Tuorein sisältö

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Level 5
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 01.02.2013
Pelin kotisivut
Kati Alha

15.02.2013 klo 09.37 | Luettu: 30041 kertaa | Teksti: Kati Alha

Ghiblin maailma avautuu pelattavaksi
Kun Ni no Kuni aikoinaan julkistettiin, olin innoissani. Roolipeli yhdistettynä Ghiblin elokuviin, voiko parempaa ollakaan? Jotenkin ajan kuluessa innostus hiipui, ja aikoinaan suunniteltu ennakkotilauskin jäi tekemättä. Jos arvostelun kirjoittaminen pelistä ei olisi osunut kohdalleni, olisi sen pelaaminen lykkääntynyt hamaan tulevaisuuteen. Tässä vaiheessa on myönnettävä, että onneksi näin ei käynyt, ja kehotan muitakin pelin jo unohtaneita herättelemään innostuksensa uudelleen. Studio Ghiblin ja Level-5:n yhteistyö toimii, ja tuloksena on yksi nykyhetken parhaimmista japanilaisista roolipeleistä.

Maaginen maailma



Pelin päähenkilö on Oliver, hyväntahtoinen poika, joka on elänyt normaalia pojan elämää pienessä, idyllisessä kylässä. Traagisten olosuhteiden johdattelemana Oliver jättää taakseen maailmansa ja lähtee Drippy-nimisen keijun avustamana toisessa ulottuvuudessa sijaitsevaan maailmaan, jossa Oliver on profetisoitu sankari. Ilkeä velho Shadar on terrorisoinut tuon maailman asukkaita jo pitkään, ja pojan on nyt kyettävä siihen, mihin maailman mahtavimmat tietäjätkään eivät ole pystyneet: pysäyttämään Shadar ja pelastamaan maailma.

Suoraan ei tietenkään velhon kimppuun päästä, vaan ensin kierrellään ympäri maailmaa keräten apujoukkoja, kasvattaen voimia, ja taistellen noin miljoonaa outoa otusta vastaan. Ja mikäs on maailmaa kiertäessä, kun vastaan tulee toinen toistaan upeampia maisemia, erikoisia ympäristöjä ja hassuja hahmoja. Päätehtävien lomassa aikaa riittää myös lukemattomille sivutehtäville ja palkkionmetsästykselle.


Se, että peli on vahvasti tarinavetoinen, tehdään selväksi heti alussa: lukuun ottamatta muutamia lyhyitä hetkiä pelin ensimmäinen vajaa tunti koostuu lähes yksinomaan animaatioista, dialogista ja ohjeistuksista. Ainakin omalla kohdalla pelin odotetuin osuus olikin juuri tarina ja maailma, ja tältä osalta peli toimii mainiosti: tarinankerronta on onnistunutta ja maailma on Ghibli-elokuvista tutun taianomainen, uskomattoman kaunis ja samalla hyvällä tavalla japanilaisen omituinen. Sekä pelin sankareissa että pahiksissa on luonnetta, ja
hahmoihin kiintyy. Hyvänä esimerkkinä tästä on mukana kipittävä Drippy, joka jaksaa olla hyväntuulinen ja puhua hölmöjä, vaikka iloisesti hyppiessään kompuroikin jatkuvasti. Kompuroinnin tapaisilla pienillä yksityiskohdilla on valtava vaikutus pelimaailman viehätysvoimaan.

Vaikka pelissä on ihan onnistunut englanninkielinen lokalisaatio, vielä parempaa on se, että puhutuksi kieleksi voi jättää japanin englanninkielisillä tekstityksillä varustettuna. Harmillisesti suurin osa dialogista on ainoastaan kirjoitetussa muodossa, sillä ääninäyttelyä kuulisi mielellään enemmän. Pelin musiikista vastaa kuuluisa Joe Hisaishi, ja vähemmän yllättäen herra on tehnyt jälleen kerran upeaa työtä. Hyvä valinta on ollut myös orkesteri, joka sävellykset esittää.

Pakollista tutoriaalia, pakollista grindausta



Kun peli varsinaisesti pääsee vauhtiin, riittää dialogia silti koko pelin ajan enemmän kuin tarpeeksi. Sinänsä pitkälliset dialogit eivät haittaa, sillä ne ovat pääosin viihdyttäviä, ja varsinkin ääninäytellyt osuudet ovat mainioita. Mukana on myös turhaa ja toistuvaa sisältöä, josta eniten ärsyttävät tutoriaaliosuudet. Onko nykypelisukupolvi todella niin tottunut kädestäpitelyyn, että genrelle vakiintuneimmatkin käytännöt pitää selittää?

Toisinaan opastukset olivat ihan tarpeen, mutta paljon mieluummin selvittelisin itse miten peli toimii, kuin lukisin kuinka hyökätään tai kuinka maastossa liikutaan. Lisäksi kartassa näkyy jatkuvasti tähti, joka kertoo aina minne mennä seuraavaksi. Kuvaavaa tästä on esimerkiksi kohta, jossa tehtävänä on käydä jututtamassa kylän kauppiaita etsien heistä joku, joka osaa antaa oikeaa informaatiota. Tällöinkin tähti näyttää suoraan sen kauppiaan, jolta oikea tieto löytyy. Opasteen saa asetuksista poiskin, mutta kiireiselle arvostelijalle se oli toisaalta helpotus, josta ei oikein raaskinut luopuakaan.


Pelin vaikeustaso tuntuu sopivalta ja vastukset kovenevat mukavassa tahdissa. Satunnaistaisteluita ei ole, mutta maastossa näkyy riittämiin otuksia, jotka hyökkäävät kimppuun (tai vaihtoehtoisesti juoksevat karkuun) kun niiden lähelle menee. Jossain määrin taisteluita voi onnistua välttelemään, mutta liian nopeasti etenevä pelaaja huomaa pian hahmojensa olevan aivan liian heikkoja pärjäämään, jolloin grindaus voi olla ainoa vaihtoehto. Normaali taistelu toistaa jonkin verran itseään, ja sitä on hyvin paljon. Tämä puoli ärsyttänee joitain pelaajia, mutta itse pidin jopa grindaamisesta, ja taistellessa on jatkuva kehittymisen tuntu.

Gotta Catch ‘Em All?


Taistelu itsessään on monilta osin uskollista japani-roolipelien kulta-ajalle, mutta sisältää useita virkistäviä uudistuksia. Pelaaja ohjaa aktiivisesti vain yhtä pelihahmoa kerrallaan; muita voi ohjeistaa tällä välin esimerkiksi toimimaan hyökkäävästi tai keskittymään paranteluun, ja tekoäly hoitaa loput. Taistelu on periaatteessa reaaliaikaista ja sen lisäksi myös totuttua dynaamisempaa, sillä taistelukentällä voi liikkua ja siten väistellä iskuja tai kiertää vihollisen taakse. Taktikoinnin lisäksi nopea reagointi on elintärkeää.

Vaikka varsinaisilla pelihahmoillakin voi taistella, suurin osa tästä toiminnasta hoidetaan “familiaareilla”, joita jokaisella hahmolla voi olla käytössään maksimissaan kolme. Familiaarit ovat eräänlaisia lemmikkejä, joita voi houkutella mukaan silloin tällöin vastustajien joukosta; tämä tuo peliin mukavan pokémonmaisen keräilyfiiliksen. Pelissä on lukemattomia toinen toistaan mielikuvituksellisempia vihollisia, joista oletettavasti kaikki on mahdollista metsästää myös omiin joukkoihin. Lopulta ahkeralla pyydystäjällä voi olla varastossaan jopa satoja vaihtoehtoja joista valita taistelijat, mutta toisaalta pienellä perusjoukollakin pärjää mainiosti. Jokaisella apulaisella on muista riippumaton tasonkehityksensä, ja varsinkin vähänkään pidemmällä pelissä on hankala vaihtaa pitkälle kehitettyjen otusten tilalle tuoreita kavereita, sillä ne voivat olla pitkän aikaa muita paljon heikompia.

Parasta pitkään aikaan



Pienistä ärsyttävyyksistään huolimatta nautin pelaamisesta suunnattomasti. Ja tulen nauttimaan jatkossakin: reilusti yli 30 tunnin jälkeen suurin osa sivutehtävistä on tekemättä, maailmaa tutkimatta ja otuksia pyydystämättä. Aikaa voisi kuluttaa pelin parissa helposti arviolta tuplasti enemmän löytämättä siltikään kaikkea tekemisen arvoista, ja hyvä näin, sillä pelimaailmaa ei haluaisi jättää taakseen. Ni no Kuni on yksinkertaisesti paras pelaamani JRPG pitkään aikaan. Sugoi!

V2.fi | Kati Alha

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch (Playstation 3)

Ni no Kuni yhdistää taidokkaasti japanilaisten roolipelien kulta-ajan ja Ghibli-elokuvien tunnelman. Taianomainen maailma ja toimivat mekaniikat nostavat pelin genrensä nykyhetken parhaimmistoon.
  • Taianomainen maailma
  • Mestarillinen musiikki
  • Japanilainen huumori
  • Dynaaminen taistelujärjestelmä
  • Turhan tarkat ohjeistukset
  • Toistaa paikoin itseään
< Edna and Harvey: Har... Aliens: Colonial Mar... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

15.02.2013 klo 10.48 1 tykkää tästä

Upean näköinen peli, mutta omalla koneella demo sammui 10 minuutin pelaamisen jälkeen, koska peli paljastui "reaaliaika+vuoropohjaiseksi" jRPG-peliksi. Miksi näin upean näköinen peli on väännetty japskiropeksi, ei elämä!

lainaa
spaz

Rekisteröitynyt 24.01.2013

15.02.2013 klo 12.16 5 tykkää tästä

Temposaur kirjoitti:
Upean näköinen peli, mutta omalla koneella demo sammui 10 minuutin pelaamisen jälkeen, koska peli paljastui "reaaliaika+vuoropohjaiseksi" jRPG-peliksi. Miksi näin upean näköinen peli on väännetty japskiropeksi, ei elämä!


Aikamoinen trolli olet. Ihan sama jos valittaisi Skyrimin olevan perseestä, koska siitä väännettiin länsimainenroolipeli...

On se jännä jos japanilainen kehittäjä tekee perinteitä kunnioittavan roolipelin ja se on, yllätys yllätys japsirope!
lainaa
joopkmninq

15.02.2013 klo 12.48 9 tykkää tästä

spaz kirjoitti:
Temposaur kirjoitti:
Upean näköinen peli, mutta omalla koneella demo sammui 10 minuutin pelaamisen jälkeen, koska peli paljastui "reaaliaika+vuoropohjaiseksi" jRPG-peliksi. Miksi näin upean näköinen peli on väännetty japskiropeksi, ei elämä!


Aikamoinen trolli olet. Ihan sama jos valittaisi Skyrimin olevan perseestä, koska siitä väännettiin länsimainenroolipeli...

On se jännä jos japanilainen kehittäjä tekee perinteitä kunnioittavan roolipelin ja se on, yllätys yllätys japsirope!


Tosin Skyrim oli perseestä.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

15.02.2013 klo 12.58

Koitin vaihtaa audion japaniksi, mutta aloin mennä ihan sekaisin kun hahmot sanovat yhtä asiaa japaniksi ja englanninkielinen tekstitys sanoo toista, tai ainakin kovin eri tavalla. Suosittelen kyllä lämpimästi englanninkielistä ääninäyttelyä, se on kuitenkin suhteellisen laadukasta.

Muutoin olen kovasti samoilla linjoilla; visuaalisesti peli on aivan upea, ja musiikki ja äänimaailmakin ovat kyllä sieltä parhaasta päästä. En muista koska JRPG tai ylipäänsä PS3-peli on koukuttanut minut pelaamaan näin pahasti. Ainoa miinus tulee Oliverin hitaaseen tassutteluun, kun pitää ravata ympäri maailmaa. Juoksemisen hitauteen kyllästyy nopeasti - sekä nopeasti uudelleen syntyviin vihollisiin.
lainaa
spaz

Rekisteröitynyt 24.01.2013

15.02.2013 klo 13.25

@Mazena
Varmaan ostit jo kengät joilla juoksee nopeammin maailmakartalla?

Itseä vaivaa ainoastaan kaksi seikkaa tällä hetkellä.

1. Battle taktiikoita ei voi vaihtaa kuin taistelun keskellä

2. Tekoäly tuhlaa kaiken manan melkein heti jos sitä ei erikseen kiellä.
lainaa
Derpitys

15.02.2013 klo 13.27

spaz kirjoitti:

Aikamoinen trolli olet. Ihan sama jos valittaisi Skyrimin olevan perseestä, koska siitä väännettiin länsimainenroolipeli...

Paitsi että Skyrim ei ole minun käsitykseni länsimaalaisistaroolipeleistä (Fallout, Baldur's Gate, Arcanum, Morrowind).
lainaa
spaz

Rekisteröitynyt 24.01.2013

15.02.2013 klo 14.13

@Derpitys

Sinun käsityksesi länsimaalaisista roolipeleistä on noin reilut kymmen vuotta vanha, ainakin listaamasi pelien perusteella.

Ymmärrän kyllä pointtisi.
Muokannut: spaz 15.02.2013 klo 14.13 lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.02.2013 klo 14.37 1 tykkää tästä

Tämä on kyllä tämän sukupolven paras roolipeli ja mukavan piristävä valopilkku muiden pelien joukossa. Level 5 on yhdistellyt toimivasti vanhoja sekä moderneja jrpg-elementtejä ja Ghiblin -tyyli toimii pelissä erinnoimaisesti.

Pientä miinusta täytyy antaa tiimikavereiden tekoälystä. Tuhlaavat MP:t hetkessä. Olisin kaivannut monipuolisempaa taktiikkavalikkoa. Lisäksi on ärsyttävää, että örmelöiden levelit nollittuu kun niitä kehittää. Mutta muuten kyseessä on täydellinen peli.
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

15.02.2013 klo 14.44

N. 50 tuntia peliä takana itselläni, ja on kyllä ehdottomasti yksi omia henkilökohtaisia suosikkeja ikinä. Mikään peli ei ole koukuttanut näin pahasti, eikä saa aikaan niin hyvää fiilistä, kuin tämä. Ja tosiaan, ainoa valittamisen aihe on tuo tekoälyn MP:n käyttö, mutta siihenkin on omat ratkaisunsa. Japaninkielen vaihdoin enkuksi siinä 7 tunnin kohdalla, enkä sitä kadu. Voin rehellisesti suositella, on sen verran laadukkaasti toteutettu. Tänään taidankin vetästä tuon tarinan läpi. Ja sopivasti postistakin tuli tänään Studio Ghiblin viimeisin, Kukkulan tyttö, Sataman poika.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

15.02.2013 klo 16.26 1 tykkää tästä

spaz kirjoitti:
Temposaur kirjoitti:
Upean näköinen peli, mutta omalla koneella demo sammui 10 minuutin pelaamisen jälkeen, koska peli paljastui "reaaliaika+vuoropohjaiseksi" jRPG-peliksi. Miksi näin upean näköinen peli on väännetty japskiropeksi, ei elämä!


Aikamoinen trolli olet. Ihan sama jos valittaisi Skyrimin olevan perseestä, koska siitä väännettiin länsimainenroolipeli...

On se jännä jos japanilainen kehittäjä tekee perinteitä kunnioittavan roolipelin ja se on, yllätys yllätys japsirope!
No trolli tai ei, mutta miksi juuri jRpg! Miksei vaikka seikkailupeli!? Tai vaikka perinteisempi ja vapaampi hack'n'slash mutta japskiroolipeli tämmöisillä upeilla grafiikoilla!!

Voin sanoa, että vaikka arvosanojen perusteella upeasti onnistunut peli, niin itse petyin suuresti kun peligenre olikin tämä mikä olikaan!
Muokannut: Temposaur 15.02.2013 klo 16.26 lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

15.02.2013 klo 16.50

Temposaur kirjoitti:
spaz kirjoitti:
Temposaur kirjoitti:
Upean näköinen peli, mutta omalla koneella demo sammui 10 minuutin pelaamisen jälkeen, koska peli paljastui "reaaliaika+vuoropohjaiseksi" jRPG-peliksi. Miksi näin upean näköinen peli on väännetty japskiropeksi, ei elämä!


Aikamoinen trolli olet. Ihan sama jos valittaisi Skyrimin olevan perseestä, koska siitä väännettiin länsimainenroolipeli...

On se jännä jos japanilainen kehittäjä tekee perinteitä kunnioittavan roolipelin ja se on, yllätys yllätys japsirope!
No trolli tai ei, mutta miksi juuri jRpg! Miksei vaikka seikkailupeli!? Tai vaikka perinteisempi ja vapaampi hack'n'slash mutta japskiroolipeli tämmöisillä upeilla grafiikoilla!!

Voin sanoa, että vaikka arvosanojen perusteella upeasti onnistunut peli, niin itse petyin suuresti kun peligenre olikin tämä mikä olikaan!


Luultavasti koska tämän genren pelit myyvät Japanissa aika menestyksekkäästi (ja tarpeeksi hyvin länsimaissakin, jotta jaksavat meidän mieliksemme kääntää pelinsä meillekin silloin tällöin). Ikävä kyllä veikkaan ettei heillä ollutkaan aikomuksenna miellyttää kaikkia, joten nyt jouduit pettymään.
lainaa
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

15.02.2013 klo 17.22

Temposaur, miksi vihaat niin kovasti jrpg:itä (varsinkin kun Ni no kunissa on poissaolevina useammatkin ne piirteet ,joista en jrpg:issä tykkää).


Mutta joo, +50h takana, nyt tekemässä post-game tehtäviä. Erittäin hyvä tämä on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kuten muutkin, muun partyn manankäyttö häiritsee.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

15.02.2013 klo 23.30

Burbeting kirjoitti:
Temposaur, miksi vihaat niin kovasti
Koska kun olin pieni lapsi, jrpg tappoi perheeni. Sinä päivänä päätin omistaa elämäni jrpg:n vihaamiselle.

Ei siinä oikeasti ole muuta, kuin tuollainen jrpg-taistelusysteemi ei vaan jaksa kiinnostaa itseäni, eikä varsinkaan "satunnaiset" taistelut. Peimaailma tuossa on sellainen, josta itse olin kiinnostunut hyvinkin paljon ja olen pitänyt Ghiblin elokuvista erittäin paljon. Silti, tuollainen taistelumekanismi ei jaksa itseäni kiinnostaa ollenkaan.

Tiedän, ettei pelissä ole mitään vikaa, senhän sanoo jo pelin arvosana, mutta lennokkaan animoinin ja upean ulkoasun omasta mielestä pilaa tuollainen yhtäkkinen pysähtyminen taistelutilanteissa.

Länsimaalaisille toivoisin grindaamisen sijaan Mass Effectistä tuttua Arcade-moodia :)
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

16.02.2013 klo 02.46

Perhana miten hurmaava peli
lainaa
koiranse

17.02.2013 klo 19.58

EIII nytkö se ps3 pitää ostaa? Jrpg fanina ei tätä voi sivuuttaa
lainaa
joopkmninq

19.02.2013 klo 11.07

Kun hinta tippuu hieman niin pistän ostoon.
En olekkaan pelannut uutta japsiropea pitkään aikaan.
lainaa
LoedTontoro

06.02.2019 klo 01.49

On se kumma että tää peli jaksaa kiehtoa vielä tänäkin päivänä. Ihan täydelliset hahmot, sopivan lennokasta tarinan kerrontaa ja näyttää edelleen upealta. Myös taistelusysteemi on erittäin toimivaksi ruuvattu. Peli jonka ääreen jaksaa palata vuosi toisensa jälkeen.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova