Chaos on Deponia
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Seikkailupelit, Älypelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 12 |
Kehittäjä: | Daedalic Entertainment |
Julkaisija: | Daedalic Entertainment |
Julkaisupäivä: | 06.11.2012 |
Pelin kotisivut |
Seikkailu roskamaailmassa jatkuu
Chaos on Deponia on saksalaisen Daedalic Entertainmentin Deponia-pelisarjan toinen osa. Point-and-click -peliperinnettä noudattava Chaos on Deponia on täynnä absurdia huumoria, kiehtovia hahmoja sekä sarjakuvamaista ja hauskaa grafiikkaa. Peli sijoittuu maailmaan, jossa ihmiskunta on jakautunut kahtia. Leijuvissa kaupungeissa asuvat ylempiarvoiset ihmiset elävät onnellisen tietämättöminä alapuolellaan vellovasta roskamerestä, jonka keskellä asustavat ne hieman epäonnekkaammat ihmiset. Roskamaailmassa rikollisuus, pimeä kauppa ja muu kysenalainen toiminta rehottavat, kun taas yläpuolen kaupungeissa kaikki on siistiä, tehokasta ja turvallista.
Tarina jatkuu siitä, mihin edellinen osa jäi. Ylimielinen ja lapsellinen antisankari Rufus on ajautunut keskelle suuremman luokan soppaa. Leijuvan kaupungin Elysiumin asukkaat eivät tiedä, että Deponiassakin on älyllistä elämää. Päättäjät haluavat tuhota koko Deponian ja pitää kansalta salassa totuuden Deponian asukkaista. Todisteet ihmiselämästä Deponiassa ovat tallentuneet Elysiumilaisen naisen, Goalin aivoimplattiin. Goal ja todisteet täytyy saada Elysiumiin, ennen kuin Elysiumin sotilasjaosto Organon tuhoaa Deponian. Tehtävä ei ole aivan helppo, sillä pienoisen onnettomuuden seurauksena Goalin persoonallisuus jakautuu kolmeen osaan, eivätkä persoonat suostu yhteistyöhön kenenkään kanssa. Rufuksen tehtäväksi jää vakuutella kaikki kolme persoonaa sekopäisen tohtorin leikkauspöydälle uudelleenyhdistämistä varten. Epätodellisen naurettava seikkailu voi alkaa.
Pelin alussa otetaan kätevästi huomioon uudet pelaajat. Tutoriaalissa harjoitellaan point-and-click -pelien perusasioita, kuten liikkumista, tavaroiden tutkimista ja poimimista, sekä niiden yhdistämistä uusiksi asioiksi inventaariossa. Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset. Hiiren oikealla näppäimellä tutkitaan ja vasemmalla poimitaan, liikutaan tai puhutaan tilanteen mukaan. Inventaario avautuu hiiren rullasta. Tutoriaalia seuraa noin 15 minuutin pituinen lyhytelokuvamainen aloitus, jossa kerrataan edellisen pelin tapahtumat. Varsinaiseen peliin pääsee mukaan hieman tämän jälkeen.
Peli on heti alusta asti tyylikkään näköinen. Pelimaisemaa katsellessa tulee lapsellisen innostunut olo ja tekee mieli välittömästi aloittaa tutkiminen. Mietin jo myhäillen, mitä kaikkea voinkaan kerätä mukaani ja mitä niillä asioilla voi pelissä tehdä. Jokaisessa uudessa paikassa kliksuttelin malttamattomana kaikkea mahdollista, mutta inventaariooni kertyi vain suhteellisen vähän tavaraa. Sen sijaan roskasaarella on paljon ihmisiä: erilaisia kauppiaita, rikollisia, kapinallisia, lorvijoita ja muita sekopäitä. Saari on melko iso, mutta onneksi siellä liikkumisesta on tehty helppoa. Tärkeimmissä paikoissa on esillä kartta, jonka avulla voi pikaliikkua vaikka saaren toisella puolella olevaan kohteeseen. Tämä on kätevä ominaisuus, sillä ramppaamista pelissä on todella paljon.
Pääpaino pelissä on puhumisella ja päätehtävä on siis suostutella Goalin kolme persoonaa yhteistyöhön. Jokainen persoona tahtoo jotain erilaista ja pelkästään persoonien tahtojen ymmärtäminen vaatii paljon puhumista. Kuten peli itsekin ehdottaa, ihmisille todellakin kannattaa puhua. Yleensä niin kauan, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa näkemiin. Jokin lause voi yllättäen avata liudan uusia kysymyksiä ja keskustelun aiheita, joiden avulla pelaaja saa arvokkaita vihjeitä siitä, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.
Arvoitusten varsinainen ratkaiseminen onkin sitten aivan oma lukunsa. Pelissä on monta turhauttavaa hetkeä, kun tietää tasan tarkalleen mitä tulisi tehdä, jotta peli etenisi, mutta ei vain keksi miten se tehdään. Lopulta ratkaisu löytyy tuntien klikkailun, asioiden sattumanvaraisen yhdistelyn ja paikasta toiseen ramppaamisen kautta. Kuten eräs ystäväni tyhjentävästi ilmaisi kaikkien point-and-click -pelien ongelman: “Ai se pesukarhu pitikin laittaa sinne päärynään! No olisihan tuo pitänyt tajuta.” Lisäisin, että välillä tämänkään tason havahtuminen ei vielä riitä, vaan se päärynään sullottu pesukarhu pitääkin ehkä vielä laittaa valkoisella maalilla täytettyyn kylpyammeeseen. Joka sytytetään tuleen. Ja johan alkaa lyyti kirjoittamaan.
Vaikka peli välillä onnistuukin turhauttamaan kikkailullaan, on ratkaisun keksiminen lopulta tyydyttävää. Lisäksi ajoittaisen turhautumisen korvaavat erinomaiset ja hulvattomat hahmot, sekä ääninäyttely, johon on selkeästi panostettu. Jokainen deponialainen on oma persoonansa, jolla yleensä on yksi tai useampi sekopäinen piirre. Tai vähintään sekopäinen elinympäristö. Hahmojen väliset keskustelut ovat hauskoja ja useimmiten melko aikuisella tavalla. Lapsille pelin huumori ei välttämättä avaudu, vaikka ei edes ottaisi huomioon kielimuuria. Sekä ääninäyttely, että tekstitykset ovat nimittäin englanniksi. Hahmot ovat myös erinomaisen näköisiä, kuten koko peli yleensäkin. Minuun ainakin vetoaa sarjakuvamainen, yksityiskohtia pursuava ja värikäs maailma, jonka henkilöt saavat hymähtelemään pelkällä olemuksellaan.
Kokonaisuudessaan peli on ihastuttava ja täynnä Douglas Adams -tyylistä huumoria, joka painelee juuri niitä oikeita nappuloita aikuisen pelaajan aivoissa. Suosittelen peliä lämpimästi kaikille point-and-click -pelien ystäville, mutta ehdottomasti myös genren ensikertalaisille.
Tarina jatkuu siitä, mihin edellinen osa jäi. Ylimielinen ja lapsellinen antisankari Rufus on ajautunut keskelle suuremman luokan soppaa. Leijuvan kaupungin Elysiumin asukkaat eivät tiedä, että Deponiassakin on älyllistä elämää. Päättäjät haluavat tuhota koko Deponian ja pitää kansalta salassa totuuden Deponian asukkaista. Todisteet ihmiselämästä Deponiassa ovat tallentuneet Elysiumilaisen naisen, Goalin aivoimplattiin. Goal ja todisteet täytyy saada Elysiumiin, ennen kuin Elysiumin sotilasjaosto Organon tuhoaa Deponian. Tehtävä ei ole aivan helppo, sillä pienoisen onnettomuuden seurauksena Goalin persoonallisuus jakautuu kolmeen osaan, eivätkä persoonat suostu yhteistyöhön kenenkään kanssa. Rufuksen tehtäväksi jää vakuutella kaikki kolme persoonaa sekopäisen tohtorin leikkauspöydälle uudelleenyhdistämistä varten. Epätodellisen naurettava seikkailu voi alkaa.
Sukellus värikkääseen sarjakuvamaailmaan
Pelin alussa otetaan kätevästi huomioon uudet pelaajat. Tutoriaalissa harjoitellaan point-and-click -pelien perusasioita, kuten liikkumista, tavaroiden tutkimista ja poimimista, sekä niiden yhdistämistä uusiksi asioiksi inventaariossa. Pelin kontrollit ovat yksinkertaiset. Hiiren oikealla näppäimellä tutkitaan ja vasemmalla poimitaan, liikutaan tai puhutaan tilanteen mukaan. Inventaario avautuu hiiren rullasta. Tutoriaalia seuraa noin 15 minuutin pituinen lyhytelokuvamainen aloitus, jossa kerrataan edellisen pelin tapahtumat. Varsinaiseen peliin pääsee mukaan hieman tämän jälkeen.
Peli on heti alusta asti tyylikkään näköinen. Pelimaisemaa katsellessa tulee lapsellisen innostunut olo ja tekee mieli välittömästi aloittaa tutkiminen. Mietin jo myhäillen, mitä kaikkea voinkaan kerätä mukaani ja mitä niillä asioilla voi pelissä tehdä. Jokaisessa uudessa paikassa kliksuttelin malttamattomana kaikkea mahdollista, mutta inventaariooni kertyi vain suhteellisen vähän tavaraa. Sen sijaan roskasaarella on paljon ihmisiä: erilaisia kauppiaita, rikollisia, kapinallisia, lorvijoita ja muita sekopäitä. Saari on melko iso, mutta onneksi siellä liikkumisesta on tehty helppoa. Tärkeimmissä paikoissa on esillä kartta, jonka avulla voi pikaliikkua vaikka saaren toisella puolella olevaan kohteeseen. Tämä on kätevä ominaisuus, sillä ramppaamista pelissä on todella paljon.
Pääpaino pelissä on puhumisella ja päätehtävä on siis suostutella Goalin kolme persoonaa yhteistyöhön. Jokainen persoona tahtoo jotain erilaista ja pelkästään persoonien tahtojen ymmärtäminen vaatii paljon puhumista. Kuten peli itsekin ehdottaa, ihmisille todellakin kannattaa puhua. Yleensä niin kauan, ettei ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa näkemiin. Jokin lause voi yllättäen avata liudan uusia kysymyksiä ja keskustelun aiheita, joiden avulla pelaaja saa arvokkaita vihjeitä siitä, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.
Asioiden yhdistelemisen sietämätön satunnaisuus
Arvoitusten varsinainen ratkaiseminen onkin sitten aivan oma lukunsa. Pelissä on monta turhauttavaa hetkeä, kun tietää tasan tarkalleen mitä tulisi tehdä, jotta peli etenisi, mutta ei vain keksi miten se tehdään. Lopulta ratkaisu löytyy tuntien klikkailun, asioiden sattumanvaraisen yhdistelyn ja paikasta toiseen ramppaamisen kautta. Kuten eräs ystäväni tyhjentävästi ilmaisi kaikkien point-and-click -pelien ongelman: “Ai se pesukarhu pitikin laittaa sinne päärynään! No olisihan tuo pitänyt tajuta.” Lisäisin, että välillä tämänkään tason havahtuminen ei vielä riitä, vaan se päärynään sullottu pesukarhu pitääkin ehkä vielä laittaa valkoisella maalilla täytettyyn kylpyammeeseen. Joka sytytetään tuleen. Ja johan alkaa lyyti kirjoittamaan.
Vaikka peli välillä onnistuukin turhauttamaan kikkailullaan, on ratkaisun keksiminen lopulta tyydyttävää. Lisäksi ajoittaisen turhautumisen korvaavat erinomaiset ja hulvattomat hahmot, sekä ääninäyttely, johon on selkeästi panostettu. Jokainen deponialainen on oma persoonansa, jolla yleensä on yksi tai useampi sekopäinen piirre. Tai vähintään sekopäinen elinympäristö. Hahmojen väliset keskustelut ovat hauskoja ja useimmiten melko aikuisella tavalla. Lapsille pelin huumori ei välttämättä avaudu, vaikka ei edes ottaisi huomioon kielimuuria. Sekä ääninäyttely, että tekstitykset ovat nimittäin englanniksi. Hahmot ovat myös erinomaisen näköisiä, kuten koko peli yleensäkin. Minuun ainakin vetoaa sarjakuvamainen, yksityiskohtia pursuava ja värikäs maailma, jonka henkilöt saavat hymähtelemään pelkällä olemuksellaan.
Kokonaisuudessaan peli on ihastuttava ja täynnä Douglas Adams -tyylistä huumoria, joka painelee juuri niitä oikeita nappuloita aikuisen pelaajan aivoissa. Suosittelen peliä lämpimästi kaikille point-and-click -pelien ystäville, mutta ehdottomasti myös genren ensikertalaisille.
Chaos on Deponia (Tietokonepelit)
Humoristinen ja kekseliäs jatko-osaseikkailu Deponian sarjakuvamaisessa roskamaailmassa.
- Toimiva huumori
- Sarjakuvamaiset grafiikat
- Hahmojen persoonat ja äänet
- Tehtävät hauskoja ja absurdeja
- Välillä tehtävien ratkaiseminen turhauttaa
Keskustelut (3 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
26.11.2012 klo 15.21 1
"Kuten eräs ystäväni tyhjentävästi ilmaisi kaikkien point-and-click -pelien ongelman: “Ai se pesukarhu pitikin laittaa sinne päärynään! No olisihan tuo pitänyt tajuta.” Lisäisin, että välillä tämänkään tason havahtuminen ei vielä riitä, vaan se päärynään sullottu pesukarhu pitääkin ehkä vielä laittaa valkoisella maalilla täytettyyn kylpyammeeseen. Joka sytytetään tuleen. Ja johan alkaa lyyti kirjoittamaan." Silloin kun ongelmat ja ratkaisut on loogisia nii on todella mukava tehdä, toisinaan kun ne taas vaativat jotain typeriä assosiaatioita, menee omalta osalta se hauskuus pelistä ja hommasta tulee just sitä tympeää eri asioiden yhistelyä ja klikkailua sen sijaan et yrittäis oikeesti ratkasta jotain.
Enemmän tykkään Braidin kaltasista ongelmista, joissa ratkasut oli lopulta hyvin yksinkertaisia kun niitä aikansa pohti.
26.11.2012 klo 15.33
27.11.2012 klo 10.11