Kullervo
Gene Kurkijärvi
Like
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Gene Kurkijärvi ei pidä valtavaa kiirettä julkaisujen kanssa: viime albumi, spurgujen vallankumouksesta kertova Aguila oblige, on peräisin vuodelta 1990. Kahdessakymmenessä vuodessa Kurkijärven tyyli on ehtinyt kokea melkoisen muutoksen, eikä Kullervoa helposti enää edes tunnista saman miehen tekemäksi - amatöörimäisen haparoivasta tussaamisesta on harpattu kotimaisen sarjakuvan kärkeen.

Nimensä mukaisesti albumi on ronski versio kansalliseepos Kalevalan Kullervo-runosta. Päähenkilön kurjat elämänvaiheet on poikkeuksellisesti sijoitettu kyberpunk-Helsinkiin, ja tarkkasilmäinen lukija voikin tunnistaa kuvista lukuisia tuttuja maisemia. Runon käänteet käydään uskollisesti läpi, mutta teeman mukaisesti: esimerkiksi Kalervo ja Untamo ovat tässä sovituksessa Helsingin alamaailman pomoja, joille tulee riitaa siitä, kummalle kuuluu Suomenlinnan huumekauppa.

Piirrosjälki istui omaan silmääni mainiosti. Väriskaala on hallittu, sommittelu paikoitellen oivaltavaa ja etenkin kaupunkimaisemat jylhän komeita. Kuvia ei ole lähdetty tarpeettomasti siloittelemaan, joten niissä on jäljellä luonnosmaista dynamiikkaa ja eloa. Esikuvista tulee mieleen ainakin Enki Bilalin liitujälki Sarajevo-sarjasta, ja kyberpunk-teema lienee puolestaan saanut vaikutteita Simon Bisleyltä.

Räävitön tyyli pysyy yllä kannesta kanteen ja moneen kertaan kalutusta juonesta saadaan vielä tiristettyä uutta henkeä irti. Kullervo on kotimaisen sarjakuvan merkkipaaluja vuodelta 2009, joten toivon mukaan Kurkijärvi tihentää hivenen julkaisutahtia, etenkin kun kehitys on mennyt näin hyvään suuntaan.

Piko ja Fantasio: Ajan pyörteissä
Frank le Gall
Egmont kustannus
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Alkujaan Robert Velterin luoma ja Franquinin maailmanmaineeseen nostama Piko ja Fantasio -sarja on siirtynyt jälleen seuraaviin käsiin. Tällä erää sekä käsikirjoituksesta että piirroksesta vastaa Frank le Gall, jonka aiemmasta tuotannosta on suomeksi ilmestynyt ainakin Théodore Poussin -seikkailu Purjehdus Indokiinaan.

Pikon ja Fantasion lisäksi tarinassa ovat mukana tutut Sieninevan kreivi, suuruudenhullu Zorbul sekä lemmikkiorava Spip. Juoni pyörii aikakoneen ympärillä ja kuten arvata saattaa, joukkio päätyy menneisyyteen 1800-luvulle, josta pitäisi päästä pois. Matkan varrella joudutaan törmäyskurssille paikallisen alamaailman kanssa, ihmetellään entisajan elämänmenoa ja sen sellaista.

Ei tässä paljon kehuttavaa ole. Hajuton ja mauton piirrostyö on sentään luokkaa "ihan jees". Vaan entäpä itse tarina sitten: kaikin puolin ennalta-arvattava, kliseinen ja hätäisesti väsätyn oloinen. Tutut hahmotkin on latistettu itsensä yksiulotteisiksi parodioiksi. Lyhyesti ja ikävä kyllä: tunnetun vanhan sarjan maineella ratsastusta ilman minkään sortin kunnianhimoa. Ei näin, Frank.

Eero
Petteri Tikkanen
Like
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

Saatuani tietää, että Petteri Tikkasen Eero-sarjakuva voitti viimeisimmän Sarjakuva-Finlandia -kunnianosoituksen, piti se poimia jälleen kerran hyllystä luettavaksi ja näin Sarjishyllyn kauttakin vielä kansan tietoisuuden tuoda. Noin neljäs läpilukukerta ei hälventänyt teoksen lumoa, eikä kuluttanut puhki sen hienovaraista juonenkulkua, jossa sykkii pintaa syvemmälläkin. Eikä kukaan mies voi lukea tätä tuntematta pientä häveliästä välähdystä lapsuudestaan.

Eero on pieni, herkkä, elämänmakuinen tarina seksuaalisesta heräämisestä, lapsuuden päättymisestä - eli siitä, kun pojasta tulee ei-vielä-aivan-mies. Päähenkilö Eero on varhaisteini, jonka hieman vanhempi - ja vastakkaista sukupuolta oleva - ystävä Kanerva ei yllättäen tahdokaan leikkiä pojan kanssa. Ja sille on kasvanut tissit! Kiinnostus maitorauhasia kohtaan on muutenkin kasvussa, eikä ensi-ihastustakaan voi välttää, varsinkin kun ukki kärttää tuomaan 'tyttöystävää' näytille.

Tikkasen piirrostyyli on ehkä aikaisempaakin graafisempaa ja pikkualbumi ei ainakaan huku hyllyyn muiden sekaan kirkuvan hotpinkin, valkoisen ja mustan sekoituksena. Kuvissa ei ole hurjasti yksityiskohtia, mutta ei niissä tarvitsekaan olla, sillä jokainen luontevasti piirretty viiva on kohdallaan ja tukee tarinan näennäistä yksinkertaisuutta. Yksittäisiä ruutuja voisi vallan hyvin kuvitella näkevänsä poptaiteen näyttelyssä.

Kyllä Eero on Finlandiansa ansainnut. Sitä ei voi sivuuttaa yhdellä lukukerralla, eikä voi välttyä sen herättämiltä tunteilta, lämpöisyydeltä ja hymyltä suupielessä, vaikkei kaikki tarinassa menisikään päähenkilön suunnitelmien mukaan.