Tuorein sisältö

Forza Horizon

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1, verkkomoninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Playground Games
Julkaisija: Microsoft Games
Julkaisupäivä: 26.10.2012
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

29.10.2012 klo 20.09 | Luettu: 40324 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kauppamies katsoi horisonttihin
Forza Motorsport on erinomainen peli, muttei sitäkään koko aikaa jaksa. Rata-autoilu on totista vääntöä, sekä ylemmillä vaikeustasoilla että etenkin kavereiden kanssa verkossa, ja LIVE-ajoseuran kaikottua peli on jäänyt hyllyyn GT5:n viereen. Viihdyttääkseen itseään on mukavaa välillä ihan vain leikkiäkin hienoilla autoilla. Test Drive Unlimited tarjosi aikanaan tällaista sopivaa vastapainoa pelkälle kilpa-ajolle, mutta se on jo vanha ja ajomalliltaan rajoittunut, ja paljon odotettu kakkososa meni metsään. Tilausta leppoisampaan arcadeautoiluun oikealla kalustolla siis on.

Mutta kun kuulin Forza Horizonista ensimmäisen kerran, en ollut juurikaan kiinnostunut. Jo jonkinlaisen maineen luonut Turn 10 ei ollut vetovastuussa ja koko konsepti tuntui vähintäänkin epämääräiseltä. Päällimmäisenä oli pelko että FH on lisää sitä casual-hömppää, jota Microsoft on kuluneen parin vuoden aikana työntänyt markkinoille jo aivan riittävästi. Trailerit ja lupaus siitä, että ajeltavana on iso alue Coloradon osavaltiota, muuttivat mielipidettäni. Ehkä tästä voisikin tulla sitä, mitä TDU2 ei ollut.

Käy fiestaan hienon rattimiehen tie

Horizon on kuvitteellinen autokohellusfestivaali, joka järjestetään Coloradon lakeuksilla. Tapahtumassa ovat mukana kaikki perinteiset festarikliseet vähäpukeisista kaunottarista kovalla soivaan musiikkiin, ja noob-pelaaja pääsee tietenkin mukaan viimeisellä villillä kortilla. Samalla tavoin tietenkin mukana on festivaalin ylivoimainen valtias, jota vastaan on tietenkin määrä nousta, kunhan on ensin tehty itselle tarpeeksi nimeä.

Mainettaan festivaaliyleisön silmissä voi nostattaa paitsi voittamalla kilpailuita, myös ajamalla näyttävästi. Tässä suhteessa tärkeimpiä ovat taas kerran combot, joista saa kerrointa kulloiseenkin pistesaldoon. Maineen karttuessa avautuu haastetehtäviä, joissa on mahdollista ajaa esim. autolla lentokonetta vastaan - tästä oli esimakua demossakin - ja saada palkinnoksi komeita ajopelejä.

Siirtyminen tapahtumiin tehdään pääosin ajelemalla kartalla. Aiemmin löytämiinsä paikkoihin voi pikasiirtyä ensin rahaa vastaan ja myöhemmin ilmaiseksi, jos suorittaa kiintopisteistä löytyvät pikkutehtävät. Kartalta voi myös etsiskellä rikottavia kylttejä, joista irtoaa alennusta viritysosista, sekä "latolöytöjä" eli hylättyjä ajoneuvoja, jotka voi kunnostuttaa omakseen. Monet autoista tosin ovat sitä kaliiberia, että rohkenen epäillä hylkäisikö niitä kukaan jonnekin talliin lojumaan.

Forza Light

FH siis käyttää Forzan pelimoottoria, joten sarjan varsinaisia osia pelannut tuntee heti olonsa kotoisaksi. Autojen ajotuntuma on selvästi samanlainen, ja mukana on myös Forzalle ominainen erittäin vapaa virittäminen aina koko voimansiirron vaihtamiseen asti. Graafisesti peli on asiallinen, mutta ei X360:n ikää enää meikkaamalla peitetä. Ajettava alue on kohtuullisen suuri, vaan ei mitenkään julmettu sekään, sen on kaahannut päästä päähän muutamassa minuutissa. Lataustaukoja ei kesken ajon ilmaannu, mutta toisaalta tietä tuntuu ympäröivän lähes joka paikassa kaide, joten oikomaankaan ei pääse.

Forzan melko realistisesta ajomallista on tehty harkittuja myönnytyksiä viihdyttämisen suuntaan. Tehokastakin takavetoautoa on mahdollista viedä sivuluisussa, luistonesto pois kytkettynä, ilman mitään erikoistaitoja. Ohjausfiilistä on tasapainotettu selvästi pad-ohjauksen suuntaan, enkä muutaman tunnin jälkeen oikeastaan huomannut kaipaavanikaan rattiohjainta. Ruudunpäivitys ei missään vaiheessa muodostu pelistä nauttimisen esteeksi, ajaessaan yli 300 km/h liikenteen seassa todella tuntee tekevänsä niin. Autojen vauriot ovat tosin vain kosmeettisia.

Peli jättääkin kaiken kaikkiaan itsestään ammattitaitoisen vaikutelman. Se on suomennettukin kohtalaisen hyvin, vaikka lauseenvastikerakenne "paina X ohittaaksesi" saisi jo painua unholaan. Jos unohdetaan se, että "radioasemilla" on typerän vähän kappaleita ja niissäkin vähissä on liikaa dubstepiä, ei minua varsinaisesti ärsyttänyt mikään itse pelaamiseen liittyvä. Muu sen sijaan kyllä.

Oletko huono? Ei se mitään, anna rahaa

Jos käy niin, että et koe tyydytystä pelin varsinaisesta pelaamisesta, ei hätää. Voit nimittäin ostaa MS-pisteillä - eli käytännössä oikealla rahalla - mm. aarrekartan, joka näyttää missä alennuskyltit ja autot sijaitsevat. Samoin jos satut olemaan niin kädetön, ettet voita helppojakaan kilpailuita mutta haluaisit silti ostella autoja, ei huolta, sillä sekin onnistuu suoraan rahalla. Kun tähän lisätään vielä maksulliset autopaketit ja muut DLC:t, mm. tuleva rallipaketti, käy välillä mielessä että mistähän minä oikeastaan maksoin sen pelin hinnan, kun ansaintalogiikka tuntuu muuten olevan kuin free 2 play -pelistä. Auto- ja sisältöpaketit avaavan Season Passin 4 000 MS-pisteen hinta ei tämän perusteella tunnu kohtuulliselta ainakaan keskituloiselle auto- ja pelifanille. Isiltä 15 000 euron mopoauton saanut 2010-luvun esiajokorttilainen voi toki olla asiasta toista mieltä.

Kaupallisuuden pakottaminen ei lopu tähän. Sen lisäksi, että eri sponsorit antavat nimensä kisoille, ruudussa vilisee jatkuvasti jotain logoja, kun Oakley tarjoaa tämän käsijarrudriftaushaasteen ja niin edelleen. Hajosin tähän niin paljon, että yllätyin siitä itsekin. Olen tunnettu autonörtti ja minua lähinnä kutkuttaa, kun varaosakaupasta voi ostaa Brembon jarruja ja BBS:n vanteita. Aiheeseen liittyvä tuotesijoittelu ei edes tunnu mainokselta. Mutta Oakley tekee jotain aurinkolaseja, miten pirussa se edes liittyy koko asiaan? Tämä ei ole enää mitään tunnelman luontia, vaan harvinaisen kömpelöä tuputtamista. Ihme kun ei tarvitse välillä pysähtyä syömään Subwayssa ja tankkaamaan Exxon-asemalta. Kun ostan tv-ohjelman katseluoikeuden, se tarkoittaa ettei minun tarvitse katsella ei-toivottuja mainoksia. Näköjään pelin ostaminen ei oikeuta samaan.

Miltei mainio

Mutta tekee Forza Horizon paljon asioita oikeinkin. Kuten jo totesin, ajomalli on todella viihdyttävä lähinnä Turn 10:n tekemän pohjatyön ansiosta, ja tarjolla on paljon erittäin hauskoja autoja joista saa virittämällä vieläkin hauskempia. Hiukan kutitellun Lancia Delta S4:n paiskominen soratiellä ihan vaan huvin vuoksi maistuu makealta. Erinomaisia ideoita ovat myös LIVE-leaderboardit nopeuskameroille sekä mahdollisuus haastaa kaverinsa haamuauto kisan lopuksi. Koin tämän viihdyttävämmäksi kuin perinteisen matsien etsinnän LIVEssä, etenkin koska en ole koskaan niin fanittanut tuntemattomia vastaan ajamista ja omat ajokaverit alkavat olla jo perheellisiä hekin ja paikalla hyvin satunnaisesti. Myös maisemat ovat paikoin vallan komeita.

Silti ilmaan jää sellainen viipyvä jos. Pidän tästä, mutta pitäisin enemmän, jos tekopirteää, Burnouteista huonosti kopioitua muka-asennetta olisi vähemmän. Jos voisin valita, haluanko katsella jotain random lifestyle-mainoksia maksamassani pelissä. Jos alueet olisivat oikeasti avoimia, eikä 90 prosenttia teistä ympäröisi aita, jota ei voi ylittää maastoautollakaan. Jos latolöydöt voisi oikeasti löytää, eivätkä ne vain ilmestyisi ennalta määrätyssä järjestyksessä kartalle (ja jos radiojuontaja ei olisi spoilannut sitä yhtä latolöytöä, ennen kuin löysin sen). Jos peli olisi tehty edes piirun enemmän rakkaudesta peleihin ja autoihin ja piirun vähemmän taskulaskimella.

V2.fi | Mikko Heinonen

Forza Horizon (Xbox 360)

Forza Horizon tarjoaa toimivan viihdepaketin, joka kuitenkin pistää miettimään pelien tulevaisuutta.
  • Forzan peliydin
  • Makeat menopelit
  • Kavereiden kirittäminen
  • Yhtä jos toista pikkujuttua
  • DLC:tä DLC:n päälle
  • Tämän miinuksen tarjoaa Oakley
< NBA 2K13... Smart As...... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (21 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

29.10.2012 klo 20.30 1 tykkää tästä

TEhkääs juttua myös project carsista. Vaikka keskeneräinen onkin. Se jos mikä tulee olemaan makea peli.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.10.2012 klo 21.01 3 tykkää tästä

Näitä rata-ajosimulaattoreita alkaa olla jo 13 tusinaan niitäkin. Tutustutaan, kun tulee jotain lopulliseksi kutsuttavaa koodia.
lainaa
Mateba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.10.2012 klo 01.12

Tuosta ruudunpäivityskommentista, demoa pelannut nyt varmaan 1,5h kokonaisuudessaan ja en itse siitä pääse kyllä yli. Tuntuu jotenkin tahmaiselta koko ajaminen. En pidä itseäni minään forzan hc-fanina (vaikka kakkosesta neljänteen kyllä hyllystä löytyy) mutta jotenkin tulee ihan väärä fiilis tästä. Need for Speed Underground 2 vähän "realistisemmalla" teemalla?

Johtuneeko nimestä että en osaa suhtautua tähän oikein, enpä tiedä. Eikä nelosta enää jaksaisi joten taitaa jäädä tämä minulta väliin, ehkä sitten alennuksesta jos sittenkään.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2012 klo 09.14

En ole itse mikään fps-hifisti, mielestäni esim. GTA IV:n konsoliversiot ovat pelattavia 99 % ajasta. Missään nimessä FH ei ole niin sulava kuin vaikka Forza 4, muttei se ole häiritsevän tahmainenkaan.

Paljon enemmän omaa pelielämystäni haittasivat ajoavut, jotka ovat oletusasetuksilla aika intrusiiviset. Niiden pois kytkeminen helpotti paljon.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

30.10.2012 klo 10.23

Ilmeisesti tässä ei voi säätää autojaan ollenkaan.
Muokannut: Pioneeri 30.10.2012 klo 10.24 lainaa
kilpaVeikko69

30.10.2012 klo 10.32

Miksi aina jää päällimmäinen tunne kun arvostelija puhuu "realistisesta (tms.) ajokokemuksesta" konsolipelien kohdalla, että hän ei ole oikeaan autoon koskaan koskenutkaan.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2012 klo 10.42

Pioneeri kirjoitti:
Ilmeisesti tässä ei voi säätää autojaan ollenkaan.

Ei voi, vain vaihdella palikoita.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2012 klo 10.48 3 tykkää tästä

kilpaVeikko69 kirjoitti:
Miksi aina jää päällimmäinen tunne kun arvostelija puhuu "realistisesta (tms.) ajokokemuksesta" konsolipelien kohdalla, että hän ei ole oikeaan autoon koskaan koskenutkaan.

Miksi aina jää päällimmäinen tunne kun joku käyttää tällaista nimimerkkiä, että hän on penseä GPL-elitisti.

Kilpa-ajaja en ole, edes harrastajatasolla, mutta on tuota rattia tullut pyöriteltyä radallakin, sekä asfaltilla että soralla, ja hyvinkin erilaisella kalustolla, ralli-Ladasta Scirocco R:ään. Autotekniikasta olen ollut kiinnostunut koko ikäni ja työskentelenkin sen parissa ajoittain. Ajopelejä olen pelaillut kolmisenkymmentä vuotta. Näin ollen pidän itseäni varsin pätevänä kommentoimaan pelien ajotuntumaa.

Sinun kannattaa katsoa myös viimevuotinen autopelispesiaalimme: http://www.v2.fi/artikkelit/pelit/839/Autopelispesiaali/
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

30.10.2012 klo 13.26

Mikko kirjoitti:

Zeus jylisee vuoreltaan ja epäilijät käristyvät salamoiden läiskeessä..

Forza Horizonista toivoin tdu2-pettymykseni kumoajaa. Demo ja kaikki muu materiaali jätti kuitenkin hyvin mälsän tunnelman, joten menin ennakkotilaamaan Burnout: Most Wantedin. #Criterionfanclub(en käytä twitteriä)

Milloin Most Wantedista muuten saadaan arvostelu?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2012 klo 13.42

HeDuXe kirjoitti:

Milloin Most Wantedista muuten saadaan arvostelu?

Aika pian sen jälkeen kun tulee lopullista koodia postissa.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

30.10.2012 klo 15.37 1 tykkää tästä

Milloinhan joku tajuaa tehdä vapaaajelu pelin aidoilla fysiikoilla(Ois hienoa päässä Shellille tankille ja maksaa kassalle :) ), vaurionmallinnuksella(autot kappaleiksi ala Shift 2 ois jo hyvä ja vauriot pitää itse korjata/maksaa) , tuhottomasti erilaisia autoja (Kauppakasseja pitää olla runsaasti) poliisit ja haastavalla vaikeusasteella (ei palkintoautoja,pienemmän palkkiot, yms.)
Laajalla virittämismahdollisuuksilla (kone,kori,sisätilat yms..) esim vaikka ajoavut siirtyiskin ostettavaksi niihin autoihin jossa niitä ei ole oikeastikkaan.

Tuommonen konsepti möis varmaan aivan järkyttävän määrän.

Vieläkö sais sellaisen verkkopelin että että yksinpeliä ei varsinaisesti olisi ollenkaan vaan pelattaisiin pelkästään aitoja pelaajia vastaan niin se olisi täydellinen...
lainaa
headache

30.10.2012 klo 16.21

Mikko kirjoitti:
En ole itse mikään fps-hifisti, mielestäni esim. GTA IV:n konsoliversiot ovat pelattavia 99 % ajasta.

Alkuun, kun pelasin tätä PS3:lla niin se fps ei haitannut/siihen ei kiinnittänyt huomiota, mutta nyt PC:llä sitä pelattuani, en enää ikinä voisi pelata GTA IV:tä konsolilla. Päänsärky siinä tulee!
lainaa
Uppmas

Rekisteröitynyt 15.11.2011

30.10.2012 klo 20.26 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
Tuommonen konsepti möis varmaan aivan järkyttävän määrän.

Paljon vähemmän kuin kuvittelisi. Jostain syystä noin tarkat simut tuppaa olla tylsiä. On katos se IRL missä noita juttuja tekee senkin edestä.
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

30.10.2012 klo 22.25 1 tykkää tästä

Uppmas kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
Tuommonen konsepti möis varmaan aivan järkyttävän määrän.

Paljon vähemmän kuin kuvittelisi. Jostain syystä noin tarkat simut tuppaa olla tylsiä. On katos se IRL missä noita juttuja tekee senkin edestä.

Enpä usko. Kaikista ajopeleistä Pioneerin luettelemia asioita puuttuu, mutta ne kuitenkin löytyvät eri peleistä muutama kerrallaan. Monasti jotain autopeliä pelatessa tulee mietittyä sitä toista autopeliä, jonka ominaisuuksien tuominen tähän nykyiseen peliin lisäisi innostusta huomattavasti.

Jos siis joku saa aikaiseksi moisen superkiesipelin niin, että siitä saadaan hausketta, olen ostaja.
lainaa
Panu

30.10.2012 klo 23.15

Mikon arvostelut on kyllä todella selkeitä ja miellyttävää luettavaa.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

31.10.2012 klo 12.17

Tosta ruudunpäivityksestä, niin mahtaisiko olla eroa demon ja kauppaversion välillä? Eurogamer niin kovin hehkutti arvostelussaan, että ruudunpäivitys on tasainen 30fps kauttaaltaan. Se nyt mielestäni jollain reunaehdoilla toimii ihan ok (eikä esim. PGR:ssä ole haitannut itseäni ollenkaan), mutta demosta tuli tunne että se on ennemminkin luokkaa 20fps, kun ensimmäisen kisan aloittaa ja autoja on paljon ruudussa. Erittäin epätasaisen oloista menoa joka tapauksessa.

Lisäksi ainakin demo oli melko painajaismainen suomenkielisine lokalisointeineen. Palkintorahatkin tuli näppärästi kruunuina :)

(joo on varmaan joku väsynyt lyhenne krediiteistä)
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

31.10.2012 klo 12.31

HeDuXe kirjoitti:
Uppmas kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
Tuommonen konsepti möis varmaan aivan järkyttävän määrän.

Paljon vähemmän kuin kuvittelisi. Jostain syystä noin tarkat simut tuppaa olla tylsiä. On katos se IRL missä noita juttuja tekee senkin edestä.

Enpä usko. Kaikista ajopeleistä Pioneerin luettelemia asioita puuttuu, mutta ne kuitenkin löytyvät eri peleistä muutama kerrallaan. Monasti jotain autopeliä pelatessa tulee mietittyä sitä toista autopeliä, jonka ominaisuuksien tuominen tähän nykyiseen peliin lisäisi innostusta huomattavasti.

Jos siis joku saa aikaiseksi moisen superkiesipelin niin, että siitä saadaan hausketta, olen ostaja.

Nimenomaan sen pitää olla hauska ja vauhdintunnetta pitää olla roimasti että tuntee ajavansa autoa kovaa mutta samalla sen pitää olla aidon tuntuinen.

Jos tosiaan joku tälläisen superkiesipelin saisi aikaan olisin minäkin ostaja ja varmasti moni muukin :).
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

31.10.2012 klo 16.54

Pioneeri kirjoitti:
Milloinhan joku tajuaa tehdä vapaaajelu pelin aidoilla fysiikoilla(Ois hienoa päässä Shellille tankille ja maksaa kassalle :) ), vaurionmallinnuksella(autot kappaleiksi ala Shift 2 ois jo hyvä ja vauriot pitää itse korjata/maksaa) , tuhottomasti erilaisia autoja (Kauppakasseja pitää olla runsaasti) poliisit ja haastavalla vaikeusasteella (ei palkintoautoja,pienemmän palkkiot, yms.)
Laajalla virittämismahdollisuuksilla (kone,kori,sisätilat yms..) esim vaikka ajoavut siirtyiskin ostettavaksi niihin autoihin jossa niitä ei ole oikeastikkaan.

Tuommonen konsepti möis varmaan aivan järkyttävän määrän.

Vieläkö sais sellaisen verkkopelin että että yksinpeliä ei varsinaisesti olisi ollenkaan vaan pelattaisiin pelkästään aitoja pelaajia vastaan niin se olisi täydellinen...

Isommat studiot tajuavat että tuo ei myisi tarpeeksi, ja pienemmillä studioilla ei ole tarpeeksi budjettia.
En väitä, että minua ei kiinnostaisi, mutta raha ratkaisee.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

31.10.2012 klo 19.14 1 tykkää tästä

Jonezi kirjoitti:

Täytyy sanoa että pelin tuottajat tekevät juuri sellaisia pelejä mitkä myyvät joten kuluttajana olet vastuussa.

Jos ostat paskaa sellaista ne sulle jatkossakin tekevät.
Jos joku tälläisen autopelin erehtyisi tekemään ja se möiskin miljoonia on odotettavissa että sellainen ilmestyisi uudestaankin.
lainaa
TheÄijä

01.11.2012 klo 09.43

Oakleyt on hyvät aurinkolasit ja osa sitä samaa lifestyleä mitä edustavat nopeat ja hintavat autotkin. Kateelliset ruikuttavat.

Ja se, että rahalla pystyy ostamaan niitä upeimpia autoja nyt vaan on realismia. Näinhän se tosielämässäkin on. Ja miten se on keneltäkään pois? Eikö se ole pikemminkin tyydyttävää, jos itse on saanut auton ajamalla ja toinen ostamalla, ja sitten kisassa se rikas tumpelo töpeksii itsensä radalta kun raha ei tuokaan ajotaitoa. Voit tuntea itsesi paremmaksi ihmiseksi.
lainaa
hämmästynyt

24.11.2012 klo 10.30

Vau tuntemukset kyllä kaikkosi heti kun ajamaan pääsi, pakkohan tätä on FM4:n verrata, ajan autopelejä vain ratilla ja forza4 sisänäkymällä ilman apuja
kyllä niin todentuntuista, että ei ole viitsinyt muita autopelejä enää edes pelata. Sen verran tähän lainattu että menettelee, mutta mistä tämä grafiikan hehkutus? sekään ei kestä vertailua FM4:n! Alku- ja välivideot ei pitkään lämmitä.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova