Assassin's Creed III: Liberation
Arvioitu: | PS Vita |
Genre: | Seikkailupelit |
Pelaajia: | 1, verkkomoninpeli |
Ikärajoitus: | 18 |
Kehittäjä: | Ubisoft |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 31.10.2012 |
Pelin kotisivut |
Naisellisempi näkemys menneeseen
Ubisoft päätti tänä syksynä jatkaa Assassin’s Creed -sarjaa tuomalla markkinoille kaksi täysin uutta seikkailua. Toinen näistä tuli ainoastaan Playstation Vitan omistajien arkea lämmittämään. Kotikonsoleilla nähdyn uusimman osan jatkaessa loogisemmin sarjaa, lähestytään Vitalla teemaa uusin konstein. Assassin’s Creed III oli vakuuttava, joten odotukset tällekin ovat erittäin suuret.
Aikamatka kohdistuu jotakuinkin vuosien 1765 - 1780 New Orleansiin, jossa seurataan varakkaan ranskalaisen kauppiaan ja afrikkalaisen naisen jälkeläistä Aveline de Grandpréa. Toden totta, salamurhaajasankarimme on nainen. Sankaritar ei häpeä aiempien sankarien rinnalla, vaan etenee kuin Ezio konsanaan.
Naispäähahmo tuo tullessaan naisellisia ominaisuuksia. Mielenkiintoisin näistä lienee päähahmomme kolme erilaista persoonaa: lady, orja ja assassiini. Ladyllä ei hameesta johtuen parkour suju, mutta vartijoiden sydämet hän vie mennessään. Hieman lirkuttelemalla vartijat ovat hetkisen naisemme suojelijoina. Orjana taasen köyhälistön kanssa työskentely ja muu soluttautuminen on helppoa. Assassiinina hän on juurikin sitä itseään, mitä sarjan peleissä on totuttu näkemään – kylmän viiltävä ja ketterä salamurhaaja.
Vartijoita on näppärä saattaa tuonpuoleiseen hiipimällä heidän taakseen ja iskemällä. Hiivinnässä ja taisteluissa kontrollit toimivat hyvin. Aiemmista osista tuttu tyyli ”anna kaverin yrittää iskeä ja lyö vastapallossa taju kankaalle” ei toimikaan enää niin vakuuttavasti, joten erilaisia taistelumenetelmiä on fiksua hieroa. Monipuolisuudesta taisteluita ei erityisesti voi kehua, muuten ne toimivat kuitenkin erittäin hyvin.
Taisteluidenkin ulkopuolella ohjainkomennot toimivat enimmäkseen hyvin ja parkour-liikkeet etenevät jouheasti konsolin liipaisinta käyttäen. Kuitenkin välillä pelihahmo ei meinaa millään ymmärtää pelaajan ajatuksia, vaan syöksyy pahimmillaan pitkän kiipeämisen jälkeen alas ennen aikojaan. Ärsyttäviä hetkiä koettiin myös useasti, kun hahmo ei meinannut millään luovuttaa ylitsepääsemättömän esteen yli yrittämistä.
New Orleansin kaupunki on varsin laaja ympäristö, jossa saa tallata miten lystää ja suorittaa varsinaisen juonen lisäksi erillään juonesta olevia sivutehtäviä. Muuallakin päin maailmaa kierretään ja esimerkiksi Meksikonlahti tulee tutuksi. Miljöitä täyttävät myös erilaiset keräiltävät, kuten krokotiilin munat. Vesistöisillä alueilla on fiksua liikkua puiden oksilla, koska vedessä eteneminen on hidasta ja hankalaa.
Tarinan edetessä pelaajalle tarjoillaan erilaisia pieniä minipelejä, joissa hyödynnetään Vitan erikoisominaisuuksia. Yksinkertaisuudessaan ne saattavat olla kirjeen avaamista tarttumalla näytön yläkulmaan ja konsolin takapuolella olevaan kosketuspaneeliin samalta kohdalta, jonka jälkeen tulee sormet vetää toiseen yläkulmaan. Jos pikkupeliä edeltävää ohjeistusta ei seurannut tarkkana, saattoi haasteen kohdalla olla aivan pihalla. Vauhdikkaista sormistani johtuen jouduin palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen, että näkisin ohjeet uudelleen.
Surkein minipeli on labyrintti, jossa Vitaa kallistelemalla pitää saada kuula paikasta A paikkaan B. Reitti oli erittäin selkeä ilman esteitä, mutta kontrollit erittäin jähmeät - välillä kuula meni täysin eri suuntaan, kuin mihin konsolia kallisti. Sen verran tarkkuutta kuitenkin vaadittiin, että lähemmäs 10 minuutin yrittämisen jälkeen luovutin. Sinnikkään ystäväni avulla eteenpäin kuitenkin selvittiin. Jos viisi vanhassa iPodissakin on vastaavanlainen pikkupeli onnistuttu tekemään laadukkaasti, niin hämmästyttää kuinka tänä päivänä voidaan mennä näin paljon metsään. Vai liekö tehty tarkoituksella ”haastavaksi”? En itse kuitenkaan nauttinut ideasta.
Graafisesti peli on monilta osin oikein tyylikäs, mutta hahmojen ulkonäköön olisi voinut panostaa hieman enemmän. Jos verrataan esimerkiksi Vitan Unchartedin graafiseen ulkonäköön, ei siitä paljon jäädä. Äänipuolella tuntuikin olevan enemmän ongelmia. Pelasin enimmäkseen kuulokkeita käyttäen ja äänet vaikuttivat siltä, kuin kuuntelisi huonolaatuista mp3-musiikkitiedostoa. Äänivalinnoissa olisi muutenkin paljon petrattavaa.
Pelin isoveljeä Assassin's Creed III:a riivasi suuri määrä pieniä bugeja siellä täällä. Toivoin, ettei pelimaailmassa tarvitsisi nähdä enää samanlaista pikkuvikojen rykelmää, mutta toive tuhoutui nopeammin kuin osasin kuvitella. Mikäs sen hauskempaa, kuin pelihahmon hame lepattamassa minne sattuu ja hiukset, jotka eivät meinaa pysyä päässä - saati sitten se, kun tavallisen kaduntallaajan asustus vaihtuu lennosta ja toinen kävelee viereisen rakennuksen läpi. Välillä taas tehtävien ohjetekstit hävisivät niin nopeasti, etten ensimmäistä sanaa pidemmälle kerinnyt niitä lukemaan. Ärsyttävää.
Aiemmissa sarjan osissa (erityisesti Assassin’s Creed III:ssa) nykypäivän ja aikamatkan menneeseen sekoittaminen on jakanut pelaajissa mielipiteitä. Itse en kaipaisi mitään viittauksia nykypäivään, vaan seikkailisin mieluiten menneessä, sillä sen Ubisoftin pojat ovat tehneet hienosti sarjan aiemmissa osissa. Tällä kertaa nykypäivän esille tuonti on jätetty minimaaliseksi ja sarjan ystävien ei tarvitse törmätä edeltävistä peleistä tuttuun Desmond Milesiin.
Verkkopelikin pelistä löytyy, mutta se tuntuu olevan mukana vain sen takia, että pakettiin voisi lyödä tiedon sen olemassaolosta. Tässä pelitilassa maapallo on täytetty pisteillä, joista valitaan oma tukikohta. Yleisesti nämä pisteet on sijoitettu suurempiin kaupunkeihin. Tämän jälkeen tulisi sitten lähteä strategiselle hyökkäysmatkalle toisiin tukikohtiin. Taisteluita ei esitetä mitenkään, vaan tulos pamahtaa ruutuun pari sekuntia koitoksen alusta. Moninpeliä voisi verrata johonkin sosiaalisen median pikkupeliin.
Kotikonsoleiden Assassin’s Creed 3:n jälkeen Liberation maistuu puulta ja karvaalta pettymykseltä. Isoveljen huonot puolet ovat kahta kauheammin läsnä ja parhaat puolet eivät lähellekään samaa tasoa. Tarina ei täysin vie mennessään, mutta tarjoaa mielenkiintoisia hetkiä käänteineen. Ei voida kuitenkaan puhua erityisen huonosta pelistä, koska Avelinen seikkailulla on paljon annettavaa.
Aikamatka kohdistuu jotakuinkin vuosien 1765 - 1780 New Orleansiin, jossa seurataan varakkaan ranskalaisen kauppiaan ja afrikkalaisen naisen jälkeläistä Aveline de Grandpréa. Toden totta, salamurhaajasankarimme on nainen. Sankaritar ei häpeä aiempien sankarien rinnalla, vaan etenee kuin Ezio konsanaan.
Naispäähahmo tuo tullessaan naisellisia ominaisuuksia. Mielenkiintoisin näistä lienee päähahmomme kolme erilaista persoonaa: lady, orja ja assassiini. Ladyllä ei hameesta johtuen parkour suju, mutta vartijoiden sydämet hän vie mennessään. Hieman lirkuttelemalla vartijat ovat hetkisen naisemme suojelijoina. Orjana taasen köyhälistön kanssa työskentely ja muu soluttautuminen on helppoa. Assassiinina hän on juurikin sitä itseään, mitä sarjan peleissä on totuttu näkemään – kylmän viiltävä ja ketterä salamurhaaja.
Tytötkin osaavat tapella
Vartijoita on näppärä saattaa tuonpuoleiseen hiipimällä heidän taakseen ja iskemällä. Hiivinnässä ja taisteluissa kontrollit toimivat hyvin. Aiemmista osista tuttu tyyli ”anna kaverin yrittää iskeä ja lyö vastapallossa taju kankaalle” ei toimikaan enää niin vakuuttavasti, joten erilaisia taistelumenetelmiä on fiksua hieroa. Monipuolisuudesta taisteluita ei erityisesti voi kehua, muuten ne toimivat kuitenkin erittäin hyvin.
Taisteluidenkin ulkopuolella ohjainkomennot toimivat enimmäkseen hyvin ja parkour-liikkeet etenevät jouheasti konsolin liipaisinta käyttäen. Kuitenkin välillä pelihahmo ei meinaa millään ymmärtää pelaajan ajatuksia, vaan syöksyy pahimmillaan pitkän kiipeämisen jälkeen alas ennen aikojaan. Ärsyttäviä hetkiä koettiin myös useasti, kun hahmo ei meinannut millään luovuttaa ylitsepääsemättömän esteen yli yrittämistä.
New Orleansin kaupunki on varsin laaja ympäristö, jossa saa tallata miten lystää ja suorittaa varsinaisen juonen lisäksi erillään juonesta olevia sivutehtäviä. Muuallakin päin maailmaa kierretään ja esimerkiksi Meksikonlahti tulee tutuksi. Miljöitä täyttävät myös erilaiset keräiltävät, kuten krokotiilin munat. Vesistöisillä alueilla on fiksua liikkua puiden oksilla, koska vedessä eteneminen on hidasta ja hankalaa.
Tytöt saavat välillä mieleni kiehumaan
Tarinan edetessä pelaajalle tarjoillaan erilaisia pieniä minipelejä, joissa hyödynnetään Vitan erikoisominaisuuksia. Yksinkertaisuudessaan ne saattavat olla kirjeen avaamista tarttumalla näytön yläkulmaan ja konsolin takapuolella olevaan kosketuspaneeliin samalta kohdalta, jonka jälkeen tulee sormet vetää toiseen yläkulmaan. Jos pikkupeliä edeltävää ohjeistusta ei seurannut tarkkana, saattoi haasteen kohdalla olla aivan pihalla. Vauhdikkaista sormistani johtuen jouduin palaamaan edelliseen tallennuspisteeseen, että näkisin ohjeet uudelleen.
Surkein minipeli on labyrintti, jossa Vitaa kallistelemalla pitää saada kuula paikasta A paikkaan B. Reitti oli erittäin selkeä ilman esteitä, mutta kontrollit erittäin jähmeät - välillä kuula meni täysin eri suuntaan, kuin mihin konsolia kallisti. Sen verran tarkkuutta kuitenkin vaadittiin, että lähemmäs 10 minuutin yrittämisen jälkeen luovutin. Sinnikkään ystäväni avulla eteenpäin kuitenkin selvittiin. Jos viisi vanhassa iPodissakin on vastaavanlainen pikkupeli onnistuttu tekemään laadukkaasti, niin hämmästyttää kuinka tänä päivänä voidaan mennä näin paljon metsään. Vai liekö tehty tarkoituksella ”haastavaksi”? En itse kuitenkaan nauttinut ideasta.
Graafisesti peli on monilta osin oikein tyylikäs, mutta hahmojen ulkonäköön olisi voinut panostaa hieman enemmän. Jos verrataan esimerkiksi Vitan Unchartedin graafiseen ulkonäköön, ei siitä paljon jäädä. Äänipuolella tuntuikin olevan enemmän ongelmia. Pelasin enimmäkseen kuulokkeita käyttäen ja äänet vaikuttivat siltä, kuin kuuntelisi huonolaatuista mp3-musiikkitiedostoa. Äänivalinnoissa olisi muutenkin paljon petrattavaa.
Isoveljen ja pikkusiskon välienselvittely
Pelin isoveljeä Assassin's Creed III:a riivasi suuri määrä pieniä bugeja siellä täällä. Toivoin, ettei pelimaailmassa tarvitsisi nähdä enää samanlaista pikkuvikojen rykelmää, mutta toive tuhoutui nopeammin kuin osasin kuvitella. Mikäs sen hauskempaa, kuin pelihahmon hame lepattamassa minne sattuu ja hiukset, jotka eivät meinaa pysyä päässä - saati sitten se, kun tavallisen kaduntallaajan asustus vaihtuu lennosta ja toinen kävelee viereisen rakennuksen läpi. Välillä taas tehtävien ohjetekstit hävisivät niin nopeasti, etten ensimmäistä sanaa pidemmälle kerinnyt niitä lukemaan. Ärsyttävää.
Aiemmissa sarjan osissa (erityisesti Assassin’s Creed III:ssa) nykypäivän ja aikamatkan menneeseen sekoittaminen on jakanut pelaajissa mielipiteitä. Itse en kaipaisi mitään viittauksia nykypäivään, vaan seikkailisin mieluiten menneessä, sillä sen Ubisoftin pojat ovat tehneet hienosti sarjan aiemmissa osissa. Tällä kertaa nykypäivän esille tuonti on jätetty minimaaliseksi ja sarjan ystävien ei tarvitse törmätä edeltävistä peleistä tuttuun Desmond Milesiin.
Verkkopelikin pelistä löytyy, mutta se tuntuu olevan mukana vain sen takia, että pakettiin voisi lyödä tiedon sen olemassaolosta. Tässä pelitilassa maapallo on täytetty pisteillä, joista valitaan oma tukikohta. Yleisesti nämä pisteet on sijoitettu suurempiin kaupunkeihin. Tämän jälkeen tulisi sitten lähteä strategiselle hyökkäysmatkalle toisiin tukikohtiin. Taisteluita ei esitetä mitenkään, vaan tulos pamahtaa ruutuun pari sekuntia koitoksen alusta. Moninpeliä voisi verrata johonkin sosiaalisen median pikkupeliin.
Kotikonsoleiden Assassin’s Creed 3:n jälkeen Liberation maistuu puulta ja karvaalta pettymykseltä. Isoveljen huonot puolet ovat kahta kauheammin läsnä ja parhaat puolet eivät lähellekään samaa tasoa. Tarina ei täysin vie mennessään, mutta tarjoaa mielenkiintoisia hetkiä käänteineen. Ei voida kuitenkaan puhua erityisen huonosta pelistä, koska Avelinen seikkailulla on paljon annettavaa.
Assassin's Creed III: Liberation (PS Vita)
Mahdollisuus kokea Assassin’s Creed –seikkailut tien päällä. Peli tosin kaipaisi lukuisia bugeja korjaavan päivityksen.
- Tekemistä riittää
- Kiinnostava ympäristö
- Desmond loistaa poissaolollaan
- Ruudunpäivitysongelmat
- Huonolaatuiset äänet
- Bugit ja niiden määrä
- Ärsyttävät minipelit
Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 04.11.2007
25.11.2012 klo 21.31 1
26.11.2012 klo 10.38
Menikö pisteskaala perinteisen Vita-skaalan mukaan eli peliä verrattiin PS3-peliin vai osattiinko tehdä itsenäinen arvostelu ja suhteuttaa pisteet sen mukaan onko vastaavaa aiemmin kannettavassa muodossa nähty?
"Ei tää nyt PS3:lle vedä vertoja"... Olisi hauska nähdä miten PS3+40" telkku viritetään junaan, bussiin, lentokoneeseen, mökille...
27.11.2012 klo 00.32
Moderaattori
Rekisteröitynyt 27.10.2008
27.11.2012 klo 11.48 1
Ubisoftista puheenollen onko Rocksmith tulossa arvostelua?
Valitettavasti näyttäisi siltä, että kyseisestä pelistä ei arviota olisi tulossa.