Tässä arvostelussa ei rönsyillä, vaan keskitytään olennaiseen.

Showpainilla on enemmän yhteistä Extreme Duudsonien kuin kung fu'n kanssa, joten on kiinnostavaa kuinka WWE-pelit ovat enenevissä määrin simulaatioita eivätkä mätkintäpelejä. Show saattaisi kiinnostaa jo sivullisiakin (jos mukana olisi mahdollisuus ladata se YouTubeen) eikä vain kanssapelaajia (Live Gold -jäsenet voivat jakaa asioita).

Ennen kuin yritin mitään omaperäistä, käytin viitisen tuntia lämmittelyyn. Miten härskin transvestiitin hahmoeditorilla voi luoda tänä vuonna? Kun kasassa oli se miltä Vesa-Matti Loiri näyttäisi nykyään Tyynenä, piirsin vielä peniksen ja tatuoin sen hahmon naamaan. Käytin myös tunteja luodakseni Helinä-keijun, mikä oli haaste, koska pään ja peräsimen on oltava suhteettoman suuria, mutta myös luontevia liikkeessä.

Silmieni väsyttyä säädin muita ominaisuuksia puolihuolimattomasti päästäkseni pelaamaan. Legendat astelivat yksitellen areenalle, jossa mainittu penis esiintyi bannereissa ja jättiversiona kehän matossa. Tyyne Loiri uhosi kovasti, The Undertaker heitteli kärrynpyöriä leveästi hymyillen, Big Show pyöritteli lantioitaan kameran zoomatessa hänen rintakarvoihinsa, Brock Lesnar pyllisti irstaasti ja niin edelleen. WWE '13 on peli, jossa on satoja tapoja saada painijat näyttämään hintahtavilta heidän noustessaan kehään, joten joku osaa kuvitella miten paljon muuta säätövaraa löytyy. Nauroin puolihysteerisesti kuten oletettua, mutta maltoin mennä nukkumaan kunhan kokeilin pelaamista.



Suosikkiosani on Smackdown vs. Raw 2009, koska omistan Wii-version. Jotenkuten toimiva liikkeidentunnistus nosti jotenkuten toimivan pelattavuuden uudelle tasolle. Wiillä saa nostaa kädet ylös ja paiskautua koko ruholla alas, jos telkkarissa tapahtuu samantapainen liike ja olet 6-vuotiaan tasolla. Riehuminen on vastapaino pitkäjänteiselle virittelylle. Siksi Xbox-WWE tuntui luotaantyöntävältä, mutta tottui tähänkin taas.

Pelaaja operoi kytkimiä kuin laskeutuessaan lentokoneella. On helppo ymmärtää, mitä nappia pidetään pohjassa ja mitä painetaan, jotta painija rankaisee vastustajan vasenta kättä, mutta yritäpä ymmärtää mitä hyötyä siitä on. Lyönnit ja potkut vaikuttavat erityisen turhilta, mutta läpsiminen on sitä show'ta, ja kunhan teet jotakin oikein, vastustaja vetelöityy lopulta. Persoonallinen (itse luotu) superliike on lopun enne. Selätysyritykset ja sen sellainen hoidetaan reaktiotestien merkeissä.

Se on realismia, kun uhri näyttää joskus itse ponnistavan kun hänet "heitetään". Pitkät, tyylikkäät, yleensä sujuvasti toisiinsa kytkeytyvät animaatiot ovat pitkiä animaatioita... joita katsotaan pitkään... joten piirrä se molo siihen poskeen. Vastaanottava osapuoli ei yleensä vaihdu ilman vastaliikettä. Sitä nappia painetaan heti kun käsketään. "Heti" on mielestäni jännittävä juttu, mutta perinteisten mätkintäpelien gurut nauravat tahmaisuudelle ja hitaudelle.



Näiden pelien ystävä on soveliaampi valinta osastopäälliköksi kuin joku hösö hitohuitsakan maailmanmestari.

Tärkeimmässä yksinpelitilassa eletään uudestaan kuuluisia matseja. Jo alussa on piestävä kaksi äijää puolitajuttomaksi ja sitten tehtävä jekku. Voit tyriä jekun yhdellä painalluksella yritettyäsi väkisin vääntäytyä oikeaan tilanteeseen. Tällaiseen tervaan ei ole varaa turhautua, vaan on rutinoiduttava: on ratkaistava ongelmia. Onnistuessani en kuullut päässäni Steve Austinin karjuvan "huaarh - Peltonen pelastaa", vaan André Wickströmin vikisevän "jep jep, oivaa, meiltähän tämä käy".

WWE on kuulemma nössööntynyt viimeaikoina. Nostalgiasetien mieliksi tehtävätilan aihe on "Attitude Era". Silloin WWE kamppaili katsojista WCW:n kanssa; silloin Mankind tippui häkin katolta, jne. Tuoreempaa touhua käsittelee loputon universumitila, joka yksinään todistaa tämän olevan molonpiirtelypeli. WWE järjestää tapahtumia. Pelaaja tekee mitä haluaa kenellä haluaa, ihan sama: tämä vaikuttaa jatkoon jotenkin, paitsi että matseja voi muokata miten vaan.

Tarinoiden luomisesta tykkäsin. Eräässä tarinassani Helinä hyppii yleisön hurratessa, kun Dwayne "The Rock" Johnson saapuu lavalle uhoamaan, että hän on tämän mestan ainoa oikea keiju. Lukijat ehkä tunnistaisivat pyöreäkasvoisen pitkätukkaisen rillipään, joka saapuu häätämään The Rockin lavalta. Kun punkero nauraa "The Rockin" olevan "The Limp Johnson", The Rock hyökkää takaapäin ja ryhtyy potkimaan häntä. Tämä johtaa hardcore-matsiin, joka näyttää hilpeältä, koska vauvanaamalla on tyhmiä kieppuvia liikkeitä, kumisaappaat, pitkät kumiset käsineet ja punaiset stringit ja sitten joku Tyynekin ilmestyy häiritsemään matsia. Jännitystä piisasi, sillä en pelannut itse ja tietokone osaa vääntää monipuolisesti ja lopettaa matsin hyppyyn selostajapöydän läpi. Skenaariota olisi voinut jatkaa esimerkiksi siten, että lopputulos ratkaisee miten tarina haarautuu.

Tarinat tehdään aihioita muokaten. Vaikka mieshahmoille tyrkytetään huulipunaa ja naisten vaatteita hahmonluonnissa, siihen vedetään raja, että jos Triple-H ja Trish Stratus heilastelevat, et voi vaihtaa Stratusia Loiriksi. Voit kuitenkin laittaa Triple-H:n suutelemaan ilmaa - tai The Rockin juoksemaan karkuun Helinä-keijua, kunnes Stratus pelastaa The Rockin. Pelaaminen on yliarvostettua. Tahdon lisää leluohjelmia. Puhtaassa leluohjelmassa pitäisi olla vielä lisää säädettävää, muttei liikaa, sillä puuhastelu ilman opettelukynnystä on herkkua.



WWE '13 oli hauska pelattavuuden kannalta esimerkiksi kun käynnistin 20 miehen Royal Rumble -matsin. Se oli silkkaa sähellystä, mutta pärjäsin pitkälle. Kun tipuin kehästä, sain uuden ohjattavan. Jee. Show must go on.

Painijat ja matsit ovat yhtä ja samaa. Siksi tekoäly osaa ohjata Loiriakin. Napin painalluksen ajoituspeliin on lisätty eeppisesti tilpehööriä. Sääli ettei Kinectiä tueta. En omista Kinectiä itse, mutta jos se tosiaan toimii siten, että peli pelaa itsekseen, jos Kinect ei ymmärrä mitä pelaaja yrittää säheltää, Kinect voisi olla Wii-kapulaakin uljaampi ohjaustapa. Myös oman naaman liimaaminen hahmoille voisi olla viihdyttävämpää kuin mikään pelattavuutta teoriassa syventävä uudistus (jos et ole pelannut futista pleikkarilla ja laittanut EyeToyn avulla persettäsi maalivahdin pään paikalle, et ole todella elänyt). Siinä toiveita seuraavan vuosipäivityksen ideoijille.