Might & Magic X: Legacy
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Roolipelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 7 |
Kehittäjä: | Lionhead Studios |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 23.01.2014 |
Pelin kotisivut |
Mahdin ja magian mailla
Might & Magic X: Legacy palauttaa jo kahdeksankymmentäluvun puolivälissä alkaneen pelisarjan kartalle. Yli kymmenen vuoden hiljaiselon rikkova Legacy antaa lisää luolastoja koluttavaksi niitä janoaville, mutta uudistuuko pelisarja uusimman osan myötä?
Viimeisten vuosien aikana niin Hollywoodin kuin peliteollisuuden yksi vahvimpia trendejä on ollut retroilu ja nostalgisointi, joka on ilmentynyt eri tavoin. Vanhojen nimikkeiden reboottaamisen lisäksi erityisesti indiepuolella on ollut trendinä vanhojen arvojen ja asioiden esilletuominen, tarkoittaa tämä sitten pikseligrafiikkaa tai pelimekaniikkoja. Vanhat, kuolleiksi kuopatut genret taas ovat alkaneet saada tekohengitystä esimerkiksi Kickstarterin voimin. XCOMin tai esimerkiksi Prince of Persian pyrkiessä nykyaikaistamaan sarjansa Legacy ottaa perinteisemmän lähestymistavan uudessa versiossaan, sillä peliä on vaikea erottaa isoveljistään.
Kymmenes Might & Magic on kaikin puolin aivan yhtä hardcorea pelattavaa kuin sarjan aiemmat osat. Ruudukkomallinen liikkuminen, matemaattinen lähestyminen roolipelaamiseen, vanhanaikainen käyttöliittymä sekä vanhahkot grafiikat antavat kaikki mielikuvan pelistä, joka kumartaa aiemmille pelisarjan osille pyllistämisen sijaan. Jokaisen henkilökohtaiset mieltymykset määräävät, onko tämä siunaus vai kirous, sillä kaikenlaiset pelisarjan uudistukset jäävät unholaan perinteiden kunnioittamisen tieltä.
Legacyn hahmonluonti tuntuu aluksi yllättävän rajatulta ja vähäpätöiseltä. Neljän hahmon ryhmälle on valittavana yhtä monta rotuvaihtoehtoa, kolme suuntautumista, muutamia kykyjä sekä taitopisteitä. Suuntautumiset määrääväät, onko hahmo taistelija (might), loitsija (magic) vai molempien sekoitus, kun taas kykyjä käytetään aseiden, loitsujen tai hyökkäysten avaamiseen. Taitopisteet noudattavat myös tuttua mallia, jossa pisteitä jaellaan esimerkiksi hyökkäysvoiman, manan, tai väistelyn parantamiseen. Vaihtoehdot tuntuvat riisutuilta ja vähäisiltä, kunnes ymmärtää kaikkien taitojen, kykyjen ja voimien pohjautuvan taisteluun maailmassa seikkailemisen sijaan.
Hahmonluonnin syvyys kuitenkin valkenee ajan myötä, kun pelaaja alkaa oppia erilaisten yhdistelmien vahvuudet sekä heikkoudet, ja nämä tiedostaen ryhtyy rakentamaan täydellisesti yhteen hiileen puhaltavaa joukkiota. Tavallisen roolipelin sijaan Might & Magicissa ryhmä pitääkin suunnitella ensimmäisestä sekunnista alkaen tiukasti yhdessä taistelevaksi kokoonpanoksi. Tässä auttaa se, ettei ryhmän jäsenille ole annettu persoonallisuutta. Hahmolle kirjoitetaan nimi ja valitaan kasvot muutamasta vaihtoehdosta, samalla kun ääninäyttely seuraa joko optimistin tai pessimistin käyttäytymismallia. Pelimaailmassa joukkiota ei kuitenkaan edes ikinä näe, sillä silmistä kuvattu kamera liikuttaa koko kööriä ruutu kerrallaan. Tämän myötä ryhmää alkaakin hahmottaa yksilöiden sijaan erilaisina kimppuina kykyjä ja taitoja.
Seikkailijaköörin valitsemisen jälkeen Legacy alkaa esitellä maailmaansa, vanhanaikaisen tyylinsä mukaisesti. Tylsistyttävän pitkän alkuvideon turruttamana seikkailu aloitetaan ongelmien riivaamasta pikkukylästä, jossa pelaaja tutustutetaan peräänantamattoman luolastoroolipelin saloihin. Ruudukkoihin, eli grideihin, perustuvassa liikkumisessa pelaaja liikkuu ruutu kerrallaan, mikä tarkoittaa käytännössä metri kerrallaan pysähtelevää liikkumista. Tönkkö liikehdintä on pelissä syystä, sillä ruudun eteneminen toimii pelivuorona ja edistää samalla maailman kelloa. Vuoroihin perustuvaa pelattavaa ei ole ikinä liikaa, mutta Legacyn tapa tuoda maailman ruudukko esille jopa liikkumisessa sen kulissien takana pitämisen sijaan on kyseenalaistettavissa.
Vastaavanlainen pelisuunnittelu käy alati ilmi pelatessa, sillä Legacy keskittyy vahvasti teknisempään, matemaattisempaan roolipelaamisen muotoon. Vahvaa tunnelmointia dialogista, hahmoista ja juonesta hakevien roolipelaajien kompassit poukkoilevatkin ympäriinsä Might & Magicin maailmassa. Dialogi on kauttaaltaan puista, kunnianhimotonta ja äänittämätöntä. Keskusteluiden ainoana tehtävänä on esitellä tarpeelliset juonielementit, kuten hahmot, paikat ja ongelmat eri tehtävien oikeutukseksi. Tämä ei kuitenkaan harmita erityisen paljoa, sillä motivaatio ihmisten auttamiseen muun muassa rottapopulaation vähentämisellä on muutenkin hyvin alhainen. Pelimaailmaa asuttavat hahmot ovat nimittäin lähinnä kopioita toisistaan, vastaten rotujensa stereotypioita toimiessaan tietyn funktion, kuten tehtävän sanelemana. Kokonaisjuonikaan ei sisällä juuri mitään mainitsemisen arvoista, sillä toimeksiannot noudattavat harmillisen usein tavanomaista "mene paikkaan X, tapa tai nouki siellä Y" -kaavaa. Maailma hirviöineenkin on lähinnä perinteiden kierrätystä tuntuman ollessa hyvin staattinen, erityisesti kaupungeissa, joissa hahmojen paikoillaan pönöttävät maneerit rikkovat immersion pahimmin.
Nykyajan valtavirran roolipelien, esimerkiksi Mass Effectin, lumo pohjautuu pitkälti tunnelmointiin ja vahvaan kirjoitukseen, joilla pyritään luomaan hengittävä, elävä maailma. Legacyn pääpaino taas on taistelussa sekä hahmojen kykyjen kasvattamisessa. Ruudukkomallinen maailma auttaa luomaan selvemmät rajat taisteluille ja antaa isojen vihollislaumojen kaatamiseen shakkimaista tunnelmaa, jossa avain voittoon on hyvä taktiikka, oikea ajoitus ja taitojen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Taistelun Legacy tekeekin vastapainona kaikkiin heikompiin antimiinsa verrattuna poikkeuksellisen hyvin, vaikka opetus tapahtuukin kantapään kautta. Kunnollinen kokoonpano taitoja ja taikoja ei ole itsestäänselvä asia, ja sen selvittäminen jää yksinomaan pelaajan harteille. Kun lopulta kuitenkin saa harmaita hiuksia aiheuttaneen hirviön kellistymään soihtujen katveessa, on onnistumisen tunne valtava.
Legacysta nauttiminen vaatii muutamien lapsusten anteeksiantoa sekä kykyä aikamatkustaa menneisyyteen, jossa osa tunnelmoinnista ja maailmaan syventymisestä tuli tehdä oman mielikuvituksen voimin tai vaihtoehtoisesti sivuuttaa kokonaan. Peräänantamaton tuntuma vallitsee pelissä kaikin puolin, mikä johtaa pitkän kaavan yritys ja erehdys -tyyppiseen pelaamiseen, sekä monitorille kiroilemiseen. Tönkkö ruudukkomallinen liikehdintäkin on lähinnä ärsyke, joka vaivalloisuudellaan aiheuttaa päänsärkyä ja hidastelua. Vaikka pelintekijöiden halu vanhanaikaiseen, selvästi laskelmoitavaan ja matemaattiseen lähestymiseen on ymmärrettävä, sen ilmaisutapa on toispuoleinen.
Päivän päätteeksi on vaikea löytää pelille selvää syytä olla olemassa. Nykyaikainen, monimuotoinen peliteollisuus mahdollistaa Legacyn kaltaiset historiikkiteokset, jotka pyrkivät esittelemään menneen aikakauden pelejä, mutta jää kysymykseksi, onko mahtimagian kymmenes tuleminen turhake? Yleisesti ottaen jatko-osien olettaisi kehittävän pelisarjaa ja mahdollisesti jopa -genreä eteenpäin edes lyhyin harppauksin, mutta kaiken graafisen ulosanninkin ollessa noin kymmenen vuoden takaista on Legacysta vaikea löytää mitään aiemmin mainittua, olemassaolon oikeuttavaa seikkaa. Luolastoremuamista kaipaaville vanhan koulukunnan faneille tai pelityyppiin tutustumista hamuaville lisäpelattava sisältö on toki varmasti tervetullutta. Valtavirran kohdalla aikamatka menneisyyteen onnistuu usein halvemmallakin.
Vanhan koulukunnan jannut
Viimeisten vuosien aikana niin Hollywoodin kuin peliteollisuuden yksi vahvimpia trendejä on ollut retroilu ja nostalgisointi, joka on ilmentynyt eri tavoin. Vanhojen nimikkeiden reboottaamisen lisäksi erityisesti indiepuolella on ollut trendinä vanhojen arvojen ja asioiden esilletuominen, tarkoittaa tämä sitten pikseligrafiikkaa tai pelimekaniikkoja. Vanhat, kuolleiksi kuopatut genret taas ovat alkaneet saada tekohengitystä esimerkiksi Kickstarterin voimin. XCOMin tai esimerkiksi Prince of Persian pyrkiessä nykyaikaistamaan sarjansa Legacy ottaa perinteisemmän lähestymistavan uudessa versiossaan, sillä peliä on vaikea erottaa isoveljistään.
Kymmenes Might & Magic on kaikin puolin aivan yhtä hardcorea pelattavaa kuin sarjan aiemmat osat. Ruudukkomallinen liikkuminen, matemaattinen lähestyminen roolipelaamiseen, vanhanaikainen käyttöliittymä sekä vanhahkot grafiikat antavat kaikki mielikuvan pelistä, joka kumartaa aiemmille pelisarjan osille pyllistämisen sijaan. Jokaisen henkilökohtaiset mieltymykset määräävät, onko tämä siunaus vai kirous, sillä kaikenlaiset pelisarjan uudistukset jäävät unholaan perinteiden kunnioittamisen tieltä.
Terästä vai tulipalloja
Legacyn hahmonluonti tuntuu aluksi yllättävän rajatulta ja vähäpätöiseltä. Neljän hahmon ryhmälle on valittavana yhtä monta rotuvaihtoehtoa, kolme suuntautumista, muutamia kykyjä sekä taitopisteitä. Suuntautumiset määrääväät, onko hahmo taistelija (might), loitsija (magic) vai molempien sekoitus, kun taas kykyjä käytetään aseiden, loitsujen tai hyökkäysten avaamiseen. Taitopisteet noudattavat myös tuttua mallia, jossa pisteitä jaellaan esimerkiksi hyökkäysvoiman, manan, tai väistelyn parantamiseen. Vaihtoehdot tuntuvat riisutuilta ja vähäisiltä, kunnes ymmärtää kaikkien taitojen, kykyjen ja voimien pohjautuvan taisteluun maailmassa seikkailemisen sijaan.
Hahmonluonnin syvyys kuitenkin valkenee ajan myötä, kun pelaaja alkaa oppia erilaisten yhdistelmien vahvuudet sekä heikkoudet, ja nämä tiedostaen ryhtyy rakentamaan täydellisesti yhteen hiileen puhaltavaa joukkiota. Tavallisen roolipelin sijaan Might & Magicissa ryhmä pitääkin suunnitella ensimmäisestä sekunnista alkaen tiukasti yhdessä taistelevaksi kokoonpanoksi. Tässä auttaa se, ettei ryhmän jäsenille ole annettu persoonallisuutta. Hahmolle kirjoitetaan nimi ja valitaan kasvot muutamasta vaihtoehdosta, samalla kun ääninäyttely seuraa joko optimistin tai pessimistin käyttäytymismallia. Pelimaailmassa joukkiota ei kuitenkaan edes ikinä näe, sillä silmistä kuvattu kamera liikuttaa koko kööriä ruutu kerrallaan. Tämän myötä ryhmää alkaakin hahmottaa yksilöiden sijaan erilaisina kimppuina kykyjä ja taitoja.
Mannekiinien maassa
Seikkailijaköörin valitsemisen jälkeen Legacy alkaa esitellä maailmaansa, vanhanaikaisen tyylinsä mukaisesti. Tylsistyttävän pitkän alkuvideon turruttamana seikkailu aloitetaan ongelmien riivaamasta pikkukylästä, jossa pelaaja tutustutetaan peräänantamattoman luolastoroolipelin saloihin. Ruudukkoihin, eli grideihin, perustuvassa liikkumisessa pelaaja liikkuu ruutu kerrallaan, mikä tarkoittaa käytännössä metri kerrallaan pysähtelevää liikkumista. Tönkkö liikehdintä on pelissä syystä, sillä ruudun eteneminen toimii pelivuorona ja edistää samalla maailman kelloa. Vuoroihin perustuvaa pelattavaa ei ole ikinä liikaa, mutta Legacyn tapa tuoda maailman ruudukko esille jopa liikkumisessa sen kulissien takana pitämisen sijaan on kyseenalaistettavissa.
Vastaavanlainen pelisuunnittelu käy alati ilmi pelatessa, sillä Legacy keskittyy vahvasti teknisempään, matemaattisempaan roolipelaamisen muotoon. Vahvaa tunnelmointia dialogista, hahmoista ja juonesta hakevien roolipelaajien kompassit poukkoilevatkin ympäriinsä Might & Magicin maailmassa. Dialogi on kauttaaltaan puista, kunnianhimotonta ja äänittämätöntä. Keskusteluiden ainoana tehtävänä on esitellä tarpeelliset juonielementit, kuten hahmot, paikat ja ongelmat eri tehtävien oikeutukseksi. Tämä ei kuitenkaan harmita erityisen paljoa, sillä motivaatio ihmisten auttamiseen muun muassa rottapopulaation vähentämisellä on muutenkin hyvin alhainen. Pelimaailmaa asuttavat hahmot ovat nimittäin lähinnä kopioita toisistaan, vastaten rotujensa stereotypioita toimiessaan tietyn funktion, kuten tehtävän sanelemana. Kokonaisjuonikaan ei sisällä juuri mitään mainitsemisen arvoista, sillä toimeksiannot noudattavat harmillisen usein tavanomaista "mene paikkaan X, tapa tai nouki siellä Y" -kaavaa. Maailma hirviöineenkin on lähinnä perinteiden kierrätystä tuntuman ollessa hyvin staattinen, erityisesti kaupungeissa, joissa hahmojen paikoillaan pönöttävät maneerit rikkovat immersion pahimmin.
Nykyajan valtavirran roolipelien, esimerkiksi Mass Effectin, lumo pohjautuu pitkälti tunnelmointiin ja vahvaan kirjoitukseen, joilla pyritään luomaan hengittävä, elävä maailma. Legacyn pääpaino taas on taistelussa sekä hahmojen kykyjen kasvattamisessa. Ruudukkomallinen maailma auttaa luomaan selvemmät rajat taisteluille ja antaa isojen vihollislaumojen kaatamiseen shakkimaista tunnelmaa, jossa avain voittoon on hyvä taktiikka, oikea ajoitus ja taitojen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Taistelun Legacy tekeekin vastapainona kaikkiin heikompiin antimiinsa verrattuna poikkeuksellisen hyvin, vaikka opetus tapahtuukin kantapään kautta. Kunnollinen kokoonpano taitoja ja taikoja ei ole itsestäänselvä asia, ja sen selvittäminen jää yksinomaan pelaajan harteille. Kun lopulta kuitenkin saa harmaita hiuksia aiheuttaneen hirviön kellistymään soihtujen katveessa, on onnistumisen tunne valtava.
Olematon ero emulaattoriin
Legacysta nauttiminen vaatii muutamien lapsusten anteeksiantoa sekä kykyä aikamatkustaa menneisyyteen, jossa osa tunnelmoinnista ja maailmaan syventymisestä tuli tehdä oman mielikuvituksen voimin tai vaihtoehtoisesti sivuuttaa kokonaan. Peräänantamaton tuntuma vallitsee pelissä kaikin puolin, mikä johtaa pitkän kaavan yritys ja erehdys -tyyppiseen pelaamiseen, sekä monitorille kiroilemiseen. Tönkkö ruudukkomallinen liikehdintäkin on lähinnä ärsyke, joka vaivalloisuudellaan aiheuttaa päänsärkyä ja hidastelua. Vaikka pelintekijöiden halu vanhanaikaiseen, selvästi laskelmoitavaan ja matemaattiseen lähestymiseen on ymmärrettävä, sen ilmaisutapa on toispuoleinen.
Päivän päätteeksi on vaikea löytää pelille selvää syytä olla olemassa. Nykyaikainen, monimuotoinen peliteollisuus mahdollistaa Legacyn kaltaiset historiikkiteokset, jotka pyrkivät esittelemään menneen aikakauden pelejä, mutta jää kysymykseksi, onko mahtimagian kymmenes tuleminen turhake? Yleisesti ottaen jatko-osien olettaisi kehittävän pelisarjaa ja mahdollisesti jopa -genreä eteenpäin edes lyhyin harppauksin, mutta kaiken graafisen ulosanninkin ollessa noin kymmenen vuoden takaista on Legacysta vaikea löytää mitään aiemmin mainittua, olemassaolon oikeuttavaa seikkaa. Luolastoremuamista kaipaaville vanhan koulukunnan faneille tai pelityyppiin tutustumista hamuaville lisäpelattava sisältö on toki varmasti tervetullutta. Valtavirran kohdalla aikamatka menneisyyteen onnistuu usein halvemmallakin.
Might & Magic X: Legacy (Tietokonepelit)
Perinteitä kunnioittavaa luolastoroolipelailua kaipaaville romuajille taktista pelattavaa monenkymmenen tunnin edestä. Nykyaikaista roolipelaamista kaipaavan kannattaa harkita eurot tarkkaan.
- Mukava aikamatka menneisyyteen
- Taktinen taistelu toimii hyvin
- Tunnelma täysin kadoksissa
- Hahmot, maailma sekä juoni ala-arvoista
- Teknisesti erittäin vanhentunut
- Ei uudista pelisarjaa tai -genreä mainittavasti
Keskustelut (3 viestiä)
01.03.2014 klo 18.23 1
02.03.2014 klo 12.52 1
Rekisteröitynyt 29.10.2007
03.03.2014 klo 19.34
Kun mikään ei kelpaa. Nykypelit on liian casuaaleja yms yms yms. ja tällainen on liian vanhahtava yms yms yms.
Sellasta se on kun mielipiteitä on kaikilla.