Hyvistä paloista pitäisi koostua mainio kokonaisuus. Vankat henkilöhahmot, veriset taistelut ja Rooma miljöönä tarjoavat pelinkehittäjille mahdollisuuden luoda jotakin mestarillista. Visuaaliselle tykitykselle puitteet luo Xbox One, jonka julkaisupeleihin Ryse lukeutuu. Palapelin erinomaisuuden pitäisi olla lähes satavarma, kun pelin on tehnyt näyttävistä peleistään tunnettu Crytek. Paperilla Ryse: Son of Rome kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta, mutta lopputulos tuottaa suuren pettymyksen.


Peli alkaa keskeltä täyttä sotaa, jossa roomalainen sotilas Marius Titus laittaa barbaareja matalaksi, johtaa joukkojaan ja pelastaa keisari Neron. Marius saattaa hallitsijan salaisen kammion suojaan ja alkaa kertoa hänelle tarinaa kivisestä tiestään kohti sotilasjoukkojen kärkeä. Tarinan alussa sankarimme palaa sotilaskoulutuksesta kotiin Roomaan, mutta kohtaaminen perheen kanssa saa epämukavan kolauksen barbaarien hyökätessä. Tästä pyörähtää käyntiin verta tirskuva, kostonhaluinen ja äijämäisellä meiningillä varustettu seikkailu. Tarina on aika selkeä, mutta paikoitellen hieman tylsä. Mielenkiintoisiakin hetkiä kohdataan ja muutamat selvemmät juonenkäänteet tekevät pelille hyvää.




Käytännössä Ryse on hyvinkin tutunkaltainen hack and slash -peligenren edustaja, jossa mätkitään vastapuoli hengiltä ja yritetään olla itse saamatta osumaa. Kontrollit ovat melko sujuvat, mutta aivan turhan yksinkertaiset. Yhdellä napilla mätkitään, toisella työnnetään vastustajaa, kolmannella syöksytään ja neljännellä suojaudutaan vastapuolen iskuilta. Pitkälti pelissä pärjää parin näpin rämpytyksellä ja välillä suojautumalla. Erilaisia liikeyhdistelmiä pelissä on hyvin vähän, joten taistelut alkavat nopeasti maistumaan nähdyiltä. Kun vastustajalta alkaa olla puhti loppu, voi pelaaja käynnistää brutaalin päätössarjan. Lopetusliike on Quick Time Eventiltä vaikuttava muutaman napin painallus, jossa väsähtäneeltä vastustajalta vaihtelevasti katkotaan raajoja tai työnnetään miekkaa milloin mistäkin lävitse. Lopetukset ovat komeata katsottavaa, eivätkä raakuutensa vuoksi sovellu herkkäluonteisille.

Harmittavasti lopetusliikkeitä tulee käytettyä lähes jokaisen vastustajan kohdalla, joten niiden hienous kokee nopeasti inflaation. Kyseiset Quick Time Eventit ovat myös kuin yhtä tyhjän kanssa. Pelaajan ei tarvitse välttämättä edes reagoida käskettyihin napinpainalluksiin, vaan teloitus tapahtuu joka tapauksessa. Vasta pelin lopussa nähdään QTE, joka vaatii oikeiden painikkeiden oikea-aikaista näpyttelyä.


Iskusarjojen mitalla on merkitystä, koska pelisuoritusten mukaan kasautuva pelivaluutta kertyy osaltaan niiden ansiosta. Rahamiehille on myös mahdollisuus hankkia pelirahaa löysäämällä hieman lompakon nyörejä ja kaivamalla Visa-kortti esiin. Kyllä, mikromaksut ovat myös tässä pelissä mukana. Onneksi peli ei varsinaisesti missään vaiheessa tyrkytä tätä vaihtoehtoa, vaan maksutavan voi huoletta jättää omaan varjoonsa.

Pelin valuuttaa kulutetaan hahmon kehittämiseen. Energiapalkin ja mukana kannettavien keihäiden määrän kasvattaminen mukavoittaa pelaamista huomattavasti, erityisesti pelattaessa vaikeammilla vaikeusasteilla. Vaikeimman ja helpoimman vaikeusasteen erot ovat jotakuinkin siinä, että vaikealla vihollisten iskut verottavat enemmän pelaajan energiapalkkia ja suojautuminen on ajoitettava tarkemmin. Muuten peli vaikutti lähes samalta, pelasi sitten helpolla tai vaikealla vaikeusasteella.




Ulkoasultaan peli on upea. Se näyttää 900p-resoluutiosta huolimatta komealta ja on Xbox Onen julkaisupeleistä komein. Grafiikka on sulavaa ja välillä pelikuva näyttää siltä kuin katselisi elokuvaa. Liikkuminen on asiallisen näköistä ja sulava ruudunpäivitys tekee liikkumisesta sujuvaa. Peli on valitettavasti alusta loppuun putkimainen, mikä rajoittaa taistelun lisäksi komeiden maisemien tiirailua. Toiveet laajoista ja vapaista alueista voi siis unohtaa.

Pelin alussa liikutaan Roomassa ja sieltä siirrytään pikkuhiljaa metsään ja takaisin lähtöpisteeseen. Maisemat vaihtelevat sopivalla tahdilla, minkä ansiosta samoihin ympäristöihin pelaaja ei tule kyllästymään. Pelin alueille on piilotettu kerättäviä kilpiä, kronikoita ja kääreitä, joita poimimalla avautuu musiikkiraitoja ja konseptitaidetta sekä lisätietoa pelistä, sen henkilöistä ja aseista.


Kimppuun käyvät barbaarit näyttävät asiallisesti toteutetuilta ja saattavat joskus tehdä jonkin hieman odottamattomammankin liikkeen, mutta täysin identtisten rumilusten jatkuva kaataminen haukotuttaa nopeasti. Pelin puoleenväliin mennessä nähdyt erilaiset vastustajat voi miltei laskea yhden käden sormin. Loppua kohden uudenlaisia hahmoja ilmaantuu taistelutantereelle toinenkin kourallinen, mikä hieman värittää taistelua. Erilaisilla barbaareilla on hieman toisistaan poikkeavia taistelutyylejä ja niiden suojautumiskyvyt ovat eriäviä. Pomotaisteluitakin peli tarjoilee, mutta ne eivät juuri poikkea muiden vastustajien kurituksesta.



Paikka paikoin seikkailun eri vaiheissa saadaan vaihtelua peruspelaamiseen. Joissain suuremmissa taisteluissa pelaaja pääsee sijoittamaan oman armeijansa haluamaansa paikkaan ja osissa isommista taisteluista pelaaja saa määrittää tulituksen kohteen. Valinnoilla on hetkittäin ihan tuntuviakin vaikutuksia, mutta niitä on vain muutamia pelin aikana. Välillä kokemusta väritetään jousiammunnalla ja sotilasjoukon kanssa kilpikonnamuodostelmassa liikkumalla.


Verkkomoninpelissä astutaan suurelle taisteluareenalle yhdessä toisen pelaajan kanssa ja pelaajien päälle juoksutetaan aalloittain listimistä yrittäviä barbaareja. Kaverin mukanaolo ei anna suurta lisäpontta peliin, vaan moninpeli tuntuu siltä samalta, mihin on jo tuntikaupalla kulutettu aikaa yksinpelin puolella. Pelaajiakaan verkossa ei tuntunut olevan liiaksi, joten sillä puolella ei ole innosta hihkumista.



Rysessä on paljon asioita, jotka ovat kohdillaan. Se näyttää ja kuulostaa mahtavalta, minkä lisäksi se kantaa koteloon merkattua K18-leimaa urhoollisesti. On harmittavaa, kuinka hyvä pohja on pilattu liian kepeällä taistelumekaniikalla ja viholliskaartilla. Putkimainen kenttärakenne ei auta asiaa lainkaan ja seitsemän tuntia vievä yksinpeli alkaa lyhyydestään huolimatta maistua nopeasti puulta.