Kerran kauan sitten oli lähitaistelua painottava GTA-klooni True Crime, jossa päähahmo pyrki soluttautumaan poliisina rikollispiireihin Los Angelesissa (ja sittemmin New Yorkissa). Noin 10 vuoden kuluttua tuleekin sitten lähitaistelua painottava GTA-klooni Sleeping Dogs, jossa päähahmo pyrkii soluttautumaan poliisina rikollispiireihin. Mutta tällä kertaa ollaan Hongkongissa.

Totuuden nimissä SD:n piti alunperin ollakin True Crime: Hong Kong, mutta kun hanke venyi ja tuli yhä kalliimmaksi, Activision veti töpselin seinästä. Square Enix nappasi sitten pelin oikeudet (muttei nimen oikeuksia) ja nyt ollaan tässä. Vaan olisiko ollut parempi antaa nukkuvien koirien maata vaan?




Kiinan erityishallintoalue Hongkong on nimensä mukaisesti erityinen, koska satamakaupunki kuului pitkään Isolle-Britannialle. Kiinan hallinnon ollessa sitä mitä se on veti vapaampi meininki ihmisiä puoleensa. Tämän seurauksena normaalin suomalaisen kaupungin alueella asuu 7 miljoonaa ihmistä, paikalla on oma rahayksikkönsä, autolla ajetaan tien vasenta puolta ja ennen kaikkea liiketoiminta on kautta historian ollut vapaampaa kuin kommunistisessa emämaassa. Kaikenlaista kiinankrääsää valuu Suomeenkin Hongkongin kautta edelleen, vaikka valmistus on jo aikapäiviä siirtynyt Kiinan halvemman työvoiman alueille.

Suurkaupungista löytyy tietenkin rikollisuutta, ja vieläpä järjestäytynyttä sellaista. Kommunistien rikollisuuden vastainen kampanja ajoi aikanaan 50-luvulla pahamaineiset triadit Hongkongiin, ja vaikka ne nykyisin ovat kuihtuneet alkuperäisestä mahdistaan, riittää huumeita, huoria ja muuta toimintaa pyöritettäväksi sen verran, että kyllä siitä peli pitäisi saada aikaan.




Sinällään mielenkiintoiseen asetelmaansa nähden Sleeping Dogs alkaa kurjasti. Pelaajaa juoksutetaan paikasta toiseen, eikä mahdollisuutta ympäristöön tutustumiseen juuri anneta. Henkilöhahmot eivät tunnu samaistuttavilta ja tarina suunnilleen sadannesta peitetehtäviin lähetettävästä poliisista alkaa haiskahtaa jo käsikirjoittajien vapaapäivältä. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tilanne kuitenkin onneksi paranee.

Se suunnilleen sadas peitetehtäviin lähetetty poliisi on nimeltään Wei Shen, joka Hongkongissa vietetyn lapsuutensa jälkeen käväisi Amerikassa lukemassa jepariksi. Taustalla on tietysti muutakin enemmän ja vähemmän traumaattista, mutta mitään suurta proosaa ei pelin tarinasta saa tekemälläkään. Vähänkin enemmän pelannut tai elokuvia katsonut tietää likimain heti, mitä tuleman pitää.

Mutta harva peli onkaan mikään kirjallisuuden klassikko, joten muiden arviointiperusteiden käyttö on ihan perusteltua. Puhtaasti pelinä SD onkin parempi kuin alku antaa ymmärtää.




Peli opettaa, että aseet ovat Hongkongissa harvinaista tavaraa. Tästä seuraa, että Wei joutuu puolustamaan itseään - ja toisinaan hyökkäämäänkin - nyrkeillä. Myös muuta kättäpitempää pampuista puukkoihin tarjoillaan. Onkin siunauksellista, että SD:n lähitaistelurutiini toimii, toisin kuin nyt vaikka GTA:ssa. Siihen nähden, että pelaajan tehtäväksi jää lähinnä painella yhtä tai kahta nappia rytmikkäästi, tulee jopa sellainen tunne että hommassa kehittyy. Tosin lähitaistelu on myös pelin kevyesti vaikein osa, sillä missään muussa puuhassa en juuri onnistunut kuolemaan.

Suorastaan hämmästyttävää on jo se, että lähitaisteluun laitettujen paukkujen lisäksi myös aseella tähtääminen on onnistunut hyvin. Pelasin pelin PC-versiota Xbox 360:n ohjaimella, jolla tähtäysnopeus sattui hyvin kohdalleen ja osumia sai perille tarpeen mukaan. Kun lisätään vielä suhteellisen loogisesti toimivat kävelykontrollit ja omaksuttava, joskin helpohko autojen ajomalli, ei ongelmia pelin ohjastuksen puolella juuri ilmene. Graafisesti peli näyttää PC-versiona pätevältä jos nyt ei ihmeelliseltä, konsoliversioita on moitittu rumemmiksi. PC-miesten kannattaa ladata valinnainen tekstuuripaketti, vaikka sillä kokoa onkin.




Hongkong sopii pelialueeksi senkin vuoksi, ettei se ole kovin suuri oikeastikaan. Edes minun eksymistaidoillani ei onnistunut ajautumaan erityisen kauas mistään kohteesta, ja autoja jakelevia parkkihalleja on tipoteltu taajaan. Tämä paikkaa osin sitä, että taksit toimivat huonosti; ne ovat vaikeita pysäyttää ja vievät vain ennalta määrättyihin paikkoihin.

Varsinaisia juonitehtäviä on kolmisenkymmentä, ja käytettyäni peliin sen normaalin kymmenisen tuntia olin lypsänyt niistä läpi jo yli kaksi kolmannesta. Pelaaminen on normaalitasolla suorastaan huomattavan helppoa, nyrkkitappelu pois lukien, ja vaikka tehtävissä on vaihtelua ja jopa kekseliäisyyttä, ei niiden läpäisy ensimmäisellä yrityksellä ole mikään temppu.

Oheistoimintana tarjoillaan palvelusten tekemistä, huumeratsioita ja kilpa-ajoa. Etenkin huumeratsaus toistaa itseään pahasti, mutta ainakin se on keino kehittää tappelutaitojaan ja nostaa tasoaan. Muutamista eri myymälöistä voi poimia kestoltaan rajallista buustausta eri taitoihinsa, toisista voi ostaa vaatteita ja jopa kalustusta asuntoon. Kerättävääkin krääsää on, ja hahmon "tason" noustessa saa käyttöönsä lisäominaisuuksia (aiempien) True Crimejen tapaan. Tuntuu jopa, että tarkoitus on ollut tehdä vielä enemmän kaikenlaista muuta puuhaa, mutta jossain vaiheessa aika tai budjetti on loppunut.




Toivuttuani kankeasta alusta huomasin paikoin pitäväni Sleeping Dogsista yllättävän paljonkin. Kaupunki on selvästi vain kulissi toiminnalle, käsikirjoitus on ennustettavaa ja varsinainen toiminta vähän kevyttä, mutta pelissä on kuitenkin juuri sen verran omaa, ettei sitä parane aivan halvaksi kopioksi haukkua. Paremmalle pelaajalle vaikeustason keveys tekee varmasti useimmista tehtävistä läpikävelyä, mutta koska GTA V antaa odottaa itseään vielä määräämättömän ajan, voi sandbox-toiminnasta pitävä käyttää aikansa huonomminkin kuin tätä lypsämällä.

Testilaitteisto: Intel Core i7-3770K, 16 Gt RAM, Geforce 660ti 2048 Mt, Windows 7 Home Premium, Xbox 360 Controller for Windows