The Legend of Zelda: Wind Waker jäi monille kultaisiin muistoihin aikoinaan erottuvan piirroselokuvamaisen (“Plääh, lastenpeli!”, sanoivat muiden konsoleiden fanit) ulkoasunsa, rauhallisen purjehtimisensa, sekä sen vuoksi, että kyseessä oli pirun hyvä seikkailu. Sen paluuta HD-versiona Wii U:lle hurrattiin monen Nintendo-fanin olohuoneessa, eikä syyttä: tämä maistuu edelleen.


Link-pojan synttärijuhlinta keskeytyy, kun sisko kaapataan. Sankariksi syntynyt nuorukainen saa pelastusretkelle avukseen sekalaisen merirosvojoukkion, jota johtaa Tetra-niminen neito. Kuinka ollakaan, ihan siskon pelastamiseen ei seikkailu tietenkään jää, vaan Linkin tehtävänä on pian pelastaa koko valtakunta. Luvassa on siis taistelemista, tutkimista, keräämistä, seilaamista ja pulmien ratkontaa. Päätarina Wind Wakerissa on käytännössä lyhyempi kuin monissa muissa Zelda-peleissä ja dungeonit suoraviivaisempia, mutta tekemistä riittää monenmoisessa oheistoiminnassa, kuten aarteiden etsimisessä.




Pelasin pelin tappiin asti silloin aikoinaan ja pelitaitoni ovat varmasti kymmenen vuoden aikana vähän karttuneetkin, mutta kysyn vaan, oliko peli silloinkin näin helppo? Vaikka dungeoneissa on mukavasti vaihtelevuutta, etenee peli rutiinitahdilla pomovastuksia myöten. Lisähelpotuksena (tai lähinnä tylsistymistä vähentävänä seikkana) Triforcen palasten kokoaminen on muutettu huomattavasti aikaisempaa tuskattomammaksi ja purjelaivankin saa kulkemaan tuplavauhtia tuulensuunnasta huolehtimatta, kunhan nappaa Swift Sailin Windfallin huutokaupasta. Nämä kaksi ovat tervetulleita muutoksia ja niiden myötä peli muuttuu kokonaisuutena paljon ehjemmäksi. Turtuneille tallaajille on kyllä lisätty haastavampi Hero-pelitila, jossa Link saa turpaan tavallista reilummin, eikä sydämiä jaella.


Mikä muu sitten on muuttunut? HD-resoluutioon siirtyminen on tehty onnistuneesti, vaikka olisin paikoitellen kaivannut vielä kertaluokkaa monipuolisempia tekstuureja. Ruudunpäivitysnopeuskin on originaalista tuplattu (Päivitys: tai sitten ei, jos netin tarkkasilmiin on uskominen). Isompia ja pienempiä muutoksia löytyy kuitenkin enemmän pelilliseltä puolelta: Taistelut ovat sujuvampia, koska Link pystyy liikkumaan tähdätessään ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä. Gamepadin käyttö karttojen katseluun ja inventaariona tuo myös mukaan uudenlaisen sujuvuuden tunteen, vaikka nopeissa tilanteissa kahden ruudun tuijottelu onkin välillä hankalaa. Tärkeimmät esineet saa onneksi valittua kätevästi ristiohjaimella. Ja tietenkin täytyy mainita pikkuhauska selfie-ominaisuus, eli vihreänuttumme pystyy ottamaan itsestään some-kuvia Hurylen maisemissa.




Mitään uutta pelillistä sisältöä, siis uusia alueita tai tehtäviä, Nintendo ei ole Wind Wakeriin väsännyt, vaikka sellaistakin monen uusiojulkaisun kohdalla harrastetaan. Siitä kyllä kumarran kohti Japania, että pelin musiikkiin ei ole (pientä laadun kohentelua lukuunottamatta) koskettu, vaan samat sävelet jäävät yhä päähän soimaan tästä kieltämättä yhdestä maailman parhaasta peli-soundtrackista.


The Legend of Zelda: Wind Waker on edelleen hyvä peli. Itse asiassa se on edelleen parempi peli kuin suurin osa muista koskaan julkaistuista peleistä. On inasen surullista, että yksi Wii U:n parhaista peleistä on uusioversio kymmenen vuotta sitten julkaistusta pelistä, mutta niin se vain on. Jos haluat kokea Wind Wakerin uudestaan pelaamalla siitä hiotumpaa versiota, käännä tuulen suunta kohti pelikauppaa. Ellet tätä Gamecubella kokenut, juokse jo!