Sotapelien tarinoiden keskiössä on aina vahva vastakkainasettelu, on kyseessä sitten vuosikymmenten kauna, joka painaa sankarin harteilla tai kahden suurvallan voimien mittely. Kaksi vuotta sitten vastakkainasettelu levisi myös tosielämään, kun Electronic Artsin ja Dicen Battlefield 3 sekä Activisionin ja Infinity Wardin Call of Duty: Modern Warfare 3 ottivat yhteen taistellakseen modernin sodankäynnin elämysjunan ykköstittelistä. Välivuoden aikana Battlefield-sarja on keskittynyt lisäosien julkaisemiseen Call of Dutyn edistäessä Black Ops -sarjaansa. Harva vastakkainasettelu on nostanut pelikulttuurissa yhtä suurta kitkaa kahden eri ryhmän fanien keskuudessa, eikä tänäkään syksynä vältytä poteroihin kaivautuneiden sanasodalta.




Battlefield 4 tarjoaa pelaajalle tuttuun tapaan enemmän kuin tarpeeksi sisältöä. Yksin- ja moninpelin lisäksi tarjolla on loputon määrä kerättävää, avattavaa, löydettävää sekä suoritettavaa; niin aseita ja esineitä kuin erilaisia mitaleja tai palkintojakin. Paketin sinetöi aktiivinen, suuri pelaajayhteisö. BF-sarjan suuntana onkin ollut luoda eheä ja kokonaisvaltainen räskintäkokonaisuus, josta löytyy jokaiselle jotakin, niin pieneen kuin suureenkiin nälkään.

Battlefieldin suurin valttikortti on aina ollut suuri moninpelaajien enimmäismäärä. 64 pelaajan matsit mahdollistava Frostbite 3 -pelimoottori luo laajoja, avoimia temmellyskenttiä sotilaille ja ajoneuvoille tyrmistyttävillä grafiikoilla sekä dynaamisesti tuhoutuvilla rakennuksilla. PC:llä ja seuraavalla konsolisukupolvella pelaajien lukumäärät pysyvät ennallaan, mutta Xbox 360 - sekä Playstation 3 -versioiden pelaajien olisi hyvä pitää mielessään alennettu 24 pelaajan maksimimäärä, joka pakostakin madaltaa suuren sodan tunnelmaa.


Avoimen hiekkalaatikon, vapaasti käytettävien ajoneuvojen ja varusteiden, sekä pelaajan mielikuvituksen yhdistelmä aiheuttaa kuitenkin pienemmälläkin pelaajamäärällä tuttuja “Vain Battlefieldissä” -tilanteita. Kun kerrostalon katolla kyttäävä tarkka-ampuja laskeutuu laskuvarjolla suoraan vihollistankin katolle, täyttää koko teräshirviön muoviräjähteillä ja pakenee paikalta ennenkuin poloiset edes tietävät mitä tapahtui, voi pelaajana vain nostaa hattua pelintekijöille näin maagisen temmellyskentän luomisesta.



Moninpelimuodoista löytyvät vanhat klassikot sekä muutama uudempi tulokas. Kentän päästä päähän etenevä Rush jakaa tiimit puolustajiin ja hyökkääjiin, opettaen kartat uusille pelaajille sopivalla tempolla, keskittäen toiminnan aina muutamaan tuhottavaan pisteeseen kerrallaan. Koko Battlefieldille kenties ominaisin pelimuoto Conquest jatkaa myös muuttumattomana, luoden kenttiin kolmesta viiteen kiintopistettä, joiden omistuksesta tiimit vääntävät kättä pistesaldojen karttuessa. Muut, entuudestaan tutut pelimuodot ovat Domination -väännös Conquestista sekä perinteiset deathmatch-variantit.


Uutuuksina pakettiin tulevat Obliteration ja Defuse. Jälkimmäinen on pienten tiimien lähitaistelua ja pomminpurkua ilman uudelleensyntymistä, edellämainitussa molemmat tiimit yrittävät räjäyttää vastustajaltaan kolme puolustuspistettä pommilla. Jippona pommeja on kulloinkin aktiivisena vain yksi, jonka hallussapidosta tiimit joutuvat taistelemaan. Mukavasti molemmat uutuudet on suunniteltu tiimityön tärkeyttä ajatellen, ajaen samalla Battlefieldia entistä enemmän tiimipohjaiseen toimintaan. Erityisesti Obliterationin tapauksessa meno on usein kaaoottista ja vähintäänkin hetkistä, mutta yhtälailla on aina selvää, että yhdessä pommia suojeleva ja kuljettava ryhmä on voitokas.

Uudet pelimuodot eivät kuitenkaan ole ainoat uudistukset, sillä Battlefield 4 toivottaa tervetulleeksi commanderin roolin. Commanderiksi, eli komentajaksi valitaan yksi pelaaja molemmilta puolilta. Nämä pelaajat toimivat koko tiimin johtajana, antaen ohjeita, käskyjä ja neuvoja pelatessaan peliä strategiapelin tavoin lintuperspektiivistä. Toimiva tiimityö ja komentajan käskyjen noudattaminen nostattaa pikaisesti koko tiimin pistesaldoa ja on avain voittoon. Onnistunut komentajan roolin käyttö on harvinaista herkkua julkisilla servereillä, mutta onnen sattuessa kohdalle yhteishenki on paljon käsinkosketeltavampi kuin esimerkiksi pelisarjan aiemmassa osassa.




Hahmoluokat, aseet ja varusteet ovat pitkälti vanhoja tuttuja. Totuttuun tapaan yleistä hiomista on kuitenkin tapahtunut ja muutamia asetyyppien erikostumisia vaihdeltu, mutta erot ovat suurimmalta osin huomaamattomia. Luokkia on edelleen neljä, joista jokaisella on omat asetyyppinsä, varusteensa sekä roolinsa ryhmässä. Assaultit toimivat perinteisinä mosureina, sekä ryhmän parantajina. Lääkelaukuilla ja rynnäkkökivääreillä varustetut joukot ovat omiaan vaihteleviin , nopeaa mukautumista vaativiin tilanteisiin. Supportit ovat ryhmän selkärankana huolehtimassa muiden auttamisesta lamauttavalla konekivääritulituksella sekä räjähteillä, kun taas engineerit huolehtivat sekä ajoneuvojen lamauttamisesta että korjaamisesta konepistoolit olallaan. Neljäntenä ryhmänä reconit huolehtivat ryhmän tiedustelijan sekä tarkka-ampujan roolista, aiheuttaen kaikille muille jatkuvaa ärsytystä ja ärräpäiden huutelua ryhmächatissa.

Mukavana uutuutena tiimin tärkeyttä pisteytyksessä on korostettu. Tämä kannustaa entistä enemmän kunnolliseen tiimityöhön, jossa jäsenet tukevat toinen toistaan. Kirjavassa peliporukassa tämä ei tietenkään aina toteudu, mutta huomasin kuitenkin liikkuvani yhdessä toimivassa yksikössä reippaasti useammin kuin Battlefield 3:ssa.




Yksinpeli on aina ollut Battlefieldien heikoin lenkki - pelimuoto joka on yritetty lyödä muun paketin päälle yleisen tavan vuoksi. Tälläkin kertaa juonta seuratessa mielen täyttää lähinnä harmaa apatia, eikä mitäänsanomaton kummitusjunaputkessa kulkeminen auta asiaa. Keskinkertaisesti kirjoitetut hahmot esittävät pakolliset osansa sotadraamassa, jonka kliseet ja käänteet on toistettu kymmeniä kertoja. Löytyykö vallankaappauksia? Kyllä. Suuri uhka amerikkalaiselle unelmalle? Totta kai. Pieni, mutta ammattimainen ryhmä taistelemassa ympäri Tellusta estäen maailmanloppua? Niinpä.

On monella tavoin hämmentävää, että EA ja Dice kokevat tarpeelliseksi resurssien uhraamisen yksinpeliin, jonka laatu on näin masentavan keskinkertaista. Ymmärrystä löytyisi enemmän, jos yksinpeli olisi edes millään lailla osana Battlefieldin imagoa, mutta Dicen räiskintäpelisarja on aina ollut tunnettu juuri moninpelinä. Tiivis, putkirakenteella tehtailtu yksinpelikokemus on täysi vastakohta - ja vieläpä turha sellainen - jo yksinään riittävälle moninpelille. Parannusta aiempaan osaan on nähtävillä, mutta muutama positiivisen avoin alue, ajoittain toimiva dialogi tai kauniit grafiikat eivät pelasta tylsistymiseltä.




Yksi Battlefield 4:n myyntivalteista oli paljon puhuttu “levoluutio”, kenttien evoluutio. Lyhyesti sanottuna levoluution ideana on kentän muuttuminen mainittavasti erilaiseksi pelin edetessä, esimerkiksi nostamalla vedenpintaa niin, että taistelutanner kohoaa kadunkulmilta katoille. Levoluutio on raikkain tuulahdus, mitä BF-sarja on hetkeen kokenut ja on omiaan aiheuttamaan pelisarjalle tuttuja pakahtumisen tunteita luotien viuhuessa ympärillä, kerta toisensa jälkeen.

Ajoittain kentissä tapahtuvat muutokset ovat pieniä, kuten vankilakäytävien lukitsemista hyökkääjien hidastamiseksi. Muutos saattaa kuitenkin olla kouriintuntuvampi, kun kesken tulitaistelua monikymmenkerroksinen tornirakennus sortuu suoraan silmiesi edessä metropolin keskellä tai paratiisisaarilla tapahtuva veneajelu kokee täyskäännöksen hirmumyrskyn iskiessä päälle.

Levoluution mukanaan tuomat muutokset kenttädesigniin pakottavat pelaajat omaksumaan taktiikoita lennosta entistäkin enemmän ja mukautumaan muutoksiin. Myös jälleenpeluuarvo kasvaa huomattavasti, sillä kymmenkunta kenttää ei ole ikinä sisältänyt näin paljon erilaista pelattavaa.


Frostbite-pelimoottorin ympäristön tuhoutumiseen keskittyvä Destructoid toimii tuttuun tapaan. Talot murenevat tulituksessa pala kerrallaan, luoden aidosti dynaamisen taistelukentän. Dicen ympäristön tuhoaminen muuttaa pelaamista niin perusteellisella tavalla, että jo muutaman päivän BF-putken jälkeen on vaikea palata perinteiseen staattiseen peliympäristöön muissa peleissä.



Kaiken ihanuuden kuitenkin rampauttaa erittäin ilkeällä tavalla jo aiemmin mainittu konsoliversioiden 24 pelaajan enimmäismäärä. Kauniit ja massiiviset alueet loistavat tyhjyyttään, erityisesti kun kentät yleensä sisältävät kolmesta viiteen kiintopistettä, joihin taistelut jakautuvat. Tällöin yksittäiseen kahakkaan riittää vain muutama sotilas molemmin puolin. Tämäkään ei aina kuitenkaan toteudu, sillä jokaisesta tiimistä löytyy yksinäisiä susia sekä tilanteisiin matkalla olevia joukkoja. Ajoittain tuntuukin siltä, että pelintekijöiden olisi kannattanut panostaa mahdollisimman realistisiin tappurapensaisiin ja tuulenujellukseen tunnelmanluomisen kannalta.

Tyhjät kentät ovat jo itsessään tunnelmaa latistava ominaisuus, mutta masennus kasvaa entisestään, kun konsoli puhisee ja savuaa naurettavasta pelaajamäärästä huolimattakin. Takkuamiset, matalat frameratet, hitaasti lataantuvat ympäristöt sekä tekstuurit ovat jatkuva rasite, josta ei pääse yli eikä ympäri. Battlefield 4 on yksinkertaisesti liian vaativa peli nykyiselle konsolisukupolvelle.


Battlefield 4 on hyvinä hetkinään uusi, onnistunut askel Dicen menestyneessä räiskintäsarjassa. Laajat, pelin myötä muokkaantuvat kentät, avoin hiekkalaatikko ja useat pelimuodot takaavat paljon tahkottavaa pelaajille. Ikävä kyllä teknisesti Battlefield 4 tyssää seinään aivan täysin, eikä Xbox 360 - tai Playstation 3 -versiota voi suositella varauksetta. Samasta syystä myös pelin pistesaldo tipahtaa pakostakin arvostelussa.