Gone Home
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Seikkailupelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 1 |
Kehittäjä: | The Fullbright Company |
Julkaisija: | The Fullbright Company |
Julkaisupäivä: | 15.08.2013 |
Pelin kotisivut |
Kotia kohti
On vuosi 1995. Kesäkuinen rankkasade piiskaa oregonilaisen omakotitalon ikkunoita ja salamat valaisevat terassia. Kaitlin Greenbriarin vuoden pituinen ulkomaanmatka on takana, mutta tervetuliaisparaati loistaa poissaoloaan. Ulko-oveen kiinnitetty viesti enteilee pahaa: "Sisko, älä yritä löytää minua. En halua kenenkään tietävän missä olen".
Gone Homen sisältönä toimii salapoliisimainen autiotalon tutkiminen vihjeiden toivossa. Erilaisia objekteja, kuten paperilappuja, maalauksia tai muita henkilökohtaisia esineitä tutkimalla tarina etenee pienissä sykäyksissä, valoittaen vaihtoehtoisesti Kaitlinin vanhempien, siskon, tai talon entisen omistajan tarinaa. Loppua kohden irtonaiset langanpätkät alkavat muodostua eheäksi kokonaisuudeksi, paljastaen kollaasimaisen tarinan yhden perheen tapahtumarikkaasta vuodesta. Gone Homen suurin vahvuus onkin jokaisen pelaajan henkilökohtainen tapa kokea tarina, sillä vaikka pelissä tietyt tapahtumat onkin rajattu pelin loppupuolelle, suurin osa talon tutkimisesta tapahtuu vapaavalintaisessa järjestyksessä.
Gone Home tähtää koko olemuksellaan interaktiiviseen tarinankerrontaan, unohtaen perinteiset pelimekaniikat. Pelaajan toiminnot on riisuttu minimiin, joten käyttöä on vain liikkumisnapeille sekä hiirelle, jolla tutkitaan objekteja ympäristöstä. Muut käytössä olevat namiskat ovat omistettu inventaariolle sekä kartalle. Näinkin pitkälle minimalisoitu ohjaus on omiaan tarinan maailmaan uppoutumista varten, sillä pelaaja ei missään vaiheessa joudu havahtumaan oikean napin etsimiseen. On jokaisesta itsestään kiinni, haluaako Gone Homea edes kutsua enää peliksi, vai tulisiko nimikkeenä olla yksinomaan interaktiivinen tarina. Tämänkaltaiset pohdinnat ovat kuitenkin lähinnä turhaa semantiikkaa, erilainen nimike ei muuta interaktiivisen teoksen tasoa suuntaan tai toiseen.
Tunnelma vaihtelee onnistuneesti lämpimän tunteellisista hetkistä paranormaalin ahdistaviin. Katilinin poissaolon aikana perhe on vaihtanut kotiosoitetta, ja satavuotias puutalo on omiaan rakentamaan tunnelmaa. Narisevat lattialaudat tai välkkyvät sähkövalot eivät häiritse kliseisyydellään, vaan edesauttavat syventymistä entuudestaan täysin tuntemattoman tilan hahmottamiseen.
Pelintekijät onnistuvatkin leikittelemään kauhupelien peruselementeillä pelaajan kustannuksella, mutta hyvin realistisessa valossa; taustalla vellova tunne on täydellinen simulaatio todellisesta yksinharhailusta tyhjässä talossa, joka leikkii aisteillamme. Pimeä huone rakentaa mielissämme itsestään kauhuskenaarion, joka väistyy helpotuksen ja rentoutumisen tieltä valojen syttyessä.
Kaitlinin matkasta Greenbriarin perheen mysteerien selvittämiseen ei voi paljon puhua, sillä koko pelin viehätys perustuu tarinan hitaaseen avautumiseen omien toimintojen kautta. Hyvin rikkaaksi sekä moniulotteiseksi rakennettu tarina on erinomaisesti kirjoitettu ja rytmitetty; keveämpiä naurunhetkiä saattaa seurata selän takaa kuuluva, niskavillat nostattava ovennarina. Tämän jälkeen tunnelma vaihtuukin sitten vaikka soljuvasti salapoliisimaiseen mysteerien selvittelyyn. Erilaiset tunnetilat eivät kuitenkaan tunnu tökeröiltä tai päälle liimatuilta, vaan ehostavat entisestäänkin Gone Homen erinomaisesti luotua mielikuvaa realistisesta autiotalon tutkimisesta.
Yksi Gone Homen valttikortteja on sen tarinan tapa käsitellä monia vaikeita sekä ajankohtaisia aiheita poikkeuksellisen aikuismaisesti ja vastuullisesti. Pikkusisar Sam on konkreettista juonta edistävistä elementeistä suurin, mutta syvemmällä tasolla tarinan käsittelemiin aihepiireihin lukeutuvat muun muassa teini-ikä, itsetunto-ongelmat sekä masentuneisuus. Peli ottaa ajankohtaisesti myös vahvasti kantaa ihmisoikeuskysymyksiin, antaen hyvin realistisen kuvan erilaisista näkökulmista ja ihmistyypeistä.
Gone Home ansaitsee erityispisteitä sen tavasta nostaa aiheet pöydälle hieromatta niitä eksploitaatiomaisesti pelaajan naamaan. Erilaiset mysteerit sekä niiden vaikutukset saattavat jopa jäädä kokonaan huomioimatta huolimattomalta pelaajalta. Hieman vaillinaiseksi ja epäselväksi jäänyt pelikokemus saattaakin hyötyä toisesta pelikerrasta, jolloin voi keskittyä rauhanomaisemmin palapelin kokoamiseen. Pelin kestokin palvelee tätä tarkoitusta hyvin, sillä omakotitalon läpikäymiseen kuluu vain kolmesta neljään tuntia. Lyhyeltä kuulostava kesto ei kuitenkaan ole huono asia, sillä peli ei vesitä valttikorttiaan - eli tarinaa - pitkitetyllä kestolla, vaan pitää paketin eheänä kokonaisuutena.
Vahvimmiksi myyntivalteiksi tarinan ohella nousee nostalginen aikamatka 90-luvulle. Pienet yksityskohdat, tarkasti mallinnetut esineet sekä maininnat maailmantilasta auttavat uppoutumaan lapsuuden maisemiin, vaikka tapahtumat sijoittuivatkin Amerikan mantereelle. Useammin kuin kerran pelaaja huomaa pysähtyvänsä katselemaan 90-luvun puolivälin televisiosarjojen listausta, kuuntelevansa aikakautensa feminismiliikehdinnän Riot grrrl’n musiikkia tai noukkivansa maasta vanhoja kasetteja.
90-luvun nostalgisoinnin lisäksi hieman varttuneemmat pelaajat saavat myös onnistuneen aikahypyn teini-ikään. Keskivertotuotoksista poiketen Gone Home onnistuu luomaan erittäin positiivisena yllätyksenä uskottavan teini-ikäisen hahmon. Samiin on saatu iskostettua kaikki teini-iälle ominaiset sisäiset sekä ulkoiset paineet ja vaikeudet ilman turvautumista helppoon stereotypiaan vastaan tappelevasta ongelmateinistä.
90-luku ei toimi ainoastaan hauskana tapahtuma-aikana tarinalle, vaan sillä on selvä funktio juonessa. Gone Homen tarina tyttärestä, joka vuoden matkailun vuoksi on ollut pitkälti kommunikaatiolakossa perheensä kanssa, olisi mahdotonta toteuttaa nykyaikaan sijoittuvassa pelissä. Älypuhelinten, sähköpostin, jatkuvan internet-yhteyden, läppäreiden sekä täppäreiden informaatioaikakautena samankaltainen vuoden erakoituminen olisi ollut miltei mahdotonta sulatella. Sama pätee myös Kaitlinin salapoliisimaiseen omakotitalon tutkimiseen; 2000-luvun versiossa mysteerit selviäisivät yhdellä puhelinsoitolla.
Teknisesti Gone Home on moitteeton teos. Äänisuunnittelu on minimalistista mutta toimivaa, ääninäyttely taasen hoitaa homman sujuvasti kotiin. Visuaalisestikin pelissä on kauniin yksinkertainen tyyli. Ikävä kyllä en ole ikinä kokenut yhtä suuria ongelmia saada peliä käynnistymään. Unitylla tehty peli kamppailee tiedetysti vastaan niin 64-bittisen Windowsin, eri virusturvaohjelmien kuin käyttöjärjestelmien hallinointioikeuksienkin kanssa. Pelaajayhteisö tarjoaa kyllä kymmenittäin neuvoja pelin pyörittämiseen, mutta ongelman iskiessä jokaisen niksin ja vinkin kokeileminen jää pelaajan itsensä harteille.
Gone Home kulkee samalla tiellä kuin aikaisemmat tunnelmointiin ja tarinaan vahvasti nojaavat pelit To The Moon, Brothers - A Tale Of Two Sons tai The Walking Dead. Innostavia pelimekaniikkoja, vangitsevaa toimintaa tai esimerkiksi nokkelia puzzleja hamuavien ihmisten kannattaa suosiolla kääntää katseensa muualle. Gone Home on täyttä tarinaa koettuna interaktiivisessa ympäristössä - ja siinä Gone Home tekee kunnarin.
Paketillinen postikortteja
Gone Homen sisältönä toimii salapoliisimainen autiotalon tutkiminen vihjeiden toivossa. Erilaisia objekteja, kuten paperilappuja, maalauksia tai muita henkilökohtaisia esineitä tutkimalla tarina etenee pienissä sykäyksissä, valoittaen vaihtoehtoisesti Kaitlinin vanhempien, siskon, tai talon entisen omistajan tarinaa. Loppua kohden irtonaiset langanpätkät alkavat muodostua eheäksi kokonaisuudeksi, paljastaen kollaasimaisen tarinan yhden perheen tapahtumarikkaasta vuodesta. Gone Homen suurin vahvuus onkin jokaisen pelaajan henkilökohtainen tapa kokea tarina, sillä vaikka pelissä tietyt tapahtumat onkin rajattu pelin loppupuolelle, suurin osa talon tutkimisesta tapahtuu vapaavalintaisessa järjestyksessä.
Gone Home tähtää koko olemuksellaan interaktiiviseen tarinankerrontaan, unohtaen perinteiset pelimekaniikat. Pelaajan toiminnot on riisuttu minimiin, joten käyttöä on vain liikkumisnapeille sekä hiirelle, jolla tutkitaan objekteja ympäristöstä. Muut käytössä olevat namiskat ovat omistettu inventaariolle sekä kartalle. Näinkin pitkälle minimalisoitu ohjaus on omiaan tarinan maailmaan uppoutumista varten, sillä pelaaja ei missään vaiheessa joudu havahtumaan oikean napin etsimiseen. On jokaisesta itsestään kiinni, haluaako Gone Homea edes kutsua enää peliksi, vai tulisiko nimikkeenä olla yksinomaan interaktiivinen tarina. Tämänkaltaiset pohdinnat ovat kuitenkin lähinnä turhaa semantiikkaa, erilainen nimike ei muuta interaktiivisen teoksen tasoa suuntaan tai toiseen.
Välkkyvät valot ja pitkät varjot
Tunnelma vaihtelee onnistuneesti lämpimän tunteellisista hetkistä paranormaalin ahdistaviin. Katilinin poissaolon aikana perhe on vaihtanut kotiosoitetta, ja satavuotias puutalo on omiaan rakentamaan tunnelmaa. Narisevat lattialaudat tai välkkyvät sähkövalot eivät häiritse kliseisyydellään, vaan edesauttavat syventymistä entuudestaan täysin tuntemattoman tilan hahmottamiseen.
Pelintekijät onnistuvatkin leikittelemään kauhupelien peruselementeillä pelaajan kustannuksella, mutta hyvin realistisessa valossa; taustalla vellova tunne on täydellinen simulaatio todellisesta yksinharhailusta tyhjässä talossa, joka leikkii aisteillamme. Pimeä huone rakentaa mielissämme itsestään kauhuskenaarion, joka väistyy helpotuksen ja rentoutumisen tieltä valojen syttyessä.
Kasetti kasetin perään
Kaitlinin matkasta Greenbriarin perheen mysteerien selvittämiseen ei voi paljon puhua, sillä koko pelin viehätys perustuu tarinan hitaaseen avautumiseen omien toimintojen kautta. Hyvin rikkaaksi sekä moniulotteiseksi rakennettu tarina on erinomaisesti kirjoitettu ja rytmitetty; keveämpiä naurunhetkiä saattaa seurata selän takaa kuuluva, niskavillat nostattava ovennarina. Tämän jälkeen tunnelma vaihtuukin sitten vaikka soljuvasti salapoliisimaiseen mysteerien selvittelyyn. Erilaiset tunnetilat eivät kuitenkaan tunnu tökeröiltä tai päälle liimatuilta, vaan ehostavat entisestäänkin Gone Homen erinomaisesti luotua mielikuvaa realistisesta autiotalon tutkimisesta.
Yksi Gone Homen valttikortteja on sen tarinan tapa käsitellä monia vaikeita sekä ajankohtaisia aiheita poikkeuksellisen aikuismaisesti ja vastuullisesti. Pikkusisar Sam on konkreettista juonta edistävistä elementeistä suurin, mutta syvemmällä tasolla tarinan käsittelemiin aihepiireihin lukeutuvat muun muassa teini-ikä, itsetunto-ongelmat sekä masentuneisuus. Peli ottaa ajankohtaisesti myös vahvasti kantaa ihmisoikeuskysymyksiin, antaen hyvin realistisen kuvan erilaisista näkökulmista ja ihmistyypeistä.
Gone Home ansaitsee erityispisteitä sen tavasta nostaa aiheet pöydälle hieromatta niitä eksploitaatiomaisesti pelaajan naamaan. Erilaiset mysteerit sekä niiden vaikutukset saattavat jopa jäädä kokonaan huomioimatta huolimattomalta pelaajalta. Hieman vaillinaiseksi ja epäselväksi jäänyt pelikokemus saattaakin hyötyä toisesta pelikerrasta, jolloin voi keskittyä rauhanomaisemmin palapelin kokoamiseen. Pelin kestokin palvelee tätä tarkoitusta hyvin, sillä omakotitalon läpikäymiseen kuluu vain kolmesta neljään tuntia. Lyhyeltä kuulostava kesto ei kuitenkaan ole huono asia, sillä peli ei vesitä valttikorttiaan - eli tarinaa - pitkitetyllä kestolla, vaan pitää paketin eheänä kokonaisuutena.
“Ai niin, näitäkin oli olemassa!”
Vahvimmiksi myyntivalteiksi tarinan ohella nousee nostalginen aikamatka 90-luvulle. Pienet yksityskohdat, tarkasti mallinnetut esineet sekä maininnat maailmantilasta auttavat uppoutumaan lapsuuden maisemiin, vaikka tapahtumat sijoittuivatkin Amerikan mantereelle. Useammin kuin kerran pelaaja huomaa pysähtyvänsä katselemaan 90-luvun puolivälin televisiosarjojen listausta, kuuntelevansa aikakautensa feminismiliikehdinnän Riot grrrl’n musiikkia tai noukkivansa maasta vanhoja kasetteja.
90-luvun nostalgisoinnin lisäksi hieman varttuneemmat pelaajat saavat myös onnistuneen aikahypyn teini-ikään. Keskivertotuotoksista poiketen Gone Home onnistuu luomaan erittäin positiivisena yllätyksenä uskottavan teini-ikäisen hahmon. Samiin on saatu iskostettua kaikki teini-iälle ominaiset sisäiset sekä ulkoiset paineet ja vaikeudet ilman turvautumista helppoon stereotypiaan vastaan tappelevasta ongelmateinistä.
90-luku ei toimi ainoastaan hauskana tapahtuma-aikana tarinalle, vaan sillä on selvä funktio juonessa. Gone Homen tarina tyttärestä, joka vuoden matkailun vuoksi on ollut pitkälti kommunikaatiolakossa perheensä kanssa, olisi mahdotonta toteuttaa nykyaikaan sijoittuvassa pelissä. Älypuhelinten, sähköpostin, jatkuvan internet-yhteyden, läppäreiden sekä täppäreiden informaatioaikakautena samankaltainen vuoden erakoituminen olisi ollut miltei mahdotonta sulatella. Sama pätee myös Kaitlinin salapoliisimaiseen omakotitalon tutkimiseen; 2000-luvun versiossa mysteerit selviäisivät yhdellä puhelinsoitolla.
Kun vain pääsisi pelaamaan
Teknisesti Gone Home on moitteeton teos. Äänisuunnittelu on minimalistista mutta toimivaa, ääninäyttely taasen hoitaa homman sujuvasti kotiin. Visuaalisestikin pelissä on kauniin yksinkertainen tyyli. Ikävä kyllä en ole ikinä kokenut yhtä suuria ongelmia saada peliä käynnistymään. Unitylla tehty peli kamppailee tiedetysti vastaan niin 64-bittisen Windowsin, eri virusturvaohjelmien kuin käyttöjärjestelmien hallinointioikeuksienkin kanssa. Pelaajayhteisö tarjoaa kyllä kymmenittäin neuvoja pelin pyörittämiseen, mutta ongelman iskiessä jokaisen niksin ja vinkin kokeileminen jää pelaajan itsensä harteille.
Gone Home kulkee samalla tiellä kuin aikaisemmat tunnelmointiin ja tarinaan vahvasti nojaavat pelit To The Moon, Brothers - A Tale Of Two Sons tai The Walking Dead. Innostavia pelimekaniikkoja, vangitsevaa toimintaa tai esimerkiksi nokkelia puzzleja hamuavien ihmisten kannattaa suosiolla kääntää katseensa muualle. Gone Home on täyttä tarinaa koettuna interaktiivisessa ympäristössä - ja siinä Gone Home tekee kunnarin.
Gone Home (Tietokonepelit)
Gone Home luo tunnelmallisen matkan perheen elämään ja heidän mysteereihinsä.
- Tarina erittäin vahva sekä syvällinen
- Hahmot ovat moniulotteisesti rakennettuna
- Tunnelma katossa läpi pelin
- Pelin toimimaan saaminen saattaa olla ongelmallista
Keskustelut (11 viestiä)
30.12.2013 klo 15.37 1
30.12.2013 klo 16.45 13
30.12.2013 klo 19.36 15
31.12.2013 klo 22.58 8
01.01.2014 klo 16.43
01.01.2014 klo 20.06 1
Tämähän itseasiassa ei ole peli vaan interaktiivinen kertomus. En ole mikään fanaatikko että mikä on peli ja mikä ei, mutta Gone Home:n kohalla tarttee jos sanoa että tämä ei ole peli, ei ansaitse niin isoa julkisuutta kun se on saanut sekä tarinan itse läpäistyäni voi muuta sano ku että hävettää että hinta lappu on 20€ paikkeilla jostain mikä on max 10 minuutin pitkä.
02.01.2014 klo 00.20
02.01.2014 klo 20.04 1
02.01.2014 klo 23.23
03.01.2014 klo 08.20 1
08.01.2015 klo 08.27
Kirjoita kommentti