Tuorein sisältö

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Kojima Productions
Julkaisija: Konami
Julkaisupäivä: 20.03.2014
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

25.03.2014 klo 13.00 | Luettu: 29767 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Vuoden paras maksullinen demo
Kuuban rannikolla sijaitsevan USA:n vankileirin lähistöllä sataa vettä, ja jäntevä supersotilas kiipeää liukasta kalliota ylöspäin. Kielekkeen kohdalla kamera kääntyy suoraan miehen kasvoihin. Sotilas on tietenkin Snake, joka katsoo suoraan pelaajaan ja toteaa (nyt Kiefer Sutherlandin äänellä) ”Kept you waiting, huh?”. Tämä repliikki asettaa seuraavien noin kahden ja puolen tunnin pohjavireen: hän teki comebackin, hän on tullut takaisin.


Annoin kuusi vuotta sitten MGS4:lle korkean arvosanan, ihan koska se oli oikeasti huikeaa digitaalista viihdettä, josta nautin. Samalla se oli kuitenkin hyvin kaukana siitä, mitä Playstation 1:n Metal Gear Solid aikanaan oli – ja tätä ennestään korosti se, että pätkä MGS1:stä oli mukana pelissä. Hiiviskely oli vaihtunut rymistelyyn ja ympärillä käytävät sodat peittivät alleen mahdollisuudet salakuunteluun. Välillä paistettiin kananmunia. Netissä on spekuloitu, että Hideo Kojima purki nelososassa turhautumiaan koko sarjaan ja peliteollisuuteen yleensä, enkä pidä tätä mitenkään mahdottomana ajatuksena. Sota oli muuttunut, vanha Snake oli väärä mies taistelukentälle ja Hideo väärä mies suunnittelemaan pelejä. Nyt tekemisen ilo kuitenkin tuntuu löytyneen uudestaan, sillä Ground Zeroes on huomattavasti edeltäjäänsä puhdasoppisempi peli.

Kylmä sota on täällä taas


Kuten nelososan jäljiltä yleisesti veikattiin, Snaken seikkailut eivät jatku nykypäivässä. Kelloa on käännetty noin 40 vuotta taaksepäin, aikaan jolloin ydinasepullistelu kukoisti ja Neuvostoliitto oli suurvalta muuallakin kuin Putinin kuvitelmissa. Ground Zeroesin tarina on jatkoa alunperin PSP:lle ilmestyneelle Peace Walkerille, joka useimmilta jäi varmasti pelaamatta alustavalinnan vuoksi. Kuulun itsekin tähän ryhmään, mutta onneksi itseään voi nykyään sivistää myös HD Collectionin kautta. Jos PW on tuntematon, kannattaa lukaista ainakin GZ:n alussa tarjottava taustatarina, ettei puolet pelistä mene vain päätä raapiessa. Lyhyesti ja spoilaamatta voi kertoa lähinnä sen, että tarkoitus on pelastaa vankeja.


Myös pelillisesti on palattu entiseen, erittäin tervetulleessa mielessä. MGS 4:n yltiöräiskintä on korvautunut vanhanmallisella hiippailulla ja nukutuspistoolille on jälleen käyttöä. Teknolelujen määrä on pudotettu lievästi scifistetyn 70-luvun puolivälin tasoon, eli miltei olemattomiin. Kumarruksena uusimmalle hipsterivillitykselle C-kasetit ja aito, lisensoitu Walkman esiintyvät nekin pelissä. Kaiken kaikkiaan koin pelatessani vahvoja takaumia siihen, miltä ensimmäisen MGS:n pelaaminen tuntui. Vaikeusaste on ainakin Normalilla inhimillinen myös minun kaltaiselleni (= huonolle) hiiviskelyjen pelaajalle, joten veteraaneille se on varmasti aivan läpikävelyä.

Märkää, kaunista ja lyhyttä


Ground Zeroes käyttää Kojima Productionsin omaa Fox Engineä, ja sen ulkonäköä onkin ruodittu runsaasti. Arvosteluun saapui X360-versio, joka ei tietenkään pärjää uudemmille konsoleille, mutta näyttää alusta huomioiden oikein hienolta. Vesisateen piiskaama öinen vankileiri on juuri niin masentavan näköinen kuin voi kuvitella. Jo Kojima Productionsin tavaramerkiksi muodostuneet harkitut kamerakulmat ovat tallella, eikä ärsyttäviä tasobugeja juuri esiinny. Kontrollit ovat toimivat, eikä pelistä nauttimista estä muutenkaan kerrassaan yhtään mikään.


Suurin ongelma pelissä onkin, että huvi loppuu melkein heti kun se on alkanut. Kyseessä on pelkkä laajennettu maistiainen varsinaisesta Metal Gear Solid V: The Phantom Painista, vaikka TPP sijoittuukin kronologisesti noin vuosikymmenen GZ:n jälkeen. Kaltaiseni superjumittaja, joka vielä otti tavoitteekseen pelata juoni läpi ilman yhtään tappoa ja hälytystä ja joutui siksi jatkuvasti ottamaan uusiksi checkpointista, sai päätehtävään kulumaan pelikellon mukaan 150 minuuttia. Kaikkineen peliaikaa kului ehkä kolmisen tuntia. Vaikka pääjuonen jälkeen onkin mahdollista pelata vaikka minkälaisia sivutehtäviä, en itsekään usko että niihin juuri palaan. Tarina on koettu ja jään odottamaan sen jatkoa, surullisen tietoisena siitä, että sitä todennäköisesti saa odottaa kauan. Näin vähästä se alennettu reilu kolmekymppiäkin on turhan kova hinta. Toisaalta ymmärrän, että näillä tuotantoarvoilla GZ:n julkaisu ilmaisena demona olisi ollut melkoinen taloudellinen panostus – olkoonkin, että se olisi varmasti tuonut sarjalle uusia faneja.

Vihaajat vihaavat


Seuraa se osuus, jossa saarnaan kuorolle. Ne, jotka eivät pidä Metal Geareista, ovat jo sulkeneet välilehden tai kirjoittavat kommenttikenttään mouhotusta siitä, miksi helvetissä käytännössä maksullinen demo saa näin kovat pisteet.


Siksi helvetissä, että GZ:n ensimmäiset minuutit olivat itselleni pelkkää kylmää värettä. Se edustaa monessa suhteessa paluuta sen ytimeen, miksi Metal Gear on yksi klassisista pelisarjoista. Aivan kuten pidin aikanaan X-Filesin salaliittokuvioista, pidän Metal Gearin yllättävistä juonenkäänteistä. Pidän sen elokuvamaisesta toteutuksesta ja ylipäätään siitä, miten harkittua kaikki on. Käsikirjoituksessa ei ole mitään ylimääräistä ja kaikki merkitsee jotain. MGS ei ole realistista sotilastoimintaa nähnytkään, mutta se on pahuksen viihdyttävää elokuvamaista menoa, joka pitää pelaajan varpaillaan seuraavaa käännettä odotellessa. Peleillä on vahva pasifistinen sanoma ja niiden tarina sotkee kiehtovalla tavalla totuutta ja fiktiota. MGS:ää pelatessa on mahdollista tuntea jotakin, eikä samaa voi sanoa kovin monesta pelistä.


V2.fi | Mikko Heinonen

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes (Xbox 360)

Lyhyesti: Ground Zeroes on juuri niin lyhyt kuin pelättiinkin, mutta lyhyt kesto on täynnä herkkua pelisarjan ystäville.
  • Timanttinen toteutus
  • Veitsellä leikattava tunnelma
  • Uskon palautuminen Kojiman kykyihin
  • Aivan liian lyhyt
  • Tästä johtuen aivan liian kallis
  • Varsinaista Phantom Painia saanee odottaa pitkään
< Dark Souls 2... Donkey Kong Country:... >

Keskustelut (20 viestiä)

Lazydaddycool

25.03.2014 klo 13.43 4 tykkää tästä

Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.
lainaa
Raimunen

25.03.2014 klo 14.13 3 tykkää tästä

Vanhana konkarina tulee itsestään se huomio, ettei tällä kertaa tullut Zone of Endersiä mukana. Sitten muistin, millainen höyryävä läjä paskaa ZoE1 oli eikä harmitakaan yhtään.
lainaa
enostabottitoimitus

25.03.2014 klo 17.25 8 tykkää tästä

miksi maksullinen demo saa näin helvetisti pisteitä?
lainaa
lazyindeed

25.03.2014 klo 17.27 7 tykkää tästä

Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.


another sekopää in the making. "ei ne ikärajat nyt meidän mattia koske kun se on niin kypsä"
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

25.03.2014 klo 17.30 3 tykkää tästä

MGS 4 oli sellaista ripulikuraa että varmasti myös Kojima itse toivoo ettei olisi peliä tehnytkään.
lainaa
Casa

Moderaattori

Rekisteröitynyt 27.10.2008

25.03.2014 klo 18.30 9 tykkää tästä

Ihan mielenkiintoinen ajatus tuoda pelidemo markkinoille 30 – 40 euron hintalapulla. Tai oikeastaan naurettava ajatus. Lopputekstit tuossa vierelläni pyörivät ja ne ilmestyivät vielä nopeammin kuin odotin. Älkää herra vie ostako tätä suositushintaan vaikka kuinka fanaattisia pelisarjan faneja olisittekin.

Jos unohdetaan hintalappu ja ajatellaan tätä demona, niin olihan tuo reilun tunnin pyräys äärimmäisen viihdyttävä ja nautinnollinen kokemus. Kaikki on toteutettu niin viimeisen päälle hienosti ja tunnelma meinaa syöksyä kotisohvalle. Grafiikka on nättiä Xbox Onen kevennetystä 720p resoluutiosta huolimatta ja kontrollit sopivat käteen kuin rasvattu. Odotukset lopullista julkaisua kohtaan ovat nyt korkealla, mutta ei se silti tee oikeutetuksi rahastaa tästä useita kymppejä. Joka tapauksessa allekirjoittanut tahtoo lisää tätä…
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

25.03.2014 klo 18.32 9 tykkää tästä

10h takana ja Deja Vu tehtävä vielä vetämättä. :s Demo.. demo joka on tarjonnu enemmä pelattavaa, kuin 69,95e maksavat ja 6h kestävät ripuliräiskinnät.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

25.03.2014 klo 18.47 3 tykkää tästä

Protec kirjoitti:
MGS 4 oli sellaista ripulikuraa että varmasti myös Kojima itse toivoo ettei olisi peliä tehnytkään.


No vaikka nelonen ei ollutkaan kakkosen ohella parhaimpia Metal Geareja oli se ihan hyvä peli silti ja saattoi Solid Snaken tarinan päätökseen (toivottavasti vaikka tosin namupylly Meryliä ois katsonut toisenkin pelin verran ;) )

Kolmonen on ehdottomasti mielestäni paras MGS ja kun seuraava osa sijoittuu samaan kylmänsodan teemaan on odotukset korkealla!

Taidampa tässä täpinöissäni pelata MGS3sen läpi taas kertaalleen :) SE ALKUVIDEO!
lainaa
lol

25.03.2014 klo 21.51 8 tykkää tästä

MGS4 oli karvas pettymys juurikin MGS-sarjan pelinä. Se oli liian toimintapainotteinen ja jopa MGS-sarjan mittapuulla välipätkät olivat aivan naurettavan pitkiä. Lisäksi se tuntui antavan tiettyjä myönnytyksiä suuntaan jos toiseen, aivan kuin Kojima ei olisi luottanut omiin kykyihinsä ja visioonsa yhtä timantinvarmasti kuin aiemmin.

Pelinähän se on toki komea, toimiva ja kaikkea mitä laadukkaan AAA-tason pelin tulee olla, se ei vain ollut tarpeeksi MGS. Ja jotenkin kaikki juonikuviot menivät niin naurettavan yli, etten pystynyt niihin suhtautumaan samalla huumorilla kuin aiemmissa osissa, vaan ne olivat enemmänkin noloja.

Itsellä meni usko sarjaan MGS4:n myötä, jospa tämä todella palauttaisi uskon sarjaani!
lainaa
lolol

25.03.2014 klo 21.56 6 tykkää tästä

+ Tuntui, että Kojima ei oikein tavoittanut sitä, mitä lähti hakemaan. Huumori ei napannut itselleni samalla tavalla ja jotenkin tällainen "macho-toiminta ja äijäily" ei edellispelien tapaan toiminut. Itse arvostan paljon enemmän tyylillä rakennettua meininkiä, enkä sitä että Raiden pilkkoo kymmeniä Gekkoja heiluen villiä kieppiä yhdistäen vitos-voltteja tuplakierteisiin katana perseessä. TOOOSI SIIIISTIIÄÄ!!
lainaa
Bob

26.03.2014 klo 00.01 6 tykkää tästä

Itselläni jo 13h pelattu ja varmaan tulee vielä muutama tunti lisää + tietenkin ennen Phantom Painia täytyy ainakin kertaalleen pelata.
En ainakaan henkilökohtaisesti tunne tulleeni ryöstetyksi mutta silti vähän pelottaa jos tästä tulee yleinenkin tapa kehittäjille.

Pelistä on aika ristiriitaiset fiilikset, erittäin hyvä pelata mutta PALJON puuttuu. Erityisesti vituttaa että edellisistä osista tuttuja hommia on karsittu.
Kiefer ei ole Hayter mutta ääneen tottuu aika mukavasti. "keptjuvaitinghuh" ja "she surfaifd" räsähti korvaan aika pahasti.
lainaa
Takuu____Varma

26.03.2014 klo 12.31 6 tykkää tästä

lazyindeed kirjoitti:
Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.


another sekopää in the making. "ei ne ikärajat nyt meidän mattia koske kun se on niin kypsä"


Enemän huolestuttaa, että tyypin kirjoitusasu, yhdyssanat ja välimerkit ovat kolmetoistavuotiaan tasolla.
lainaa
-sdFdM-

26.03.2014 klo 23.08 4 tykkää tästä

lazyindeed kirjoitti:
Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.

Täysin väärä paikka kirjoittaa tää kommentti. V2:n kommenttiosion tason tuntien saat tämän tyylisiä vastauksia.

another sekopää in the making. "ei ne ikärajat nyt meidän mattia koske kun se on niin kypsä"


Propsit siitä, että vietät pojan kanssa yhteistä aikaa noinkin hienolla tavalla!
lainaa
GiZM0

27.03.2014 klo 00.00

Ite löin omalle muksulle 3v vanhana ekan xboxin ohjaimen kouraan ja lego star warssin pyörimään ja jokunen kuukausi siinä meni kun siitä jotain alkoi tulemaan ja puolen vuoden kohtaa se menikin jo aika hienosti. Nyt 6v ja oma pleikka huutaa niin skylanderia ja legoa. Välillä sitten käydä jeesailemassa pahimmat kohdat läpi ja jättää muksu tutkimaan uusia säliä. 3v likka käyttelee jo kivasti jotain selainpelejä ja netflixiä hiirellä. Onpahan jotain muutakin puuhaa kaiken paskartelun ja ulkoilun ohessa. Gaming since -87 by multiple platforms. Ja nyt tässä on uusien siipimiehen koulutus käynnissä :)
lainaa
Pete6465243

27.03.2014 klo 14.16 1 tykkää tästä

Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.

13v kanssa k-18 pelejä. Ei hyvää päivää. Väkivaltaa, verta, brutaalia kidutusta jne.

Kasvatus kohdallaan.
lainaa
Viili

27.03.2014 klo 19.39 1 tykkää tästä

Eipä mielestäni nyt tuo 20e ole paha tällaisesta muutaman tunnin mittaisesta pelistä. Myydäänhän sitä samanpituisia kokemuksia 70e hintaan, joten eipä sitä oikeastaan hinnasta voi valittaa.

Käsittääkseni tämän pitäisikin olla 20e PS3:lla myös mutta uusilla konsoleilla sitten se ~40e
lainaa
rpj

27.03.2014 klo 23.14

tässä on varmaan sama ilmiö kuin noilla taaperoita juniorilätkään raahaavilla ja siellä tappohuutoja karjuvilla vanhemmilla eli jotain omia unelmia toteutetaan
lainaa
valittaja

28.03.2014 klo 00.46 2 tykkää tästä

Pete6465243 kirjoitti:
Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.

13v kanssa k-18 pelejä. Ei hyvää päivää. Väkivaltaa, verta, brutaalia kidutusta jne.

Kasvatus kohdallaan.

Uskon, että tämän päivän nuoriso on nähnyt järkyttävämpiä asioita kuin ensimmäisen Metal gear solidin tapahtumat. Toisaalta jos ei, niin on kuitenkin valvova sensori vieressä. On hienoa, jos isä sivistää lastaan pelikulttuurilla. Joten Pete6465243 sinä senkin vanha kukkahattu täti, lopeta tukarointi ja ota hiekat pois vaginastasi:)
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

29.03.2014 klo 03.39 2 tykkää tästä

Itse aion pitää omat tulevaisuuden pennut mahdollisen kaukana peleistä, niin ei tule samanlaista pullamössöä kuin isästään.
lainaa
Destev

31.03.2014 klo 08.36

Pete6465243 kirjoitti:
Lazydaddycool kirjoitti:
Pojan (13v.) kanssa aloteltiin pelaa MGS1:stä, kun ei ole sarjan pelejä ennen pelannut, ja itsekin pelasin aikoinaan MGS2:seen asti. Hienoja hetkiä luvassa...takuu varmasti.

13v kanssa k-18 pelejä. Ei hyvää päivää. Väkivaltaa, verta, brutaalia kidutusta jne.

Kasvatus kohdallaan.


Sori off-topic, mutta...

Itse aloittelin 3d-peliurani ekalla Soldier of fortunella. Olin jotain 9-12-vuotias, en muista. Rakastin sitä aivojen ampumista pellolle ja muuta väkivaltaa siinä pelissä, mutta kuitenkin minusta kasvoi äärimmäisen rauhallinen, vakivaltaa vastustava, vastuullinen, ennen työssä käyvä, nykyään taas opiskeleva nuori.

Pelillä itselllään on pieni vaikutus lopputulokseen. se, mitenkä vanhemmat hoitaa sen kasvatusKOKONAISUUDEN ratkaisee.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova