Hitman: Absolution
Arvioitu: | Xbox 360 |
Genre: | Toimintapelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | IO Interactive |
Julkaisija: | Square Enix |
Julkaisupäivä: | 20.11.2012 |
Pelin kotisivut |
Konstit on monet
Uusi Hitman-peli on yksi vuoden odotetuimmista ja samalla hypetetyimmästä peleistä. Markkinointikoneet ovat osanneet jyllätä tasaisella ja varsin myyvällä tavalla, joten nyt on lupa odottaa jotain hienoa. Viimeisimmästä Hitman-sarjan pelistä on jo vuosia, ja menneetkin on jätetty monella tapaa taakse. Edellisten osien keskittyessä enemmän siihen ”olennaiseen” eli pelaamiseen, on tällä kertaa otettu askel nykytrendien mukaisesti tarinavetoisempaan pelikokemukseen.
Pelin juonikoukeroissa maailma kääntyy päälaelleen. Agentti 47:n pitkäaikainen apuri on kääntynyt agentuuria vastaan ja ensimmäinen tehtävä onkin laittaa tämä hengiltä. Kuolinvuoteella paljastuu yllättäviä asioita, jotka potkaisevat pelin mukavasti käyntiin. Tilanne kääntyy pian siihen, että 47:n vastapuolella on poliisivoimien lisäksi jopa tämän entinen pomo.
Yksittäiset tehtävät ovat saaneet väistyä ja tehdä tilaa jatkuvammalle tarinalle. Kenttien välillä tarinaa avataan komeiden välinäytösten avulla ja seuraava tehtävä jatkaa siitä mihin juonessa päästiin. Operaatioita pelissä on 20 kappaletta, joissa tehtävää riittää pitkäksi aikaa. Laajuudeltaan niissä on suuria eroja – yhden läpäisi minuutissa ja toiseen saattoi kulua kymmeniä minuutteja. Kenttiin tulee monesti palattua uudelleen kokeilemaan erilaisia keinoja tehtävän suorittamiseen ja niitähän riittää. Tässä piileekin pelin paras puoli. Harvemmassa pelissä tulee useaan otteeseen sahattua samaa kohtausta vapaaehtoisesti montaa kertaa, mutta tässä ajatusmaailmani pakotti palaamaan suoritetun keikan jälkeen vielä uudelleen tehtävän pariin, kun jokin pikku juttu jäi hampaankoloon, tai muuten vaan halusi tehdä asiat toisella tavalla.
Pelihahmon sain hengiltä monesti, kun päädyin kokeilemaan mitä erilaisimpia ja välillä vähän turhankin uhkarohkeita keinoja työn suorittamiseen. Kuolemien jälkeen palataan joko kentän alkuun tai pelialueelle piilotettuun tallennuspisteeseen, joita on todella vähän ja jotka ovat vielä kertakäyttöisiä. Monissa peleissä kuoleminen tuntuu turhauttavalta ja 5 minuutin pelaamisen jälkeinen passitus lähtöruutuun tuntuu todella rasittavalta. Hitmanissa vastaavassa tilanteessa olotila oli ihan erilainen ja uuteen yritykseen lähti mieluusti, kun pystyi lähestymään missiota ihan uusin konstein.
Uudet tuulet ovat tuoneet oman osansa toiminnan määrään ja tehtävien pisteytykseen. On pelaajan itsensä määriteltävissä kuinka peliä pelaa. Jos haluaa hiippailla ja minimoida uhrien määrän, se on mahtavaa ja saa parhaat pisteet. Toisaalta voi nauttia luotisateesta ja pistää koko pelikentän matalaksi vihollisista, joskin pienemmin pistein. Tehtävistä ansaitaan tehtävän suorituksen mukaisesti pisteitä, joita voi sitten vertailla kaverin kanssa. Sivullisten teilaamisista ja vartijoiden hälytyksistä kassaan ropisee miinusta.
Tulitaisteluiden, hiivinnän ja suojautumisen sulavasti toteutetut kontrollit antavat hyvät puitteet toiminnalliselle action-pelille. Toiminnan keskellä lähitaisteluihin joutuminen oli ärsyttävintä. Nykypeleihin viruksen tavoin levinneet quick time eventit ovat päätyneet nyt myös 47:n iloksi. Vaikeimmilla vaikeusasteilla pitää sormissa olla jokseenkin paljon vikkelyyttä, ettei matkaa tuonpuoleiseen.
Visuaalisesti peli näyttää todella hienolta. Pelimoottori ottaa oikein kunnolla tehoja irti pelikonsolista marssittaessaan satapäiset ihmismassat Chinatownin kaduille. Kenttien maisemien vaihteluun on panostettu ja samoissa maisemissa ei montaa tehtävää pyöritä. Twin Peaksistakin vaikutteita ottaneet ympäristöt näyttävät hienoilta ja yksityiskohtaisilta. Äänimaailma vakuutti kaikin puolin laadukkaana ja viimeistellyn tuntuisena.
Yksi pelin suurimmista uudistuksista on vaisto, jonka avustuksella ystävämme näkee seinien takana liikkuvat viholliset. Varsinainen tehtävän kohdekin on merkattu omalla värillään peliä helpottamaan. Välillä vaistosta on paljonkin apua, kun pystyi ennalta hieman suunnittelemaan millä tavalla seuraavaan huoneeseen lähtee hiipimään. Vaisto hupenee sitä käytettäessä ja rauhallisilla tapoilla sitä saadaan kerrytettyä lisää. Aistien ollessa hereillä on mahdollista aktivoida merkatut tapot, minkä seurauksena aika miltei pysähtyy ja on hetki aikaa merkata viholliset, jotka merkkauksen jälkeen saavat surmansa luotien säestämänä.
Viivakoodi-murhaajamme on totuttu näkemään milloin minkäkinlaisissa asusteissa, eikä tällä kertaa tehdä poikkeusta. Kolkatulta viholliselta on fiksua ottaa asukokonaisuus omaan käyttöön, ja sen ansiosta soluttautuminen keikkapaikalle helpottuu pari astetta. Ainoaksi ongelmaksi tässä koituu vastapuolen hahmojen jopa epäluonnolliselta tuntuva tarkkuus sen suhteen, miten he huomaavat, kuka vaatteiden sisällä liikkuu. Kollegat tuntuvat liiankin helposti tunnistavan vartijaksi tekeytyneen 47:n. Vaikka sankarillamme oli välillä naamakin peitettynä vartijan maskin ansiosta, tuli toinen vartija aluksi ihmettelemään ja hieman myöhemmin käynnisti hälytyksen. Tämän vuoksi soluttautumisesta meni välillä vähän maku.
Seikkailuun on tarjolla viisi kappaletta erilaisia vaikeusasteita, joten pelissä riittää haastetta sopivasti monentasoisille pelureille. Vaikeusasteiden korottamisen seurauksena pelilliset avut kevenevät ja vihollisten huomiokyky paranee. Vaikein Purist-taso riisuu pelin kaikista avuista, mikä tuo kunnon haasteita pelisarjan konkareille.
Kampanjassa tehtävien toteutusmalleja piisaa kiitettävästi. Lisää uusia ulottuvuuksia tähän soppaan tuo Contracts-pelitila, jossa yksinpelin kenttiin lähdetään ilman tehtävää. Tarkoituksena on itse miettiä ja toteuttaa operaation sävelet. Käytännössä se toteutuu valitsemalla väkijoukosta yhdestä kolmeen kohdetta, teilaamalla nämä ja poistumalla paikalta. Oma suoritus pisteytetään, jonka jälkeen pisteitä voi yrittää parantaa kuka tahansa verkon yli ympäri maailman. Verkon puolella tarjolla on suuret määrät näitä muunneltuja keikkoja, joten yksinpelissä monesti ravatut kentät heräävät henkiin jälleen ihan uudella sykkeellä.
Maailma ympärillä on muuttunut, mutta agentti 47 on edelleen tyylikäs oma itsensä. Puvun on oltava musta ja tuntuikin siltä, että viivakoodimiehellämme on niitä työkeikoilla useampia mukana. Uudistuksia on tehty melko rankalla kädellä, mutta oli ilo huomata, että peli tuntui edelleen Hitmanilta. Vaihtoehtoisten lähestymistapojen ansiosta peli sopii melko lailla kaikille toimintapelien ystäville. Laadukas toteutus paistaa pelin alusta loppuun.
Pelin juonikoukeroissa maailma kääntyy päälaelleen. Agentti 47:n pitkäaikainen apuri on kääntynyt agentuuria vastaan ja ensimmäinen tehtävä onkin laittaa tämä hengiltä. Kuolinvuoteella paljastuu yllättäviä asioita, jotka potkaisevat pelin mukavasti käyntiin. Tilanne kääntyy pian siihen, että 47:n vastapuolella on poliisivoimien lisäksi jopa tämän entinen pomo.
Uudestaan … ja uudestaan … ja kerta vielä
Yksittäiset tehtävät ovat saaneet väistyä ja tehdä tilaa jatkuvammalle tarinalle. Kenttien välillä tarinaa avataan komeiden välinäytösten avulla ja seuraava tehtävä jatkaa siitä mihin juonessa päästiin. Operaatioita pelissä on 20 kappaletta, joissa tehtävää riittää pitkäksi aikaa. Laajuudeltaan niissä on suuria eroja – yhden läpäisi minuutissa ja toiseen saattoi kulua kymmeniä minuutteja. Kenttiin tulee monesti palattua uudelleen kokeilemaan erilaisia keinoja tehtävän suorittamiseen ja niitähän riittää. Tässä piileekin pelin paras puoli. Harvemmassa pelissä tulee useaan otteeseen sahattua samaa kohtausta vapaaehtoisesti montaa kertaa, mutta tässä ajatusmaailmani pakotti palaamaan suoritetun keikan jälkeen vielä uudelleen tehtävän pariin, kun jokin pikku juttu jäi hampaankoloon, tai muuten vaan halusi tehdä asiat toisella tavalla.
Pelihahmon sain hengiltä monesti, kun päädyin kokeilemaan mitä erilaisimpia ja välillä vähän turhankin uhkarohkeita keinoja työn suorittamiseen. Kuolemien jälkeen palataan joko kentän alkuun tai pelialueelle piilotettuun tallennuspisteeseen, joita on todella vähän ja jotka ovat vielä kertakäyttöisiä. Monissa peleissä kuoleminen tuntuu turhauttavalta ja 5 minuutin pelaamisen jälkeinen passitus lähtöruutuun tuntuu todella rasittavalta. Hitmanissa vastaavassa tilanteessa olotila oli ihan erilainen ja uuteen yritykseen lähti mieluusti, kun pystyi lähestymään missiota ihan uusin konstein.
Uudet tuulet ovat tuoneet oman osansa toiminnan määrään ja tehtävien pisteytykseen. On pelaajan itsensä määriteltävissä kuinka peliä pelaa. Jos haluaa hiippailla ja minimoida uhrien määrän, se on mahtavaa ja saa parhaat pisteet. Toisaalta voi nauttia luotisateesta ja pistää koko pelikentän matalaksi vihollisista, joskin pienemmin pistein. Tehtävistä ansaitaan tehtävän suorituksen mukaisesti pisteitä, joita voi sitten vertailla kaverin kanssa. Sivullisten teilaamisista ja vartijoiden hälytyksistä kassaan ropisee miinusta.
Tulitaisteluiden, hiivinnän ja suojautumisen sulavasti toteutetut kontrollit antavat hyvät puitteet toiminnalliselle action-pelille. Toiminnan keskellä lähitaisteluihin joutuminen oli ärsyttävintä. Nykypeleihin viruksen tavoin levinneet quick time eventit ovat päätyneet nyt myös 47:n iloksi. Vaikeimmilla vaikeusasteilla pitää sormissa olla jokseenkin paljon vikkelyyttä, ettei matkaa tuonpuoleiseen.
Maisemamatkailua
Visuaalisesti peli näyttää todella hienolta. Pelimoottori ottaa oikein kunnolla tehoja irti pelikonsolista marssittaessaan satapäiset ihmismassat Chinatownin kaduille. Kenttien maisemien vaihteluun on panostettu ja samoissa maisemissa ei montaa tehtävää pyöritä. Twin Peaksistakin vaikutteita ottaneet ympäristöt näyttävät hienoilta ja yksityiskohtaisilta. Äänimaailma vakuutti kaikin puolin laadukkaana ja viimeistellyn tuntuisena.
Yksi pelin suurimmista uudistuksista on vaisto, jonka avustuksella ystävämme näkee seinien takana liikkuvat viholliset. Varsinainen tehtävän kohdekin on merkattu omalla värillään peliä helpottamaan. Välillä vaistosta on paljonkin apua, kun pystyi ennalta hieman suunnittelemaan millä tavalla seuraavaan huoneeseen lähtee hiipimään. Vaisto hupenee sitä käytettäessä ja rauhallisilla tapoilla sitä saadaan kerrytettyä lisää. Aistien ollessa hereillä on mahdollista aktivoida merkatut tapot, minkä seurauksena aika miltei pysähtyy ja on hetki aikaa merkata viholliset, jotka merkkauksen jälkeen saavat surmansa luotien säestämänä.
Viivakoodi-murhaajamme on totuttu näkemään milloin minkäkinlaisissa asusteissa, eikä tällä kertaa tehdä poikkeusta. Kolkatulta viholliselta on fiksua ottaa asukokonaisuus omaan käyttöön, ja sen ansiosta soluttautuminen keikkapaikalle helpottuu pari astetta. Ainoaksi ongelmaksi tässä koituu vastapuolen hahmojen jopa epäluonnolliselta tuntuva tarkkuus sen suhteen, miten he huomaavat, kuka vaatteiden sisällä liikkuu. Kollegat tuntuvat liiankin helposti tunnistavan vartijaksi tekeytyneen 47:n. Vaikka sankarillamme oli välillä naamakin peitettynä vartijan maskin ansiosta, tuli toinen vartija aluksi ihmettelemään ja hieman myöhemmin käynnisti hälytyksen. Tämän vuoksi soluttautumisesta meni välillä vähän maku.
Seikkailuun on tarjolla viisi kappaletta erilaisia vaikeusasteita, joten pelissä riittää haastetta sopivasti monentasoisille pelureille. Vaikeusasteiden korottamisen seurauksena pelilliset avut kevenevät ja vihollisten huomiokyky paranee. Vaikein Purist-taso riisuu pelin kaikista avuista, mikä tuo kunnon haasteita pelisarjan konkareille.
Kohteen muuttuessa jännitys tiivistyy
Kampanjassa tehtävien toteutusmalleja piisaa kiitettävästi. Lisää uusia ulottuvuuksia tähän soppaan tuo Contracts-pelitila, jossa yksinpelin kenttiin lähdetään ilman tehtävää. Tarkoituksena on itse miettiä ja toteuttaa operaation sävelet. Käytännössä se toteutuu valitsemalla väkijoukosta yhdestä kolmeen kohdetta, teilaamalla nämä ja poistumalla paikalta. Oma suoritus pisteytetään, jonka jälkeen pisteitä voi yrittää parantaa kuka tahansa verkon yli ympäri maailman. Verkon puolella tarjolla on suuret määrät näitä muunneltuja keikkoja, joten yksinpelissä monesti ravatut kentät heräävät henkiin jälleen ihan uudella sykkeellä.
Maailma ympärillä on muuttunut, mutta agentti 47 on edelleen tyylikäs oma itsensä. Puvun on oltava musta ja tuntuikin siltä, että viivakoodimiehellämme on niitä työkeikoilla useampia mukana. Uudistuksia on tehty melko rankalla kädellä, mutta oli ilo huomata, että peli tuntui edelleen Hitmanilta. Vaihtoehtoisten lähestymistapojen ansiosta peli sopii melko lailla kaikille toimintapelien ystäville. Laadukas toteutus paistaa pelin alusta loppuun.
Hitman: Absolution (Xbox 360)
Salamurhaamisen monet konstit osaavat viehättää jälleen. Hiivinnästä vähemmän kiinnostuneille tarjotaan mahdollisuus laittaa konekiväärit laulamaan.
- Komeat pelialueet
- Peliä voi pelata monella tapaa
- Uudelleenpeluuarvo
- Laadukas kokonaisuus
- Vartijat turhankin hoksaavaisia
- Uudistukset syövät painoarvoa hiippailulta
Keskustelut (6 viestiä)
Rekisteröitynyt 10.04.2007
22.12.2012 klo 13.57 1
Aiempia Hitmaneja en ole koskaan pelannut (aion kyllä hankkia sen HD-trilogian ensi vuonna), mutta aloitan Absolutionin kyllä suoraan jollain vaikeammalla vaikeustasolla; ensinnäkin, jotta haastetta riittää, mutta toiseksi, ettei voi turvautua mihinkään röntgen-näköön (eli puhun siis tuosta Instinct-tilasta).
22.12.2012 klo 19.01 1
Rekisteröitynyt 20.12.2010
22.12.2012 klo 23.18 1
23.12.2012 klo 00.02 3
24.12.2012 klo 15.08 4
Juoni ei kuulu Hitmaneihin
Talmunen ei kuulu v2:een. *skronk*
Rekisteröitynyt 07.08.2007
03.01.2013 klo 11.11 1