Teoriani on tämä: Lego-pelit ovat kuin Smurffi-levytykset. Ne ottavat perusidean jostain toisaalta ja soveltavat päälle oman tuotoksensa, yleensä samalla kaavalla. Ja koska tavara on oudon ammattitaitoisesti tehtyä ollakseen pelkkä vitsi, ne myös käyvät kaupaksi.


Siinä tosin on eroa, että kovin moni aikuinen ei jaksa Smurffeja kuunnella, mutta tiedän monia jo ohimoiltaan harmaantuneita, jotka pelaavat Lego-pelejä. Tämä ei ole ainakaan haitannut myyntiä. Star Wars, Batman, Indiana Jones, Harry Potter ja LotR onkin jo legotettu, osa useampaan kertaan, mutta Wii U:lle ja 3DS:lle tehty Undercover on jotain tässä suhteessa uutta. Se ei ole Lego-versio mistään elokuvasta, vaan selvästikin GTA-tribuutti: vapaahko avoimen maailman peli, jossa on tehtävien lisäksi mahdollista palloilla vapaasti, ja ajoneuvoilla kaahailu on sekin isossa osassa. Koska suhteeni GTA:han ei varmaankaan ole kenellekään epäselvä, oli LCU eräs niistä peleistä joilla perustelin koko konsolin hankinnan itselleni. Itse asiassa Wii U keräsikin lähinnä pölyä makuuhuoneen TV:n alla tätä odotellessa.



Nintendo on ottanut nykyisin tavakseen liittää arvostelukappaleisiin mukaan harvinaisen ärsyttäviä luetteloita siitä, mistä saa ja ei saa kirjoittaa. Etenkin 3DS-version juonesta pitäisi olla hihkumatta käytännössä yhtään mitään, ikään kuin se olisi pelin kannalta edes mitenkään oleellista. Kuulemma syynä ovat bloggarit, jotka ovat spoilailleet pelejä.


Onneksi voin sekä noudattaa typeriä ohjeita että kirjoittaa arvostelun sanomalla, että molempien pelien juoni on lähes täysin yhdentekevä kyhäelmä, joka yrittää sitoa tehtäviä toisiinsa vain hetkittäin siinä onnistuen. Päähenkilö Chase McCain on noin yhdeksässadas peitetehtäviin lähetettävä poliisi, joka saa vapaat kädet hajottaa vaikka koko kaupungin jahdatessaan pääpahista. Jos käsikirjoituksen puolella jotain ansioita on, ne ovat henkilöhahmojen ajoittain ihan hauskassa sanailussa – josta suuri osa tosin menee pienimmiltä palikankasaajilta ohi niin että viuhahtaa, vaikka englanti olisi ykköskielikin.



LCU koostuu pääosin "Special Assignmenteista", jotka ovat käytännössä kuin minkä tahansa Lego-pelin yksittäisiä kenttiä. Toimintajaksoja on sidottu yhteen sijoittelemalla niitä eri puolille isoa karttaa, jossa voi liikkua melko vapaasti tehtävien välillä. Välitöinään voi keräillä pelivaluuttana käytettäviä Lego-nuppeja sekä palikoita, joilla voi rakennella kaupungin eri puolilta löytyviä Super Buildeja. Super Buildit avaavat käyttöön temppuja ja kulkuvälineitä sun muuta. Osa Super Buildeista on pakkokin rakentaa, että tehtävät saa suoritettua. Keskimääräiseen avoimen maailman peliin nähden siellä maailman avoimella puolella on suhteellisen vähän tehtävää, ennen kuin juonen on pelannut loppuun. Wii U Gamepad toimii karttana, kommunikaattorina ja PDA:na, johon saadaan myös ominaisuuspäivityksiä.


Varsinaisten kenttien pelimekaniikka perustuu pitkälti siihen, että Chase poimii matkan aikana haltuunsa valeasuja. Jokaisella valeasulla on oma erikoistaitonsa, ovien tiirikoinnista rakettirepulla lentämiseen. Kaikki tehtävät selvitetään käytännössä vaihtamalla asusta toiseen ja käyttämällä niiden taitoja. Puzzlet ovat yksinkertaisia ja anteeksiantavia. Tämä on aloittelijaystävällistä, mutta kokeneemmalle pelaajalle se alkaa jo hieman maistua puulta juonen edetessä.

Lego-väkivaltaa pääsee sitäkin harjoittamaan ajoittain, mutta käytännössä kaikki aggressiotilanteet selvittää oikea-aikaisilla X:n painalluksilla. Kovinkaan tyydyttävä beat'em up LCU ei ole, mutta samalla nuoremmatkin pelaajat selvittävät toimintakohtaukset pienellä harjoittelulla. Tuttuun Lego-pelin tapaan kuoleminen ei merkitse mitään; terveyssydänten kuluttua loppuun menettää tukun pelivaluuttaa ja syntyy uudestaan.



Uuden konsolin esittelyn yhteydessä on aina lupa odottaa "näyttöpeliä", joka väläyttää mihin laite pystyy. Lego City Undercover ei ole se peli Wii U:lle. Toteutus on pätevää, Gamepadia käytetään ihan näppärästi eikä tekniikka estä pelistä nauttimista, mutta ongelmia on vaikea sivuuttaa.


Ensinnäkin latausajat ovat turhauttavan pitkiä. Jo pelin käynnistyminen kestää kymmeniä sekunteja ennen kuin nähdään edes aloituskuvaa. Pelitallennuksen lataamisen jälkeen odotellaan sitten lisää, että päästään varsinaiseen peliin. Rakennuksen sisätiloja ladataan, jokaista tehtävää ladataan, tehtävien keskellä ladataan. Ja pitkään. Xboxilla ja Pleikkarilla kovalevyasennuksiin tottunut kiroaa pian Nintendon päätöstä olla tarjoamatta samaa mahdollisuutta. Toimintaa nopeuttava iso Wii U -päivitys ei korjannut asiaa.

Kaupunkia pyörittävässä pelimoottorissa on rajoituksia, joista osa tuntuu hölmöltä. Kaduilla ei ole missään vaiheessa varsinaista vilinää, ja monet paikat ovat likimain autioita. Autot ovat pääosin erittäin hitaita. Etenkin lentolaitteet taas ovat niin keinotekoisesti kahlittuja, ettei niitä oikein edes halua käyttää. Makean rakettirepun unlockattuaan sillä voi lentää vain määritettyjen pisteiden välillä, helikopteri ei osaa lentää pilvenpiirtäjien yli ja niin edelleen. Syy on varmasti osittain siinäkin, että talojen katoille on rakenneltu "temppuratoja" joiden päätteeksi on mahdollista löytää isoja palikkamääriä, mutta avoimen maailman peli joka ei ole oikeasti avoin menettää näin puolet kiinnostavuudestaan heti aluksi. Yhtä hyvin temput olisi voinut rakentaa talojen sisään. Pelimoottorin rajojen kokeilu on ollut iso ilo niin GTA:ssa, Crackdownissa kuin Just Causessakin, mutta LCU sulkee sen oven heti kättelyssä.

Lego-pelien vahvuus on ollut helppo ja anteeksiantava kaksinpeli, jossa toinen pelaaja on voinut tulla ja mennä halunsa mukaan. Peitetehtäviin pääsee kuitenkin vain yksi pelaaja kerrallaan, mikä varmasti vaikuttaa ostopäätöksiin – olkoonkin, että Wii U Gamepadin hinta vaatisi toisen pelaajan mukaantuloa Wii-ohjaimella.




Moitteet eivät tarkoita, että LCU olisi huono peli. Viihdyin sen parissa monta iltaa, etupäässä siksi, että saatoimme tutustua Lego Cityyn yhdessä 7-vuotiaan tyttäreni kanssa. Väkivallattomuus, hyväntuulisuus ja synkempien elementtien vesittäminen huumorilla tekevät pelistä täysin ahdistamattoman kokemuksen, jota lapsikin pelailee mielellään. Mukana on jopa pari teknisesti komeaa kohtausta. Helppoudesta huolimatta juonitehtävissä riittää puuhaa useammaksi illaksi, jonka jälkeen voi sitten lähteä metsästämään 100 %:n läpipeluuta keräilemällä kaikki palikat ja rakentamalla Super Buildit. Itselläni peli näytti alle 20 % läpäisyastetta juonen päättyessä. Tämä johtuu osittain myös siitä, että liki kaikissa tehtävissä on piilossa asioita, joihin pääsee käsiksi vasta myöhemmin saatavilla valeasuilla. Periaatteessa siis kaikki tehtävät voisi pelata uudestaan läpi, jos innostusta riittää.

Mitään killer appia LCU:sta ei kuitenkaan saa. Se on juuri sitä, mitä Lego-peleiltä on totuttu odottamaan: ammattitaitoisesti tehty "piss take" muiden ideoista kuorrutettuna sopivan vinolla ja lapsekkaalla huumorilla. Mutta ei sen enempää.

3DS-versio on alusta huomioiden käytännössä vastaava kokemus, vaikka se juonellisesti on hieman eri peli (sijoittuu aikaan ennen Wii U -version tapahtumia). Grafiikka on karumpaa, käyttöliittymä (esim. valeasujen vaihto) huomattavasti kankeampi, mutta lataaminen käy nopeammin. Pelikokemuksesta jäi kuitenkin lyhyen kokeilun perusteella hyvin samanlainen maku.