Planetside 2
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | MMORPG-pelit, Sotapelit |
Pelaajia: | moninpeli |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Sony Online Entertainment |
Julkaisija: | Sony Online Entertainment |
Julkaisupäivä: | 20.11.2012 |
Pelin kotisivut |
Se yksi peli muiden ylitse.
Yli 15 vuotta sitten teini-ikäinen versio itsestäni istuu isoveljensä kanssa huoneessaan ja rukoilee toimivaa modeemiyhteyttä Internetiin. Tavoitteena ei ole sen enempää tai vähempää kuin ensimmäiset pelihetkeni kansainvälisessä verkossa ikinä, Quaken juuri julkaistun nettiversion äärellä. Pitkällisten konfiguraatioharjoitusten jälkeen löydänkin itseni huonosti pyörivästä, käsittämättömästä verkkoviiveestä kärsivästä kahdeksan pelaajan sinkohipasta. Tekniset murheet eivät pyöri mielessä enää pitkään, vaan pieni mieleni on räjähtää siitä ajatuksesta, että pelaan räiskintäpeliä seitsemän muun satunnaisen ihmisen kanssa eri puolilta maailmaa. “Onkohan tulevaisuudessa mahdollista saada peliin jopa kymmeniä, ellei satoja pelaajia”, muistan aamun tunteihin venyneen pelisession päätteeksi pohdiskelleeni.
Ensimmäinen Planetside julkaistiin vuonna 2003. Visio oli samankaltainen kuin jatko-osassa, mutta teknologia ei ihan yltänyt rimalle. Palvelimet kenkkuilivat ainakin omien pelailujeni aikana, ja meno oli hieman yksipuolista. Massiivisuuskaan ei jostain syystä välittynyt kovin hyvin, vaikka pelaajamäärät olivat aikaansa nähden korkeat. Vaan niin on silikonilaaksossa tehty kymmenessä vuodessa ihmeitä tietokoneiden suorituskyvyn suhteen, että nämä ongelmat ovat pääosin historiaa. Planetside 2 ei ole täydellinen peli, mutta erityisesti teknisenä saavutuksena se tullaan muistamaan pelaamisen historiankirjoissa, paksunnetulla fontilla.
Itse pelaaminen on sodankäyntiä kolmen osapuolen välillä. Terran Republic, New Conglomerate ja Vanu Sovereignty koostuvat kaikki ihmisistä, vaikka tuolta jostain avaruudesta löytyvällä planeetalla rähistäänkin. Yhden serverin pelialue koostuu kolmesta mantereesta, ja kullekin mantereella mahtuu tämänhetkisen tiedon mukaan noin 2000 pelaajaa, tarkoittaen että yhteen taisteluun voi ottaa teoriassa osaa jopa 6000 pelaajaa. Arvioisin, että ihan näihin lukuihin ei ainakaan minun sessioissani olla vielä päästy. Useiden satojen pelaajien taistelut ovat kuitenkin arkipäivää, ja juostuani minuuttikaupalla oman rintamalinjan takana rivisotilaiden linjaston vain jatkuessa ehdinkin jo toteamaan, että tämä riittää.
Mantereet on jaettu alueisiin, ja näiden alueiden omistus määräytyy sen mukaan, ken hallitsee alueelta löytyviä tukikohtia. Tukikohtien valtaaminen ja puolustaminen ovat sen verran moniulotteista puuhaa, etten tässä paneudu yksityiskohtiin. Todettakoon vain, että tekemistä löytyy niin aivottomille räiskijöille kuin taktisesti ajatteleville oveluksillekin. Varsinaista “voittoa” pelissä on mahdotonta ainakaan toistaiseksi saavuttaa, mutta suurimmat bonukset osapuoli saa itselleen, jos se onnistuu valloittamaan kokonaisen mantereen hetkellisesti. Tällöin saavutettavat edut säilyvät, kunnes joku toisista osapuolista onnistuu samassa tempussa.
Lähinnä vuoristoja ja tasankoja sisältävällä planeetta Auraxiksella taistelua käydään maalla ja ilmassa, niin jaloin kuin ajoneuvoin. Jalkaväkenä pelatessa valinta on suoritettava rakettirepulla varustetun perusjantterin, lääkintämiehen, insinöörin, sinkomiehen ja tarkka-ampujan välillä. Kullakin hahmoluokalla on omat aseistuksensa ja erikoistaitonsa. Vain tietyn väliajoin käytettävissä olevalla MAX-haarniskalla voi pärjätä ajoneuvoja vastaan. Loputtomasti ei saa ajoneuvojakaan, joita löytyy tankeista ja hävittäjistä aina miestenkuljetusvaunuihin ja 12 pelaajaa mahduttaviin, valtaviin Galaxy-lentovehkeisiin. Pienemmissä vehkeissä kaikilla kyydissä olijoilla on jokin aktiivinen rooli, isoimmissa suurin osa joutuu tyytymään maisemien ihasteluun ja vihollishavaintojen raportoimiseen.
Kuten todettua, teknisesti PS2 on hyvää laatua, ja sitä se on myös pelattavuudeltaan. Kontrollit ovat responsiiviset ja loogiset niin jalan kuin ajoneuvoissakin. Suurimpana yllätyksenä myös lentäminen hiirellä toimii hyvin pienen harjoittelun jälkeen. Mielipiteitä jakavasti ajoneuvoilla on pelissä suuren suuri merkitys. Niitä saa käyttöönsä melko usein, ne ovat tappavan tehokkaita ja jalkamiehillä on hyvin rajatusti mahdollisuuksia käydä taistoon tankkia tai lentokonetta vastaan ilman selvää miesylivoimaa. Itseäni, vaikka jalkaväkeä pääasiassa pelaankin, tämä ei haittaa tippaakaan. Jos peliin tankit ja lentokoneet pistetään, niin kyllä niiden kuuluukin olla kovaa kamaa, eikä varmennuksia siitä, että vastustajan on helppo osua sinuun. Jos hävittäjälentäjät alkavat pänniä, mikään ei estä sinua ryhtymästä punaiseksi paroniksi itsekin, tai valitsemasta alle IT-tykillä varustettua tankkia. Toisin kuin monissa muissa räiskinnöissä, ajoneuvoista ei kilpailla muiden pelaajien kanssa. Kunhan et muutamaan hetkeen ole tankkia käyttöön ottanut ja menettänyt, saat sellaisen käyttöösi aina kun tahdot, kunhan raahaudut sopivaan tukikohtaan.
Parhaimmillaan Planetside 2 on, kun kaksi tai kolme suhteellisen tasaväkistä poppoota ottaa yhteen isoilla massoilla. Taivas täyttyy lentokoneista, ammuksista ja raketeista. Katsoit mihin suuntaan tahansa, peli piirtää kauas horisonttiin sotilaita, ajoneuvoja ja räjähdyksiä. Olen lukemattomia kertoja pysähtynyt keskelle aukeaa aluetta, täysin vihollisen nähtävissä ja ammuttavissa, ihan vain ihmetelläkseni ympäröivän kaaoksen mittakaavaa ja näyttävyyttä. Ai mitenkö pysyin elossa? Koska oli siinä vastustajilla muutama sata muutakin takaisin ampuvaa kohdetta huolehdittavaksi. Heikoimmillaan peli on taas juuri silloin kuin monet muutkin räiskinnät, eli yhden osapuolen ollessa niin dominoiva, että toiset eivät pääse edes heräämisalueelta ulos ilman nappia otsassa. Tätä on pelisuunnittelussa monin tavoin selkeästi yritetty välttää, mutta silti valitettavan usein, varsinkin satunnaisten ihmisten kanssa pelatessa, päädytään pattitilanteisiin. Niissä heräämiskammion suojien takana kykkii muutama epätoivoinen puolustaja odottamassa, että tukikohta vaihtaa omistajaa ja etttä ulkona odottelevat 50 vastustajaa pääsevät sisään viimeistelemään homman.
Planetside 2 on ilmainen. Mene pelin kotisivuille, rekisteröidy, lataa peli ja pelaa. Luottokortti on kuitenkin aiheellista nostaa valmiiksi pöydälle, sillä vain kärsivällisimmät nettisoturit tulevat pelistä ilmaiseksi selviytymään. Kuten nykyään on tapana, pelissä suorittamisesta saa kokemuspisteitä, ja näillä kokemuspisteillä saa tasoja. Tasojen lisäksi irtoaa myös sertifikaatiopisteitä, ja näillä pisteillä ostetaan varusteita... paljon, paljon varusteita. Jokaisella kolmesta osapuolesta on pääsääntöisesti omat asevalikoimansa jokaiselle hahmoluokalle, näiden aseiden päivitykset, omat ajoneuvot ja niiden varusteet. Valikoimaa on jokaiselle luokalle tai ajoneuvolle tuhottomasti, ja kuten ilmaisen pelin kohdalla odottaa sopii, kyse ei ole pelkästään kosmeettisista päivityksistä.
Hyvät uutiset ensin. Kaiken minkä voi ostaa rahalla, voi ostaa myös sertifikaatiopisteillä, eli ihan vaan pelaamalla tarpeeksi. Lisäksi aloitusvarusteet, vaikka selkeästi varusteiden huonoimmasta päästä ovatkin, eivät pääsääntöisesti ole onnettomia. Ne vaan eivät ole aivan yhtä hyviä kuin maksulliset vastaavat, ja rajoittavat aika rankasti sitä, minkälaisia rooleja pelaaja voi milläkin hahmoluokalla pelata.
Huonot uutiset ovat lähinnä siinä, että keskimääräinen suomalainen elää vain noin 80 vuotta. Suurin osa aseista maksaa 1000 sertifikaatiopistettä. Omalla taitotasollani ja pelityylilläni jos onnistun yhdessä peli-illassa tekemään 100 mokomaa, se on suurmenestys. Kun itselleni löytyy tuollaiset neljä hahmoluokkaa joita tykkään pelata, ja jokaiselle tarvitsisi sopivat aseet ja varusteet jalkaväkeä, lentokoneita ja tankkeja vastaan, puhutaan järkyttävästä määrästä pelitunteja ennen kuin olisin lähelläkään pistettä, jossa en kokisi ikinä olevani alakynnessä varustusteni takia. Jos yksikin ase on keskimääräiselle pelaajalle viikkojen uurastuksen takana, on houkutus maksaa kokemuspisteiden kertymistä nopeuttavasta jäsenyydestä suuri.
Normaalihinnoilla (erikseen on alennuksia ja paketteja) n. yhdeksällä eurolla käteensä saa uuden aseen suoraan. Vajaa kymppi yhdestä aseesta pelissä on aivan järkyttävä summa, mutta toisaalta olen nyt kuluttanut peliin noin 40-50 euroa ja saanut siitä irti pelitunteja moninkertaisesti sen määrän, mitä 50 euron konsolipelistä keskimäärin. Kukin muodostakoon tästä omat mielipiteensä, mutta Free2Play/Pay2Win-malli on pelimaailmassa näillä näkymin jäädäkseen.
Planetside 2 on aivan käsittämättömän näyttävä peli. Ruudulle tupataan ukkoa, sotavehjettä ja tapahtumaa niin paljon, että sinällään yksinkertaiset maisemat peittyvät parhaimmillaan tuhosinfonian alle täysin. Mikä ihmeellisintä, homma myös toimii. Kovaa rautaa touhu kyllä vaatii, sillä jouduin ihan hyvästä vanhasta myllystä huolimatta heti pelin julkaisun jälkeen kävelemään kauppaan taatakseni mahdollisimman sulavan pelikokemuksen.
Keskimääräistä kovemmallakaan myllyllä (3750k @ 4.3Ghz, GTX670@680, 16Gt) peli ei ole täysin sujuva kaikista isoimmissa taisteluissa, mutta tässä kohtaa peräänkuuluttaisin hieman suhteellisuudentajua. Jos ympärillä on satoja pelaajia paukuttamassa toisiaan toinen toistaan massiivisimmilla aseilla, niin se, että peli pyörii yleensäkään pelattavasti, saati sitten pääsääntöisen sujuvasti, on minun kirjoissani ihme, ei valituksen aihe. SOE on luvannut, että tulee jatkamaan pelikoodin optimoinnin parissa vielä pitkään. Serverien suorittaminen on minulle vielä suurempi mysteeri, sillä verkkoviivettä on esiintynyt todella harvoin, eikä se ole tuntunut olevan sidottua taisteluiden skaalaan. Joku SOE:ltä voisi käydä muutaman muun MMO-kehittäjän vieraana kertomassa miten homma hoidetaan. Myös äänet ja valikot ovat pätevää kamaa, eikä teknisessä toteutuksessa omalta osaltani ole nokan koputtamista, mitä nyt uusille massiivipeleille tyypillistä bugitusta esiintyy silloin tällöin.
Vaan kuten todettua, täydellistä ei elämä Auraxiksellakaan ole. Ensimmäinen ongelma, joka tulee vastaan on myös nähdäkseni suurin uhka pelin tulevaisuudelle, ja se on todella korkea kynnys uudelle pelaajalle. Satojen pelaajien taistelut kuulostavat paperilla siisteiltä, ja sitä ne ovatkin, mutta ei uudelle pelaajalle, joka tiputetaan kaiken keskelle ilman hajuakaan siitä mitä tapahtuu, miten navigoida, miten taistella ja mitä pitäisi tehdä. Oli peli kuinka hyvä tahansa, 30 “mitä vit..” -äkkikuolemaa ensimmäiseen pelituntiin on kova pala purtavaksi kenelle vain. Suosittelen tutoriaaleja.
Kuten tällaisella arsenaalilla varustetusta pelistä olettaa sopii, myös pelitasapainossa on jonkin verran tekemistä. Tällä hetkellä taivaat täyttyvät turhan usein lentokoneista, joiden puikoissa taitava pilotti kerryttää tappotiliään hurjaa tahtia. Hauskaa puuhaa lentäjälle, mutta “sieltä jostain” niskaan pudonnut, yhdestä osumasta tappava pommi ei ole sille poloiselle jalkasotilaalle kovinkaan mieluisa tapa kuolla, ainakaan jos kuvio toistuu jatkuvasti. Tämä on tasapaino-ongelmista vain yksi esimerkki, mutta nämä ovat luonnollisesti asioita, joita SOE työstää, ja asioita joille voi tehdä jotain omaa pelityyliään tai -rooliaan vaihtamalla. Peli kaipaa myös jotain muuta tavoiteltavaa kuin alueiden hallitsemista ja varusteiden päivittämistä. Kun valtaa samaa mannerta takaisin neljättä päivää putkeen, käy jo hieman rasittavaksi ajatus siitä, että todennäköisesti huomenna on taas edessä samainen rumba, kun vastustajapuolen elämättömät nilkit vievät maat yöllä. Olenpa myös kuullut tarinoita palvelimista, joilla faktioiden välinen tasapaino on täysin pielessä, omallani ongelmaa ei onneksi ole esiintynyt kovinkaan usein.
Yksin pelaavalle PS2 voi olla kylmää kyytiä. Vaikka hiirikäsi olisi tuhannen taalan suorittaja ja pelaaja keskittyisi alueisiin, joille ajoneuvoilla ei pääse, useampi vastustaja samanaikaisesti on yleensä liian kova pala. Peli on muutenkin suunniteltu pohjalta huipulle yhdessä pelaamista varten, ja vaikka yksinkin voi toki tappo/kuolema-suhdettaan paisutella, peli on parhaimmillaan nimenomaan tukikohtien valloituksissa, suurissa konflikteissa ja muussa tiimitoiminnassa. Jo yhden kaverin kanssa on uskomattoman paljon helpompi pysyä elossa ja pärjätä, sillä voimakkaimmat ajoneuvot ovat nimenomaan useamman pelaajan hallittavia, ja paras versio silmistä takaraivossa on kaveri, sillä kaveri ampuu takaisin, silmät eivät.
Viikkojen etsimisen ja arpomisen jälkeen löysin vihdoin todella korkeatasoisen poppoon, jonka johdossa häärää mm. ihan aitoja armeijan upseereita eri puolilta Eurooppaa. Voin sanoa, että tiukasti ja monitasoisesti johdetuissa, kymmenien pelaajien operaatioissa on sellaista sodankäynnin tunnelmaa, että suoraa kilpailijaa ei edes tule mieleen. 20 tankkia, 20 lentokonetta, 30 rivimiestä, kaikki muodostelmassa etenemässä tekemään juuri mitä pitää, milloin pitää, yksi ja sama tavoite mielessä. Pelkästään yksin pelaaville arvostelun alta löytyvä pistemäärä tuskin ikinä aukenee.
Aikaa sitten Quaken ensitestien on vierähtänyt, mutta sydämeltäni olen edelleen räiskintäpelaaja, jolla on tapana tykätä kaikesta massiivisesta. Minua ei niinkään kiinnosta kuinka monta polygonia on hahmomallissa, vaan tahdon että kaikkea on paljon, ja että se kaikki on suurta. Ei sota ole mitään pienessä tönössä piirissä pyörimistä, vaan se on massiivista ja säälimätöntä jyräystä, jossa puhuvat numerot, isommat pyssyt ja organisoitu toiminta. Juuri tätä on Planetside 2, ja samalla se on se yksi peli kaikista peleistä, jota minä olen tuosta ensikosketuksesta nettipelaamiseen asti odottanut.
Make it big... make it huge
Ensimmäinen Planetside julkaistiin vuonna 2003. Visio oli samankaltainen kuin jatko-osassa, mutta teknologia ei ihan yltänyt rimalle. Palvelimet kenkkuilivat ainakin omien pelailujeni aikana, ja meno oli hieman yksipuolista. Massiivisuuskaan ei jostain syystä välittynyt kovin hyvin, vaikka pelaajamäärät olivat aikaansa nähden korkeat. Vaan niin on silikonilaaksossa tehty kymmenessä vuodessa ihmeitä tietokoneiden suorituskyvyn suhteen, että nämä ongelmat ovat pääosin historiaa. Planetside 2 ei ole täydellinen peli, mutta erityisesti teknisenä saavutuksena se tullaan muistamaan pelaamisen historiankirjoissa, paksunnetulla fontilla.
Itse pelaaminen on sodankäyntiä kolmen osapuolen välillä. Terran Republic, New Conglomerate ja Vanu Sovereignty koostuvat kaikki ihmisistä, vaikka tuolta jostain avaruudesta löytyvällä planeetalla rähistäänkin. Yhden serverin pelialue koostuu kolmesta mantereesta, ja kullekin mantereella mahtuu tämänhetkisen tiedon mukaan noin 2000 pelaajaa, tarkoittaen että yhteen taisteluun voi ottaa teoriassa osaa jopa 6000 pelaajaa. Arvioisin, että ihan näihin lukuihin ei ainakaan minun sessioissani olla vielä päästy. Useiden satojen pelaajien taistelut ovat kuitenkin arkipäivää, ja juostuani minuuttikaupalla oman rintamalinjan takana rivisotilaiden linjaston vain jatkuessa ehdinkin jo toteamaan, että tämä riittää.
Mantereet on jaettu alueisiin, ja näiden alueiden omistus määräytyy sen mukaan, ken hallitsee alueelta löytyviä tukikohtia. Tukikohtien valtaaminen ja puolustaminen ovat sen verran moniulotteista puuhaa, etten tässä paneudu yksityiskohtiin. Todettakoon vain, että tekemistä löytyy niin aivottomille räiskijöille kuin taktisesti ajatteleville oveluksillekin. Varsinaista “voittoa” pelissä on mahdotonta ainakaan toistaiseksi saavuttaa, mutta suurimmat bonukset osapuoli saa itselleen, jos se onnistuu valloittamaan kokonaisen mantereen hetkellisesti. Tällöin saavutettavat edut säilyvät, kunnes joku toisista osapuolista onnistuu samassa tempussa.
Make it loud
Lähinnä vuoristoja ja tasankoja sisältävällä planeetta Auraxiksella taistelua käydään maalla ja ilmassa, niin jaloin kuin ajoneuvoin. Jalkaväkenä pelatessa valinta on suoritettava rakettirepulla varustetun perusjantterin, lääkintämiehen, insinöörin, sinkomiehen ja tarkka-ampujan välillä. Kullakin hahmoluokalla on omat aseistuksensa ja erikoistaitonsa. Vain tietyn väliajoin käytettävissä olevalla MAX-haarniskalla voi pärjätä ajoneuvoja vastaan. Loputtomasti ei saa ajoneuvojakaan, joita löytyy tankeista ja hävittäjistä aina miestenkuljetusvaunuihin ja 12 pelaajaa mahduttaviin, valtaviin Galaxy-lentovehkeisiin. Pienemmissä vehkeissä kaikilla kyydissä olijoilla on jokin aktiivinen rooli, isoimmissa suurin osa joutuu tyytymään maisemien ihasteluun ja vihollishavaintojen raportoimiseen.
Kuten todettua, teknisesti PS2 on hyvää laatua, ja sitä se on myös pelattavuudeltaan. Kontrollit ovat responsiiviset ja loogiset niin jalan kuin ajoneuvoissakin. Suurimpana yllätyksenä myös lentäminen hiirellä toimii hyvin pienen harjoittelun jälkeen. Mielipiteitä jakavasti ajoneuvoilla on pelissä suuren suuri merkitys. Niitä saa käyttöönsä melko usein, ne ovat tappavan tehokkaita ja jalkamiehillä on hyvin rajatusti mahdollisuuksia käydä taistoon tankkia tai lentokonetta vastaan ilman selvää miesylivoimaa. Itseäni, vaikka jalkaväkeä pääasiassa pelaankin, tämä ei haittaa tippaakaan. Jos peliin tankit ja lentokoneet pistetään, niin kyllä niiden kuuluukin olla kovaa kamaa, eikä varmennuksia siitä, että vastustajan on helppo osua sinuun. Jos hävittäjälentäjät alkavat pänniä, mikään ei estä sinua ryhtymästä punaiseksi paroniksi itsekin, tai valitsemasta alle IT-tykillä varustettua tankkia. Toisin kuin monissa muissa räiskinnöissä, ajoneuvoista ei kilpailla muiden pelaajien kanssa. Kunhan et muutamaan hetkeen ole tankkia käyttöön ottanut ja menettänyt, saat sellaisen käyttöösi aina kun tahdot, kunhan raahaudut sopivaan tukikohtaan.
Parhaimmillaan Planetside 2 on, kun kaksi tai kolme suhteellisen tasaväkistä poppoota ottaa yhteen isoilla massoilla. Taivas täyttyy lentokoneista, ammuksista ja raketeista. Katsoit mihin suuntaan tahansa, peli piirtää kauas horisonttiin sotilaita, ajoneuvoja ja räjähdyksiä. Olen lukemattomia kertoja pysähtynyt keskelle aukeaa aluetta, täysin vihollisen nähtävissä ja ammuttavissa, ihan vain ihmetelläkseni ympäröivän kaaoksen mittakaavaa ja näyttävyyttä. Ai mitenkö pysyin elossa? Koska oli siinä vastustajilla muutama sata muutakin takaisin ampuvaa kohdetta huolehdittavaksi. Heikoimmillaan peli on taas juuri silloin kuin monet muutkin räiskinnät, eli yhden osapuolen ollessa niin dominoiva, että toiset eivät pääse edes heräämisalueelta ulos ilman nappia otsassa. Tätä on pelisuunnittelussa monin tavoin selkeästi yritetty välttää, mutta silti valitettavan usein, varsinkin satunnaisten ihmisten kanssa pelatessa, päädytään pattitilanteisiin. Niissä heräämiskammion suojien takana kykkii muutama epätoivoinen puolustaja odottamassa, että tukikohta vaihtaa omistajaa ja etttä ulkona odottelevat 50 vastustajaa pääsevät sisään viimeistelemään homman.
Make it free... not
Planetside 2 on ilmainen. Mene pelin kotisivuille, rekisteröidy, lataa peli ja pelaa. Luottokortti on kuitenkin aiheellista nostaa valmiiksi pöydälle, sillä vain kärsivällisimmät nettisoturit tulevat pelistä ilmaiseksi selviytymään. Kuten nykyään on tapana, pelissä suorittamisesta saa kokemuspisteitä, ja näillä kokemuspisteillä saa tasoja. Tasojen lisäksi irtoaa myös sertifikaatiopisteitä, ja näillä pisteillä ostetaan varusteita... paljon, paljon varusteita. Jokaisella kolmesta osapuolesta on pääsääntöisesti omat asevalikoimansa jokaiselle hahmoluokalle, näiden aseiden päivitykset, omat ajoneuvot ja niiden varusteet. Valikoimaa on jokaiselle luokalle tai ajoneuvolle tuhottomasti, ja kuten ilmaisen pelin kohdalla odottaa sopii, kyse ei ole pelkästään kosmeettisista päivityksistä.
Hyvät uutiset ensin. Kaiken minkä voi ostaa rahalla, voi ostaa myös sertifikaatiopisteillä, eli ihan vaan pelaamalla tarpeeksi. Lisäksi aloitusvarusteet, vaikka selkeästi varusteiden huonoimmasta päästä ovatkin, eivät pääsääntöisesti ole onnettomia. Ne vaan eivät ole aivan yhtä hyviä kuin maksulliset vastaavat, ja rajoittavat aika rankasti sitä, minkälaisia rooleja pelaaja voi milläkin hahmoluokalla pelata.
Huonot uutiset ovat lähinnä siinä, että keskimääräinen suomalainen elää vain noin 80 vuotta. Suurin osa aseista maksaa 1000 sertifikaatiopistettä. Omalla taitotasollani ja pelityylilläni jos onnistun yhdessä peli-illassa tekemään 100 mokomaa, se on suurmenestys. Kun itselleni löytyy tuollaiset neljä hahmoluokkaa joita tykkään pelata, ja jokaiselle tarvitsisi sopivat aseet ja varusteet jalkaväkeä, lentokoneita ja tankkeja vastaan, puhutaan järkyttävästä määrästä pelitunteja ennen kuin olisin lähelläkään pistettä, jossa en kokisi ikinä olevani alakynnessä varustusteni takia. Jos yksikin ase on keskimääräiselle pelaajalle viikkojen uurastuksen takana, on houkutus maksaa kokemuspisteiden kertymistä nopeuttavasta jäsenyydestä suuri.
Normaalihinnoilla (erikseen on alennuksia ja paketteja) n. yhdeksällä eurolla käteensä saa uuden aseen suoraan. Vajaa kymppi yhdestä aseesta pelissä on aivan järkyttävä summa, mutta toisaalta olen nyt kuluttanut peliin noin 40-50 euroa ja saanut siitä irti pelitunteja moninkertaisesti sen määrän, mitä 50 euron konsolipelistä keskimäärin. Kukin muodostakoon tästä omat mielipiteensä, mutta Free2Play/Pay2Win-malli on pelimaailmassa näillä näkymin jäädäkseen.
Make it work
Planetside 2 on aivan käsittämättömän näyttävä peli. Ruudulle tupataan ukkoa, sotavehjettä ja tapahtumaa niin paljon, että sinällään yksinkertaiset maisemat peittyvät parhaimmillaan tuhosinfonian alle täysin. Mikä ihmeellisintä, homma myös toimii. Kovaa rautaa touhu kyllä vaatii, sillä jouduin ihan hyvästä vanhasta myllystä huolimatta heti pelin julkaisun jälkeen kävelemään kauppaan taatakseni mahdollisimman sulavan pelikokemuksen.
Keskimääräistä kovemmallakaan myllyllä (3750k @ 4.3Ghz, GTX670@680, 16Gt) peli ei ole täysin sujuva kaikista isoimmissa taisteluissa, mutta tässä kohtaa peräänkuuluttaisin hieman suhteellisuudentajua. Jos ympärillä on satoja pelaajia paukuttamassa toisiaan toinen toistaan massiivisimmilla aseilla, niin se, että peli pyörii yleensäkään pelattavasti, saati sitten pääsääntöisen sujuvasti, on minun kirjoissani ihme, ei valituksen aihe. SOE on luvannut, että tulee jatkamaan pelikoodin optimoinnin parissa vielä pitkään. Serverien suorittaminen on minulle vielä suurempi mysteeri, sillä verkkoviivettä on esiintynyt todella harvoin, eikä se ole tuntunut olevan sidottua taisteluiden skaalaan. Joku SOE:ltä voisi käydä muutaman muun MMO-kehittäjän vieraana kertomassa miten homma hoidetaan. Myös äänet ja valikot ovat pätevää kamaa, eikä teknisessä toteutuksessa omalta osaltani ole nokan koputtamista, mitä nyt uusille massiivipeleille tyypillistä bugitusta esiintyy silloin tällöin.
Vaan kuten todettua, täydellistä ei elämä Auraxiksellakaan ole. Ensimmäinen ongelma, joka tulee vastaan on myös nähdäkseni suurin uhka pelin tulevaisuudelle, ja se on todella korkea kynnys uudelle pelaajalle. Satojen pelaajien taistelut kuulostavat paperilla siisteiltä, ja sitä ne ovatkin, mutta ei uudelle pelaajalle, joka tiputetaan kaiken keskelle ilman hajuakaan siitä mitä tapahtuu, miten navigoida, miten taistella ja mitä pitäisi tehdä. Oli peli kuinka hyvä tahansa, 30 “mitä vit..” -äkkikuolemaa ensimmäiseen pelituntiin on kova pala purtavaksi kenelle vain. Suosittelen tutoriaaleja.
Kuten tällaisella arsenaalilla varustetusta pelistä olettaa sopii, myös pelitasapainossa on jonkin verran tekemistä. Tällä hetkellä taivaat täyttyvät turhan usein lentokoneista, joiden puikoissa taitava pilotti kerryttää tappotiliään hurjaa tahtia. Hauskaa puuhaa lentäjälle, mutta “sieltä jostain” niskaan pudonnut, yhdestä osumasta tappava pommi ei ole sille poloiselle jalkasotilaalle kovinkaan mieluisa tapa kuolla, ainakaan jos kuvio toistuu jatkuvasti. Tämä on tasapaino-ongelmista vain yksi esimerkki, mutta nämä ovat luonnollisesti asioita, joita SOE työstää, ja asioita joille voi tehdä jotain omaa pelityyliään tai -rooliaan vaihtamalla. Peli kaipaa myös jotain muuta tavoiteltavaa kuin alueiden hallitsemista ja varusteiden päivittämistä. Kun valtaa samaa mannerta takaisin neljättä päivää putkeen, käy jo hieman rasittavaksi ajatus siitä, että todennäköisesti huomenna on taas edessä samainen rumba, kun vastustajapuolen elämättömät nilkit vievät maat yöllä. Olenpa myös kuullut tarinoita palvelimista, joilla faktioiden välinen tasapaino on täysin pielessä, omallani ongelmaa ei onneksi ole esiintynyt kovinkaan usein.
Make it the best
Yksin pelaavalle PS2 voi olla kylmää kyytiä. Vaikka hiirikäsi olisi tuhannen taalan suorittaja ja pelaaja keskittyisi alueisiin, joille ajoneuvoilla ei pääse, useampi vastustaja samanaikaisesti on yleensä liian kova pala. Peli on muutenkin suunniteltu pohjalta huipulle yhdessä pelaamista varten, ja vaikka yksinkin voi toki tappo/kuolema-suhdettaan paisutella, peli on parhaimmillaan nimenomaan tukikohtien valloituksissa, suurissa konflikteissa ja muussa tiimitoiminnassa. Jo yhden kaverin kanssa on uskomattoman paljon helpompi pysyä elossa ja pärjätä, sillä voimakkaimmat ajoneuvot ovat nimenomaan useamman pelaajan hallittavia, ja paras versio silmistä takaraivossa on kaveri, sillä kaveri ampuu takaisin, silmät eivät.
Viikkojen etsimisen ja arpomisen jälkeen löysin vihdoin todella korkeatasoisen poppoon, jonka johdossa häärää mm. ihan aitoja armeijan upseereita eri puolilta Eurooppaa. Voin sanoa, että tiukasti ja monitasoisesti johdetuissa, kymmenien pelaajien operaatioissa on sellaista sodankäynnin tunnelmaa, että suoraa kilpailijaa ei edes tule mieleen. 20 tankkia, 20 lentokonetta, 30 rivimiestä, kaikki muodostelmassa etenemässä tekemään juuri mitä pitää, milloin pitää, yksi ja sama tavoite mielessä. Pelkästään yksin pelaaville arvostelun alta löytyvä pistemäärä tuskin ikinä aukenee.
Aikaa sitten Quaken ensitestien on vierähtänyt, mutta sydämeltäni olen edelleen räiskintäpelaaja, jolla on tapana tykätä kaikesta massiivisesta. Minua ei niinkään kiinnosta kuinka monta polygonia on hahmomallissa, vaan tahdon että kaikkea on paljon, ja että se kaikki on suurta. Ei sota ole mitään pienessä tönössä piirissä pyörimistä, vaan se on massiivista ja säälimätöntä jyräystä, jossa puhuvat numerot, isommat pyssyt ja organisoitu toiminta. Juuri tätä on Planetside 2, ja samalla se on se yksi peli kaikista peleistä, jota minä olen tuosta ensikosketuksesta nettipelaamiseen asti odottanut.
Planetside 2 (Tietokonepelit)
Planetside 2 on paras massiivinen räiskintä ja merkittävä peli.
Keskustelut (17 viestiä)
Rekisteröitynyt 21.12.2010
14.01.2013 klo 12.15 4
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
14.01.2013 klo 18.29
"20 tankkia, 20 lentokonetta, 30 rivimiestä, kaikki muodostelmassa etenemässä tekemään juuri mitä pitää, milloin pitää, yksi ja sama tavoite mielessä. Pelkästään yksin pelaaville arvostelun alta löytyvä pistemäärä tuskin ikinä aukenee."
ArmA 2:ssa varmaan päästään aika lähelle jos pelaa esim. LDD Kyllikin kanssa. Toisaalta suomessa nyt tää tiimipelaaminen näissä peleissä on iha eri tasolla kiitos asevelvollisuuden. Flashpointin aikasessa klaanissakin päästiin aika hyviin suorituksiin siitä huolimatta, että peli ei juuri jaksanut noin 15 henkilöä enempää ja AI oli silloin vastuksena.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 08.08.2008
14.01.2013 klo 18.47
Rekisteröitynyt 17.03.2009
14.01.2013 klo 21.22 6
Itse kaipaisin ihan aluksi jonkinlaisia ostettavia automaattipuolustuksia baseihin, että randomi ninjacappailu lakkaisi ja pelaajia pakotettaisiin koordinoimaan taisteluita paremmin. Continentit saisivat olla myös jotain muuta kuin servereitä servereitten sisällä. Pahin ominaisuus tästä on se, että suurin osa taisteluista menee aina Indarissa, ja Amerishissa sitten ei ole parhaimmillaan kuin 5 jäppistä jokaisella puolueella.
14.01.2013 klo 22.56 7
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.01.2013 klo 10.47
Pelasin pitkän aikaa Betassa, mutta koska peli julkaistiin täysin keskeneräisenä loppuivat pelihalut nopeasti. Suurimmat tekniset viat on varmaan jo korjattu mutta pelin taloussysteemi epäilyttää silti.
Taloussysteemi on tosiaan turhauttava jos ei ole valmis kuluttamaan yhtään rahaa. Muutamalla kympillä saa kyllä pari-kolme luokkaa oikein pelattavaan kuosiin, ja siitä kelpaa sitten jatkaa ihan vaan certtejä grindaamalla jotta saa lisää vaihtoehtoja kehiin. Itselläni ei noiden 40-50eur kuluttamisen jälkeen ole käynyt edes mielessä enää lisärahan kulutus, vaan homma etenee suurinpiirtein niin hyvin kuin taitoni periksi antavat.
Olis kyl ollu ihan kiva nähdä screenshotteja niistä kahakoista näiden tylsien promokuvien sijaan.
Nimenomaan tämän pelin kohdalla olisin tahtonut hienoja shotteja ottaa, mutta valitettavasti aina kun asialle muistin jotain tehdä, lopputulos oli jotain aivan muuta kuin "näyttäviä otteita taistelun tuoksinnasta". Ja kun shottien ottamiseen keskittyessä tuppasi lähtemään aina henki, luovutin sitten lopulta.
Vähän sitä mieltä, että PS2 on varsin hyvän pelin luuranko. Peliä pitää balanssoida, rikkoa ympäristöjen todella pahaa copypaste-fiilistä, ja rakentaa ns. meta-peliä, eli lihaa luitten ympärille.
En ole lainkaan eri mieltä siitä, että metapeliä kaivataan kovasti. PS2:ssa on aivan järkyttävästi potentiaalia, ja pohdin pitkään että voinko antaa pisteitä siitä potentiaalista, vai pitäisikö antaa minuksia siitä, että sitä ei ole kaikkea käytetty.
Päädyin huippupisteisiin koska ensinnäkin peli on, kuten tekstissä todettua, minulle sen arvoinen kokemus. Toisikseen markkinoilla ei ole mitään vastaavaa, joka tekisi saman paremmin, tai edes lähes yhtä hyvin. PS2:sta voidaan parantaa vielä monilla osa-alueilla, ja pelin tulevaisuuden kannalta on kriittisen tärkeää että näin tehdäänkin, mutta nyt tahdoin arvostella pelin sellaisenaan, ilman vertailua siihen, mitä se teoriassa olisi voinut olla. Rajansa sillä kuitenkin, että mitä yhden studion voidaan odottaa tuottavan kohtuullisessa kehitysajassa ennen julkaisua. Jo tällaisenään kyse on mielestäni ehdottomasti huippusaavutuksesta.
15.01.2013 klo 10.55
Tosin tiimipuoli kuulostaa hyvältä mutta valitettavasti ei riitä.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.01.2013 klo 10.59 4
Mitä olen ymmärtänyt että tämä ei silti mene oikein skilli pelistä juurikin enemmän mmo missä on tingitty sitten tuossa taito puolessa. Se onkin yksin se ainoa syy miksi peliä en ole kokeillut.
Kuulostaa hieman turhautuneiden pelaajien vinkumiselta. Ilmaisen pelin tapauksessa kannattaa ehkä antaa tilaisuus muiden puheiden perusteella tuomitsemisen sijaan. Just saying. :)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 04.04.2007
15.01.2013 klo 15.10
Mitä olen ymmärtänyt että tämä ei silti mene oikein skilli pelistä juurikin enemmän mmo missä on tingitty sitten tuossa taito puolessa. Se onkin yksin se ainoa syy miksi peliä en ole kokeillut.
Tosin tiimipuoli kuulostaa hyvältä mutta valitettavasti ei riitä.
Juurikin taitoa tässä pelissä vaaditaan. PS2:n TTK (time-to-kill) infantry fighteissä on suhteellisen pieni, joten pääosumat ratkaisevat aika pitkälti 1 vs 1 tilanteissa sen, kumpi jatkaa elossa matkaa.
Sama pätee myös ajoneuvoihin. Osaava ESF-pilotti kyllä vie voiton dogfihteissa, sama tankeilla taistellessa. Jos osaat käyttää maastoa ja faction kohtaistan tankkien erikoisominaisuuksia hyväksesi, selvitä taistosta todennäköisesti voittajana ulos
Mutta kuten sanottua PS2 on parhaimmillaan isommalla porukalla (10+ henkeä) tasaisissa tappeluissa.
Iso läjä suomalaisia PS2 pelaajia löytyy Woodman-serveriltä Vanu Sovereignity puolelta, Avaruussota [SOTA] nimisestä outfitistä. Laittakaa vaikka minulle ingame viestiä jos kiinnostaa liittyä squadiin/platoonaan/outfittiin (sama nick ingame).
15.01.2013 klo 16.43
Mutta ehkä tätä voisi kokeilla, mitä vaan palautetta olen kuullut PC:n FPS pelien tykittäjiltä niin montaa kiitosta en ole kuullut.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.01.2013 klo 17.09
Tuskin kukaan väittää, että PS2 olisi kuin Quake 1, tai Tribes. Ainoa syy miksi Q1 on arvostelussa mainittu on se, että tahdoin tarinan avulla kertoa siitä, miksi PS2 on minulle niin merkittävä peli kuin on. Taitoa se vaatii ihan siinä missä nekin, vähän erilaista taitoa vain. Ja väitän kyllä, että kunnon jalkaväen tulitaistelussa johon ottaa komplekseissa osaa kymmeniä pelaajia, on twitch-taidoista suurta hyötyä, ja eniten tappoja saavat juurikin ne pelaajat, jotka parhaiten pelaavat.
Aika kauan ja antaumuksella näitä on tullut väännettyä, ja lista merkittävistä PC:n FPS:stä joita en olisi pelannut on vallan lyhyt. En yksinkertaisesti pysty millään tavalla allekirjoittamaan väitettä, että PS2 vaatisi vähemmän taitoa kuin mikään muukaan. En ainakaan, jos perusteet ovat "PC:n FPS pelien tykittäjät sanoivat niin". Itse olen sellainen, ja käytännössä koko sadan ihmisen outfittini on sellaisia, ja monien valitusten aiheiden joukossa ei kyllä ole muistaakseni kertaakaan ollut valitusta siitä, että PS2 toimisi jotenkin tuurilla tai ei vaatisi taitoa. Numerot kyllä puhuvat, mutta niiden ollessa jossain määrin tasoissa, taitavampi osapuoli, oli se sitten yksittäinen pelaaja tai kokonainen lauma pelaajia, päätyy yleensä voitolle.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
15.01.2013 klo 21.51 3
Mitä on taito? Onko se nyt pelkästään hiirikäden nopeutta, tarkkuutta ja reaktioaikaa? Miten maaston hyödyntäminen, kokonaistilanteen hahmottaminen, tiimikumppaneiden vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen ja niiden mukaan pelaaminen? Oikean varustuksen valitseminen tilanteen mukaan? Mielestäni nämä ovat kaikki taitoja ihan siinä missä yksinkertaisessa sinkohipassa hiiren heiluttaminenkin.
Ensinmainittuja se valitettavasti suurimmalle osalle tuntuu olevan. Mitä nyt kymmenen vuoden online-kokemuksella, nii aika vähän pelaajat osaa arvostaa pelisilmää, johtamiskykyä tms. muuta taktikointia. Lähes ainoastaan tuota hiirikäden nopeutta ja lähes kaikki e-sport pelitkin on pitkästi "klikliklilklilklilklilkl" pelejä.
16.01.2013 klo 13.54
Vieläkin ihmetyttää, että tämä peli ylipäätään toimii. Jotain taikaa siellä nettikoodissa on, että massiiviset taistelut saadaan toimivaan jouhevasti ilman kummempaa lagia.
Peli vaatii alleen aika kovaa rautaa, eikä juuri kukaan saa pidettyä tasaista 60FPS suurimmissa taisteluissa, ainakaan korkeilla resoluutioilla, mutta mielestäni tämä on ihan odotettavissa tälläisen kokoluokan peliltä.
Vaikka näin reilun 100 tunnin jälkeen taistelut ovat silloin tällöin hyvin itseääntoistavia, massiivinen tracer-sade öisellä taivaalla 20 lentokoneen samanaikaisessa taistelussa jaksaa väkisinkin viihdyttää, kuten myös pommituksen keskellä juokseminen tai ajaminen kymmenien muiden pelaajien kanssa. Tässä pelissä on oikeasti fiilistä ja edes vähän vastaavia kokemuksia tuppaa näkemään vain scriptatuissa yksinpeleissä.
Pelin ehdottomasti suurin ongelma on se, että 80% pelaajista roikkuu yhden continentin (Indar) keskipisteessä (The Crown) loputtomassa ja päättömässä kahakassa, koska siitä saa tehokkaasti Certejä (valuuttaa). Muut pelaajat kasaantuvat isoksi klimpiksi, joka hiljalleen etenee valtaamassa sekstoreita ympäriä peliä, eikä kohtaa juuri mitään vastarintaa, ellei satu törmäämään vastapuolen "klimppiin".
Tässä kuussa experience/cert systeemiin on tulossa isoja muutoksia ja toivottavasti puolustamisesta ja tasaisemmin kartalle hajautumisesta saadaan palkitsevampaa ja suositumpaa.
Sen jälkeen SOE toivottavasti kääntää katseen ylitsepursuavaan määrään ajoneuvoja. Infantryä on pelissä ehdottomasti liian vähän, eikä se ole yllätys, kun ajoneuvoihin käytettävät resurssit ovat pelaajakohtaisia ja niitä tulee yleensä nopeammin kuin saa törsättyä. Jos ajoneuvojen määrää saadaan pudotettua ainakin puolella niin olisin oikein tyytyväinen.
16.01.2013 klo 17.51
Meinaan vaan että tässä iässä ei nuo refleksit ole enää samalla tasolla...
16.01.2013 klo 21.14
18.01.2013 klo 08.51
Nimenomaan tämän pelin kohdalla olisin tahtonut hienoja shotteja ottaa, mutta valitettavasti aina kun asialle muistin jotain tehdä, lopputulos oli jotain aivan muuta kuin "näyttäviä otteita taistelun tuoksinnasta". Ja kun shottien ottamiseen keskittyessä tuppasi lähtemään aina henki, luovutin sitten lopulta.
Laita ensi kerralla taustalle pyörimään ohjelma joka ottaa screenshotin vaikka joka 30 sekuntti. Poimit sitten niistä parhaimmat otokset. Joskus näin saan itse peleistä loistokkaita otoksia.
Rekisteröitynyt 13.07.2012
19.01.2013 klo 13.34
Kirjoita kommentti