Uncharted: Drake's Fortune
Arvioitu: | Playstation 3 |
Genre: | Seikkailupelit, Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Naughty Dog |
Julkaisija: | Sony Computer Entertainment |
Julkaisupäivä: | 07.12.2007 |
Pelin kotisivut |
Sony löytää kartalle
Sir Francis Drake oli, näkökulmasta riippuen, joko eräs Amerikan uudisasutuksen sankareita tai merirosvo. Espanjan armadan kukistamisen ja maailman ympäri purjehtimisen lisäksi hän ansioitui kulta-aarteiden talteenottajana, orjakauppiaana ja mahtuipa tilille muutama miehistön jäsenten mestauttaminenkin. Mittaamattomien rikkauksien käsittely, kuolema hämärissä olosuhteissa ja hautaus merelle ovat sopivan epämääräisiä puitteita, joista voidaan lähteä kehittelemään huimia kertomuksia.
Nathan Drake taas ei ole historiallinen henkilö, vaan Naughty Dogin uutuuspelin sankari, joka ainakin omasta mielestään on sukua (lapsettomalle) Francis-sedälle. Perintönä saatu sormus sisälsi koordinaatit, jotka vievät Draken hautapaikalle - mutta siellä ei olekaan kalmoa, vaan ohjeita kohti mystistä El Doradon aarretta. Luvassa on siis tiivistä peuhaamista ympäri Keski-Amerikkaa, merirosvot ja muut pahikset kintereillä.
Heavenly Swordin jäätyä kädenlämpöiseksi ja monien muiden varmojen PS3-hittien viivästyttyä alkaneen vuoden puolelle oli tällä Amerikan Sonyn uutuudella kannettavanaan kohtuullinen odotuskuorma. Ahkerimmat fanit hehkuttivat peliä jo etukäteen parhaaksi ikinä ja ennakkokuvat näyttivätkin maukkailta. Aluksi peli vaikutti Tomb Raider -henkiseltä luolien ja koneistojen tutkinnalta, mutta Digiexpossa saatu maistiainen siirsi odotuksia roimasti kolmannen persoonan räiskinnän suuntaan. Lopputulos on suunnilleen 20% videojaksoja, 15% puzzleja, 15% loikintaa ja 50% roisia toimintaa.
Nathan on enemmän kuin vähän Indiana Jones -henkinen sankari, joka loikkii kevyesti tasolta toiselle, roikkuu kiviseinässä yhdellä kädellä, ampuu sujuvasti millä tahansa aseella ja lukee muinaisespanjaa kuin vettä vaan. Nykykollegoidensa tavoin hän kestää periaatteessa loputtoman määrän luoteja, kunhan saa vähän huilata suojassa välillä. Uiminen ja vesiskootterilla hurjastelu onnistuvat myös tarvittaessa.
Sonyn nykytyylin mukaisesti Uncharted on lokalisoitu tyylikkäästi. Englanninkielisen puheen rinnalle saa näkyviin suomenkielisen tekstityksen, joka on tehty laadukkaasti ja toimii moitteetta lukuun ottamatta "hetkellisi kksten hvimisi". Sen verran alkaa jo omakin silmä tottua, että suomenkieliset valikot eivät tunnu enää niin hassuilta kuin vielä muutama vuosi sitten, puhumattakaan siitä että käännösten taso on noussut huimasti. Vaikeaa on muutenkin osoittaa toteutuksesta minkäänlaisia virheitä. Lataustaukoja ei alun jälkeen käytännössä ole, ruudunpäivitys soljuu sulavasti ja äänet paitsi nostavat tunnelmaa erinomaisesti, myös auttavat paikallistamaan, mistä päin vihulainen pyrkii iholle. Peli ei kuitenkaan käytä korkeinta teräväpiirtotarkkuutta, joten vielä jää parannettavaa kakkososaankin.
Graafinen ulkoasu ansaitsee oman kappaleensa, sillä ensimmäistä kertaa PS3-peli irrotti todellisia leuka lattiaan -fiiliksiä. Maisemat tuntuvat jatkuvan loputtomiin, viidakko rehottaa rikkaana ympärillä ja yksityiskohtia riittää suorastaan typerryttävän paljon. Kentät ovat tosin melko suoraviivaisia ja nopeasti juoksemalla ehtii LOD-rutiinin edelle, jolloin ruohikkoa saa ilmestymään tyhjästä, mutta tätäkin tapahtuu kiitettävän harvoin. Erityisen iloinen olin siitä, että kerrankin arkeologiaa harrastetaan myös aivan kirkkaassa päivänvalossa!
Kuten tunnettua, on matkiminen korkein imartelun muoto. Konsolisodan vallihautoja voidaan taas vuorata sillä tosiasialla, että Uncharted rohkaisee pelaajaa järjestelmällä, joka muistuttaa enemmän kuin vähän Xbox 360:n achievementejä - nimenä vain ovat "mitalit", eikä Gamerscorea kerry. Mutta mikäpä siinä, sillä achievementit ovat kiva systeemi, jonka soisi yleistyvän kaikkialla. Killuttimia on jaossa tappojen määristä, eri tekniikoiden ja aseiden käytöstä sekä kenttien sisältämien aarteiden keräilystä. Aarteita voi myös tarkastella erikseen. Bonussisältönä voi katsella mm. välivideot putkeen sekä valokuvia pelin kehityksestä ja kehittäjistä.
Normaalitasolla suurimman osan saavutuksista saakin kasaan varsin nopeasti, sillä peli oli kaltaiseltani keskitason pelaajalta ohi parissa päivässä (vaikka näin joulunpyhinä jouduin vielä kilpailemaan TV-ajasta sukulaisneitojen Final Fantasy X -projektin kanssa). Kokonaiskestoksi arvioisin rapiat 10 tuntia, mutta pelin ehdottomaksi eduksi on laskettava, että noiden tuntien aikana koin lähes jatkuvasti viihtyväni. En jäänyt jumiin ylivaikeisiin tai typeriin kohtiin, jokainen kuolema oli tavalla tai toisella oma vikani. Peli tallentuu käytännössä jatkuvasti, joten kuoleminenkin palauttaa enintään minuutteja taaksepäin. Automaattitallennus toimii niin hyvin ja huomaamattomasti, ettei peliä aina tahtonut uskoa tallennetunkaan. Siitäpä se aina kuitenkin jatkui, kun koneeseen heitti virrat päälle. Pari kertaa peli jysähti jumiin, mutta koska arvosteluversio oli esituotantokappale, tämä saattaa olla korjattuna kaupan olevissa levyissä.
Ne hetket, jolloin en kokenut erityisesti viihtyväni, liittyivät sitten pelin etenemiseen käsikirjoituksen tasolla. Likimain virheetön toteutus nosti ehkä odotuksia turhankin korkealle, mutta olin silti pettynyt, kun juoneen ympättiin sekä natseja, muinaisia kirouksia että jonkinlaisia epäkuolleita. Vaikka Indiana Jonesit ovatkin enimmäkseen erinomaisia elokuvia, on ehkä tarpeetonta kopioida niiden aivan jokaista aspektia. Fiilis oli vähän samanlainen kuin Return to Castle Wolfensteinissa - mainion sotaräiskinnän tunnelma laski monta pistettä, kun mukaan tungettiin juonen kannalta pohjimmiltaan tarpeettomia zombieölliäisiä. Niin, ja jo siinä pelissä oli niitä natseja.
Muilta osin käsikirjoitus kyllä pitää pelaajan sopivasti varpaillaan - juuri kun luulee, että pääsee lopulta käsiksi aarteeseen, vedetään matto alta tyylikkäästi. Hölmöjä pomotaisteluita ei ole mukana, vaan kaikki muut ihmiset ovat pelaajan tavoin normaalisti haavoittuvia. Hiukan tosin mietityttää se, että keskiverto merirosvo ottaa keskivartaloonsa 4-5 kpl rynnäkkökiväärin luotia ennen lyyhistymistään. Pääosumasta hyväkkäät tippuvat sentään kerralla. Räiskintää on tasapainotettu hyvin sillä, ettei panoksia jaella äärettömästi, ja muutenkin silmitön ramboilu päättyy kyyneliin jo vastapuolen ylivoiman vuoksi. Myös tekoäly onnistui yllättämään muutaman kerran, se kun osasi jopa käyttää suojia hyväkseen ja pyrkiä tuhoamaan omaa katvettani.
Sony Computer Entertainment of America on osoittanut viimeisen vuoden aikana osaavansa puhua hyvin pehmoisia. Uncharted: Drake's Fortunen myötä se osoittaa taas osaavansa tehdä hyvin pelejä, ja tämä on se lähestymistapa, jolla konsoleita myydään. UDF on lyhyydestään huolimatta mieleen jäävä, tiukka toimintapaketti, joka ei tee helppoja virheitä ja tarjoaa hyvin vastinetta käytetylle rahalle ja ajalle. Normaalitason läpipeluun jälkeen jäi jopa tunne siitä, että peliä voisi kokeilla uudestaan tiukemmalla vaikeusasteella - ja itseni tuntien tämä on jo melkoinen kehu.
Nathan Drake taas ei ole historiallinen henkilö, vaan Naughty Dogin uutuuspelin sankari, joka ainakin omasta mielestään on sukua (lapsettomalle) Francis-sedälle. Perintönä saatu sormus sisälsi koordinaatit, jotka vievät Draken hautapaikalle - mutta siellä ei olekaan kalmoa, vaan ohjeita kohti mystistä El Doradon aarretta. Luvassa on siis tiivistä peuhaamista ympäri Keski-Amerikkaa, merirosvot ja muut pahikset kintereillä.
Hautakammioista kaikuvat laukaukset
Nathan on enemmän kuin vähän Indiana Jones -henkinen sankari, joka loikkii kevyesti tasolta toiselle, roikkuu kiviseinässä yhdellä kädellä, ampuu sujuvasti millä tahansa aseella ja lukee muinaisespanjaa kuin vettä vaan. Nykykollegoidensa tavoin hän kestää periaatteessa loputtoman määrän luoteja, kunhan saa vähän huilata suojassa välillä. Uiminen ja vesiskootterilla hurjastelu onnistuvat myös tarvittaessa.
Seikkailua suomeksi
Graafinen ulkoasu ansaitsee oman kappaleensa, sillä ensimmäistä kertaa PS3-peli irrotti todellisia leuka lattiaan -fiiliksiä. Maisemat tuntuvat jatkuvan loputtomiin, viidakko rehottaa rikkaana ympärillä ja yksityiskohtia riittää suorastaan typerryttävän paljon. Kentät ovat tosin melko suoraviivaisia ja nopeasti juoksemalla ehtii LOD-rutiinin edelle, jolloin ruohikkoa saa ilmestymään tyhjästä, mutta tätäkin tapahtuu kiitettävän harvoin. Erityisen iloinen olin siitä, että kerrankin arkeologiaa harrastetaan myös aivan kirkkaassa päivänvalossa!
Saavutuksia jaossa nopeaan tahtiin
Normaalitasolla suurimman osan saavutuksista saakin kasaan varsin nopeasti, sillä peli oli kaltaiseltani keskitason pelaajalta ohi parissa päivässä (vaikka näin joulunpyhinä jouduin vielä kilpailemaan TV-ajasta sukulaisneitojen Final Fantasy X -projektin kanssa). Kokonaiskestoksi arvioisin rapiat 10 tuntia, mutta pelin ehdottomaksi eduksi on laskettava, että noiden tuntien aikana koin lähes jatkuvasti viihtyväni. En jäänyt jumiin ylivaikeisiin tai typeriin kohtiin, jokainen kuolema oli tavalla tai toisella oma vikani. Peli tallentuu käytännössä jatkuvasti, joten kuoleminenkin palauttaa enintään minuutteja taaksepäin. Automaattitallennus toimii niin hyvin ja huomaamattomasti, ettei peliä aina tahtonut uskoa tallennetunkaan. Siitäpä se aina kuitenkin jatkui, kun koneeseen heitti virrat päälle. Pari kertaa peli jysähti jumiin, mutta koska arvosteluversio oli esituotantokappale, tämä saattaa olla korjattuna kaupan olevissa levyissä.
Olet väärässä koska Hitler
Muilta osin käsikirjoitus kyllä pitää pelaajan sopivasti varpaillaan - juuri kun luulee, että pääsee lopulta käsiksi aarteeseen, vedetään matto alta tyylikkäästi. Hölmöjä pomotaisteluita ei ole mukana, vaan kaikki muut ihmiset ovat pelaajan tavoin normaalisti haavoittuvia. Hiukan tosin mietityttää se, että keskiverto merirosvo ottaa keskivartaloonsa 4-5 kpl rynnäkkökiväärin luotia ennen lyyhistymistään. Pääosumasta hyväkkäät tippuvat sentään kerralla. Räiskintää on tasapainotettu hyvin sillä, ettei panoksia jaella äärettömästi, ja muutenkin silmitön ramboilu päättyy kyyneliin jo vastapuolen ylivoiman vuoksi. Myös tekoäly onnistui yllättämään muutaman kerran, se kun osasi jopa käyttää suojia hyväkseen ja pyrkiä tuhoamaan omaa katvettani.
Uskottavuutta koko kirstullinen
Sony Computer Entertainment of America on osoittanut viimeisen vuoden aikana osaavansa puhua hyvin pehmoisia. Uncharted: Drake's Fortunen myötä se osoittaa taas osaavansa tehdä hyvin pelejä, ja tämä on se lähestymistapa, jolla konsoleita myydään. UDF on lyhyydestään huolimatta mieleen jäävä, tiukka toimintapaketti, joka ei tee helppoja virheitä ja tarjoaa hyvin vastinetta käytetylle rahalle ja ajalle. Normaalitason läpipeluun jälkeen jäi jopa tunne siitä, että peliä voisi kokeilla uudestaan tiukemmalla vaikeusasteella - ja itseni tuntien tämä on jo melkoinen kehu.
Uncharted: Drake's Fortune (Playstation 3)
Uncharted: Drake's Fortune on ensiluokkainen räiskintäseikkailu, jonka parissa voi kokea uudesta konsolistaan omistamisen ylpeyttä. Jatko-osalta toivomuksena lisäpituutta ja FullHD-kuva.
- Kaunis, sulava, liki virheetön toteutus
- Juoni pitää otteessaan
- Tekoäly yllätti iloisesti
- Melko lyhyt ja lineaarinen
- Vihollisiin uppoaa runsaasti kuulaa
- Keksikää jo muuta kuin natsit ja zombiet :(
Keskustelut (9 viestiä)
Rekisteröitynyt 11.04.2007
03.01.2008 klo 16.35
Rekisteröitynyt 17.04.2007
03.01.2008 klo 20.48
Mikko ammu sillä kranaatinheittimellä. Kaikki kuolee yhdestä osumasta ;)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
04.01.2008 klo 12.02
Mikko ammu sillä kranaatinheittimellä. Kaikki kuolee yhdestä osumasta ;)
Sepä lisääkin realismia roppakaupalla :)
Rekisteröitynyt 06.01.2008
06.01.2008 klo 18.53
Rekisteröitynyt 14.04.2007
06.01.2008 klo 19.36
20.01.2008 klo 00.24
23.11.2008 klo 11.32
pyydän jompaa kumpaa joululahjaks enkä osaa päättää!!!
22.12.2008 klo 15.08
16.11.2011 klo 17.15