Tuorein sisältö

New Super Mario Bros. U

Arvioitu: Wii U
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-5
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 30.11.2012
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

05.12.2012 klo 10.55 | Luettu: 20136 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Tutuilla poluilla
Aina kun aletaan huhuilla uudesta Nintendo-konsolista, unelmoidaan siitä, että laitteelle tulisi julkaisussa uusi Mario-peli. Nyt tuota herkkua on tarjolla New Super Mario Bros U:n muodossa. Uusilla ominaisuuksilla varustetun uuden konsolin ensimmäisen aallon pelit tuppaavat yleensä olemaan enemmän niiden tuoreiden kikkojen esittelyä, mutta siihen ei NSMBU:n kanssa ole Nintendo sortunut. Enimmäkseen mennään perinteisellä linjalla ja vaikka jotain uutta onkin mukana, varsinkin moninpelipuolella, ehkä enemmänkin olisi voinut vielä puristaa, jotta Nintendo-fanien aivot olisivat räjähtäneet tuhansiksi tähdiksi. Tälläkin kuitenkin pärjätään.

Wii U on HD-konsoli ja grafiikoiden yksityiskohtaisuus on se asia, joka NSMBU:ssa selvimmin huokuu verkkokalvoille uutena asiana - tällaista Mariomaailmaa on nähty aiemmin vain fanitaiteessa. Wii U:n Gamepadin pienemmällä ruudulla kaikki näyttää tarkemmalta, mutta vain kun peliä katselee isolta televisioruudulta, pystyy täysipainoisesti nauttimaan kaikesta siitä, mitä kauas horisonttiin asti ulottuvissa sienivaltakunnan maisemissa on katsottavana. Super Mario Bros U ei ole maailman kaunein 2D-tasoloikka, sillä muilla alustoilla on ollut monen vuoden etumatka hioa HD-grafiikoita ja Marion maisemia perinteetkin vähän velvoittavat. Se on kuitenkin maailman kaunein Mario.

Kaikki on kuin ennenkin



Älkää nyt järkyttykö, mutta pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan! Marion, Luigin ja pari sienikaverusta pahis heittää samalla maailman toiselle laidalle tammenterhopuuhun ja sieltä olisi sitten tarkoitus tarpoa takaisin neitoa pelastamaan. Maailmaa ei ole jaettu nyt eri osiin, vaan se on Super Mario Worldin tapaan yksi, iso, yhtenäinen kartta, jota voi Gamepadin ruudullakin pyöritellä mielin määrin. Kartalla on myös vaihtoehtoisia reittejä, salaisia alueita ja muuta liikennettä, johon törmätessä pääsee/joutuu bonuksia tarjoaviin minipeleihin. Wii U:n periaatteiden mukaisesti vastaan tulee myös viestejä muilta pelaajilta.

Kuten kahdessa edellisessä Mariossa (Super Mario 3D Land ja New Super Mario Bros 2), on tässäkin kaiveltu eri elementtejä sarjan eri peleistä ja sekoiteltu niitä luoden samalla uusia tasoloikkapulmia. Tasojen suunnittelijoille pitää paikoittain nostaa hattua, mutta vaikka teemoja on monenlaisia, idearuuvia ei ole mielestäni väännetty niin tiukasti kuin 3D Landissa. Piristävää on, että välillä päästään Yoshin ja erilaisten vauva-Yoshien kyytiin ja tammenterhovoima on monessa kohdassa erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta, kun Wii-kalikkaa pitää aina ravistella.


Kummituslinnat valeovineen ovat aina hieman nyppineet meikäläistä, eivätkä ne tee tässäkään poikkeusta. Yhteen niistä jumituin tosissaan, kunnes oikea kikka löytyi. Yksin pelatessa saavutetuista eduista kannattaakin pitää kiinni, sillä lisäputkimiehiä ei tipahdellut samaan tahtiin kuin edellisissä peleissä. En usko olevani ruosteessa, vaan kyse on siitä, että vaikeustasoa on kiristetty - luultavasti sitä silmällä pitäen, että moninpelatessakin riittäisi haastetta. Pikselin- ja sadasosasekunnin tarkka loikinta pisti välillä ärsyttämäänkin. Ohjain ei sentään lentänyt, mutta voimasanoja (himpskatti! kempele!) tuli välillä lipsauteltua.

Kaverit kyytiin


Mitä sillä Wii U Gamepadilla voi sitten tehdä? NSMBU:ssa sillä on kaksi käyttötarkoitusta: sillä voi pelata yksinpeliä, kun televisio on muussa käytössä, tai sitten sitä voi käyttää toisen (tai kolmannen, neljännen tai viidennen) pelaajan välineenä niin kutsutussa Boost-pelitilassa. Silloin tämä ekstrapelaaja voi asetella peliruudulle hiljakseen katoavia palikoita, jotka auttavat tiukoissa tilanteissa, hidastella vihollisia ja jopa tuhota niiden ammuksia. Useamman pelaajan kimppapelissä boostailija voi käyttää voimiaan myös häiritsemään toisten suorituksia.


Perheelliselle melko tärkeä ominaisuus on pelin jatkaminen pelkästään ohjaimen ruudulla, mitä ei tietenkään kovin moni peli tue, sillä ohjaimen ruudulle on muutakin käyttöä. Muutamien metrien päähän ohjaimen kantomatka riitti, eli keittiössä ja pojan huoneessa pystyi pelaamaan, mutta tätä kirjoitellessa en pystynyt ohjaimen ruudulta asioita tarkistelemaan, kun Wii U:n ja työpöydän välissä on vähän paksumpi seinä. Kahden huoneen päässä olevassa makuuhuoneessa oli turha unelmoida Marion pelaamisesta loikoillen. Sohvalla siis onnistuu.

Lisäsisältöä NSMBU:hun tarjotaan mm. minipeleillä, joista haluaisin myös käyttää adjektiivia ärsyttävä. Lähinnä taas siksi, että useimmissa täytyy onnistua täsmälleen täydellisesti ja sekunnilleen, jotta läpi pääsee. (Et vaan osaa!, huutaa joku takarivistä ja nyökkään vaisusti). Minipeleistä löytyy mm. aikahaasteita, kolikonkeräyshaasteita, vihollisten päällä pomppimista, tulipallojen väistelyä ja kaksistaan Boost-palikoiden avulla selviämistä, joten vaihtelua löytyy. Sitkeä uudelleenyrittäjäsissi saa kyllä olla, jos meinaa kaikki kultaisena selvittää.

Kyl maar tää olla pitää



SMBU on siis toteutettu laadulla, vaikka tutun kierrätystä löytyy runsaasti - onko mukana edes yhtään uutta musiikkikappaletta? Itse en havainnut. Boost-mode tarjoaa vähän rentouttavampaa menoa vaikka muksun kanssa yhdessä pelatessa ja jos muksuja on enemmän, moninpelitilassa riittää tekemistä kaikille, kunhan varmistaa, etteivät nyrkit ala viuhua. Tuntuu, ettei Nintendolla olla oltu aivan pirteimmillään tai sitten on haluttu ottaa hieman liian varman päälle. Ehkä seuraavaan Wii U:n tasoloikka-Marioon (Mario Galaxy? Universe?) saadaan taas enemmän sitä innovaatiota, jota Mario-peleihinkin pitkästä historiasta huolimatta aina parin-kolmen pelin välein putkahtaa. Silloin Wii U:n uusille tehoille ja Gamepad-ohjaimellekin on keksitty varmasti monipuolisempaa käyttöä.

V2.fi | Manu Pärssinen

New Super Mario Bros. U (Wii U)

Lievästä uusien ideoiden puutteesta huolimatta Wii U:n ensimmäinen Mario-peli on putkimiehen ja Nintendon ystäville pakkohankinta.
  • tasoloikka on Mariota
  • näteintä Mariota
  • moninpeli-Mariota
  • liikaa tuttua Mariota
  • ärsyttävää Mariota
< Need For Speed: Most... Icy Tower 2... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

taas_näitä

05.12.2012 klo 11.57 15 tykkää tästä

"Se on kuitenkin maailman kaunein Mario"

"pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan!"

"erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta"

Paljon saa Nintendo anteeksi vain sillä, että se on Mario. Onneksi meni pisteet edes alle 90.
lainaa
LastenhuoneenKUNKKU

05.12.2012 klo 13.25 24 tykkää tästä

taas_näitä kirjoitti:
"Se on kuitenkin maailman kaunein Mario"

"pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan!"

"erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta"

Paljon saa Nintendo anteeksi vain sillä, että se on Mario. Onneksi meni pisteet edes alle 90.


Tai sitten Nintendo saa anteeksi, koska tämä on vaan niin hyvä peli?
lainaa
Reaver

05.12.2012 klo 14.31 3 tykkää tästä

LastenhuoneenKUNKKU kirjoitti:
taas_näitä kirjoitti:
"Se on kuitenkin maailman kaunein Mario"

"pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan!"

"erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta"

Paljon saa Nintendo anteeksi vain sillä, että se on Mario. Onneksi meni pisteet edes alle 90.


Tai sitten Nintendo saa anteeksi, koska tämä on vaan niin hyvä peli?


Samaa paskaa eri kuorissa. Olisi jo aika jättää edes HETKEKSI se Mario rauhaan ennen kuin koko kansa kyllästyy ja Mario lässähtää. Koittaisivat jotain uutta vihdoin.
lainaa
fic

05.12.2012 klo 16.32 22 tykkää tästä

Pelaisitte niitä pelejä ennen kuin tulette sanomaan, tuollainen yleinen vihaaminen ei oikein vakuuta, samaa kohteluahan saa Halo pleikkaripelaajilta. Mariot meinaa pelattavuudeltaan parhaimpia pelejä mitä on ikinä tehty, niissä keskitytään siihen olennaiseen.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

05.12.2012 klo 17.52 7 tykkää tästä

taas_näitä kirjoitti:
"Se on kuitenkin maailman kaunein Mario"

"pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan!"

"erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta"

Paljon saa Nintendo anteeksi vain sillä, että se on Mario. Onneksi meni pisteet edes alle 90.

Sanoppa muuta. On Nintendo saanut näistä räpellyksistään aika paljon anteeksi jo sitten Gamecube aikojen.

Kuvitelkaapa sama peli PS3:lla tai Xbox 360:lla. Ilman Mario-brändiä/hahmoa, mutta täysin sama idea, juoni etc. Konreettisena hyllypelinä saisi varmaan jotain 50-70 pojoa, ladattava arcade-pelinä ehkä jotain 60-80.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.12.2012 klo 18.55 3 tykkää tästä

Tuli sorruttua ja ostettua tämä peli WiiU:n oston yhtydessä parempien pelien puutteessa, vaikka olen kritisoinut Mario pelejä saman toistosta.

Peli tuli vedettyä eilen läpi. Fiilikset pelistä on seuraavanlaiset. NSMBU on hauska ja pirteä peli, mutta ei lähellekkään hintansa arvoinen. Pelillisesti se ei tarjoa juuri mitään uutta Snes:in aikaisiin Marioihin verrattuna. NSMBU on aivan liian laiskasti tehty täysihintaiseksi peliksi. Olisi ollut hyvä veto Nintendolta jakaa tätä Nintendo Landin sijasta WiiU -Premium paketin kaupanpäällisinä.
lainaa
ijkijkijkij

05.12.2012 klo 19.08 12 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
taas_näitä kirjoitti:
"Se on kuitenkin maailman kaunein Mario"

"pelin alussa Bowser kaappaa prinsessan!"

"erittäin kätevä, varsinkin Wii U:n Gamepadilla pelattaessa. Sillä nimittäin lisäpyrähdys tulee kätevästi liipaisimesta"

Paljon saa Nintendo anteeksi vain sillä, että se on Mario. Onneksi meni pisteet edes alle 90.

Sanoppa muuta. On Nintendo saanut näistä räpellyksistään aika paljon anteeksi jo sitten Gamecube aikojen.

Kuvitelkaapa sama peli PS3:lla tai Xbox 360:lla. Ilman Mario-brändiä/hahmoa, mutta täysin sama idea, juoni etc. Konreettisena hyllypelinä saisi varmaan jotain 50-70 pojoa, ladattava arcade-pelinä ehkä jotain 60-80.


Ja? Ja? Jos NHLstä otetaan lisenssipelaajat pois tai jos Massa kolmosesta oltaisiin otettu universumi pois niin pisteet olisivat lässähtäneet.

Mario tuo lisäarvoa tälle pelille ja on olennainen osa kokemusta. Paitsi tietty niille vihaajille jotka itse asiassa vähentävät pisteitä koska Mario
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.12.2012 klo 20.12

Mario ei ole massax eikä halo36, nyyh vähentäkää pisteitä. Tekisi mieli jo tämän pelin takia hankkia WiiU, mutta en pääse yli tuosta ällöttävästä ohjaimesta :/
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

05.12.2012 klo 20.36 5 tykkää tästä

fic kirjoitti:
Pelaisitte niitä pelejä ennen kuin tulette sanomaan, tuollainen yleinen vihaaminen ei oikein vakuuta, samaa kohteluahan saa Halo pleikkaripelaajilta. Mariot meinaa pelattavuudeltaan parhaimpia pelejä mitä on ikinä tehty, niissä keskitytään siihen olennaiseen.

Olen pelanut ja komppaan kritiikkiä täysin. Olen pelanut lukuisia tasoloikkia, joissa on parempi pelattavuus, parempi tasosuunnittelu ja monipuolisempi sisältö. En vihaa Mario vihaamisen vuoksi. Minusta vanhat Mario pelit olivat äärimmäisen kovia tasoloikkia. Ymmärrän myös, että NSMBU iskee Mario faneihin, mutta en silti ymmärrä pelin saamaa hehkutusta.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.12.2012 klo 23.11 1 tykkää tästä

Mä en vieläkään ymmärrä miksi peli pitää pausettaa moninpelissä, kun yksi saa powerupin tai kuolee. Yritäpä siinä ohjata, kun ruutu tökkii aina yhden saadessa sienen tai toisen tippuessa rotkoon.

Tämä jää hankkimatta, kun NSMB Wii on tarkoitus myydä sekin hyllystä pois. Kerran jaksoin kaverin kanssa, yksin en sitäkään.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

06.12.2012 klo 14.05 10 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Mario ei ole massax eikä halo36, nyyh vähentäkää pisteitä. Tekisi mieli jo tämän pelin takia hankkia WiiU, mutta en pääse yli tuosta ällöttävästä ohjaimesta :/


Wii Remote? Pro Controller? Ei pitäisi ainakaan olla ohjaimesta kiinni..
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

07.12.2012 klo 17.30

lolled kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Mario ei ole massax eikä halo36, nyyh vähentäkää pisteitä. Tekisi mieli jo tämän pelin takia hankkia WiiU, mutta en pääse yli tuosta ällöttävästä ohjaimesta :/


Wii Remote? Pro Controller? Ei pitäisi ainakaan olla ohjaimesta kiinni..

Ärsyttää maksaa kalliista ohjaimesta, jota ei sitten tule koskaan käytettyä. Pro olis unelma, mutta joutuisin taas maksamaan yhdestä ylhintaisesta ohjaimesta ;(. Sinänsä kyrsivää, että olen kyllästynyt kilpailijoiden pelitarjontaa ja kaipaan vaihtelua. Kunpa Nintendo julkaisisi uuden GC:n.
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

17.12.2012 klo 16.28

Mikäs ohjaimessa on vikana ? Paras ohjain mitä maa päällään kantaa tällä hetkellä. Istuu käteen kuin sukka jalkaan ja tattien tuntuma ohjaimista paras. Näyttö toimii loistavasti ja reagoi kosketukseen kuten pitääkin. Ohjain on kevyt joten edes pitkäaikainen käyttö ei rasita käsiä ainakaan allekirjoittaneen kohdalla. Miracastin wireless-n piiri takaa täysin viiveettömän toiminnan joten ei ongelmia siinäkään.

Netflix WiiU versio näyttäisi olevan myös monipuolisin mitä nyt eri konsoleilla, tv:llä ja tietokoneella räpeltänyt. Yhdellä painalluksella kuva siirtyy ohjaimeen jos joku vaikka halajaa katsella televisiota samaan aikaan. Ominaisuus myös toimii virheettömästi, eilen viimeksi katsoin koko terra novan ensimmäisen tuotantokauden yhteen putkeen (akku kesti sen !). Televisiosta puheen ollen, gamepad siis toimii myös television kaukosäätimenä. Oman Panasonic (65VT50) ja LG:n (55LX950N) kohdalla toimii ripeämmin jopa kuin töllöttimien omat kaukosäätimet josta ISO hatunnosto Nintendolle :)

Itse Mariosta sanottakoon että vallan mainio peli ja tällä kertaa 1080p tarkkuudella jossa silmä lepää. Wii-Mariot olivat aivan järkyttävää oksennusta omaan silmään joten hienoa että tästäkin rajoitteesta on päästy. Kyseisen Marion kohdalla mainittakoon että ainakin 4 pelaajan voimin on sulaa parhautta (gamepad+3xwii mote plus).

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, koska ennakkoluuloilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen kokemuksen kanssa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova