Toimintanaksujen ystävillä on viime kuukausina ollut paljon näpyteltävää. Kauan odotettu ja monille ehkä hieman pettymykseksi jäänyt Diablo 3 on ollut kauppojen hyllyillä jo hyvän aikaa, ja tunnetuin kilpailija Torchlight 2 seurasi pian perässä. Blizzardin demonijahti sai itselläni aikaan naputtelyähkyn, jonka johdosta kaverin minulle kehuma Path of Exile ei lähtökohtaisesti juuri kiinnostanut. Ilmaisuudesta johtuen päädyin kuitenkin tylsänä iltana pelin asentamaan... ja siitähän se sitten taas lähti.

Kyse on siis ilmaisesta (lue: ei maahantuojan arvostelemaksi lähettämästä) ja vasta vähitellen nimeä keräävästä pelistä, ja täten tämän tekstin tuottamisen motivaattorina toimi lähinnä tunteeni siitä, että peli ansaitsee näkyvyyttä. Parinkymmenen pelitunnin jälkeen en vielä ole päässyt normaaliakaan vaikeustasoa lävitse, ja nyt on edessä kiireisiä viikkoja muissa merkeissä, joten tekstiä saa kohdella vaikka ensimmäisenä raporttina rintamalta. Mahdollisista puutteista tiedoissa pelin loppuosien suhteen saa kommenteissa kiekua silmät päässä pyörien jos siltä tuntuu. Ihan hyvän tuntuman pelin laatuun ja luonteeseen koen kuitenkin saaneeni, joten jätän päätöksen tämän teoksen julkaisemisesta kunnioitetulle päätoimittajalleni. (Päätoim.huom: Tällä mennään.)




PoE on varsin perinteinen toimintaroolipeli pieneltä tiimiltä innokkaita pelinkehittäjiä, mutta siitä ei puutu omia ideoita, ja pelisuunnittelusta näkyy, että kaikki päätökset on tehty pelaajien toiveet prioriteettilistan kärjessä. Poissaolollaan loistavat niin Diablossa monia ärsyttäneet huutokaupat ja oikean rahan sotkeminen pelitasapainoon, kuin huutokauppaa tukemaan suunnitellut varustejärjestelmäkin. Kamat on löydettävä itse tai ostettava suoralla interaktiolla toisilta pelaajilta. Joidenkin kirjoissa tämä on takapakkia, toisten mielestä kuten asian kuuluisikin olla. Itselleni kelpaavat pelitunneista päätellen molemmat lähestymistavat.

Muuten varsin perinteistä tyrmärähinää on pistetty hieman uusiksi muutamilla uusilla tavoilla toteuttaa vanhat tutut asiat. Tärkeimpänä näistä toimivat taidot, jotka eivät ole sidonnaisia hahmoon, vaan maailmasta löytyviin jalokiviin. Periaatteessa kaikki luokat voivat käyttää kaikkia taitoja, joskin jalokivet tuppaavat vaatimaan minimimääriä tiettyä ominaisuuksia, ja toisille luokille tietyn statistiikan nostaminen on helpompaa kuin toisille. Tämä mahdollistaa hurjan monia tapoja rakentaa sankariaan yhdestä pelin kuudesta hahmoluokasta.


Kokemustasojen yhteydessä hahmo saa kykypisteitä, jotka sijoitetaan suorastaan humoristisen laajaan kykypuuhun. Puusta on valitettavasti saavutettavissa vain passiivisia bonuksia, eli lisää vahinkoa tai selviytymiskykyä erilaisten statistiikkojen muodossa. Varsinaiseen pelaamiseen vaikuttavat päivitykset tehdään siis uusia jalokiviä löytämällä tai ostamalla, ja sitten kamoihin kiinnittämällä. Jalokivillä on oma kokemustasonsa, joka nousee siinä missä pelaajankin, kunhan jalokivi on käytössä.



PoE:ssä ei ole minkäänlaista geneeristä valuuttaa. Kaiken minkä tietokoneen hallitsemille kauppiaille myy saa takaisin erilaisten käyttötavaroiden muodossa. Näitä ovat vanhat tutut esineen ominaisuudet paljastavat tai pelaajan kaupunkiin siirtävät kääröt, ja huomattavasti mielenkiintoisempana asiana monenmoiset orbit, joilla saa tehtyä lukuisia eri asioita varsinaisille varusteille. Kaupankäynnin ja varusteiden parantelun ympärillä pyörivä systeemi on puhdasta neroutta. Tippuiko sinulle jousi, joka on muuten hyvä, mutta pääominaisuudet ovat väärät? Ei hätää, käytä orbia, joka vaihtaa aseen bonukset uusiin satunnaisiin, lisää bonusten määrää yhdellä, lisää varusteeseen paikan jalokivelle, tai jopa nostaa esineen arvoasteikolla tasoa ylemmäs. Erilaisia orbeja on paljon ja parhaat tulokset saavuttaa yleensä niiden efektejä yhdistelemällä.


Lopputulos saa Diablo 3:n systeemin, jossa hyvää varustepäivitystä saa metsästää pahimmillaan viikkokaupalla, vaikuttamaan aivopierulta. Turhaa kamaa myymällä saa jatkuvasti käyttöönsä työkaluja kohtuullisten esineiden parantamiseksi loistaviksi. “Vielä yksi tyrmä” -efekti on voimakkaampi kuin koskaan, kun hirviömurhan ja satunnaisten valmiiksi hyvien löytöjen lisäksi ilona on jatkuva pohdinta siitä, miten orbinsa ja varusteensa optimaalisimmin yhdistelisi ja käyttäisi. Tuskin löytyy kovin montaa pelaajaa, jonka mielestä tämä ei voittaisi (kulta)rahan kuluttamista tylsässä huutokaupassa.



Teknisesti puhuen PoE on pienen firman ensituotokseksi vallan laadukasta kamaa. Reilussa vertailussa kuitenkin vielä hävitään Diablolle jonkin verran. Graafiikat eivät aivan pärjää, pelattavuus ei ole aivan niin viimeiseen asti hiottua ja yleisesti ottaen alemmat tuotantoarvot näkyvät vähän kaikkialla. Nettiyhteys vaaditaan aina, silloinkin kun tahtoo pelata yksin. Kavereiden kanssa pelaaminen ei ole yhtä vaivatonta kuin mihin on kilpailijan puolella ehtinyt tottumaan, ja vaikeustasoa pitäisi voida säätää, sillä normaalitaso on liian helppo.

Huolella läpi ajatellut suunnittelupäätökset ovat kuitenkin niin merkittävässä roolissa, että pikkujutut jäävät kirveiden heiluessa ja nuolten lentäessä mielestä. Kun mikromaksuillakin on ostettavissa vain kosmeettisia ja pankin kokoon vaikuttavia, pelitasapainon rauhaan jättäviä asioita, on hyvin vaikea olla suosittelematta PoE:n testaamista, jos genre nappaa vähääkään.