Jonkin aikaa laiminlyömästäni PS Vitasta on viime aikoina tullut minulle se laite, jonka nappaan käteen, kun haluttaa pelata parista kymmeneen minuuttia jotain pientä viihdyttävää peliä. Vuosien ja vuosien ajan se laite oli minulle ensin iPod, sitten iPad, mutta kun peliajasta yhä enenevä määrä on tuntunut viime aikoina olevan mikromaksuille kiroilua, alkoi AppStoren valikoima kiehtoa yhä vähemmän ja vähemmän. OlliOlli-skeittailukin oli aluksi matkalla iOS-laitteille, mutta oikeat napit kosketusnäytöllä pelaamisen sijaan voittivat taiston tekijöiden testatessa peliään. Hyvä niin.




Ennen kuin kerrotaan lisää itse pelistä, käytetäänpä hetki miettiäksemme, mikä tekee niin sanotusta ‘pikkupelistä’ hyvän. Tässä joitakin pointteja.

- toimiva teknologia (ei bugeja) ja toimivat kontrollit
- riittävän miellyttävä katsella ja kuunnella
- ‘helppo oppia, vaikeampi tulla mestariksi’ -pelimekaniikka
- epäonnistumisista voi syyttää vain itseään, tai ainakin peli saa vakuutettua sinut siitä
- uudelleen yrittäminen tehty mahdollisimman helpoksi, jotta pelaaja koukuttuu
- voi pelata lyhyissä pätkissä tai useammankin tunnin
- pelaaja saa palkitsemisen tunteen menestyksestään pelissä
- hauska tai vaikuttava pelikokemuksena
- ei vaadi virtuaalivaluuttaa joka välissä
- samaistuttavat henkilöhahmot, vahva tarina
- mahdollisesti söpöt otukset

OlliOllin kanssa voi rastittaa kaikki kohdat lukuunottamatta kahta viimeistä.




OlliOlli on minimalistinen, retrohtavalla pikseligrafiikalla värikkäästi ja monikerroksisesti koristeltu, sivulta kuvattu skeittauspeli. Genreltään se seurailee ‘endless runner’ -trendiä, eli oikealta vasemmalle rullaavan radan alusta loppuun pitää päästä esteiden yli loikkien. Skeittaus temppuineen tuo kuitenkin mukaan oman mausteensa. Se riittää, että pääsee hurraavan yleisön luokse maaliin, mutta pisteitä haaliakseen ja haasteita suorittaakseen täytyy matkan varrella suorittaa monenmoista temppua.

Pelin kontrollimekaniikka on selkeä: peruspelaamiseen tarvitaan käytännössä vain tattia tai ristiohjainta (itse pärjäsin pitkään paremmin vastustamalla ohjetta tatin käyttämisestä) ja X-näppäintä. Jokaisessa suunnassa on oma hyppytemppunsa, joka suoritetaan pitämällä sitä suuntaa pohjassa ja sitten päästämällä irti. X-näppäimellä taas potkitaan lisää vauhtia ja sitä oikea-aikaisesti napauttamalla suoritetaan hyppyjen onnistunut laskeutuminen. Kaiteille ja muille grindaukseen käytettäville alustoille voi laskeutua vain suuntapainalluksella ja maan kamaralle voi laskeutua hyvin vain X:ää painamalla. Jos siinä ei onnistu, seurauksena on kohtalokkaasti kaatunut tai laudallaan horjuva skeittari, joka ei välttämättä ehdi valmistautua seuraavaan loikkaan.


Pienestä peli-ideasta on saatu revittyä syvyyttä, sillä aluksi kentät vaativat lähinnä reaktiokykyä ja tarkkoja silmiä, kun pitää tuijottaa, onko skeittarimme laskeutumisalusta kaide vai katu. Sen jälkeen tarvitaan rytmitajua, kun tulee hankalampia kohtia, joissa nappeja pitää painaa oikeassa tahdissa ja oikeassa järjestyksessä, jotta tasapaino ja vauhti säilyy. Usein kentän vaikeimmat kohdat on paras miettiä tarkkaan ja opetella ulkoa tyyliin "suunta, X, heti suunta, heti X, heti suunta, X lisää vauhtia lisää vauhtia, suunta, suunta" ... ja niin edelleen. Jos vauhti loppuu kesken vain siksi, että on sopivassa katukohdassa unohtanut potkaista sitä lisää, on yleensä edessä kentän alusta aloittaminen. Sitten kun kentät ovat muuten hallussa, voi alkaa suorittaa niihin ympättyjä tehtäviä, joita ovat vaikka tiettyjen temppujen suorittaminen tai tietyn pistemäärän kerääminen. Kun mukaan isketään vielä tatin pyöritykset ja L/R-painike, saa loikkiin monenmoisia lisäkikkoja ja pistesaldo kertyy.


Rytmitajusta puheen ollen, sitä on ollut myös peliin musiikin vääntäneillä. Ääniraita ei ole ehkä sitä perinteisintä skeittausmusaa, mutta omaan musiikkimakuuni se maistui sellaisenaan, ehkä yhtä liiankin dubstepahtavaa teosta lukuun ottamatta. Moninpeliä OlliOllissa ei ole, mutta tasojen läpäisyn lisäksi (ja hermoja säästävänä pikaviihteenä) voi pelata nopeita Spots-combopläjäyksiä, joiden tuloksia verrataan maailman muihin pelaajiin, tai sitten päivittäin vaihtuvaa Daily Grind -haastetta.



En muista, koska viimeksi olisin yrittänyt läpäistä jonkin pelin tasoa yhä uudelleen ja uudelleen sata kertaa hermostumatta muuhun kuin itseeni. Välillä syytin Vitan painikkeita (ja OlliOlli saattaakin lopulta johtaa niiden puhki kulumiseen), mutta kun sitten tulikin se yritys, jossa kaikki meni yhtäkkiä täydellisesti putkeen, silmäni kirkastuivat jälleen ja sama rutiini oli edessä seuraavan tason kanssa.

Nyt tekee taas mieli yrittää sitä tasoa, johon viimeksi jäin jumiin.

Hinta: 9,99 eur (PS Store)