Vuonna 1987 alkunsa saaneista Simpsoneista on tullut televisiohistorian pitkäkestoisin ja suosituin animaatiosarja. 19. tuotantokauttaan aloittelevien Simpsoneiden seikkailut ovat päätyneet aikojen saatossa useammaksikin peliksi. Vuonna 1991 saapui pelihalleihin, PC:lle ja Commodore 64:lle ensimmäinen keltaisen perheen peli, The Simpsons. Sittemmin pelejä on ilmestynyt yli 20 ja viimeisimpänä tekeleenä kauppoihin on saapunut Simpsons-elokuvan saattelemana nyt arvosteltava The Simpsons Game. Tasohyppelyä, toimintaa ja seikkailua yhdistävässä pelissä heitetään hurttia huumoria elokuvista, politiikasta ja tietenkin mitä suurimmissa määrin myös videopeleistä. Peli on ensimmäinen cel-shading-tekniikkaa käyttävä Simpsons-peli, jonka Xbox 360:n ja PlayStation 3:n versiot hyödyntävät vielä grafiikan litistämistä aidon kaksiulotteisen tunnelman saavuttamiseksi.



Peli sijoittuu vapaasti tutkittavaan Springfieldin kaupunkiin, jonne on ripoteltu eri hahmokokoonpanoille soveltuvia tehtäviä. Kaduilla voi törmätä sarjasta tuttuihin sivuhenkilöihin ja paikkoihin. Kadut ovat kuitenkin melko autioita ja kulissitaloihin ei pääse sisään. Ensi alkuun The Simpsons Game tuntuu lähinnä toistavan televisiosarjasta napattuja sketsejä ja dialogia, joten tiiviisti sarjaa seuranneet tuntevat varmasti olonsa höynäytetyksi. Kunhan peli pääsee vauhtiin ensimmäisten kymmenten minuuttien jälkeen, alkaa huumorin taso nousta hiljalleen väsyttävästä veikeäksi. Pelin neljä episodia ja 16 tehtävää takaavat pomppimista ja vitsinheittoa tunneiksi.

Hahmoista on aluksi käytettävissä vain Homer, mutta pian mukaan saadaan muukin perhe ja löytyypä tehtävistä käyttöä myös Maggie-vauvalle. Erilaisiin tehtäviin kuuluu luonnonsuojelua Lisan ja Bartin voimin, mellakan järjestämistä Margen tyyliin, sekä Homerin vauhdittamista läpi syömiskilpailun. Tehtävissä on mukana aina kaksi perheenjäsentä, joille tehtävä soveltuu. Tehtäviä voi pelata joko yksinpelinä molempia hahmoja vuoronperään ohjaten tai yhdessä kaverin kanssa. Pelin monipuolisuutta karsii tehtävien rajoittaminen vain tietyille hahmoille, sillä jo suoritettuja tasoja ei voi pelata läpi uudestaan eri hahmoilla. Kaupungissa voi sen sijaan liikkua minkä tahansa kahden hahmon voimin ja metsästää kullekin hahmolle näiden keräilytavaroita. Homer kerää Duff-pullonkorkkeja, Marge alennuskuponkeja ja niin edelleen. Piilotettujen tavaroiden saalistaminen tuo mukavaa vaihtelua virtaviivaiseen tehtävien suorittamiseen.



Pelimekaniikka on tasoloikkijoille ennestään tuttua. Tuplahypyt, iskut, erikoisiskut, kiipeämiset, leijumiset ja lentelyt ovat kaikki jo monta kertaa nähtyjä toimintoja. Jokaisella hahmolla on myös oma erikoiskykynsä. Homer pystyy muuntautumaan jättimäiseksi palloksi ja tuhoamaan seiniä ja vihollisia näiden päälle vyörymällä. Bart muuttuu tietenkin Bartmaniksi, kiipeilee seiniä pitkin ja leijuu viittansa avulla yläilmoissa. Marge voi megafoniin huutamalla saada väkijoukon tuekseen ja usuttaa nämä vihollisten kimppuun. Mielenkiintoisin erikoisvoima on Lisalla, joka voi Buddha-patsaiden avulla ratkaista pienimuotoisia aivopähkinöitä nostelemalla pelikentältä kaikkea laatikoista autoihin ja tiputtelemalla näitä oikeisiin paikkoihin tai vihollisten niskaan.

Muuten pelattavuudeltaan hyvä hyppely on pilattu kolmiulotteisten loikkapelien perisynnillä, huonolla kameralla. Hyppyjen suunta riippuu kameran kulmasta ja harvinaisen usein pomput epäonnistuvat kameran kääntyessä kesken loikan tai jumittuessa huonoon kuvakulmaan. Kameraa voi toki itse pyörittää hahmon ympärillä, mutta kameramiehenä toimii ilmeisesti miinaan jalkansa polkenut kilpikonna. Pelistä löytyy myös paikkoja, joissa kameraa ei voi liikuttaa, ja pakotettu kamerakulma ei välttämättä aina ole se kaiken käytännöllisin. Mikäli pelaajassa on kuitenkin hiukan Spielbergin verta, eivät pelattavuuden hyvät puolet jää tyystin kameratyöskentelyn olemattomiin jalkoihin.



Pelin huumorista vastaavat sarjan käsikirjoittajat ja se näkyy. Vaikka pelin naurunappulat ovat harvemmassa kuin televisiosarjan jaksoissa, ovat ne hyvin kirjoitettuja ja selkeästi paljon pelaaville suunnattuja. Sarjan hahmoja käytetään sopivissa tilanteissa vitsien laukomiseen. Kentistä löytyviä pelikliseitä voi kerätä ja niiden olemassaolosta tutun kyyniseen tapaansa kertoo sarjakuvahemmo. Mikäli pelaajan molemmat hahmot sattuvat olemaan kanveesissa yhtä aikaa, alkaa kenttä edellisestä tallennuspisteestä Nelsonin ivallisen naurahduksen ja kommentin kera.

Pelin huumori on nasevaa ja etenkin pelimoottorin sisällä käyty Donkey Kong -jahti sai allekirjoittaneen repeämään äänekkääseen nauruun useampaankin otteeseen. Huumoria on myös muualla kuin dialogissa ja hymyä herättävät mm. Bartin ja Lisan syöksyminen supermariomaisesti läpi vihreiden viemäreiden tai alkuperäisen Doomin ääniefektien käyttö pelitehtaassa. Tehtävien osaksi on upotettu myös pelimaailman klassikkoja Froggerista Space Invadersiin. Pelissä heitetään pikkunäppärää huumoria uudemmistakin peleistä ja pelistudioista, kuten Springfieldin pormestaria lahjovasta EA:n johtajasta ja suunnatonta väkivaltaa aiheuttavasta murhapeli Grand Theft Scratchysta. Simpsons-fanille pelin huumori on toimivaa ja repliikit iskevät nauruhermoihin aivan kuten televisiossakin.



Graafisesti peli on kaksijakoinen. Ulkoasu on piirrossarjamainen, mutta hahmojen mallinnus ja etenkin kasvojen animointi ovat paikoin surullisen huonoja. Animoinnin puutteet korostuvat entisestään tv-sarjan tapaan piirrettyjen välianimaatioiden vuoksi. Pelimaailmassakaan ei ole juuri tutkittavaa muutamien rikottavien laatikoiden, roskapönttöjen ja muiden yksinkertaisten tavaroiden lisäksi. Äänimaailma on kuitenkin toimiva ja jaksaa paikoin yllättää humoristisuudellaan. Ääninäyttelystä vastaavat sarjan alkuperäisäänet.

The Simpsons Game on hauska huumoripläjäys. The Simpsons Game on myös tylsä tasohyppelypeli. Vaakakupin hyvän kokemuksen ja huonon kokemuksen välillä ratkaisee pelaajan ymmärrys Simpsoneiden hahmoja ja huumoria kohtaan. Mikäli televisiosarja ei ole koskaan aiheuttanut spontaania naurukohtausta, on varmaa, että The Simpsons Game aiheuttaa vastavuoroin täysin hallitsemattomia itkuraivareita. Jos seuraavaa hauskaa repliikkiä malttaa odottaa ja vitsiä varrotessa vääntää kättä kankean kameran kanssa, tarjoaa peli monien hyvien naurujen lisäksi paljon napakkaa pilaa pelien, politiikan ja yltiötotisen maailman kustannuksella.