Ensimmäinen Payday, ruotsalaisen Overkill Softwaren esikoisteos, yhdisti Heatista ja muista rikosdraamoista lainatun tunnelman sinkohippamaiseen pelattavuuteen. Klovninelikko tekee nyt ruudinkäryisen paluun Washingtonin kaduille ja pankkiholveihin.




Toisessa tulemisessa maailman luomiseen on pyritty panostamaan enemmän. Pelin julkaisua edeltäneissä webisodeissa esitellyt rikolliset kansoittavat Paydayn maailmaa ja tarjoavat klovneille toimeksiantoja Crime.net –nimisen sivuston kautta. Ryhmä tekeekin pelin aikana keikkoja niin kartellin huumepomoille, venäläisille mafiosoille kuin korruptoituneille poliitikoillekin. Uutuutena ovat monipäiväiset tehtävät, jotka etenevät eheänä kokonaisuutena. Viholliskartellin heikentämiseen keskittyvässä kontraktissa saatetaan aluksi vähentää mafian tulivoimaa aselähetyksen kaappaamisella, myöhemmin taas hakkeroidaan tietoja servereiltä ja poistetaan ryhmältä eläkesäästöt. Minkäänlaista suurempaa dramaturgiaa peliltä on kuitenkin turha odottaa, Payday ei jatko-osassakaan sisällä juonikuvioita tai -koukeroita.

Tunnelmansa peli lainaa useista rikoselokuvien klassikoista. Osa kohtauksista ja tapahtumapaikoista on kuin suoraan Heatin ja The Townin kaltaisista elokuvista, joskus viittaukset saattavat olla hienovaraisempia, kuten kahden keltaisessa hazmat-puvussa hengailevan huumekokin tapauksessa. Vastaavanlaisia nyökkäyksiä löytyy lukemattomia tehden selväksi, mistä pelintekijät ovat imeneet vaikutteita.


Crime.net peliin sisällytettynä on kaksiteräinen miekka. Tavanomaisesta tehtävälistauksesta poiketen toimeksiannot ilmestyvät erilaisina variaatioina kartalle sattumanvaraisesti, vaihdellen haastavuuden ja palkkauksen suhteen. Lähestymistapa on visuaalisesti erittäin hieno, mutta käytännöllisesti ajateltuna täysi susi; halutun tehtävän ilmestymistä odotellessa voi vierähtää kymmenenkin minuuttia.



Mieluisan tehtävän valinnan jälkeen edessä on suunnitteluvaihe, jonka rooli onnistuneessa ryöstössä on kasvanut. Tuttu aseiden ja työkalujen valitseminen saa rinnalleen jatko-osassa assetit; rahallista korvausta vastaan annetut helpotukset kenttään. Assetit ja niiden valitseminen riippuu pitkälti lähestymistavasta tehtävää kohtaan. Aseet laulaen tehty jalokiviliikkeen tyhjennys saattaa vaatia ylimääräistä ammuslaatikkoa tai nopeaa pakokuskia, kun taas hiljaisesti vedetty pankkiholvin tyhjennys hyötyy syötteestä valvontakameroihin.

Ensimmäiseen osaan stealth-pelityyli oli jo sisällytetty, mutta äärimmäisen kehnosti ja epäreilusti. Supersankareiden aisteilla varustettujen vartijoiden hiljainen väistely oli käytännössä mahdotonta, jolloin ainoa toimiva tapa pelata oli laittaa maskit naamalle ja ampua ruudinkäryinen tie läpi pankkeihin ja takaisin.


Jatko-osa pyrkii muuttamaan tämän asettamalla hiljaisen ja räiskyvän pelityylin samalle tasolle. Eväitä ja taitoja tarjotaan molempiin, usein lopullinen ryöstö onkin yhdistelmä molempia lähestymistapoja. Vaikka pakokärry lastattaisiinkin rahasäkeillä luotisateen keskellä, ollaan pankkiholviin saatettu päästä huomaamatta hiljennetyillä pistooleilla ja tiirikoilla varustettuna. Kerrostalon käytävät eivät myöskään muutu ensisekunnilla ampumaradoiksi virheen tapahtuessa, vaan nopearefleksinen pelaaja pystyy vielä pelastamaan tilanteen 112-soitonkin keskellä.

Lisäksi kapuloita rattaisiin synnyttää pelin tapa vaihdella olennaisten asioiden sijainteja. Tarkastikin suunniteltu ja organisoitu tiimi voi joutua ennalta odottamattomiin ongelmiin, jos kassakaappi ei löydykään yöklubin omistajan toimistosta, vaan kellarin kidutuskammiosta, jota vartioi aseistettu vartija sekä valvontakamera. Tämä nostattaa äärettömästi uudelleenpeluuarvoa, sillä yhden tehtävän voi läpäistä kymmenillä eri tavoilla.



Payday 2 lähestyy rikosfantasioita roolipelimäisestä näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa tutuksi tullut levutusmalli on rukattu uusiksi neljään kykypuuhun, joista jokaisella on oma selvä roolinsa; mastermind toimii johtajana ja ryhmän selkärankana, enforcer taas miekkana sekä kilpenä samalla kun technicianin kykypuun valinneet erikoistuvat työkaluihin ja ghostit hoitavat hiljaisen työskentelyn. Jokainen pelaaja voi laittaa vapaavalintaisesti pisteitä kuhunkin kykypuuhun ja rakentaa tällä tavoin omanlaisensa toimijan. Payday 2 on kuitenkin suunniteltu alusta alkaen selvästi co-opiksi, joten onnistunein tiimikokoonpano kannattaa suunnitella yhdessä kavereiden kanssa.


Kykypuiden lisäksi myös avautuvien tavaroiden määrä on lisääntynyt radikaalisti. Jokainen kymmenistä aseista sisältää useita muokattavia lisäosia erilaisista tukeista piippuihin ja tähtäimiin. Tämän lisäksi Payday 2:ssa nousevat suureen osaan rikollisten käyttämät naamiot. Ensiosasta poiketen erilaisia maskeja on kymmeniä erilaisia, joista jokainen on vapaasti muokattavissa lukemattomilla väriteemoilla sekä kuvioilla. Näillä näkymin naamiot alkavatkin jo kohota Team Fortress 2:n hattujen tapaiseksi metatapahtumaksi, jossa pelaajat metsästävät täydellisen naamion rakennusmateriaaleja ja vertailevat tuotoksiaan.

Ikävä kyllä Payday 2 on sisäistänyt satunnaisuuden myös palkkiosysteemiinsä. Onnistunut ryöstö palkitaan kortilla, joka sisältää sattumanvaraisesti lisää rahaa, kokemuspisteitä, aseiden modin, muokkausmateriaaleja tai kokonaisen maskin. Kyseisen systeemin vuoksi maailman hyväonnisin Pelle Hermanni voi kerätä unelma-aseensa muutaman ryöstön jälkeen ja peittää kasvonsa harvinaisella Cthulhu-maskilla, huono-onnisena Rosvo-Roopena voi kymmenienkin ryöstöjen jälkeen katsella puolityhjää keräilykokoelmaa.



Payday 2:n omaperäinen tyyli on läsnä myös audiovisuaalisuudessa. Vaikka pelin graafinen anti ei sisällä AAA-peleille ominaista välkettä tai miljoonien megapikselien tekstuureja, tyylitaju on tallella ja erityisesti ulkotilat on onnistuttu rakentamaan erityisen tunnelmallisesti. Sisätilojen sisustus on ajoittain hieman onttoa ja turhan tyhjää, mutta tämä ehtii harvoin häiritsemään toiminnan ja tapahtumien keskellä.


Yksi pelin ylivoimaisesti vahvimpia osa-alueita on sen mestarillisesti sävelletty soundtrack. Simon Viklundin loihtima ääniraita on loistavasti sävelletty, omaperäinen ja tapahtumiin saumattomasti istuva – nostattaen tunnelmaa useammin kuin kerran kympistä yhteentoista. Sama rautainen ammattitaito pätee myös muuhun äänimaailmaan. Harvassa pelissä on saatu laukausten vaihtoa yhtä voimakkaaksi kokemukseksi. Tulitaistelu vilkkaalla kauppakadulla ei unohdu hetkessä, vaan luotien kaiku soi korvissa vielä pitkään, mutta vain hyvällä tavalla.

Ikävä kyllä Payday 2 tuntuu monilta osin teknisessä mielessä hätiköidyltä ja keskeneräiseltä julkaisulta. Useat, nopeasti tehtaillut päivitykset ovat parantaneet tilannetta rutkasti, mutta pelistä on silti välittynyt vahvasti tunne, ettei teosta ole ehditty hioa aivan loppuun saakka. Aseiden lisäosien kuvaukset saattavat heitellä, eri statsit olla keskenään ristiriidassa ja taitopuut erittäin pahassa epätasapainossa keskenään. Edes yhteysongelmilta tai bugeiltakaan ei olla täysin vältytty, kun taas jotkin peliin luvatut ominaisuudet loistavat poissaoloaan. Kuten sanottua, suurin osa ongelmista on jo korjattu tai ovat kehitystiimin tiedossa ja korjauslistalla, mutta tämänkaltaiset ongelmat pakostakin rokottavat arvostelun pisteitä latistaessaan tunnelmaa.