Knack
Arvioitu: | Playstation 4 |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1, co-op |
Ikärajoitus: | 7 |
Kehittäjä: | Japan Studio |
Julkaisija: | Sony Computer Entertainment |
Julkaisupäivä: | 29.11.2013 |
Pelin kotisivut |
Knackit ja moneen kertaan syöty muussi
Knack oli aivan ensimmäisiä pelejä, joista Playstation 4:n yhteydessä kuultiin. Syykin sille on selkeä: pelin suunnittelusta oli päävastussa Mark Cerny, sama mies joka oli päävastuussa myös PS4:n (ja Vitan) suunnittelusta. Miehen juuret ovat kuitenkin pelisuunnittelussa aina Marble Madness -klassikosta lähtien. Cernyllä on ollut myös sormensa kakkos-Sonicissa, Crash Bandicootissa, Spyrossa sekä Ratchet & Clankissa. Kysynkin siis: miten tällaisella ansioluettelolla ja raudan tietämyksellä syntyy näin mielikuvitukseton toimintaseikkailu?
Hiisien ja ihmisten yhteiselo saa säröjä, kun otukset käyvät ärhentelemään. Ihmiskunnan avuksi löytyy polttoaineena käytettävistä muinaisista reliikeistä rakentuva elollinen Knack-olento. Knackista erityisen tekee se, että otus voi kasvaa söpöstä metrin mittaisesta minimöttiäisestä jättiläiseksi riippuen siitä, kuinka paljon reliikkejä ja muita materiaaleja se saa itseensä imettyä. Aikuiset näkevät juonen aukot ja saattavat arvata pahikset ja käänteet etukäteen, mutta lapsille muutama mutka on varmasti jännittävä.
Kyseessähän ei siis tosiaan ole tasoloikka, vaikka sellaisen kuvan pelistä on voinut saada. Tämä kolmannen persoonan toimintaseikkailu on enemmänkin "lasten God of War" tasoloikkaelementeillä höystettynä, kuin haastaja Cernyn aiemmille luomuksille. Kaikki pelissä kiteytyy sen päähahmoon: Knack itse on pelin ainoa idea, jossa on jotain omaperäistä. Sen ympärillä jotakuinkin joka ikinen ympäristön osanen, vihollinen, pulma ja tehtävä tuntuu satoja kertoja ennenkin nähdyltä. Eikä vain tunnu, vaan on. Knackin monimuotoisuudesta olisi voinut repiä enemmänkin irti.
Knackin repertuaarista löytyvät perinteiset toimintapelien liikkeet; hypyt, hyökkäykset ja väistöt. Taisteluissa paljon riippuu siitä, millaisella reliikkiryppäällä ollaan liikkeellä: jätti-Knack tekee toki vihollisista selvää jälkeä helpommin kuin pienempi versio. Pääosa pelaamisesta on suoraviivaista juokse-lyö-juokse-lyö-lyö-toistoa, mutta silloin tällöin perusidea kooltaan muuttuvasta pääsankarista pääsee oikeuksiinsa: Taistelut muuttuvat heti strategisemmiksi, kun ollaan altavastaajan asemassa ja tehokkain tapa listiä vihollinen vaatii hetken pohdintaa ja nopeita reaktioita pelkän mätkimisen sijaan.
Sen verran pitää vielä myöntää, että kaiken keskinkertaisuuden joukosta ei kuitenkaan putkahtele bugeja, ylenmääräistä ruudunpäivityksen tökintää tai muita outouksia. Peruspelimoottori on siis kunnossa. Grafiikan yleisilme on paikoitellen jopa nätimpi kuin ensikosketuksen perusteella odotin, mielikuvituksen käyttö vain loistaa totaalisesti poissaolollaan. Monissa Sonyn peleissä on panostettu myös suomalaiseen ääninäyttelyyn ja nytkin tuttuja ääniä on kuultavissa. Englanninkieliset lauseet on tosin muokattu suomalaisten näyttämötaiteilijoiden suihin varsin tönkösti ja lopputulos kuulostaa lauantaiaamujen halpatuotannoilta.
Lisäpisteitä Knack ansaitsee parista seikasta: co-op on hyvä idea kohderyhmän huomioon ottaen koko perheen kinkunsulattelusessioihin (jos pukki on tuonut myös lisäohjaimen tai Vitan). Ja jos henkinen tylsistymistila sietää tahkoamisen, niin pelissä riittää myös ihan kohtuullinen tuntimäärä pelattavaa. Eivätkä kaikki sen osiot ole vallan läpihuutojuttuja, vaan vaikeustasoruuvia on välillä väännetty (liiankin) kireälle. Yleisön aliarvioimisesta peliä ei voi siis näiltä osin syyttää.
Vertasin Knackia jo lyhyessä PS4-ennakossani Xbox 360 -konsolin julkaisuteokseen Kameoon. Se oli osaltaan teknisesti pätevähkö, muttei tiputtanut leukoja. Se oli pääidealtaan okei, mutta idean ympäriltä ei löytynyt tarpeeksi innostavaa tekemistä. Knackiltakin odotettiin uuden konsolisukupolven airueena paljon enemmän. Jos pistän ennustajahatun päähäni, voin nähdä, että Knackia ostetaan lapsiperheisiin PS4:n kaveriksi sen verran paljon, että jatko-osa on siltä osin oikeutettu. Todellakin toivon, että silloin kokonaisuus mietitään reilusti uudelleen.
Palikoista koottiin, Knack kai aikoinaan
Hiisien ja ihmisten yhteiselo saa säröjä, kun otukset käyvät ärhentelemään. Ihmiskunnan avuksi löytyy polttoaineena käytettävistä muinaisista reliikeistä rakentuva elollinen Knack-olento. Knackista erityisen tekee se, että otus voi kasvaa söpöstä metrin mittaisesta minimöttiäisestä jättiläiseksi riippuen siitä, kuinka paljon reliikkejä ja muita materiaaleja se saa itseensä imettyä. Aikuiset näkevät juonen aukot ja saattavat arvata pahikset ja käänteet etukäteen, mutta lapsille muutama mutka on varmasti jännittävä.
Kyseessähän ei siis tosiaan ole tasoloikka, vaikka sellaisen kuvan pelistä on voinut saada. Tämä kolmannen persoonan toimintaseikkailu on enemmänkin "lasten God of War" tasoloikkaelementeillä höystettynä, kuin haastaja Cernyn aiemmille luomuksille. Kaikki pelissä kiteytyy sen päähahmoon: Knack itse on pelin ainoa idea, jossa on jotain omaperäistä. Sen ympärillä jotakuinkin joka ikinen ympäristön osanen, vihollinen, pulma ja tehtävä tuntuu satoja kertoja ennenkin nähdyltä. Eikä vain tunnu, vaan on. Knackin monimuotoisuudesta olisi voinut repiä enemmänkin irti.
Knackin repertuaarista löytyvät perinteiset toimintapelien liikkeet; hypyt, hyökkäykset ja väistöt. Taisteluissa paljon riippuu siitä, millaisella reliikkiryppäällä ollaan liikkeellä: jätti-Knack tekee toki vihollisista selvää jälkeä helpommin kuin pienempi versio. Pääosa pelaamisesta on suoraviivaista juokse-lyö-juokse-lyö-lyö-toistoa, mutta silloin tällöin perusidea kooltaan muuttuvasta pääsankarista pääsee oikeuksiinsa: Taistelut muuttuvat heti strategisemmiksi, kun ollaan altavastaajan asemassa ja tehokkain tapa listiä vihollinen vaatii hetken pohdintaa ja nopeita reaktioita pelkän mätkimisen sijaan.
Knackileivän molemmat puolet
Sen verran pitää vielä myöntää, että kaiken keskinkertaisuuden joukosta ei kuitenkaan putkahtele bugeja, ylenmääräistä ruudunpäivityksen tökintää tai muita outouksia. Peruspelimoottori on siis kunnossa. Grafiikan yleisilme on paikoitellen jopa nätimpi kuin ensikosketuksen perusteella odotin, mielikuvituksen käyttö vain loistaa totaalisesti poissaolollaan. Monissa Sonyn peleissä on panostettu myös suomalaiseen ääninäyttelyyn ja nytkin tuttuja ääniä on kuultavissa. Englanninkieliset lauseet on tosin muokattu suomalaisten näyttämötaiteilijoiden suihin varsin tönkösti ja lopputulos kuulostaa lauantaiaamujen halpatuotannoilta.
Lisäpisteitä Knack ansaitsee parista seikasta: co-op on hyvä idea kohderyhmän huomioon ottaen koko perheen kinkunsulattelusessioihin (jos pukki on tuonut myös lisäohjaimen tai Vitan). Ja jos henkinen tylsistymistila sietää tahkoamisen, niin pelissä riittää myös ihan kohtuullinen tuntimäärä pelattavaa. Eivätkä kaikki sen osiot ole vallan läpihuutojuttuja, vaan vaikeustasoruuvia on välillä väännetty (liiankin) kireälle. Yleisön aliarvioimisesta peliä ei voi siis näiltä osin syyttää.
Vertasin Knackia jo lyhyessä PS4-ennakossani Xbox 360 -konsolin julkaisuteokseen Kameoon. Se oli osaltaan teknisesti pätevähkö, muttei tiputtanut leukoja. Se oli pääidealtaan okei, mutta idean ympäriltä ei löytynyt tarpeeksi innostavaa tekemistä. Knackiltakin odotettiin uuden konsolisukupolven airueena paljon enemmän. Jos pistän ennustajahatun päähäni, voin nähdä, että Knackia ostetaan lapsiperheisiin PS4:n kaveriksi sen verran paljon, että jatko-osa on siltä osin oikeutettu. Todellakin toivon, että silloin kokonaisuus mietitään reilusti uudelleen.
Knack (Playstation 4)
Yksi hyvä idea ei riitä tarpeeksi pitkälle: Knack on kuin perustasalaatuinen lisenssipeli ilman lisenssiä. Se ei alita rimaa, mutta tasapainoilee sen päällä.
- päähahmo Knack ideatasolla
- tasalaatuinen
- ei pelaa illassa läpi
- muut “ideat” moneen kertaan nähty
- maisemat moneen kertaan nähty
- paikoitellen tuskastuttava
- ei herätä intohimoja
Keskustelut (1 viestiä)
12.12.2013 klo 17.21