The Last of Us
Arvioitu: | Playstation 3 |
Genre: | Seikkailupelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Naughty Dog |
Julkaisija: | Sony Computer Entertainment |
Julkaisupäivä: | 14.06.2013 |
Pelin kotisivut |
Ihminen on ihmisen pahin vihollinen
Jos lähdet Naughty Dogin Uncharted-pelit mielessäsi kauppaan ostamaan The Last of Usia, odottaa sinua yllätys, ehkä jopa järkytys. Ennakkovilkaisuissani viittasin jo siihen, että poissa ovat Draken ketterä akrobatia, poissa Indiana Jones -tyyliset actionkohtaukset räjähtävän lentokoneen katolla, poissa ne ironiset vitsinmurjaisut, kun viholliselta lähtee taju kankaalle. The Last of Us on täynnä alakuloa, synkkyyttä ja surkeita ihmiskohtaloita. Siitä kaikesta kuitenkin kasvaa tunnelma, jossa pienikin toivon pilkahdus saa pelaajan sydämen sykähtelemään.
The Last of Us on jälleen yksi niistä peleistä, joiden mukana arvostelija saa nivaskan ohjeita siitä, mitä juonesta ei saa paljastaa. Onhan se totta, että spoilaaminen vie osan pelikokemuksesta, mutta juoni on niin iso osa tätä peliä, että siitä puhuisi mielellään enemmänkin. Kunhan elämää ennen maailman tuhoutumista on hieman tarkasteltu, päästään siihen tilanteeseen, että suurin osa maailman ihmisistä on joko kuollut tai muuttunut leviävän sienikasvustotaudin myötä zombimaisiksi olennoiksi. Samalla koko yhteiskunta on tietenkin romahtanut, kaupungit autioituneet ja jäljelle jääneet (meistä viimeiset) selviävät keinoilla millä hyvänsä.
Tarinan vahvuus ei ole kuitenkaan sen kulisseissa, vaan sen sisällä. Tämän maailman läpi matkaavat parhaat päivänsä nähnyt salakuljettaja Joel ja salakuljetettava Ellie, 14-vuotias tyttö. Matkan varrella kohdataan toki muitakin ihmisiä, hyviksiä ja pahiksia, mutta pääosassa on tämä kaksikko. Jos olitte sitä mieltä, että Bioshock Infiniten Elizabeth oli tunteisiin vetoava, hyvin kirjoitettu ja hyvin toimiva tekoälykumppani, voitte edelleen olla sitä mieltä, mutta Ellie nostaa rimaa jälleen. Paikoitellen matka eteenpäin tarjoaa niin vahvoja hetkiä, että tv-ruutua tuijottaa epäuskoisena näkemästään.
Koska olin pelannut The Last of Usista ennakkoon kolme noin tunnin mittaista pätkää, oletin, että pelikin on jaettu episodimaisiin osiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kun alun latauksesta on selvitty (PS3:n valikosta pelaamiseen kestää noin 5-6 minuuttia), koko homma soljuu eteenpäin yhtenä kokonaisuutena. Lataukset on piilotettu hiljaisempiin tuokioihin ja välinäytöksiin, joita on niitäkin sopiva määrä. En tainnut kuin kerran havahtua siihen, etten ollut ohjaimeen koskenut hetkeen.
Vihollisten käyttäytyminen riippuu siitä, missä taudin etenemisvaiheessa ne ovat. Jos ei ole tartuntaa saanut, vihollinen käyttää koko asearsenaaliaan puukoista panssarivaunuihin. Taudin äskettäin saaneet rynnistävät päälle kuin nopeat zombit ja vähän pidemmälle sienikasvuston alle hautautuneet suunnistavat äänen suuntaan ja purevat kerrasta vakavammin. Sienikasvusto tarjoaa olennoille myös pienen panssarin, joten pelkillä nyrkeillä niistä ei selvitä, vaan kättä pidempää kannattaa olla aina mukana - mieluusti päähän suunnattuna.
Kättä pidempää löytyykin maastosta, taloista ja vihollisilta ihan kiitettävästi, mutta ammuksista on ainainen pula. Toki niitä on siroteltuna ympäriinsä enemmän kuin voisi realistisesti odottaa, mutta useisiin taisteluihin tuli rynnistettyä varusteina vain luja usko ja kourallinen panoksia. Nurkkia kannattaa koluta muutenkin, sillä sieltä täältä löytyy osasia, joilla aseita voi päivittää paremmiksi, sekä teräaseita, teippiä, räjähdysainetta, riepuja ja alkoholia, joista voi rakentaa muun muassa ensiapuvälineitä, pommeja ja Molotovin cocktaileja. Välillä olikin pähkäiltävä ennen taistelua, käyttääkö alkoholin haavojen hoitoon vai polttopulloon.
Vaikka kohtuullisella tekoälyllä varustetut ihmiset antavat itsensä ilmi metelöimällä ja clicker-otukset ääntelemällä, on Joelille annettu erityisen herkän kuuntelun taito, jolla pystyy periaatteessa näkemään röntgenkatseen tavoin lähimpien seinien läpi. Mitä vähemmän sitä käyttää, sitä jännemmäksi peli tulee. Kiusaus röntgenkuikuiluun on paikoittain suuri, sillä sen yhdenkin ammuksen säästäminen on välillä tärkeää. Vihollisten taakse kannattaa siis hiiviskellä ja näyttää niiden kaulavaltimoille puukkoa.
Jos ja kun käy niin, että vastustajat pääsevät kiinni kurkkuun tai useampi luoti lävistää torson, saa saman kohtauksen aloittaa pikaisesti alusta. Silloin kaikki ei ole kuitenkaan välttämättä samoin. Uusintakerroilla toiminta ei varsinaisesti helpotu, mutta jostain saattaakin löytyä se ratkaiseva rasiallinen luoteja, jota viimeksi ei ollut, tai eri kohtaan heitetty naulapommi hoiteleekin useamman vihollisen. Eri strategioita kannattaa kokeilla. Hätätapauksessa vaikeustason voi myös vaihtaa lennosta helpommaksi. Normaalivaikeustasolla en turhautunut kuin yhteen loppupuolen kamppailuun, jossa mokailin yli kymmenen kertaa putkeen. Syytän siis itseäni, en peliä, mikä on aina hyvän pelin merkki.
Taisteluiden lisäksi mukana on jonkin verran pulmia, mutta ne tuntuvat liittyvän aina realistisesti etenemisreittien löytämiseen tai vihollisista selviämiseen. Ellien uintikyvyttömyys aiheuttaa niistä muutaman ja tikapuiden kanssa haahuillaan useampaankin otteeseen. Tomb Raidereista tuttuja, väkisin väännettyjä ‘muinaiset kansat rakensivat maailman monimutkaisimman ansan, jotta kukaan ei saisi kultakolikkoa’ -ongelmia ei siis ole. Väkisin venyttämisen sivumaku maistuu vain muutamassa kohtauksessa.
Naughty Dog on ollut PS3:n alkuajoista asti sen taitavimpia kehittäjiä, vaikka viimeisimmässä Unchartedissa vähän tuntui siltä, että etenemisreittejä oli rajoitettu liikaakin - ehkä koneesta ei löytynyt tarpeeksi tehoa isomman ympäristön pyörittämiseen? Pyh! Last of Usilla Dogit osoittavat, että laite on sen loppusuoralla viimeisen päälle hallussa - tekstuureja, yksityiskohtia, taloja, maisemia, luontoa, kaikkea löytyy niin monimuotoisesti, että ihmetellä pitää.
Välillä voi onneksi pysähtyä ihailemaan sitä, kuinka Ellie istuskelee odotellessaan Joelia, kuinka valo heijastuu öljyvärimaalauksen pinnasta eri tavalla kuin muualta ja kuinka ohikiitävän ajoneuvon jousituskin näyttää toimivan oikeasti. Näihin yksityiskohtiin ei välttämättä koko ajan kiinnitä huomiota, mutta yhdessä ne muodostavat maailmasta todella realistisen oloisen illuusion. Vaikka kaduilla on tyhjyyttä ja kuolemaa, maailma on silti elossa.
Sama yksityiskohtiin panostaminen pätee myös ääniin. Jos Ellie jää vähän kauemmaksi autioituneen rakennuksen käytäville, tytön ääni kaikuu aivan eri tavalla kuin ulkona tai lähietäisyydeltä. Romahtamaisillaan olevien kerrostalojen rakenteet ääntelevät tuskissaan ja clicker-hirviöiden naksutteluääni tulee uniin kuin Predator 90-luvulla. Vähänkin isommissa rooleissa olevien hahmojen ääninäyttelijät ovat alansa ehdottomia ammattilaisia, varsinkin pääkaksikko. Reilusti yli kymmenen tunnin pläjäyksen jälkeen on samanlainen fiilis kuin olisi katsonut hyvän tv-sarjan kauden putkeen. Tähän vain sai itsekin osallstua.
Uncharted 3:n moninpeli oli käsittääkseni kohtuullisen suosittua ajanvietettä, joten sellainen on tähänkin peliin tuotu varsinaisen seikkailun rinnalle. Factions-otsikon alta löytyy pääpelin hengessä taistelua, jossa ollaan joko hunters-rosvojoukossa tai Fireflies-ryhmittymässä. Ihan hyvänä ideana ja omana twistinään tavoitteena on pitää oma joukkio koossa ja hengissä, kun vastapuoli rynnii päälle. Väsättävät varusteet ja kuuntelukyky ovat mukana, joten taktikoinnillakin on iso osa siinä, kumpi puoli lopulta voittaa. Yksinpelin sohvakuninkaana olisin pärjännyt aivan hyvin ilman moninpeliäkin, mutta se on tehty ajatuksella, eikä tunnu viime hetken bonuspulttaukselta.
The Last of Usille olisi helppo antaa viisi tähteä, joten taas asteikkomme aiheuttaa pulman: onko loppujen lopuksi väliä, onko pistemäärä tämän arvostelun lopussa 90 vai 99? Peli tarjosi minulle kaiken, mitä hyvältä pelikokemukselta haluan. Lisäksi se kertoi minulle otteessaan pitävän tarinan, eikä pettänyt teknisestikään, vaan esitteli sitä, mitä Playstation 3:lla pystytään vuosien harjoittelun jälkeen tekemään. Kumarran teille, Tuhmat Koirat.
Taasko zombeja?
The Last of Us on jälleen yksi niistä peleistä, joiden mukana arvostelija saa nivaskan ohjeita siitä, mitä juonesta ei saa paljastaa. Onhan se totta, että spoilaaminen vie osan pelikokemuksesta, mutta juoni on niin iso osa tätä peliä, että siitä puhuisi mielellään enemmänkin. Kunhan elämää ennen maailman tuhoutumista on hieman tarkasteltu, päästään siihen tilanteeseen, että suurin osa maailman ihmisistä on joko kuollut tai muuttunut leviävän sienikasvustotaudin myötä zombimaisiksi olennoiksi. Samalla koko yhteiskunta on tietenkin romahtanut, kaupungit autioituneet ja jäljelle jääneet (meistä viimeiset) selviävät keinoilla millä hyvänsä.
Tarinan vahvuus ei ole kuitenkaan sen kulisseissa, vaan sen sisällä. Tämän maailman läpi matkaavat parhaat päivänsä nähnyt salakuljettaja Joel ja salakuljetettava Ellie, 14-vuotias tyttö. Matkan varrella kohdataan toki muitakin ihmisiä, hyviksiä ja pahiksia, mutta pääosassa on tämä kaksikko. Jos olitte sitä mieltä, että Bioshock Infiniten Elizabeth oli tunteisiin vetoava, hyvin kirjoitettu ja hyvin toimiva tekoälykumppani, voitte edelleen olla sitä mieltä, mutta Ellie nostaa rimaa jälleen. Paikoitellen matka eteenpäin tarjoaa niin vahvoja hetkiä, että tv-ruutua tuijottaa epäuskoisena näkemästään.
Koska olin pelannut The Last of Usista ennakkoon kolme noin tunnin mittaista pätkää, oletin, että pelikin on jaettu episodimaisiin osiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kun alun latauksesta on selvitty (PS3:n valikosta pelaamiseen kestää noin 5-6 minuuttia), koko homma soljuu eteenpäin yhtenä kokonaisuutena. Lataukset on piilotettu hiljaisempiin tuokioihin ja välinäytöksiin, joita on niitäkin sopiva määrä. En tainnut kuin kerran havahtua siihen, etten ollut ohjaimeen koskenut hetkeen.
Huh, se oli lähellä!
Vihollisten käyttäytyminen riippuu siitä, missä taudin etenemisvaiheessa ne ovat. Jos ei ole tartuntaa saanut, vihollinen käyttää koko asearsenaaliaan puukoista panssarivaunuihin. Taudin äskettäin saaneet rynnistävät päälle kuin nopeat zombit ja vähän pidemmälle sienikasvuston alle hautautuneet suunnistavat äänen suuntaan ja purevat kerrasta vakavammin. Sienikasvusto tarjoaa olennoille myös pienen panssarin, joten pelkillä nyrkeillä niistä ei selvitä, vaan kättä pidempää kannattaa olla aina mukana - mieluusti päähän suunnattuna.
Kättä pidempää löytyykin maastosta, taloista ja vihollisilta ihan kiitettävästi, mutta ammuksista on ainainen pula. Toki niitä on siroteltuna ympäriinsä enemmän kuin voisi realistisesti odottaa, mutta useisiin taisteluihin tuli rynnistettyä varusteina vain luja usko ja kourallinen panoksia. Nurkkia kannattaa koluta muutenkin, sillä sieltä täältä löytyy osasia, joilla aseita voi päivittää paremmiksi, sekä teräaseita, teippiä, räjähdysainetta, riepuja ja alkoholia, joista voi rakentaa muun muassa ensiapuvälineitä, pommeja ja Molotovin cocktaileja. Välillä olikin pähkäiltävä ennen taistelua, käyttääkö alkoholin haavojen hoitoon vai polttopulloon.
Vaikka kohtuullisella tekoälyllä varustetut ihmiset antavat itsensä ilmi metelöimällä ja clicker-otukset ääntelemällä, on Joelille annettu erityisen herkän kuuntelun taito, jolla pystyy periaatteessa näkemään röntgenkatseen tavoin lähimpien seinien läpi. Mitä vähemmän sitä käyttää, sitä jännemmäksi peli tulee. Kiusaus röntgenkuikuiluun on paikoittain suuri, sillä sen yhdenkin ammuksen säästäminen on välillä tärkeää. Vihollisten taakse kannattaa siis hiiviskellä ja näyttää niiden kaulavaltimoille puukkoa.
Jos ja kun käy niin, että vastustajat pääsevät kiinni kurkkuun tai useampi luoti lävistää torson, saa saman kohtauksen aloittaa pikaisesti alusta. Silloin kaikki ei ole kuitenkaan välttämättä samoin. Uusintakerroilla toiminta ei varsinaisesti helpotu, mutta jostain saattaakin löytyä se ratkaiseva rasiallinen luoteja, jota viimeksi ei ollut, tai eri kohtaan heitetty naulapommi hoiteleekin useamman vihollisen. Eri strategioita kannattaa kokeilla. Hätätapauksessa vaikeustason voi myös vaihtaa lennosta helpommaksi. Normaalivaikeustasolla en turhautunut kuin yhteen loppupuolen kamppailuun, jossa mokailin yli kymmenen kertaa putkeen. Syytän siis itseäni, en peliä, mikä on aina hyvän pelin merkki.
Taisteluiden lisäksi mukana on jonkin verran pulmia, mutta ne tuntuvat liittyvän aina realistisesti etenemisreittien löytämiseen tai vihollisista selviämiseen. Ellien uintikyvyttömyys aiheuttaa niistä muutaman ja tikapuiden kanssa haahuillaan useampaankin otteeseen. Tomb Raidereista tuttuja, väkisin väännettyjä ‘muinaiset kansat rakensivat maailman monimutkaisimman ansan, jotta kukaan ei saisi kultakolikkoa’ -ongelmia ei siis ole. Väkisin venyttämisen sivumaku maistuu vain muutamassa kohtauksessa.
Karu on kaunista
Naughty Dog on ollut PS3:n alkuajoista asti sen taitavimpia kehittäjiä, vaikka viimeisimmässä Unchartedissa vähän tuntui siltä, että etenemisreittejä oli rajoitettu liikaakin - ehkä koneesta ei löytynyt tarpeeksi tehoa isomman ympäristön pyörittämiseen? Pyh! Last of Usilla Dogit osoittavat, että laite on sen loppusuoralla viimeisen päälle hallussa - tekstuureja, yksityiskohtia, taloja, maisemia, luontoa, kaikkea löytyy niin monimuotoisesti, että ihmetellä pitää.
Välillä voi onneksi pysähtyä ihailemaan sitä, kuinka Ellie istuskelee odotellessaan Joelia, kuinka valo heijastuu öljyvärimaalauksen pinnasta eri tavalla kuin muualta ja kuinka ohikiitävän ajoneuvon jousituskin näyttää toimivan oikeasti. Näihin yksityiskohtiin ei välttämättä koko ajan kiinnitä huomiota, mutta yhdessä ne muodostavat maailmasta todella realistisen oloisen illuusion. Vaikka kaduilla on tyhjyyttä ja kuolemaa, maailma on silti elossa.
Sama yksityiskohtiin panostaminen pätee myös ääniin. Jos Ellie jää vähän kauemmaksi autioituneen rakennuksen käytäville, tytön ääni kaikuu aivan eri tavalla kuin ulkona tai lähietäisyydeltä. Romahtamaisillaan olevien kerrostalojen rakenteet ääntelevät tuskissaan ja clicker-hirviöiden naksutteluääni tulee uniin kuin Predator 90-luvulla. Vähänkin isommissa rooleissa olevien hahmojen ääninäyttelijät ovat alansa ehdottomia ammattilaisia, varsinkin pääkaksikko. Reilusti yli kymmenen tunnin pläjäyksen jälkeen on samanlainen fiilis kuin olisi katsonut hyvän tv-sarjan kauden putkeen. Tähän vain sai itsekin osallstua.
Viiden tähden illallinen
Uncharted 3:n moninpeli oli käsittääkseni kohtuullisen suosittua ajanvietettä, joten sellainen on tähänkin peliin tuotu varsinaisen seikkailun rinnalle. Factions-otsikon alta löytyy pääpelin hengessä taistelua, jossa ollaan joko hunters-rosvojoukossa tai Fireflies-ryhmittymässä. Ihan hyvänä ideana ja omana twistinään tavoitteena on pitää oma joukkio koossa ja hengissä, kun vastapuoli rynnii päälle. Väsättävät varusteet ja kuuntelukyky ovat mukana, joten taktikoinnillakin on iso osa siinä, kumpi puoli lopulta voittaa. Yksinpelin sohvakuninkaana olisin pärjännyt aivan hyvin ilman moninpeliäkin, mutta se on tehty ajatuksella, eikä tunnu viime hetken bonuspulttaukselta.
The Last of Usille olisi helppo antaa viisi tähteä, joten taas asteikkomme aiheuttaa pulman: onko loppujen lopuksi väliä, onko pistemäärä tämän arvostelun lopussa 90 vai 99? Peli tarjosi minulle kaiken, mitä hyvältä pelikokemukselta haluan. Lisäksi se kertoi minulle otteessaan pitävän tarinan, eikä pettänyt teknisestikään, vaan esitteli sitä, mitä Playstation 3:lla pystytään vuosien harjoittelun jälkeen tekemään. Kumarran teille, Tuhmat Koirat.
The Last of Us Remastered (PS4)
Kun Naughty Dog ilmoitti tuovansa TLOU:n PS4:lle, osa pelaajista innostui ja osa oli varsin skeptinen siitä, mitä tuleman pitää. Taitavat tekijät ovat kuitenkin taitavia tekijöitä ja Remastered-versio on työstetty erinomaisesti PS4:lle.
Matkalla nähdään todella hienoja 1080p-maisemia, valoja sekä varjoja ja valokuvamoodissa niitä voi ihailla entistä yksityiskohtaisemmin. Tarkempi resoluutio tuo myös esiin aivan pieniä bugeja siellä täällä, joten aivan yhtä hyvä lopputulos ei ole, kuin jos peli olisi alusta alkaen tehty PS4:lle.
Kun mukaan on vielä isketty Left Behind -lisäri ja bonusmoninpelikarttoja, niin lopputuloksena voi olla vain se, että kyseessä on viiden tähden peli myös PS4:llä. Ja hyvä tekosyy pelata peli läpi uudelleen.
Kun Naughty Dog ilmoitti tuovansa TLOU:n PS4:lle, osa pelaajista innostui ja osa oli varsin skeptinen siitä, mitä tuleman pitää. Taitavat tekijät ovat kuitenkin taitavia tekijöitä ja Remastered-versio on työstetty erinomaisesti PS4:lle.
Matkalla nähdään todella hienoja 1080p-maisemia, valoja sekä varjoja ja valokuvamoodissa niitä voi ihailla entistä yksityiskohtaisemmin. Tarkempi resoluutio tuo myös esiin aivan pieniä bugeja siellä täällä, joten aivan yhtä hyvä lopputulos ei ole, kuin jos peli olisi alusta alkaen tehty PS4:lle.
Kun mukaan on vielä isketty Left Behind -lisäri ja bonusmoninpelikarttoja, niin lopputuloksena voi olla vain se, että kyseessä on viiden tähden peli myös PS4:llä. Ja hyvä tekosyy pelata peli läpi uudelleen.
The Last of Us (Playstation 3)
The Last of Us on malliesimerkki siitä, mitä peliviihteellä voi tarjota. Se ei ole välttämättä Playstation 3:n joutsenlaulu, mutta ehdoton hankinta PS3-pelaajien valikoimaan.
- tarina ja vahvat hahmot
- toteutus ja yksityiskohdat
- kokonaisuus
- tunnelma, tunnelma, tunnelma
- pelaajia ei aliarvioida
- maailmanloppu on niin nähty juttu
- pikkutytön kiroilu saa korvat punoittamaan
- loppupuolella turhankin tuhdisti taistelua
Keskustelut (28 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
14.06.2013 klo 12.42 6
Harva peli kuitenkaan saa aikaan niin todellisia tunteita kuin TLoU, pelihahmoistaan välittää paikoin ihan tosissaankin. Siksi tämä on joka tapauksessa kokemisen arvoinen huippupeli.
Rekisteröitynyt 20.02.2010
14.06.2013 klo 13.13 1
Näiden takia en varmasti tule ymmärtämään näitä jotka kannattavat vain intohimoisesti vain "yhtä ja ainoaa" pelikonsolia kun pitäs mahdollisesti omistaa kaikki jolloin pelaajat pääsisivät nauttimaan näistä. Toki pentuna sitä kinasteli naapurin pennun kanssa että PS on parempi kun sinun N64:si mutta niin vain mullakin jäi kokematta N64 huippupelit.
Rekisteröitynyt 07.08.2007
14.06.2013 klo 14.20 1
Rekisteröitynyt 04.06.2009
14.06.2013 klo 15.22 3
14.06.2013 klo 15.27
Rekisteröitynyt 17.01.2012
14.06.2013 klo 15.43 4
Kuumottelee niin perhanasti kun Itella ilmoittaa, että peli on saapunut tänä aamuna n. klo 7:30 Tampereen pääpostilaitokselle, mutta ei ole vieläkään siirtynyt sitä n. 10 km matkaa SmartPost-automaattiin, josta sen sitten voisi hakea. Helvetin Itella.
Mikä luukku? Voin hakea sen sulle.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 08.08.2008
14.06.2013 klo 16.36 1
Menetin itse juuri 5h pelisession.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 11.10.2007
14.06.2013 klo 16.50 1
Asiasta toiseen, älkää asentako sitä uutta päivitystä. Älkää helvetissä. Tänään sitten himaan kun pääsin, asensin, ja neljän tunnin pelaamisen jälkeen tajuan, että en voi savettaa. Kiitoksia juurikin tuon savebugin, joka muuten tuli juurikin tuon päivityksen mukana. Eilen ei ollut mitään ongelmia. Nyt vituttaa.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 08.08.2008
14.06.2013 klo 17.23
Eilen tosiaan aloitin pelaamisen. Ja voin rehellisesti sanoa, että pitkästä aikaa peli mihin jää koukkuun. Aivan loistava.
Asiasta toiseen, älkää asentako sitä uutta päivitystä. Älkää helvetissä. Tänään sitten himaan kun pääsin, asensin, ja neljän tunnin pelaamisen jälkeen tajuan, että en voi savettaa. Kiitoksia juurikin tuon savebugin, joka muuten tuli juurikin tuon päivityksen mukana. Eilen ei ollut mitään ongelmia. Nyt vituttaa.
Asiasta googleteltuani, monilla on bugi ollut ennen päivitystäkin. Arpapeliä vain milloin se alkaa tapahtumaan.
Rekisteröitynyt 20.12.2010
14.06.2013 klo 18.02
14.06.2013 klo 19.30 1
Eilen tosiaan aloitin pelaamisen. Ja voin rehellisesti sanoa, että pitkästä aikaa peli mihin jää koukkuun. Aivan loistava.
voisinpa kahden tunnin session jälkeen sanoa samaa. Peli on ollut tähän asti vain turhauttavaa juoksemista ja puuduttavaa dialogia, ja grafiikkakin on liian rosoista makuuni. Taistelut on sitä peruskauraa. Saa sitten nähdä imaiseeko tarina ja maailma mukaansa niikuin esimerkiksi loistava Bioshock Infinite
Rekisteröitynyt 23.02.2010
14.06.2013 klo 22.38
Rekisteröitynyt 11.04.2007
14.06.2013 klo 23.44 2
15.06.2013 klo 11.05
Nykyasteikolla arvostelut ovat 90-100. Eli tämä sai 6:n. En taida hankkia.
Kyllä 6 on ihan ok..
15.06.2013 klo 13.33 7
1-10 skaalalla tää ois lähempänä sitä 7-8 luokkaa.
16.06.2013 klo 10.18
16.06.2013 klo 10.30
16.06.2013 klo 12.49
Rekisteröitynyt 17.01.2012
16.06.2013 klo 16.00 7
Putkijuoksut ovat muutenkin enemmän mieleeni kuin avoimen maailman Skyrim, jossa ainakaan alussa ei tunnu olevan selvää tavoitetta.
Skyrim = Seuraa kartalla olevaa nuolta
16.06.2013 klo 22.07 4
^Joo tämä on tätä hypetystä vain, kun peliä tehdään suurilla tuotantoarvoilla (Bioshock: Infinite, Dishonored jne.). Itseäni tämä ei juuri kiinnosta johtuen zombie-meiningistä. Saattaa kuitenkin joskus tulla hankituksi alelaarista, jos tarina todella on hyvä. Putkijuoksut ovat muutenkin enemmän mieleeni kuin avoimen maailman Skyrim, jossa ainakaan alussa ei tunnu olevan selvää tavoitetta.
Dishonored oli kyllä aivan loistava, parempi kuin infinite ja last of us yhteensä.
16.06.2013 klo 22.33 1
17.06.2013 klo 11.58
Putkijuoksut ovat muutenkin enemmän mieleeni kuin avoimen maailman Skyrim, jossa ainakaan alussa ei tunnu olevan selvää tavoitetta.
Skyrim = Seuraa kartalla olevaa nuolta
Kukaan ei pakota seuraamaan sitä nuolta ja sen saa pois päältäkin kunhan et aktivoi mitään tehtäviä. Näissä peleissä on liikkumisvaihtoehdot ainoastaan eteen tai taaksepäin, ja nykypeleissä jopa se taaksepäin liikkuminen on usein estetty koska se olisi liian hämmentävää
Rekisteröitynyt 30.05.2012
17.06.2013 klo 22.51 3
Rekisteröitynyt 17.01.2012
17.06.2013 klo 23.11
Putkijuoksut ovat muutenkin enemmän mieleeni kuin avoimen maailman Skyrim, jossa ainakaan alussa ei tunnu olevan selvää tavoitetta.
Skyrim = Seuraa kartalla olevaa nuolta
Kukaan ei pakota seuraamaan sitä nuolta ja sen saa pois päältäkin kunhan et aktivoi mitään tehtäviä. Näissä peleissä on liikkumisvaihtoehdot ainoastaan eteen tai taaksepäin, ja nykypeleissä jopa se taaksepäin liikkuminen on usein estetty koska se olisi liian hämmentävää
Mikäli tarkoitat "nykypelillä" massoille yksinkertaistettua ja suoraviivaista peliä, niin Skyrim on juuri sitä. Valtavasta pelialueesta huolimatta, kyseessä on varsin simppeli tapaus. Hahmokehitys, tehtävät ja craftaus ovat kaikki tehty kevyimmän kaavan mukaan, ettei vain mikään pääse hämmentämään pelaajaa.
Ihan nasta seikkailupeli se on, mutta älkää nyt kerpele pitäkö sitä minään roolipelaamisen virstanpylväänä.
18.06.2013 klo 00.49
19.06.2013 klo 14.14 2
Loukkaantuneita hahmoja kohtaan tuntee empatiaa ja silmittömät teloitukset pysäyttävät, jota ei todellakaan odottaisi "zombipeliltä".
Miinusta tulee ongelmista ruudunpäivityksessä. FPS tuntuu usein putoilevan jonnekkin 20 tienoille, mikä ainakin pakkomielteistä "60FPS tai ei mitään" PC-pelaajaa häiritsee suunnattomasti ja rikkoo immersion.
Peli näyttää kyllä välillä melko komealta, mutta voisivat pudottaa niitä silmäkarkkeja pois sen verran ettei peli takkuilisi ja pysyttäisiin edes suunnilleen sulavassa liikkeessä.
Rekisteröitynyt 11.04.2007
20.06.2013 klo 19.11
15.07.2020 klo 21.12
Mutta nyt kaksi kertaa läpi pelattuna sanoisin aivan uskomattoman hyväksi peliksi. Koskettava ja tunnelma ihan täydellinen! Kunnon elokuvakokemus, vai lainaisinko jonkun muun kokemuksen: "kuin olisin sarjan tuotantokauden katsonut".
Nyt perus harmitus, kun en voi kokea enää samaa fiilistä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta toinen osa on jo tullut ja Left Behind pelaamatta, niin on tässä vielä onneksi tekemistä! Ja kun hyviä elokuvia jaksaa katsoa aina vain uudelleen, tämäkin voi toimia samoin.
Rakastan tätä peliä! Rakastan Joelia ja Ellietä!
Ellie on sympaattisen hauska, ihana likka.
Suosittelen kaikille!