Ubisoft on siitä mukava, että se lähettää arvosteluun useimmiten lopullisia versioita peleistään. Näin ei tarvitse arvailla, että onkohan tämä ja tämä kummallisuus korjattu lopulliseen versioon - 90 % tapauksista postissa tulee normaali peli, jossa on vain Promo-leimat kannessa.

Valitettavasti samalla asialla on sitten kääntöpuolensa. Kun arvosteluversio on täynnä ärsyttäviä ohjelmointivirheitä, on syytä odottaa, että satunnainen pelin ostaja saa käteensä juuri samaa tavaraa. Ja jos se vielä jollekin oli epäselvää, yritän tässä valmistella lukijaa siihen, että tämä konsolille kääntynyt roolipelivaikutteinen FPS ei ole ihan... valmis.



Ilmeisesti valtavan innovaatiopuuskan vallassa syntynyt juoni pyörii myyttisen taikakristallin ympärillä, ainakin aluksi. Pelaajan pitäisi viedä moinen velholle toiseen kaupunkiin, mutta homma saa käänteitä - necromancerit hyökkäävät, kristalli viedään ja velhollekin käy kylmät. Lisäksi pelaaja saa päänsä sisään matkaseuraksi Xana-nimisen naikkosen, jonka todellisen olemuksen ympärillä hämmennetään soppaa jatkuvasti.

Periaatteessa kysymys on jokseenkin lineaarisesta, silmistä kuvatusta toimintapelistä. Pelaaja voi valita hahmonsa muutamasta luokasta ja pientä taikuutta, tason nostoa ja vastaavaa on kyllä mukana, mutta tapahtumat etenevät tiukan skriptauksen mukaisesti. Jos ajat takaa hahmoa ja ehdit saada sen kiinni ennen määränpäätä, et saa sitä kuitenkaan tapettua, vaan on käytävä koko käsikirjoitus loppuun asti. Eikä siinä mitään, sillä ainakin itseäni tällainenkin toiminta on onnistunut monesti ilahduttamaan.



Sen sijaan Dark Messiah of Might and Magic - Elements ei ilahduttanut kovinkaan paljon, ja syy on etupäässä juuri se, että peli on keskeneräinen. Seuraavassa kertaan muutamia pelihetkiäni, joiden kohdalla jokainen voi miettiä, maksaisiko tästä riemusta 75 euroa.

1. Jahtaan kristallin anastanutta pikku mönkiäistä kattoja pitkin. Peli tallentaa vähän väliä automaattisia checkpointeja, joista voin jatkaa, jos putoan katolta. Eräässä kohdassa kuitenkin joudun vähän eksyksiin, ja otus pääsee varsin kauas. DING, sitten löydänkin vahingossa checkpointin - ja peli loppuu, koska mörkö on liian kaukana. Peli jatkuu ainoastaan tästä checkpointista, jossa minulla on 2 sekuntia aikaa hypätä 10 metriä eteenpäin, tai peli päättyy siihen. En ole itse tallentanut kuin aikoja sitten -> edessä pitkän pätkän pelaaminen uudestaan.

2. Uudelleenpeluun jälkeen selviän tilanteesta 1 ja jatkan eteenpäin. Pelailen noin tunnin verran, kunnes kello on jo liikaa. Päätän tallentaa ja jatkaa seuraavana iltana. Siispä Save Game -> Overwrite -> Yes. Ja tähän sitten jäädäänkin. Peli jumittaa paikalleen ja rikkoo edellisen tallennuksen, jota ei siis enää voi ladata. Menetän ainakin kaksi kertaa niin paljon peliaikaa kuin kohdassa 1. Kone on ihkauusi Xbox 360 Elite, joka ei todellakaan ole kaatuillut missään muussa pelissä.

3. Jännittävässä taistelukohtauksessa minun pitää puolustaa kohdetta X kohti rynniviltä, verenhimoisilta sotajoukoilta. Adrenaliinit huipussaan odotan, koska pääsen vuodattamaan vihollisen verta. Hurmoshenkisen musiikin pauhatessa... ketään ei saavu paikalle. Mistään ei tule mitään vihollislaumaa. Huvittuneena alan etsiskellä kartasta, että missähän ne kuolemanpartiot pyörivät. Kulman takaa löydän pari eksynyttä AI-sotilasta, jotka eivät osaa tulla ulos kunnian kentille. Ne pätkittyäni lisää ei tule mistään. Joten ei kun tallennukseen takaisin.

4. Selvittyäni edellisestä jätän pelin hetkeksi pauselle, ja puuhaan muuta. Normaaliin tapaan Xboxin näytönsäästäjä kytkeytyi käyttöön TV-kultaa suojelemaan. Palattuani pelin ääreen yritän jatkaa sitä. Ohjain menee päälle, mutta ei löydä enää konetta. Jumissa ollaan siis taas, ja ei kun toivomaan, että tuli tallennettua. Checkpointit kun eivät ole voimassa enää uudelleenkäynnistyksessä.

On täysin käsittämätöntä, että konsolipelejä lasketaan markkinoille tässä kunnossa. Odottelin arvostelun kanssa, josko minulle olisi jo tarjottu päivitystä peliä käynnistäessäni, mutta ainakaan eiliseen mennessä sellaista ei näkynyt. Ennen sen ilmaantumista on aika mahdoton suositella peliä, jonka skriptaus sekoilee ja pelitallennukset tuhoutuvat itsestään.



Reiluuden nimissä yritetään kuitenkin sanoa pelistä vielä jotain sillä oletuksella, että sitä voisi pelata normaalisti. DMOMM ei ole näyttävin peli ikinä, ulkoasu muistuttaa parin vuoden ikäistä PC-peliä, mutta grafiikalla tullaan joka tapauksessa toimeen. Kenttäsuunnittelusta taas paistaa, että peli on suunniteltu ensin PC:lle - tarkkoja hyppelyitä ja muuta pad-ohjaimelle huonosti soveltuvaa on juuri sen karvan verran liikaa. Vaikeusaste pysyy onneksi muuten ainakin normal-tasolla erittäin ihmisystävällisenä, paikoin jopa liiankin helppona.

Taistelut hoidetaan takomalla liipasinta, jolloin hahmo mäjäyttää aseellaan. Potkiakin voi, ja maassa olevan vihollisen voi seivästää näyttävästi veren roiskuessa. Taikuuteen suuntautuneemmat hahmoluokat voivat käyttää enemmän magiaa, kodin pikku Legolakset voivat taas valita jousiampujan. Valinta on harvinaisen rajaava, sillä tappelijaksi suuntautunut ei voi saada tarkka-ampujaherätystä myöhemmällä urallaan ja päinvastoin.

Hauskinta pelissä on leikkiä sen fysiikan kanssa. Vihollisten päälle voi töniä tynnyreitä, kaataa hyllyjä, niitä voi potkia rappusia alas ja järjestellä muutenkin yllätyksiä. Peli antaa lineaarisuudestaan huolimatta ajoittain mahdollisuuden käyttää luovuuttaan sen suhteen, miten tavoitteeseen pääsee, ja kentissä on paljon kaikenlaista krääsää, jota heitellä ja kuskailla paikasta toiseen. Kentissä voi sytyttää tulipaloja, joihin voi rahdata vartijoiden ruumiita ja kaikkea muuta mahdollista. Turhauduttuani skriptaukseen leikinkin tämän kanssa kauan.



Vähennän suoraan 10 pistettä arvosanasta, koska pelin pelaaminen tässä asussaan vaatii enemmän pinnaa kuin minulla on. Jos Ubi saa aikaiseksi isompia reikiä tilkkivän patchin, DMOMM muuttuu ihan kelvolliseksi, jos kohta yllätyksettömäksi fantasia-aiheiseksi mätöksi, jota tutkii ihan mielenkiinnolla.