On ollut vain ajan kysymys, milloin Marvelin maailma tuotetaan MMO-muotoon. Tämän tehtävän sai kunniakseen toteuttaa Gazillion, jonka johdossa David Breivik hääräilee. Breivik itse tunnetaan parhaiten yhtenä Diablon ja Diablo II:n pääsuunnittelijoista. Luvassa siis diablomainen, ilmainen nettiroolipeli, jossa pääsee loistamaan supersankarina ja kukistamaan Marvel-maailman superroistoja. Voiko tämä edes olla huono peli? Hölmö kysymys, tietenkin voi.




Pelin alussa voi valita ensimmäiseksi hahmokseen yhden viidestä vaihtoehdosta: Daredevilistä, Möykystä, Stormista, Purppuranoidasta ja Haukansilmästä. Jokainen sankari on omanlaisensa taistelija; mukana on tankkia, lähitaistelijaa, loitsijaa ja niin edelleen. Vaikka alkuun tuntuu hauskalta päästä supersankarin saappaisiin, aloitusvaihtoehtojen vähyydestä seuraa, että pelin ympäristöt ovat täynnä näitä hahmoja. Erityisesti Möykyt ja Stormit vilistävät joka paikassa.

Lisää sankareita saa kyllä hankittua, sillä pelattavia hahmoja on parisenkymmentä, sisältäen esimerkiksi Hämähäkkimiehen, Wolverinen ja Rautamiehen. Uusien sankareiden saamiseksi on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on odotella että joku vihollisista tiputtaa esineen, jolla saa yhden satunnaisen sankarin avattua. Tätä tapahtuu äärimmäisen harvoin – tosin vähintään yhden lisäsankarin saanee jokainen matkan varrella palkintona. Toinen, helpompi vaihtoehto on tietenkin maksaa rahaa. Yksittäiset sankarit maksavat pelirahaa alkaen noin viiden dollarin arvosta aina viiteentoista dollariin, luonnollisesti maksaen sitä enemmän mitä suositumpi sankari on kyseessä.


Kun pelissä pääsee vähän pidemmälle, satunnaisesti saatujen sankareiden tai kukkaronnyörien heltymisen ansiosta ympärillä ei pyöri sentään enää kymmentä identtistä hahmoa, mutta tuplia ja triploja silti helposti. Itselläni oli käytössä arvostelun tekoa varten saatuja krediittejä, joten ostin Rautamiehen melko alkuvaiheessa. Uudella sankarilla leveloinnin joutuu aloittamaan jälleen ykköstasolta. Jos olisin ollut pidemmällä pelissä, en ehkä olisi vaivautunut. Samasta syystä en jaksanut juuri pelailla muilla saamillani sankareilla, sillä niillä piti siirtyä pelin alkupuolelle grindaamaan jotta tasot nousisivat. Kaikki sankarit pelaavat samaa tarinaa, eikä sitä ole kustomoitu pelattavalle hahmolle, joten muuta intressiä tarinan uudelleenpeluulle ei ollut.



Peli aloitetaan tarinamoodilla, jonka lukuja ja tehtäviä sitoo yhteen löyhä juonentapainen. Marvelin superroistoja tulee tarinaa pelatessa vastaan usein, mutta kohtaamiset eivät tunnu missään määrin eeppisiltä. Pomotaisteluissa taktiikoita tarvitse yleensä vain yhden: lyö, väistä, lyö, väistä, lyö, väistä... Jos oma elinvoima hupenee, riittää yleensä se, että liikkuu vähän matkan päähän parantumaan. Sinne ne Marvelin pelätyimmät jäävät kiltisti odottamaan taistelun jatkumista. Ainoastaan Tohtori Doom tarjoaa jotain edes hitusen haastavampaa.


Jos pomotaistelut ovat tylsiä, niin vielä tylsempää on normaali taistelu. Vaikka jokaisella sankarilla on oma useita taitoja sisältävä tasopuunsa, on helppo päätyä käyttämään yksinomaan yhtä tai kahta taitoa. Niitä käyttäen riittää että seisoo paikallaan ja sohii vihollisia kohti; edes väistelyä ei tarvita. Tavaraa tippuu hyvin, jopa niin hyvin että jatkuva täysi inventaario ärsyttää. Jokaisella sankarilla on omat varusteensa, joten Stormin saappaita on turha yrittää tunkea Hulkille. Kaikki saman sarjan varusteet näyttävät tismalleen samalta ominaisuuksista huolimatta, ja sankarin ulkonäköä on mahdollista muuttaa vain hyvin harvoin vastaan tulevilla puvuilla – joita tietenkin voi myös ostaa.

Tarinassa vastaan tulevia instoja voi kierrellä myös ryhmissä. Omien ryhmien lisäksi peli avustaa liittämällä automaattisesti pelaajat ryhmiin aina kun samaan instanssiin sattuu astumaan samaan aikaan useampi pelaaja. Yksin pelaava ei koskaan etukäteen tiedä, onko tiedossa yksinäistä puurtamista vai onko mukana kenties useampi kokeneempi pelaaja, jotka juoksevat paikan läpi ennen kuin itse ehtii tajuta mitä oikein tapahtui. Pahimmillaan muu porukka on jo alueen loppupuolella ja ehtii tappaa loppuvastuksen kun vielä itse yrittää löytää paikalle.


PvP-puolelle ei ole asiaa ennen kuin loputtoman pitkältä tuntuva tarinamoodi on koluttu. Koska tarinan tehtävät tuntuivat tylsältä, jostain ihmeen syystä kuvittelin, että peli avautuu tässä vaiheessa ja tekeminen lisääntyy. Olin kuitenkin vasta tasolla 22 kun pääsin tähän vaiheeseen, joka on nimetty “endgameksi”.



Endgame koostuu käytännössä kolmesta aktiviteetista: PvP-taisteluista, päivittäisistä tehtävistä ja kahdenlaisista haasteista. Mielenkiintoista tekemistä on hämmentävän vähän. Päivittäiset tehtävät ovat periaatteessa tarinaosuudesta tuttujen pätkien uudelleenpeluita, joista jokaisessa pääsee jälleen koluamaan yhden instan ja tappamaan pahiksen. Tehtäviä on muutama erilainen ja lisäksi samat tehtävät löytyvät useina eri vaikeustasoina. Jos näitä jaksaa grindata päivittäin läpi, saa toisinaan ihan hyviä palkintoja, mutta melkoista toistoa se on.

PvP-puoli koostuu kolmesta ryhmästä, joiden tarkoituksena on tietenkin tappaa muiden ryhmien pelaajia sekä heidän puolustuksiaan samalla puolustaen omaa aluetta. Itse saavuin paikalle reilu parikymppisenä, kun vastassa oli 40-60-tasoisia kavereita jotka tappoivat minut mennen tullen parilla iskulla. Tosi kivaa. PvP on ilmeisesti edelleen beta-vaiheessa, joten toiveita sen kehittymisestä on.


Vähän mielenkiintoisempia ovat ryhmä- ja selviytymishaasteet. Selviytymishaaste on ehkä pelin paras osa. Siinä pelaaja sijoitetaan muiden kanssa samaan paikkaan, ja tarkoituksena on yrittää pysytellä hengissä ja tuhota asteittain vahvistuvat vihollisaallot. Ruutu on jatkuvasti niin täynnä nopeaa toimintaa ettei aina tiedä minne tähtäisi, ja ainakin itselläni esiintyi välillä hirveästi lagia, mutta muuten homma oli hauskaa. Ryhmähaasteisiin olisi sen sijaan pitänyt viedä oma ryhmä mukanaan, sillä vaikka yksinkin niihin pääsi, pärjääminen oli täysin mahdotonta. Kiltani olisi voinut auttaa, jos sen 15 jäsenestä edes joku olisi vielä ollut mukana pelailemassa. Olkoon, ajattelin, ja lopetin pelin.



Peliin on edelleen saapumassa lisää sisältöä ja uusia tapoja hankkia ainakin sankareita. Myös muut puolet pelistä vielä kehittynevät, ja jotkut pelaajat kehuivat että kehittäjät reagoivat palautteeseen hyvin. Itse en aio jäädä odottelemaan. Tällä hetkellä Marvel Heroes ei ole hyvä MMO-peli, eikä se ole hyvä supersankaripeli. Ilmainen se kuitenkin on, joten menetettävissä on vain aikaa, jos trikoissa ja viitassa heiluminen tarpeeksi kiinnostaa.