Tuorein sisältö

The Legend of Zelda: Wind Waker HD

Arvioitu: Wii U
Genre: Roolipelit, Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 04.10.2013
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

18.11.2013 klo 16.36 | Luettu: 27355 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Uusia puuskia vanhoihin tuuliin
The Legend of Zelda: Wind Waker jäi monille kultaisiin muistoihin aikoinaan erottuvan piirroselokuvamaisen (“Plääh, lastenpeli!”, sanoivat muiden konsoleiden fanit) ulkoasunsa, rauhallisen purjehtimisensa, sekä sen vuoksi, että kyseessä oli pirun hyvä seikkailu. Sen paluuta HD-versiona Wii U:lle hurrattiin monen Nintendo-fanin olohuoneessa, eikä syyttä: tämä maistuu edelleen.

Link-pojan synttärijuhlinta keskeytyy, kun sisko kaapataan. Sankariksi syntynyt nuorukainen saa pelastusretkelle avukseen sekalaisen merirosvojoukkion, jota johtaa Tetra-niminen neito. Kuinka ollakaan, ihan siskon pelastamiseen ei seikkailu tietenkään jää, vaan Linkin tehtävänä on pian pelastaa koko valtakunta. Luvassa on siis taistelemista, tutkimista, keräämistä, seilaamista ja pulmien ratkontaa. Päätarina Wind Wakerissa on käytännössä lyhyempi kuin monissa muissa Zelda-peleissä ja dungeonit suoraviivaisempia, mutta tekemistä riittää monenmoisessa oheistoiminnassa, kuten aarteiden etsimisessä.

Virtaviivaistusta

Pelasin pelin tappiin asti silloin aikoinaan ja pelitaitoni ovat varmasti kymmenen vuoden aikana vähän karttuneetkin, mutta kysyn vaan, oliko peli silloinkin näin helppo? Vaikka dungeoneissa on mukavasti vaihtelevuutta, etenee peli rutiinitahdilla pomovastuksia myöten. Lisähelpotuksena (tai lähinnä tylsistymistä vähentävänä seikkana) Triforcen palasten kokoaminen on muutettu huomattavasti aikaisempaa tuskattomammaksi ja purjelaivankin saa kulkemaan tuplavauhtia tuulensuunnasta huolehtimatta, kunhan nappaa Swift Sailin Windfallin huutokaupasta. Nämä kaksi ovat tervetulleita muutoksia ja niiden myötä peli muuttuu kokonaisuutena paljon ehjemmäksi. Turtuneille tallaajille on kyllä lisätty haastavampi Hero-pelitila, jossa Link saa turpaan tavallista reilummin, eikä sydämiä jaella.

Mikä muu sitten on muuttunut? HD-resoluutioon siirtyminen on tehty onnistuneesti, vaikka olisin paikoitellen kaivannut vielä kertaluokkaa monipuolisempia tekstuureja. Ruudunpäivitysnopeuskin on originaalista tuplattu (Päivitys: tai sitten ei, jos netin tarkkasilmiin on uskominen). Isompia ja pienempiä muutoksia löytyy kuitenkin enemmän pelilliseltä puolelta: Taistelut ovat sujuvampia, koska Link pystyy liikkumaan tähdätessään ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä. Gamepadin käyttö karttojen katseluun ja inventaariona tuo myös mukaan uudenlaisen sujuvuuden tunteen, vaikka nopeissa tilanteissa kahden ruudun tuijottelu onkin välillä hankalaa. Tärkeimmät esineet saa onneksi valittua kätevästi ristiohjaimella. Ja tietenkin täytyy mainita pikkuhauska selfie-ominaisuus, eli vihreänuttumme pystyy ottamaan itsestään some-kuvia Hurylen maisemissa.

Kuinka parannetaan erinomaista?

Mitään uutta pelillistä sisältöä, siis uusia alueita tai tehtäviä, Nintendo ei ole Wind Wakeriin väsännyt, vaikka sellaistakin monen uusiojulkaisun kohdalla harrastetaan. Siitä kyllä kumarran kohti Japania, että pelin musiikkiin ei ole (pientä laadun kohentelua lukuunottamatta) koskettu, vaan samat sävelet jäävät yhä päähän soimaan tästä kieltämättä yhdestä maailman parhaasta peli-soundtrackista.

The Legend of Zelda: Wind Waker on edelleen hyvä peli. Itse asiassa se on edelleen parempi peli kuin suurin osa muista koskaan julkaistuista peleistä. On inasen surullista, että yksi Wii U:n parhaista peleistä on uusioversio kymmenen vuotta sitten julkaistusta pelistä, mutta niin se vain on. Jos haluat kokea Wind Wakerin uudestaan pelaamalla siitä hiotumpaa versiota, käännä tuulen suunta kohti pelikauppaa. Ellet tätä Gamecubella kokenut, juokse jo!

V2.fi | Manu Pärssinen

The Legend of Zelda: Wind Waker HD (Wii U)

Ajan hammas ei ole Wind Wakeria pahemmin nakertanut ja uudistukset ovat tehneet siitä entistä sujuvamman pelikokemuksen.
  • edelleen hyvä ja valloittava
  • musiikit, ah, musiikit
  • kaikki viilaukset hyviä uudistuksia
  • grafiikoita olisi voinut uudistaa hieman enemmänkin
  • ainakin ennen pelanneelle tuntuu helpolta
  • pelin rytmitys vieläkin vähän epätasainen
< Battlefield 4... Lone Survivor... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

MUN4G0GG3L14LF4

18.11.2013 klo 16.59

Noi grafiikat.
lainaa
Sahasrahla

18.11.2013 klo 17.35 12 tykkää tästä

Yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistä koskaan, suosittelen kaikille! HD-versio pitää katsastaa pikimmiten.
lainaa
fic

18.11.2013 klo 18.36

[quote]Ruudunpäivitysnopeuskin on originaalista tuplattu.[/quote]

Tästä väiteltiin maailmansivu, mutta kun itsekin pääsin pelaamaan peliä niin pakko todeta että se ei ole 60fps:ää nähnytkään.

Ja mitä tarkoittaa tuo ettei musiikkeihin koskettu, oliko odotus että ne olisi täysin uusia kappaleita? Ja itse sanoisin muutenkin, että koko soundtrack on täysin remastered, eikä vain pienesti kohennettu.
lainaa
jastusa

18.11.2013 klo 18.46 11 tykkää tästä

MUN4G0GG3L14LF4 kirjoitti:
Noi grafiikat.

Taitaa MUN4G0GG3L14LF4a harmittaa kun ei ole pelannut Wind Wakeria.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.11.2013 klo 20.42

fic kirjoitti:
Lainaus:
Ruudunpäivitysnopeuskin on originaalista tuplattu.

Tästä väiteltiin maailmansivu, mutta kun itsekin pääsin pelaamaan peliä niin pakko todeta että se ei ole 60fps:ää nähnytkään.

Olen ruudunpäivityksen tunnistamisen kanssa niin puusilmä, että tässä luotin mainospuheisiin, mutta oikeassa olet, netistä löytyy argumentteja, joiden mukaan puppua puhuivat.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.11.2013 klo 20.54 1 tykkää tästä

Ainut mikä mättää on alusta. Julkaisisivat edes PC:lle, niin pääsisi tavallinenkin kansa maistamaan mitä Nintendo voi parhaillaan tarjoilla.
lainaa
paljonmelua

18.11.2013 klo 20.57

Paska peli silloin ja paska peli nyt. Olis luullut että sen Miyamoton alkuperäisen ulinan jälkeen olisi tehty jotain vaikka ylenmääräiselle purjehtimiselle ja paskoille luolastoille mutta ei onnaa.
lainaa
fic

19.11.2013 klo 00.47 3 tykkää tästä

paljonmelua kirjoitti:
Paska peli silloin ja paska peli nyt. Olis luullut että sen Miyamoton alkuperäisen ulinan jälkeen olisi tehty jotain vaikka ylenmääräiselle purjehtimiselle ja paskoille luolastoille mutta ei onnaa.

Josset isoa avointa maailmaa halua Zeldaan niin pelaapa Skyward Sword ja tule sitten sanomaan oliko se sittenkään parempi.

Spoiler: ei ollut.
lainaa
player79

19.11.2013 klo 00.50 7 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Ainut mikä mättää on alusta. Julkaisisivat edes PC:lle, niin pääsisi tavallinenkin kansa maistamaan mitä Nintendo voi parhaillaan tarjoilla.

Et halua tietää. Nintendon pelit eivät ole täyttäneet modernien pelien standardeja N64 aikojen jälkeen. Tämä ja muu Nintendon shaiba saa ainoastaan näitä 80-100/100 pojoja säälistä joka tulee tästä maailmanlaajuisesta arvostelijoiden kollektiivisesta salaliitosta missä kaikki haluaisivat kunnioittaa meidän pientä "vanhaa veteraani Nintendoa" ja siksi ei kehdata antaa näille Metroideille, Zeldoille, Marioille jne. niitä 50-60/100 pisteitä mitä ne ansaitsisivat.

Ettekö usko? Miettikääpä jos joku näistä sarjoista julkaistaisiin muille alustoille muuten täysin samanlaisena, mutta brändiä vaihdetaan.

Mario eri nimellä: Peli jossa kerätää jollain ukolla kolikkoja hyppimällä niitä päin ja pitää pelastaa prinsessa sateenkaarimaassa ilman juonta.
Zelda eri nimellä: Pensaiden huitomista miekalla ja random pööpöilyä ilman kunnon juonta.
Metroid eri nimellä: ammuskele lenteleviä oudon näköisiä objekteja jossain randomlandiassa edelleen täysin ilman juonta.

Peliarvostelijoiden kommentit olisi luokkaa "Mitä vittua oikeesti?", "Oliko tämän tarkoitus olla jonkin isomman tittelin minipeli vai itsenäinen tuote?", "Miten tällaista paskaa voidaan julkaista herran vuonna 2013", "Onko tämä joku 90-luvulla tehty tekniikkademo vai oikeasti peli?" jne.

Mutta koska Nintendo, niin heti pitää arvostelijoiden vähän sääliä pikku nipaa ettei vaan paljastu ettei Gamecubelle, Wiille ja ennen kaikkea Wii U:lle ole ikinä julkaistu edes yhtään 80/100 arvoista first tai second party titteliä tai ylipäätään ainoatakaan hyvää peliä.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

19.11.2013 klo 09.16 14 tykkää tästä

player79 kirjoitti:

Nauroin. 5/5.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

19.11.2013 klo 10.34 10 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Ainut mikä mättää on alusta. Julkaisisivat edes PC:lle, niin pääsisi tavallinenkin kansa maistamaan mitä Nintendo voi parhaillaan tarjoilla.

Voi kyynel.

Pelistä itsestään, pidin jo Gamecubeaikoina tästä todella paljon ja nyt tässä Hero Modella ollaan menossa eteenpäin. Olen tiesti niin paska pelaaja, etten kovin paljoa mihinkään ruudunpäivityksiin kiinnitä huomiota, gamepadin orja selvästi jo olen, koska tähtäilen esim. jouskalla kääntelemällä pädiä sen sijaan, että liikuttelisin tähtäystä tatista. Swift Sail on yksi loistavampia lisäyksiä, välistä turhauttava purjehtiminen on tehty sillä niin paljon helpommaksi. Ja ei tarvitse jatkuvasti olla heiluttelemassa tahtipuikkoa tuulen kääntämiseksi. Hero Modessahan ottaa vaan puolet normaalista vahinkoa, mutta sydämiä ei tipu purkeista eikä puskista (huomautus siihen, että ottaa turpaan tuplasti).
Mutta miten jätit mainitsematta Tingle Bottlen! Hauska ja mukava muutos, pullojen keräily melkein addiktoivaa ja oiva apu Nintendo Galleryn kokoamisessa, jos haluaa hieman oikaista.

Tähän oli ilmeisesti paljonkin ollut luolastoja aikoinaan, jotka oli jätetty pois, mutta niitä ei voitu lisätä, koska niitä taas oltiin käytetty jo sitten muualla. On se hyvä peli.

Nillitykset Nintendon pelisarjoista kuullostaa vain niiden puheilta, jotka eivät ole oikeasti päässeet niitä pelaamaan., Kyllä, minusta Skyward Sword oli huono Zelda, tai itseasiassa huonoin Zelda. Potentiaalia oli, mutta jotenkin niin vain..blääh.
Jos ne olisivat huonoja tai huonontuneet, näkyisi se myynneissä. On monia pelisarjoja, jotka ovat myyneet hurjasti, mutta kun tulevat kierrätyksensä päähän, ei ketään enää kiinnosta. Marioissa (näissä perusmarioissa) on paljon pelattavaa ja ovat ihan ryökäleen koukuttavia.

Ihanaa, kuinka ihmiset latailevat mielipiteitään niinkuin ne olisivat maailman absoluuttisia totuuksia. Tähän toki itsekin sorrun aina välillä. Eli samaa käyttäen, mitäs ne Bäfät, Codit ja Halot yms. on? Saman kierrättämistä, rahastusta vähän muuntelemalla. OMG! MEILLÄ ON TÄSSÄ KOULUTETTU KOIRA!11!!!
EAn urheilupelit: samaa joka vuosi, voi nyt voi änärissä vetää pelaajaa turpiin ihan uudella tyylillä! (ei se mitään, minä pidän änärepeleistä)

Ja ihaninta on aina se, että ihmiset jotka tuskin koskaan ovat N:n konsoleita taikka pelejä omistaneet/pelanneet - näkevät vaivaa tulla lukemaan peliarvostelun ja sitten ulvomaan kuinka paskaa kaikki on. Tai yleensä kaikkeen N:n uutisointiin. Ja sen tietämättömyyden/pelaamattomuuden todistaa juuri kommentit "mitään oikeasti hyvää peliä ole tehty heidän osalta"
Muokannut: Wiijuu 19.11.2013 klo 10.43 lainaa
Damdamdam

19.11.2013 klo 17.02 7 tykkää tästä

Czerwony, "mitä vittua oikeesti" right back at you, ja erittäin isosti. Vihaaja saa olla mutta ei kai nyt sentään tyhmä kannata olla vielä lisäksi? Se, ettei GC:lle, Wii:lle tai Wii U:lle ole julkaistu yhtään yli 80 pojon arvoista tai edes hyvää peliä on aivan käsittämätön väite ja täyttä PASKAA. Asia ei oikeasti ansaitsisi edes vastakommenttia, mutta heitetään nyt Super Mario Galaxy 1 & 2, Metroid Primet, Super Smash Brosit tai vaikkapa juuri Wind Waker nyt hatusta kumoamaan moinen aivopieru. 3rd party-puolella nyt vaikka esim. Xenoblade Chronicles, Monster Hunter Tri, Resident Evil 4.. jotain vikaa täytyy olla päässä, maussa tai tietämyksessä jos väittää ettei hyviä pelejä ole tullut (listaa voisi jatkaa paljon pidempäänkin).
Tietenkin jos tykkää vain ja ainoastaan jostain tusinaräiskinnöistä niin silloin asia on eri, mutta se tuskin on siinä vaiheessa Nintendon vika.

Se, että Nintendo ei tee lampaiden tavoin samaa kuin kaikki muut ei tarkoita etteivätkö pelit täyttäisi "modernin pelin standardeja". Hitto, Nintendo on itse ollut luomassa isoa osaa näistä standardeista. Mutta tottakai tämä kaikki on vaan "maailmanlaajuinen arvostelijoiden kollektiivinen salaliitto", jossa kymmenet miljoonat palkatut pelaajat ovat mukana ja ainoa oikea puolueeton mielipide ja näkemys on Czerwonyllä. Nyt se pää pois pe(r/e)seestä.
lainaa
joomölynööx

19.11.2013 klo 19.49 2 tykkää tästä

Wiijuu kirjoitti:
Ja ihaninta on aina se, että ihmiset jotka tuskin koskaan ovat N:n konsoleita taikka pelejä omistaneet/pelanneet - näkevät vaivaa tulla lukemaan peliarvostelun ja sitten ulvomaan kuinka paskaa kaikki on. Tai yleensä kaikkeen N:n uutisointiin. Ja sen tietämättömyyden/pelaamattomuuden todistaa juuri kommentit "mitään oikeasti hyvää peliä ole tehty heidän osalta"

Ihaninta on kyllä se kun ihmiset nollaavat toisten ihmisten kommentit "ei se oo mitään pelannu" tms eikä mitään keskustelua saa edes aikaan.

Kyllä mie tieän et jumala on olemas. Nuo juntit tuolla vaan ei tiedä mitään lol.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.11.2013 klo 20.55 1 tykkää tästä

Damdamdam kirjoitti:

Se, että Nintendo ei tee lampaiden tavoin samaa kuin kaikki muut ei tarkoita etteivätkö pelit täyttäisi "modernin pelin standardeja". Hitto, Nintendo on itse ollut luomassa isoa osaa näistä standardeista. Mutta tottakai tämä kaikki on vaan "maailmanlaajuinen arvostelijoiden kollektiivinen salaliitto", jossa kymmenet miljoonat palkatut pelaajat ovat mukana ja ainoa oikea puolueeton mielipide ja näkemys on Czerwonyllä. Nyt se pää pois pe(r/e)seestä.

Muuten en kyllä tähän ala kantaa ottamaan, mutta Nintendo on kohta 30 vuotta tehnyt aivan samanlaisia pelejä ja uudistanut/kehittänyt uusia sarjoja vähemmän kuin juuri mikään muu peliyhtiö eli ei ihan taida pitää paikkansa.
Modernin pelin standardit ja Nintendo eivät kylläkään sovi samaan lauseeseen. NES:n ja N64:n aikoina Nintendo tosiaan vaikutti noihin erittäinkin vahvasti, mutta tällä vuosituhannella ei kyllä missään määrin.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

19.11.2013 klo 21.50 10 tykkää tästä

Haluaisiko joku määritellä nykypelien standardit? Nintendolla on ainakin vahvat laatustardardit. Pelattavuus ja toteutus yleensä huippuluokkaa, johon muidenkin firmojen pitäisi pyrkiä.
lainaa
fic

20.11.2013 klo 02.47 9 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
NES:n ja N64:n aikoina Nintendo tosiaan vaikutti noihin erittäinkin vahvasti, mutta tällä vuosituhannella ei kyllä missään määrin.

Niin Sony ja Microsofthan ihan omin avuin keksivät alkaa panostamaan liikkeentunnistukseen.
lainaa
Damdamdam

20.11.2013 klo 15.19 10 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:

Muuten en kyllä tähän ala kantaa ottamaan, mutta Nintendo on kohta 30 vuotta tehnyt aivan samanlaisia pelejä ja uudistanut/kehittänyt uusia sarjoja vähemmän kuin juuri mikään muu peliyhtiö eli ei ihan taida pitää paikkansa.
Modernin pelin standardit ja Nintendo eivät kylläkään sovi samaan lauseeseen. NES:n ja N64:n aikoina Nintendo tosiaan vaikutti noihin erittäinkin vahvasti, mutta tällä vuosituhannella ei kyllä missään määrin.

Sonylasien läpi asiaa voi tietysti olla hankala nähdä, mutta vaikka Nintendon peleissä seikkailevat yleensä samat hahmot niin pääsarjojen pelit eivät todellakaan ole yleensä "aivan samanlaisia" keskenään, tai edes lähellekään.

MARIO:

2D Super Mariot
Super Mario 64
Super Mario RPG
Paper Mario
Mario & Luigi-seikkailupelit
Super Mario Galaxy
Mario vs. Donkey Kong

Aika pirun monipuolisia ja erilaisia pelejä keskenään. Mario on videopelimaailman tunnetuin hahmo joten pelejä tulee paljon, joiden joukossa on toki myös perinteisempiä jatko-osia kuten Mario Kartit, Partyt ja Mario-urheilupelit, mutta myös näihin on (yleensä) tuotu joitain uusia elementtejä ja twistejä sen sijaan että oltaisiin tehty vain jokavuotiset COD:t tai änärit.

KIRBY:

NES/GB Kirbyt
Kirby's Pinball Land
Kirby's Dream Course
Kirby's Avalanche
Kirby Tilt N' Tumble
Kirby: Canvas Curse
Kirby's Epic Yarn

Täysin erilaisia ja sarjaa uusiin suuntiin vieviä pelejä jokainen.

ZELDA:

Zelda-sarjan uusiutumiskyvyttömyydestä on kitisty jonkin verran, mutta itse en tätä väitettä sokeasti allekirjoita.

Zelda 1/Link to the Past
Zelda 2
Ocarina of Time
Majora's Mask
Wind Waker
Four Swords Adventure
Phantom Hourglass

Listalle laittaisin myös Oracle of Agesin ja Seasonsin pelien välisine linkityksineen ja Skyward Swordin, mutta jätin ne pois sillä saattavat jakaa mielipiteitä. Ylläolevista kukaan pelejä pelannut tuskin sanoo, ettei kehitystä ja muutosta olisi tapahtunut. Vaikka hahmot pysyvät pitkälti samoina, pelisarjat kehittyvät pelimekaniikaltaan ja ominaisuuksiltaan ja hyppivät mutkattomasti genrestä toiseen. Aika harva toinen pelivalmistaja kykenee moiseen.

Minuakin kiinnostaisi kunnollisine lähteineen tuo, miten määritellään modernin pelin standardit. Ainoastaan nettipuolella Nintendo on laahannut taannoin jälkijunassa, mutta silläkin rintamalla on skarpattu vahvasti. Nintendo on ainakin konsolien rauta- ja ohjainpuolella vaikuttanut alan kehitykseen (ja vaikuttaa edelleen) enemmän kuin mikään muu rautavalmistaja:

D-pad
Olkanäppäimet
Ohjainten muotoilu ja layoutit (esim. Playstation-ohjain otti alkuperäisen mallinsa SNES-padista)
analogitatit
rumble
ohjainmuistikortti
neljä ohjainporttia
1st party langaton ohjain
kosketuskontrollit (ja kaksi näyttöä)
mikrofoni
liiketunnistus
kannettavan ja kotikonsolin linkitys

Tarviiko jatkaa? En ajatellutkaan.
Nintendo innovoi, muut kopioivat perästä parhaansa mukaan.
lainaa
Kheetor

22.11.2013 klo 17.16 3 tykkää tästä

Näkee kyllä heti näiden nintendon dissaajien kommenteista etteivät tiedä mistä puhuvat. "Pelaamatta paskaa". Siinä missä maailmassa on paljon paikalleen jumittuneita ja itseään toistavia pelisarjoja, Zeldat ja Mariot eivät ole sellaisia.

Nämä pelisarjat ovat enemmän kuin pelisarjoja. Ne määrittävät oman genrensä ja uudistavat sitä. Pelattavuus on huipussaan. Eivät myöskään toista itseään vaan esim Zeldaan tehdään joka kerta uudet hahmot, maailma, mekaniikat, graafinen tyyli, musiikit, story. Eipä noita pelejä paljon muuta yhdistä kuin hahmojen nimet ja vihreä nuttu itse genren lisäksi.

Story ei ole Marioissa pääosissa, mutta Zeldassa on ja sitä myös kuljetetaan useassa vaiheessa vaikkei ehkä niin dramaattisesti kuin parhaissa story peleissä. Hyvä, paha, konflikti, käännekohta, ratkaisu, löytyvät. FF:n tasolle ei kovin moni peli yllä mistään genrestä ja vähiten näistä suosituimmista eli FPS peleistä. Saisihan niitä hyviä tarinapelejä olla enemmän mutta tarinalla myyminen on hankalampaa kuin grafiikoilla, koska sitä et voi tiivistää vakuuttavasti kotelon takakannessa tai etusivulla.

Zelda ja Mario myyvät todella hyvin ja pärjäävät arvosteluissa koska ne ovat oikeasti hyviä pelejä niin monella tavalla. Ei varmaan sovi kaikkien makuun, mutta johonkin salaliittoon vihjaaminen on lapsellista inttämistä. Myyvät COD ja BF hyvin vaikka en pidä niistä enkä niiden välittämästä maailmankuvasta enkä ymmärrä kuka jaksaa aina samaa sarja toisensa jälkeen, mutta pitää vaan hyväksyä se että enemmistö tykkää jostakin omasta mielestään huonosta.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

23.11.2013 klo 22.31

joomölynööx kirjoitti:
Wiijuu kirjoitti:
Ja ihaninta on aina se, että ihmiset jotka tuskin koskaan ovat N:n konsoleita taikka pelejä omistaneet/pelanneet - näkevät vaivaa tulla lukemaan peliarvostelun ja sitten ulvomaan kuinka paskaa kaikki on. Tai yleensä kaikkeen N:n uutisointiin. Ja sen tietämättömyyden/pelaamattomuuden todistaa juuri kommentit "mitään oikeasti hyvää peliä ole tehty heidän osalta"

Ihaninta on kyllä se kun ihmiset nollaavat toisten ihmisten kommentit "ei se oo mitään pelannu" tms eikä mitään keskustelua saa edes aikaan.

Kyllä mie tieän et jumala on olemas. Nuo juntit tuolla vaan ei tiedä mitään lol.

Mä nollaan satavarmasti niiden ihmisten peli-/konsoliarvostelut, jotka eivät ole pelanneet. Mulla ainakaan ole mitään intohimoja mennä huuteleen vaikkapa Boksin peliarvosteluihin, että kuraa kun lähin kontakti ko. konsoliin on se, et oon nähny kaverin kirjahyllyssä.

Mutta kun pitää yrittää saada päteä. Että edes joku kuulisi, niin käyn haukkun kaikki paskaksi asiasta edes tietämättä. Joo, ei varmaan kaikki tykkää Wind Wakerista ja mieltymykset meillä kaikilla. En tiedä, onko ongelma ulosannissa, mutta kommentointi aina on huvittavaa, kun lähdetään siitä oletuksesta, että mun mielipide on absoluuttinen totuus. Minusta mielipide ei voi olla väärässä, mutta mielipiteet asiasta, joista on täysin ulkona on todella typeriä.

Yksi parhaita asioita muuten Nintendon peleissä on bugittomuus.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova