Pelimaailma ei tosiaankaan ole reilu. Nykypäivän konsolipelit alkavat lähestyä bugisuudessaan tietokonepelien jo vuosia vallinnutta, surullista tilaa ja ne uunituoreet bugiset tietokonepelit taas eivät ilmestyessään pyöri millään tavallisen ihmisen tavoiteltavissa olevalla kokoonpanolla. Eräs vuoden odotetuimmista pc-peleistä täyttää onneksi (?) vain toisen näistä nykypelien kirouksista. Crysis pistää vastikään uuden näytönohjaimen ostaneen pelijournalistin vuodattamaan katkeria kyyneleitä, kun maailma ei tahdo riittää huippupelille alkuunkaan.



Kaikki muistanevat muutaman vuoden takaisen Far Cryn, joka vakuutti kriittisemmänkin pelaajan (minutkin) uskomattoman nätillä grafiikallaan. Melkein yhtä monelle se oli myös samaan aikaan pelillisesti melkoinen pettymys (minullekin), kun tarjolla olikin vain hengetöntä perusräiskintää vain piirun verran tavallista vapaammassa ympäristössä. Myönnettäköön, että olin tuolloin täydellisesti Operation Flashpointin pauloissa, joten aivottomampi ammuskelu ei todellakaan kolahtanut, oli ulkokuori sitten kuinka korea tahansa. Kuluneen syksyn huippuräiskinnät (Bioshock, Halo 3) ovat saaneet minutkin vakuutettua siitä, että tyhjäpäisempikin ammuskelu voi olla parhaimmillana pirun hauskaa, kun se vain toteutetaan oikein. Toisaalta kuluneen syksyn ei-niin-huippu-räiskinnät (Timeshift, Stranglehold) ovat palauttaneet mieleeni sen, miksi en ole yleensä pitänyt kyseisen genren peleistä. Crysis löytyy valitettavasti omilta listoiltani jälkimmäisestä sarakkeesta.

En voi sanoa, että olisin odottanut Crysistä mitenkään kuola suupielestä valuen, toisin kuin moni muu ampumapelifani. Eipä heitä voi siitä oikein syyttääkään, sillä pelin ennakkokuvat olivat jotakin, mitä ei ole todellakaan ennen nähty. Tämän pelin syvin tarkoitus tuntuu kuitenkin olevan esitellä tiimin uutta ja taipuisaa pelimoottoria sillä verukkeella, että josko joku innokas pelintekijä olisi halukas sen ostamaan. Vaikka moottoria onkin väsätty pitkään ja tunteella, pelinä Crysis tuntuu silti kiireessä ja osittain vasurilla väännetyltä. Toiminta kaappaa mukaansa 6-8-tuntisen yksinpelikampanjan aikana ehkä pari, kolme kertaa ja silloinkin melkeinpä pelkästään uskomattoman visuaalisen tykityksen ansiosta. Yksittäisistä hienoista hetkistä ei kuitenkaan automaattisesti synny hienoa kokonaisuutta.



Kehno käsikirjoitus ei ainakaan auta tunnelman luomisessa. Viimeistään pelin lopussa logiikalta vedetään matto alta niin että soi. Harmi, etten voi oikein enempää spoilaamatta paljastaa... Tarina on ilmeisesti ostettu aloittelevalta kirjoittajalta, jonka kässäriä kukaan Hollywoodissa ei halunnut, koska aakkosista loppuivat kirjaimet ö:n kohdalla, kun sille alettiin luokitusta miettimään. Ameriikan urheat erikoismiehet räiskivät ensin lakoon kokonaisen armeijan verran korealaisia, kunnes ilkimykset loppuvat kuin taikaiskusta ja shown varastavatkin rumat avaruusoliot. Siis ei mitenkään pelottavalla tai kunnioitusta herättävällä tavalla rumat, vaan hölmön näköisen, sateenkaaren värisen ja lentävän ameeban tavalla rumat.

Pelin grafiikkaa noin muuten ei voi huononakaan päivänä kutsua vastenmieliseksi. Päinvastoin, visuaalisen koreutensa ansiosta Crysis juuri saa todella paljon anteeksi pelillisiä puutteitaan. Pelin parhaat vibat välittyvätkin juuri henkeä salpaavista maisemista. Metsä lakoaa hillittömän tyylikkäästi sarjatulituksessa, kuten keveämmin rakennettu kyläpahanenkin. Myös sää-, räjähdys- ja vesiefektit ovat kerrassaan erinomaisia, kuten sopii odottaakin. Peli saattaa näyttää oletusasetuksilla Windows Vistalla vähän hienommalta, mutta jo XP:llä hitusen mediumia korkeammat grafiikka-asetukset kyykyttävät keskitasoa tehokkaampaakin konetta armotta. Vistalla peli vaatii vieläkin enemmän konetehoa. Perstuntumatestin perusteella omalla Nvidia 8600GT 512M -näytönohjaimellani peli pyöri hitusen hitaammalla XP-koneella melkeinpä yhtä ripeästi kuin 8800GTS 320M:llä ja Vistalla. Jälkimmäisen kortin pitäisi kuitenkin käsittääkseni olla jonkin verran ripeämpi. Peli ei itse asiassa edes ole aidosti DirectX10-ryyditetty, vaikka sitä niin alunperin hehkutettiinkin. Hehkeämmät herkut saa nimittäin houkuteltua esiin piiloistaan muutamalla pikkukikalla XP:lläkin.



Yksi pelin suurimmista pettymyksen aiheuttajista on pelaajan liikkumisen liiallinen rajoittaminen. Pelin käsikirjoitus on sen verran tiukkaan rustattu, että putkesta ei ole juuri soveliasta poiketa, sillä muuten niskaan syöstään ohjuksia ynnä muuta soveliasta penaltya, joka kyllä varmasti saa kurittoman sotilaan palaamaan takaisin ruotuun. Pelaajan reitti sijoittuukin useimmiten kapeahkoon solaan tai muuten tiukasti rajattuun alueeseen. Vihollisen kyliin voi sentään hyökkiä useammasta eri suunnasta, joten aivan kiskoradaksi ei peliä sentään voi syyttää.

Pelaajan erikoispuvun, nanosuitin, toiminnoilla vapauden tuntua saadaan hieman lisättyä, sillä se moninkertaistaa pelaajan ratkaisumahdollisuudet eri tilanteissa. Perinteisin ja mielikuvituksettomin vaihtoehto on kytkeä suojat täysille ja marssia määrätietoisesti vihujen tukikohtaan. Predatoria voi matkia kytkemällä näkymättömyyden päälle ja hiipimällä pahaa-aavistamattoman pahiksen selän taakse. Puvulla voi myös hetkellisesti buustata voimiaan, joten monimetriset loikatkin onnistuvat tarvittaessa.

Pelin asevalikoima on yksi sen onnistuneimmista ominaisuuksista. Ei nyt sillä, että siinä mitään uutta ja erikoista olisi, mutta pyssyissä tuntuu olevan mukavasti munaa, joskin osa vihollisista tuntuu kantavan melko uskomattomia luotiliivejä päällään, kun vielä lippaallisenkin jälkeen soltun vauhti ei tunnu hidastuvan lainkaan. Aseisiin liitettävät taktiset lisälaitteet ovat näpsäkkä lisä. Myös vihollisten tekoäly toimii yllättävänkin hyvin, vaikka joskus epäuskottaviakin tilanteita esiintyy.



Crysiksen pelilliseen ontuvuuteen vaikuttaa oleellisesti se, että se pyrkii pakkaamaan liikaa samaan pakettiin. Tekijöillä tuntuu olevan kova tarve elvistellä sillä mihin kaikkeen hieno moottori taipuukaan. Monipuolisuus on toki monesti plussaa, mutta tällä kertaa se ei oikein nivoudu toimivaksi kokonaisuudeksi. Ensimmäinen puolisko niitataan epäreiluun temppupukuun sonnustautuneena tavallisia sotilaita, sitten sukellellaan painottomassa tilassa ympäri (umpitylsää) psykedeelistä avaruuslaivaa, jonka jälkeen lennellään vähän miehistönkuljetusaluksella ja koko loppupelin ajan lahdataan nuivia avaruusolentoja laivan kapeilla käytävillä. Minun puolestani pelistä olisi voinut jättää nanopuvun, tai paremminkin koko scifi-teeman vallan pois ja keskittyä sitten vaikka olemaan keskinkertainen sotaräiskintäpeli jalkapuolen scifiammuskelun sijaan.

Sikäli kun yksinpelinä Crysis ei oikein vakuuta kriitikkoa, on räiskiminen kimpassa astetta kivempaa. Erikoispuvun toiminnot piristävät sotimista kummasti myös nettipelissä, eikä isohkoissa kentissä henki lähde yhtä ripeätä tahtia kuin vaikkapa Battlefieldeissä, kun pelaaja voi yrittää jopa piileskellä rehevän kasvillisuuden suojissa. Harmi sinänsä, että pelimoottorin luonteesta johtuen myös laitevaatimukset kasvavat verkkopelissä. Laajahkot kentät edellyttävät ehkä hitusen enemmän tiimityöskentelyä, mikä saattaa hankaloittaa sopivan peliseuran löytämistä.



Onkin oikeastaan näin pelin läpäisyn jälkeen suorastaan ihmeteltävä, mikä CryTekillä oikein meni mönkään. Pelissä on kyllä todella rutkasti potentiaalia, mutta silti se ei onnistu iskemään kunnolla suoneen. Hieno fysiikkamoottori, hajoavat talot ja verrattaen laaja peliympäristö antavat toki pelaajalle paljon mahdollisuuksia riemuun, mutta kun peli ei imaise sisäänsä, niin ei auta itku markkinoilla. Pelin lapsellisen typerä asetelma osoittautui ainakin henkilökohtaisesti suurimmaksi immersion vastakapulaksi ja tunnelman tappajaksi. En kiellä sitäkään faktaa, että moni todella tykkää Crysiksestä, enkä minä siitä ketään syytä. Ihan varmasti tämä pinnallisempaan räiskintäkansaan uppoaa. Tykkäähän osa ihmisistä myös Van Dammen leffoista.

Saapa nähdä, mitä tuo tullessaan Far Cry 2, jota työstää tällä kertaa täysin eri porukka. Ainakin sitä tunnutaan hypetettävän tuttuun tyyliin – jälleen on siis tiedossa teknisesti ällistyttävää räiskintää mullistavan laajassa pelimaailmassa. Jo tekeillä olevan Crysis 2:n tekijätiimi taas paljasti taannoin keskittyvänsä viilaamaan pelin visuaalista ilmettä paremmaksi. Toivottavasti tämä pelitalojen kilpavarustelu ja kylmä sota loppuisi pian ja joku innostuisi tekemään näillä ällismullistuttavilla moottoreillaan ihan oikean pelinkin.