotettuja paikkoja, lisäelämiä ja niin edelleen. Kolikoita voi käyttää Funky Kongin kaupassa, josta voi ostaa muun muassa bonuskykyjä kentissä käytettäviksi - ja ne ovatkin joskus se ratkaiseva etu. Tuskista huolimatta pitää nostaa hattua myös pomotaisteluille, jotka ovat noin 20 kertaa monimuotoisempia kuin Mario-pelien vastaavat.
Kun ensimmäinen Donkey Kong Country julkaistiin Super Nintendolle, oli se graafiselta laadultaan leukoja tipautteleva. Samaa linjausta on pyritty jatkamaan sarjan muissakin osissa ja myöntää täytyy, että on Tropical Freezekin vallan nätti. Monitasoiset maisemat ovat reunojaan myöten täynnä yksityiskohtia, liikettä ja elämää. Pienelläkin vilkaisulla pelin voi tunnistaa DKC-sarjaan kuuluvaksi - ja nyt ollaan ensimmäistä kertaa HD-resoluutiossa. Äänipuolella taustamusisoinnit on hoitanut suvereenisti ennenkin DKC-säveliä tykitellyt David Wise, eikä siltä osin ole mitään nokan koputtamista. Melodiat eivät heti päähäni jääneet, mutta kokonaisuutena soundtrack on varsin toimiva ja korostaa hienosti jokaisen tason tunnelmaa.
Kinectiä ohjaukseen käyttävien pelien määrä väheni nopeasti alkuinnostuksen jälkeen, Wiilläkin pultattiin moniin peleihin perinteisempiä ohjaustapoja, eikä Sonyn leirin Move tehnyt pysyvää vaikutusta. En tiedä, onko Nintendo jo tässä vaiheessa hieman luovuttamassa Wii U Gamepadin kakkosruudun suhteen, sillä DKC:TF:ssä sillä ei ole mitään lisätoimintoa. Itse arvostan sitä, että voin pikkuruudun kanssa istuskella sohvan kulmassa, kun muu perhe katsoo televisiota ja ihmettelee puuhkimistani, mutta mitään muuta käyttöä ohjaimen erikoisominaisuuksille ei ole tässä pelissä keksitty.
Jos päivä on mennyt muuten putkeen, eikä välitä siitä, että illan päätteeksi haluaisi mieluummin rentoutua kuin raivostua pelin ääressä, arvostaa huikeasti sitä tunnetta, mikä Tropical Freezen pomovastuksen tai kentän läpäisemisestä viimein tulee... kunnes seuraava on taas edessä. Ehkä sitä arvostaa silloinkin, jos on ollut huono päivä, kunhan saa vain hillittyä itsensä siihen asti, että onnistuu. Eiköhän tämä tullut selväksi. Tropical Freezen pelaaminen oli minulle puolitoista viikkoa itsehillintää, uudelleen yritystä ja välillä myös onnistumisen riemua. Se ei nouse kärkeen tasoloikkapelien kunniataulukossani, mutta en moiti niitä itsensäkiduttajia, jotka peliin rakastuvat.
Armotonta menoa
Donkey Kongin ja sukulaisten (Diddy, Dixie ja Cranky) bileet keskeytyvät, kun snomadijoukkojen jäälohikäärme jäädyttää tienoot ja tuuli puhaltaa gorillat kaukaisemmalle saarelle. Sieltä pitäisi sitten selvitä takaisin kotikonnuille ja toki lopuksi voittaa kaiken takana ollut pääpomo, sekä palauttaa jäinen tropiikki takaisin kukkaparatiisiksi. Sukulaiset avustavat Donkeyn etenemistä kolmella tavalla: Diddyn rakettirepulla loikkaa pidemmälle, Dixien poninhäntäkopterilla korkeammalle ja Crankyn kävelykeppiä käytetään kuin Roopen vastaavaa Duck Talesissa.
Varmasti tämän arvostelun lukijoista löytyy niitä, jotka osoittavat seuraavan virkkeen luettuaan ruutua hihitellen. DKC: Tropical Freeze on vaikea peli. Ensimmäiseen pomoon käytin suunnilleen 20 elämää. Naurakaa vaan. Monesti nielin turhautumistani, pidin gamepadista kaksin käsin kiinni, jotta en viskaisi sitä sohvan nurkkaan ja yritin taas. “Et vaan osaa”, sanotte. Olen ennenkin puhunut siitä, kuinka yksi hyvän pelin tuntomerkki on, että epäonnistumisista voi syyttää vain itseään. Nyt aivoni eivät aina antaneet periksi tehdä niin, vaikka kuinka tumpeloksi itseäni manasinkin. Kun saman vihollisen sai juuri liiskattua hyppäämällä sen päälle, ja nyt ei saakaan? Vai olinko sittenkin pikselin tai kaksi sivussa? Yritänpä vielä kerran. Puuh.
Jos aivan totta puhutaan, kyllä harjoitus tekee mestarin. Kun trooppiseen jäätouhuun pääsee sisään, ei suurin vaikeustaso synnykään enää haastavasta kenttäsuunnittelusta tai ilkeämielisistä vihollisista, vaan siitä, että peli on armoton. Kyllä, virheet ovat lopulta omiani, mutta kun niitä ei sallita juuri lainkaan, tekee mieli syyttää peliä.
Juokse ja kuole
Kentän alusta loppuun pääseminen on ainakin aluksi se ykkösjuttu, mutta perinteikkääseen tasoloikkatyyliin matkan varrella on toki paljon muutakin: kerättäviä banaaneja, palapelin palasia, K-O-N-G-kirjaimia sekä kolikoita, löydettäviä salaisuuksia, piilotettuja paikkoja, lisäelämiä ja niin edelleen. Kolikoita voi käyttää Funky Kongin kaupassa, josta voi ostaa muun muassa bonuskykyjä kentissä käytettäviksi - ja ne ovatkin joskus se ratkaiseva etu. Tuskista huolimatta pitää nostaa hattua myös pomotaisteluille, jotka ovat noin 20 kertaa monimuotoisempia kuin Mario-pelien vastaavat.
Kun ensimmäinen Donkey Kong Country julkaistiin Super Nintendolle, oli se graafiselta laadultaan leukoja tipautteleva. Samaa linjausta on pyritty jatkamaan sarjan muissakin osissa ja myöntää täytyy, että on Tropical Freezekin vallan nätti. Monitasoiset maisemat ovat reunojaan myöten täynnä yksityiskohtia, liikettä ja elämää. Pienelläkin vilkaisulla pelin voi tunnistaa DKC-sarjaan kuuluvaksi - ja nyt ollaan ensimmäistä kertaa HD-resoluutiossa. Äänipuolella taustamusisoinnit on hoitanut suvereenisti ennenkin DKC-säveliä tykitellyt David Wise, eikä siltä osin ole mitään nokan koputtamista. Melodiat eivät heti päähäni jääneet, mutta kokonaisuutena soundtrack on varsin toimiva ja korostaa hienosti jokaisen tason tunnelmaa.
Kinectiä ohjaukseen käyttävien pelien määrä väheni nopeasti alkuinnostuksen jälkeen, Wiilläkin pultattiin moniin peleihin perinteisempiä ohjaustapoja, eikä Sonyn leirin Move tehnyt pysyvää vaikutusta. En tiedä, onko Nintendo jo tässä vaiheessa hieman luovuttamassa Wii U Gamepadin kakkosruudun suhteen, sillä DKC:TF:ssä sillä ei ole mitään lisätoimintoa. Itse arvostan sitä, että voin pikkuruudun kanssa istuskella sohvan kulmassa, kun muu perhe katsoo televisiota ja ihmettelee puuhkimistani, mutta mitään muuta käyttöä ohjaimen erikoisominaisuuksille ei ole tässä pelissä keksitty.
Rakasta, kärsi ja uudestaan
Jos päivä on mennyt muuten putkeen, eikä välitä siitä, että illan päätteeksi haluaisi mieluummin rentoutua kuin raivostua pelin ääressä, arvostaa huikeasti sitä tunnetta, mikä Tropical Freezen pomovastuksen tai kentän läpäisemisestä viimein tulee... kunnes seuraava on taas edessä. Ehkä sitä arvostaa silloinkin, jos on ollut huono päivä, kunhan saa vain hillittyä itsensä siihen asti, että onnistuu. Eiköhän tämä tullut selväksi. Tropical Freezen pelaaminen oli minulle puolitoista viikkoa itsehillintää, uudelleen yritystä ja välillä myös onnistumisen riemua. Se ei nouse kärkeen tasoloikkapelien kunniataulukossani, mutta en moiti niitä itsensäkiduttajia, jotka peliin rakastuvat.
Donkey Kong Country: Tropical Freeze (Wii U)
DKC:TF on DKC-peli hyvässä ja pahassa. Se on laadukasta tasoloikkaa, joka ajaa raivon partaalle, mutta parhaina hetkinään palkitsee ruhtinaallisesti.
- kaunista ja monipuolista maisemaa
- retromiehiäkin miellyttää
- paikoitellen nerokasta loikinnan vaikeutusta
- monenmoista lisäkierroksiin innostavaa
- useinkin tuskastuttavaa
- Wii-Kongia pelanneille ei uutta tropiikissa
- ei mitään lisäkäyttöä padille
- latautuu oudon hitaasti
Keskustelut (5 viestiä)
26.03.2014 klo 17.10
tämä uus näyttää kyllä niin lauantaipiirretyn yksinkertaistetulta että huhhuh. tossa on vihu, tossa on lauta, tossa on banaani. mutta eikös logiikan mukaan rakettirepulla lennetä korkeammalle ja helitukalla pidemmälle
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
26.03.2014 klo 18.13 2
26.03.2014 klo 20.08
Eka bossi kyl oli vähän haastava, liekö sitten ettei vielä ollut tottunut kontrolleihin. Musiikki on kyllä loistava ja peli kaunista katsottavaa.
Ja todentotta, latausajat on kyllä verrattain pitkät.
26.03.2014 klo 22.06 1
Rekisteröitynyt 11.04.2007
29.03.2014 klo 03.39