Ei ole ollut epäselvää, että sen lisäksi, että Pokemon X ja Y on rakennettu pitämään pelisarjan nykyfanit tyytyväisinä, sen tarkoituksena on saada myös taskuhirviöt piirongin laatikkoon kymmenen vuotta sitten piilottaneet takaisin mukaan keräämään kaikki. Minä kuulun juuri tähän joukkoon, sillä kultaisimmat (köh) muistoni ovat Pokemon Goldista, jota pelailin aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Saako X/Y vanhan Psyduck-fanin oppimaan uusia temppuja?




Uusittu graafinen ulkoasu on tietenkin ensimmäinen asia, joka näkyvänä muutoksena vastaan tulee. Niin paljon kuin olenkin 2D-pikseligrafiikan ystävä, on sanottava, että vihdoin pelien grafiikat tuodaan lähemmäksi nykyaikaa. On hetkiä, joilloin vanhaa, selkeämpää ulkoasua jää kaipaamaan, osittain huonojen kamerakulmien vuoksi, mutta kyllä Pokemonit on hieno nähdä tässä muodossaan myös käsikonsolin ruudulla. Muutos osittaiseen 3D:hen on tehty hyvällä maulla ja ilmankin pärjää (2DS = “halpa Pokemon-kone”).


Paljon muuta muutosta ei sitten heti huomaakaan. Päähenkilö on uuteen kaupunkiin muuttanut poika, joka valitaan mukaan lapsijoukkioon, jonka tehtävänä on kerätä kaikki pokemon-olennot. Joukkion muut lapset kulkevat sitten matkan varrella mukana auttamassa, juttelemassa ja ohjastamassa oikeaan suuntaan.

Perinteisesti ensin valitaan se oma aloitusmonsteri (Chespin, Fennekin tai Froakie). Itse lähdin liikkeelle tuliketun kanssa, mutta heti kun Charizard löytyi, vaihtui ykkös-pokemonini. Jotenkin sitä aina ajautui haalimaan ja kehittämään niitä vanhoja tuttuja nimiä, vaikka uusiakin olisi ollut tarjolla. Ehkä se ei ole paras taktiikka, mutta minkäs sitä muistoilleen voi.




Uudistus, josta on eniten kuhistu, ovat taskuhirviöiden mega-evoluutiot, eli soppaa sotketaan vanhojen tuttujen kolmen kehitysvaiheen lisäksi vielä neljännellä. Väliaikaista lisäevoluutiota käytetään taisteluissa tehokkaana erikoisliikkeenä, eikä sitä ole joka oliolle. Toinen muutos on pieni elementtityyppien ominaisuuksien sekoittelu ja uutena lisänä keijutyyppiset pokemonit.

Pokemon X on nyt myös kunnolla yhteydessä ulkomaailmaan. Wifiyhteys-kytkettynä alaruudulla näkee aina muita peliä pelaamassa olevia läheltä ja kaukaa. Pelaajien kanssa voi sitten taistella paremmuudesta tai vaihdella pokemoneja. Jännä (ja välillä riemun äännähdyksiä aiheuttava) optio on Wonder Trade, jossa ei koskaan tiedä, minkälaisen olennon saa vastineeksi. Yllättävän usein sieltä sai taskumonstereita, joiden level oli paljon isompi kuin minkään siinä vaiheessa itse omistamani. Kiitos vaan, tytöt Kyotosta.


En ole koskaan suoranaisesti mieltänyt Pokemoneja siihen pelikategoriaan, jota voi kehua lauseella “helppo oppia, vaikea tulla mestariksi”. Parhaimmat Pokemonistit uhraavat pelille satoja tunteja, tietävät ulkomuistista mitä kikkoja käyttää missäkin tilanteessa ja tuntevat satojen otusten repertuaarin pohjamutia myöten. Nyt tajuan, että sanonta pitää tässäkin paikkansa, tosin sillä erolla, että melko helpolla pääsee jo todella pitkälle. Heti pelin aloitus on rivakampi kuin Pokemon-peleissä on totuttu, joten matkaan lähdetään vauhdilla. Nopeaa edistymistä tehostetaan myös Exp Sharella, joka jakaa saadut XP:t kaikkien ykkösrivistöön valittujen pokemonien kesken. Vähemmän käytetytkin otukset kehittyvät siis tehokkaammiksi puoli-itsestään.




Pokemon X on pelastanut minut tylsyydeltä jo useiden syksyisten sähkökatkojen aikana. Siihen tarkoitukseen se onkin passeli, sillä enää en entisten aikojen tapaan koukuttunut. Palaan pokemonien maailmaan kuitenkin aina mielelläni takaisin - siellä on aina jotain tekemistä, tai ainakin kerättävää.

PS. Ihan typerää, että yhteen peliin saa vain yhden tallennuksen, nimimerkillä "Kiistaa pojan kanssa".