Tässä joitain asioita, joita minulle tuli mieleen Brothersia pelatessa:

- Akvarellimaalaukset
- Fable
- Journey
- Norja
- Hans Christian Andersen
- ICO
- äiti

...ja monia muitakin, kuten “peukalo keskellä kämmentä”, “kumpis nyt taas olikaan vasen ja kumpi oikea”, "vau", sekä “oho, taas hulahti tunti pelatessa”.




Kaksi veljestä, vielä nuoria molemmat, toinen lapsukainen. Äiti haudassa, isä sairaana, taikapuun lääkettä pitäisi saada. Tarvitaanko muuta, jotta matkaan täytyy lähteä? Ei tarvita, ei edes sanoja. Brothers: A Tale of Two Sons ei kerro pelaajalle mitä tehdä. Se johdattaa asioiden luo sanattomasti, hiljaisesti. Joskus joku saattaa sanoa jotain tyyliin ‘nedaan knaav viidum koop’ ja sitten taas jatketaan matkaa.

Nuorempi pelin veljeksistä on vilivilperi ja käyttäytyy lapsen lailla, vanhempi taas jo maailmaa ymmärtävämpi vastuuntuntoisempi tapaus. Tämä käy hienosti ilmi pienistä animaatioista: jos veljekset vaikkapa kohtaavat luutaa käyttelevän naisen, vanhempi auttaa tätä siivoamisessa, mutta nuorempi alkaa tasapainotella luutaa kätensä päällä kikatellen. Vastaavia tapauksia on monia erilaisia. Tosipaikan tullen kuitenkin molemmat veljet tietävät, mitä tehtävä on, jotta eteenpäin kivisellä polulla päästään.


Koko peli pyörii sen idean ympärillä, miten sitä ohjataan: nuorempi veli tottelee oikeanpuoleista tattia ja liipasinta, vanhempi veli vasemmanpuoleisia. Sen lisäksi, että peukalot menevät ristiin satoja kertoja ja ohjaukseen ei aivan täysin totu koko pelin aikana, ohjausmekaniikka tarjoaa uudenlaisia ideoita pikkupulmiin ja tasoloikintaan. Toinen veli auttaa toista, sitten taas toinen toista ja joskus tarvitaan molempia.



Kun oppii oikean rytmityksen ja hokee aivoilleen, kumpi poika kummankin peukalon ohjattavana on, alkaa homma vähitellen sujua… kunnes huomaakin taas ohjastavansa väärää veljeä ja aivan väärään suuntaan. Välillä tämä aiheuttaa huokailua, kun paikoin maiseman osasetkin aiheuttavat lisäjumittamista. Onneksi nuo osaset ovat kauniita: haaleiden värien vesiväripaletti tarjoilee koko matkan läpi jotakuinkin saman oloisia ympäristöjä, mutta myös todella hienon näköisiä hetkiä.


Moinen ohjauksen hankaluus jossain typerästi kyhätyssä, nopeatempoista ränttätänttää sisältävässä toimintapelissä olisi voinut pilata koko touhun täysin. Kyllä, Brothers on hieman haastava ohjata, sen teknologia ei ole aivan bugitonta, mutta se on hienon rauhallisesti tunteisiin vetoava. Sen pulmat ovat enimmäkseen yksinkertaisia, mutta paikoittain hyvin mietittyjä ja se esittää asiansa vähäeleisen kauniisti. Perusideaan lisätään aina uusia mutkia, joten siihen ei ehdi turtua noin neljän tunnin aikana… ja sitten tuleekin pelin loppu, voi pojat se loppu.

Tosiveljesten välillä ei aina sanoja tarvita, jotta he ymmärtävät toisiaan ja se pätee tähän peliinkin. Kumarrus Starbreezen suuntaan.

Hinta: 1200 MSp (XBLA)