Tuorein sisältö

Game & Wario

Arvioitu: Wii U
Genre: Lastenpelit, Toimintapelit, Älypelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 28.06.2013
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

19.07.2013 klo 13.11 | Luettu: 9902 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Vähemmän vänkää
Kun WarioWare-pelit saapuivat ensimmäistä kertaa, olivat ne sekopäisyydessään kerrassaan hurmaavia. Muutaman sekunnin mikropelit saivat aikaan oivaltamisen ja onnistumisen iloa sekä yksin että porukalla pelatessa, eikä viehätys loppunut useankaan pelikerran jälkeen. Samanlaista riemua odotin Wii U:n Game & Wariolta, mutta toisin kävi: ilo sen kanssa on hyvin lyhytaikaista.


Kaaosmainen mikropelihässäköinti on väistynyt perinteisemmän minipelikokoelman tieltä. Mukana on koko konkkaronkka edellisistä peleistä tuttuja hahmoja ja omalaatuista huumoria pilkottaa sieltä täältä. Yksinpelaaja saa mitellä alla listatuissa lajeissa ja seuraavan lajin saa auki, kun edellisen suorittaa vähintään pronssimitalin arvoisesti.

Ensimmäinen minipeleistä on Arrow, jossa ammutaan nuolia käyttämällä Gamepadin kosketusnäyttöä. Viholliset vyöryvät kohti ja niistä pitää tehdä selvää. Valikoiman siedettävämmästä päästä.


Shutter taas on kokoelman innovatiivisimpia tekeleitä. Siinä Gamepadia käytetään kamerana, jolla pitää taltioida rikollisten turpavärkit. Hauskempaa, jos sohvalla on avustavia huutelijoita, yksin pelatessa niska kipeytyy Gamepad-ruudun ja television välillä nykiessä.

Ski on maailman yksinkertaisin mäenlaskupeli, jota ohjataan ohjainta kallistelemalla. Hohhoijaa. Ashley-minipeli on likimain sama paremmin toteutettuna, nyt vain lennellään luudalla karkkimaailman läpi.

Patchwork koettaa olla vähän puzzlempi välipala. Palasia siirrellään kosketusnäytöllä ruudukkoon, josta niille löytyy oikea paikka, kunhan vähän muotoja mietiskelee. Tähän on sentään panostettu väsäämällä erilaisia tehtäviä lähemmäs sata. Etsi, kunnes löydät -pelimekaniikka on kuitenkin uuvuttavan tylsä.


Kung Fu -tasoloikassa loikitaan to-del-la verkkaisesti eteenpäin taikinanyyttejä poimien. Television ja Gamepadin yhteiskäyttö aiheuttaa sekä perspektiiviongelmia että jälleen niskakipuja. Missään vaiheessa poukkoilu ei muutu hauskaksi.

Hohoo! Mikropelit palaavat Gamer-osiossa. Niitä pelaavan päähahmomme pitäisi kuitenkin olla jo nukkumassa, joten samalla pitää vältellä äidin valvovaa katsetta. Tämä syö tunnelmaa ja kaikki on kiusoittelevasti ohi ah, aivan liian nopeasti. Toisessa pelimoodissa saa onneksi tahkota pelkkiä mikropelejäkin.

Design on minipeleistä ehdoton suosikkini. Hieman takavuosien Speden Spelit -kisailut mieleen tuovassa pelissä pitää piirtää tietyn pituisia viivoja tai tietyn kokoisia ympyröitä, neliöitä ja kulmia. Hieman asiaa helpottaa se, kun kerran keksii, mikä näytön leveys on, mutta tätä pelasi mielellään niin kauan, kunnes kultainen mitali oli saavutettu.

Taxi on sekavaa kohellusta, jossa metsästetään UFOja autolla ajellen ja ammuskellen. Gamepadin ominaisuuksia on koetettu saada väkisin mukaan, mutta huomattavasti huonommin onnistutaan kuin vaikkapa alkupuolen Shutterissa.


Kapteeni Warion piraattihenkinen Pirates-rytmipeli sai aluksi hymyn suupieliini. Liikuttelemalla ohjainta eri asentoihin suojaudutaan nuolisateelta. Tästäkin olisi saatu kehitettyä varmasti monipuolisempi ja koukuttavampi tapaus, mutta nopeasti taas paljastuu, että pelisuunnittelijoilla on ollut kiire kotiin.

Keilausta on nähty jo varmaan kymmenissä Wii-peleissä, ja Bowling koettaa piristää ideaa erilaisilla metkuilla. Kosketusnäyttöä käyttäen lajin taika on kuitenkin poissa.

“Loppuhuipennus” Bird on yksinkertainen tuulahdus 80-luvulta, joka saa pelaajan haluamaan kunnon Game&Watch-kokoelman Wii U:n Gamepadille, mutta muuttuu nopeasti tylsäksi.


Osaa yllämainituista voi pelata kaksinkin, mutta varsinaisia moninpelattavia pelitiloja on neljä: Sketch, Fruit, Disco ja Islands. Niistä ehdottomasti eniten hupia riittää Islands-pelissä, jossa lingotaan kuutio-olentoja kelluville saarille. Mukana on Mario Party -tyyliin epäreiluutta muun muassa ilkeän lokin muodossa, mutta oikealla kaveriporukalla olentojen viskominen on hauskaa useampaankin kertaan.

Game & Wario on pettymys. Muutama minipeli jaksaa kiinnostaa uudestaankin, mutta useimmat saivat jäädä yhden kokeilun jälkeen unholaan. Kerää kaikki -mentaliteetilla tästä kyhäelmästä riittänee tekemistä parin viikon illoiksi, mutta keskimääräistä tylsempää pitää silloin kyllä olla. Erikseen loppuun asti kehitettyinä jokunen paketin minipeleistä voisi toimia iPad-tyylisesti 99 sentin peleinä, mutta ei tällaisena, ei. Toivottavasti seuraava Wario keskittyy jälleen mikrohulluiluun ja kääntää sekopäisyys- sekä mielikuvituvipuja huomattavasti isommalle.

V2.fi | Manu Pärssinen

Game & Wario (Wii U)

Wario & Game ei mikropel(l)eile, vaan on minipelikokoelma, joka ratsastaa pelisarjan maineella. Alkuperäisen huumoria on vielä hieman mukana, yritystä ei.
  • huumori paikoitellen
  • Design ja Islands, ehkä Shutter
  • liian vähän
  • liian keskinkertaista
  • jotkut minipelit todella tylsiä
< Wonderbook: Diggs Ni... Deadpool... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

juutaas

20.07.2013 klo 02.29

niska kipeytyy... jeps.

pitäisikö nämä "urheilupelit" antaa sellaisille joilla on kuntoa ja motivaatiota pelata aktivoivia pelejä eikä pelkkiä "paina 50 tunnin ajan A:ta ja X:ää"
lainaa
nakkiU

20.07.2013 klo 16.57 6 tykkää tästä

juutaas kirjoitti:
niska kipeytyy... jeps.

pitäisikö nämä "urheilupelit" antaa sellaisille joilla on kuntoa ja motivaatiota pelata aktivoivia pelejä eikä pelkkiä "paina 50 tunnin ajan A:ta ja X:ää"

Herra kokeilee itse ja tulee sitten vasta avautumaan. Voin allekirjoittaa arvostelijan mielipiteen.
lainaa
haluanvainmoninpelin

25.07.2013 klo 13.50

Eli testaajan mielestä peli EI ole kolmen kympin arvoinen? Onko wiiuulle olemassa moninpeliä samalla ruudulla, muuta kuin nintendoland?
lainaa
jarkkoneus

26.07.2013 klo 22.25 1 tykkää tästä

taas joku läski itkee hyvästä pelistä... turpaa pitäis saada!
lainaa
ad34

27.07.2013 klo 20.40 1 tykkää tästä

genre: lastenpelit

nauroin ääneen
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.08.2013 klo 00.46

ad34 kirjoitti:
genre: lastenpelit

nauroin ääneen

Niin minäkin, Nintendo on.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova