Päättyneen vuosikymmenen vaikuttavimpien elokuvien listaus herra kriitikon henkilökohtaisen maun mukaan jatkuu. Viime viikolla käsiteltiin listasijoituksia 100-51 ja nyt selviää kärki. Jokainen elokuva on saanut ensi-iltansa välillä 1.1.2000-31.12.2009 ja allekirjoittanut on ne samaisella välillä nähnyt. Vasta tänä vuonna Suomeen saapuneet teokset eivät ole listalle periaatesyystä päässeet.



(Iso-Britannia 2006. Suom. "Ihmisen pojat")
Tulevaisuus on yleensä synkkä tekosyystä. Lisääntymiskyvyttömän ihmiskunnan rappio kiehtoo ideana, ja uudelle tasolle noustaan, kun teemoiksi määritellään usko, toivo ja halu taistella ja uhrautua paremman huomisen puolesta. Ihmisen pojat on yksi inhimillisimmistä ja teknisen puolen osalta näkemyksellisimmistä toimintaelokuvista, joita... on tehty. Listasijoitus olisi reippaasti korkeampi, paitsi että tämä on myös eteenpäinkävelyelokuva.
-> traileri
-> eteenpäinkävely-kolumni



(Etelä-Korea 2004. Eng. "Brotherhood")
Jos edes kaksi maireasti virnistelevää, samaa tikkaria lutkuttavaa veljestä eivät kykene kriisitilanteessa uskomaan, että he rakastavat toisiaan, että he tahtovat toistensa parasta, mutta että he myös vaativat ymmärrystä ja arvostusta toisiltaan, mitä mahdollisuuksia on kahdella veljeskansalla Korean niemimaalla? Sota on vastenmielistä, sankareita ei ole, ihmiset ovat pässejä. En tiedä poraanko, koska leffa lopultakin tarjoaa hieman toivoa, vai koska se oikeastaan ei.
-> traileri



(Yhdysvallat 2001. Suom. "Mies joka ei ollut siellä")
Pikkurouva panee pomoaan kauppiasta. Mikseipä panisi. Tarjolla on osakkuus pesulaan. Mikseipä se kiinnostaisi. Kauppiaalta voisi kiristää rahaa. Mutta ei olisi kannattanut. Elämänilosta riisuttu tunnelmapala on kovaa kamaa Coenin veljeksiltä, joiden rikoskomedioiden sinänsä legendaariset hahmot eivät suinkaan aina ole sellaisessa symbioosissa tunnelman kanssa kuin Billy Bob Thornton on sieluvajeesta kärsivänä parturina.
-> traileri



(Ruotsi 2008. Suom. "Ystävät hämärän jälkeen")
Sen kerran, kun joku kykenee luomaan kauniin kauhusadun, joka lämmittää rintaa ja hyytää verta, ja joka kerrankin on kertomus ihmispojasta ja hirviötytöstä eikä toisinpäin, niin totta kai hirviöksi pitää taas valita pirun vampyyri! Mitä jos tämä olisi lähes sellainen kuin tämä on, mutta outo pikkutyttö edustaisi toista, ei-totaalisen-kliseistä, vaan odottamattomasti käyttäytyvää hirviölajia? Olisin saattanut tuntea kaiken muun ohella kauhuakin!
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2006)
Adrenaliinia erittävät toiminnallisuudet ovat aina propagandaa (esimerkki: "ole mies, turvaudu oman käden oikeuteen"), joten kiva, jos elokuva tyyliin Apocalypto (tai Hero) kehtaa provosoida astetta erikoisemmin. "Sivilisaatiota ei voida tuhota, ellei se ole tuhonnut itseään sisältäpäin", väitetään Apocalypton alussa. Kun muinainen mayamies on kylmiä väreitä aiheuttaen taistellut paholaismaisia maanmiehiään vastaan, ohjaaja Mad Mel Gibson viattomasti vihjaisee, mikä on kansan tulevaisuus.
-> traileri



(Yhdysvallat 2006, 2009)
Borat on symppiksempi kuin Brüno, mutta Brünon filmillä osoitettiin, ettei eteenpäinkävelyyn tarvitse alentua, vaikka leffa olisi konseptin tasolla piilokameratyyppinen kohtauskokoelma. Kumpikin naurattaa penteleesti. Kumpikin on oikea elokuva näyttelijöillä, jotka eivät tiedä olevansa näyttelijöitä. Mitä enemmän salaisuuksia kulissien takaa paljastetaan, sitä enemmän arvostus kasvaa. On oikein kritisoida sitä, kun kohtauksia irroitetaan asiayhteydestä ja tuhmia puhuneita raukkoja pyritään näin demonisoimaan, mutta hei, samaa harrastaa valtavirran media.
-> Boratin traileri
-> Brünon "arvostelu"



(Yhdysvallat 2005)
Yhteiskunta pelottelee taidolla, mutta yhtä lahjakkaita ihmiset ovat itsensä myrkyttämisessä. Ang Leen kolmanneksi paras elokuva vuosikymmeneltä ei ole tarina toisiaan rakastavien karjapaimenten rohkeudesta tai heitä piinaavasta ahdasmielisyydestä, vaan kaikenlaisia ihmisiä yhdistävästä loogisesta pelkuruudesta. Toinen päähenkilö tietää, että homoja on lynkattukin. Loogista siis antaa elämän valua sormien välistä. Heath Ledgerin suoritus on yhtä hienovarainen kuin hänen suorituksensa Jokerina on omaperäinen.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008. Suom. "Yön Ritari")
Nautin batmanini kernaimmin perverssinä goottifantasiana, mutta sitten taas toisaalta, on aivan toisenlainen nautinto, kun jollakin on pokkaa istuttaa mielikuvitusta vakavaan rikosjännäriin, jonka ei tarvitse hävetä vaikkapa Michael Mannin töiden rinnalla. Asiat joita en edelleenkään arvosta Batman Beginsissä unohtuvat onnellisesti jo ensimmäisen kohtauksen aikana.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2004. Suom. "Ihmeperhe")
Lempinimeni Pixarille oli Pieni Saatana (ei oikeasti), mutta sitten Brad Bird ohjasi tasapainoista laatua hahmoilla, joissa on syvyyttä ja charmia. Ihmeperhe saattaa olla Ihmeneloset-kopio, mutta leffa on lähempänä kaikkea hyvää mitä sarjakuvissa harrastetaan (perhearvot, tiimityö, ihmeellisyys), kuin mitä taatusti tulemme näkemään sittenkään kohta, kun ontuva virallinen Fantastic Four -leffasarja aloitetaan alusta.
-> traileri
-> synninpäästö Pixarille



(Yhdysvallat 2002, 2005)
Jos Saatana himself kusettaisi minua menemään lehdistönäytökseen eliminoimaan kollegat, koska olen maailman paras kirjoittaja, jolla on ongelmia vain, koska kaikki ovat minua vastaan, koska kaikki ovat kateellisia minulle, niin silloin Tähtien sota kertoisi periaatteessa minusta. En tajunnut tätä ennen Kloonien hyökkäystä, jossa päähenkilöä näyttelee minun ikäiseni, minun jäykkyystasoani edustava Hayden Christensen, joten minusta tuli fani vasta silloin. Mestari George Lucas teki höpösarjastaan varoittavan esimerkin Voiman korruptoivasta vaikutuksesta.
-> Kloonien hyökkäys: traileri
-> George Lucasin oikeudenkäynti



(Yhdysvallat 2007)
Käsivaralta kuvattu jättiläishirviöleffa on tyydyttävin kokemani lajityypissään. Olin jo vuosia hihitellyt vastaavalle kamalle, kun 2007 tämä kiihdytti ja viihdytti kuin puukkohippa teini-iässä. Cloverfield on luotu ympäröimään katsoja, joten en ennusta eeppistä elämystä kenellekään, jonka kotiteatteri ei peitä koko seinää. Cloverfield + kangas + oiva äänentoisto on looginen yhdistelmä kuin Avatar ja 3D-teatteri.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2008. Suom. "The Wrestler - Painija")
Mickey Rourkea on ylistetty tarpeeksi. Otetaan tässä yhteydessä vapaapainifanin näkökulma: Darren Aronofskyn kunnianosoitus kroppansa likoon laittaville viihdetaiteilijoille nostaa pintaan kaiken arvostuksen omia suosikkeja kohtaan. Jännää, että elokuva voi tuntua tribuutilta maalatessaan karua kuvaa, ja ovelaa, kuinka elokuva onnistuu liikuttamaan heitäkin, jotka pitävät alaa älyttömänä.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Ranska 2007. Suom. "Perhonen lasikuvussa")
Tarina miehestä, joka ei voi enää liikuttaa kuin toista silmäänsä, alkaa ahdistavana kauhuelokuvana, ja herättämiensa tunteiden avulla muuttuu inspiroivaksi teokseksi, onhan tuo kyseinen mies kirjoittanut kirjan johon tämä perustuu. En oikein tahdo ylistää Mathieu Amalricin suoritusta silmämunana, mutta kiittelen kovasti sitä, kuinka elokuva johdattelee katsojan hahmon pään sisälle ennen, kuin karulla ilmeettömällä todellisuudella lypsetään lisää suolavettä.
-> traileri



(Etelä-Afrikka 2009)
Neill Blomkampin esikoisohjaus alkaa niin vahvasti, että kun se muuttuu tieteisjännäristä erinomaiseksi toimintaelokuvaksi, tämä on olevinaan pettymys? Kutsutaan tätä "Ihmisten pojat" -syndroomaksi. Tällaiset leffat saavat minut odottamaan rikasta tarinaa, jota ei varsinaisesti luvata, mutta jonka voin melkein maistaa. Sitkeästi aion odottaa Blomkampilta paljon vastakin, ja uraa toivon myös Sharlto Copleylle, joka kokemattomuudesta huolimatta tekee hienon suorituksen alati kehittyvänä hahmona.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Saksa 2004. Suom. "Perikato")
Bruno Ganz on ainoa oikea Adolf Hitler alkuperäinen poislaskien. Autenttisen oloinen kertomus Natsi-Saksan viimeisistä päivistä kuvaa pahuuden ruumiillistuman itsensä sopivan hulluna ja sopivan inhimillisenä, jotta hän istuu kokonaiskuvaan mitä hänen "saavutuksensa" ja kuvaukset hänestä yhdessä maalaavat. Ajanjakso on ylivoimaisesti mielenkiintoisin, mitä tulee führerin vaiheisiin.
-> traileri



(Yhdysvallat 2004. Suom. "Closer - Iholla")
Fantasiat ja kärkevät aiheet hallitsevat tätä listaa, vaikka olen ahkerasti yrittänyt löytää myös mielenkiintoisia ihmissuhdedraamoja. Vaadinko ihmeitä, häh?! Jos käsikirjoitus on terävä, köykäiselläkin toteutuksella syntyy kiintoisaa kamaa. Jos käsikirjoitus on kehno, takaa vaikka Natalie Portmanin, Julia Robertsin, Clive Owenin tai Jude Lawin läsnäolo sen, ettei aika mene hukkaan. Jep: erinomaisesti kirjoitettu ja toteutettu tämä on miehitetty mainituilla - halleluja.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008)
Olen aina rakastanut kaksintaisteluita. 90-luvulla katsoin Rocky III:n niin usein, etten taida tämän listan kärkeäkään yhtä innokkaasti kuluttaa. Rocky III oli täyteläinen elämys! Sankari ei ollut enää mikään kiiltokuvapoju, vaan maineen sokaisema kuspää, jonka oli kehitettävä uudelleen sielu pärjätäkseen yliluonnolliselle vastustajalle, joka piti häntä pilkkanaan kenties oikeutetusti. Frost/Nixon on lähes yhtä kova elämys kolmeakymppiä lähentelevälle minulle.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Intia 2005)
Sokean ja kuuron pikkutytön aivoissa ei ole vikaa, mutta tarvitaan asialle omistautuva huru-ukko opettaja, jotta tytön matka voidaan kääntää mielisairaalan suunnasta kohti suhteellista suuruutta. Leffa saisi kiitosta vähemmänkin uljaana ja liikuttavana: tämä ei ole aivan pieni muistutus sisun merkityksestä ja kauneuden ja kärsimyksen pyhästä symbioosista. Yhyhyy nyyh byää snif opellakin on Alzheimerin tauti snorf - elokuva on myönteinen, mutta silti se tuskin voisi olla sipulimpi.
-> traileri



(Yhdysvallat 2002)
Vuoden 2002 iso Disney-animaatio Aarreplaneetta floppasi, mutta liekö sen ansiota, että pienemmän budjetin Lilo & Stitch sai rauhassa olla omalaatuinen? Jos Disney olisi panostanut näihin herttaisiin, siveästi anarkistisiin hahmoihin ja yksinkertaisiin, koskettaviin tarinoihin, kuten lordi Walt Disney itse olisi neuvonut, eikä poikamaisiin seikkailuihin, käsinpiirretyllä animaatioilla pyyhkisi nyt huomattavasti paremmin. "Perhe tarkoittaa, ettei ketään jätetä yksin eikä unohdeta" myy hyvin tehtynä paremmin kuin "Woo-hoo!". Snif.
-> traileri



(Yhdysvallat 2002)
Näemmä on mahdollista pilkata show-bisneksen pinnallisuutta ja samalla olla pinnallista show'ta parhaimmillaan. Murhailevien mutta voi kun ihanien laululintujen tarinassa on ideaa, mutta toteutus on tarkoituksella niin kiiltokuvamainen, etten minäkään katsoja osaa aidosti paheksua tyttöjen paheita. Siitä on lievää epäselvyyttä, kuka on seksikkäin: Catherine Zeta-Jones, Renée Zellweger, Richard Gere vai Queen Latifah.
-> traileri



(Ruotsi 2002. Ranska 2002.)
Tilastojen mukaan maahanmuuttajat raiskaavat suhteessa reippaasti enemmän naisia kuin suomalaiset. Pointti? Kun joku lausuu nämä faktat, ensireaktiona kukkahattutädit murskaavat hänet, joka "paljasti olevansa säälittävä rasisti". Toivoisin, että tässä asiayhteydessä ja kaikissa muissa ensireaktio kohdistuisi sanaan raiskaus ja reaktio olisi ei vihainen, mutta inhimillisen väkevä kuten reaktioni näihin elokuviin, jotka kertovat henkisesti ja fyysisesti arpeuttavasta kidutuksesta, jossa kiduttaja ilmaisee nauttivansa toimenpiteestä enemmän kuin kenties mistään muusta. Sana on kokenut inflaation. Taiteella asia korjaantuu.
Ps. Muutuin myönteiseksi Irréversibleä kohtaa vasta toisen katselukerran jälkeen. Aiemmassa kolumnissa olen maininnut ohimennen mutta selkeästi, että vain Lilja 4-Ever on "kehittävää katsottavaa".
-> Lilja 4-Ever: traileri
-> Irréversible: traileri



(Iso-Britannia 2007. Suom. "Sovitus")
Useimmat tunnustavat Sovituksen arvon teknisenä suorituksena, mutta rakenne ei ole kaikkiin iskenyt ja loppuratkaisuun on suorastaan suututtu. Minua elokuva kiehtoo, kunnes ehkä ei enää... mutta tällöin heti jo tapahtuukin tämä käänne, joka muuttaa sodanaikaan sijoittuvan spektaakkelin rajatuksi kertomukseksi tunteista samalla kun siirtymä ajassa alleviivaa tunteiden merkityksen. Käännettä on oivasti alustettu. Se ja kokonaisuus uppoavat kyllä meikämanneen.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2004. Suom. "Tahraton mieli")
On outoutta ja sitten on todellista outoutta, jonka erityisyys kumpuaa siitä, että se outous otetaan vakavasti. Michel Gondry on kekseliäs ohjaaja, mutta ilman Charlie Kaufmanin hämmentävän omaperäisiä käsikirjoituksia hänen outoutensa on vähemmän luontevaa. Kaufmanin rakkaustarina miehestä, joka seikkailee pois pyyhkiytyvissä muistoissaan, tuntuu ihan vain Kaufmanin käsitykseltä rakkaustarinasta - ei yritykseltä olla näppärä.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008)
Sarjakuvakerrontaakin hyödyntävä sadistinen tieteiskauhuooppera on niinikään niitä elokuvia, joiden parissa hämmästelen, miten helpolta ja luontevalta omaperäisyys voi vielä 2000-luvulla vaikuttaa. Repo! paranee katselukertojen myötä, kun tarina ja ohjaaja Darren Lynn Bousmannin rytmi ja mielentilat syöpyvät selkärankaan. Yhä tuumin, että klassikko Cherbourgin sateenvarjot on tämän lähin sukulainen, vaikkeivät aiheiden suhteen nirsot taidehomot tätä hoksaa.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2001. Suom. "A.I. Tekoäly")
Stanley Kubrick toivoi ennen kuolemaansa, että häntä tunteellisempi Steven Spielberg ohjaisi kypsän tieteismukaelman Pinokkion tarinasta. Nuorempana poltin käämit, kun päähenkilö alkoi syödä kakkua kaiken harhailun jälkeen, joten syytän itseänikin mestarin viimeisen älynväläyksen aliarvioinnista. Kenties kaunis teos tuli ensimmäisellä katselulla otettua seikkailuna? Tosiasiassa A.I. Tekoäly tarjoaa juuri sen annoksen sisältöä mitä "ihmisten poikaset" saivat kaipaamaan.
-> traileri



(Yhdysvallat 2009)
Viimein on mahdollista heijastaa kankaille... unia! Fotorealistisia jättiläisnaisia! Neonvärejä! Suppilovahveroita! Uneni ovat omaperäisempiä kuin James Cameronin - paitsi että minäkin olisin ohjaajana luonut vastaavaa keijumaista silmäkarkkia, jotteivät mummot aivan järkyty. Kuten Titanic, Avatar on klassinen (kliseinen) tarina, jonka arvo juontuu Cameronin lahjakkuudesta elävän kuvan ymmärtäjänä ja käsittelijänä. Kyse ei totisesti ole vain hyvistä tehosteista.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Ranska 2003. Suom. "Bellevillen kolmoset")
Nyt mummot kunniaan. Maanisdepressiivisin animaatio ikinä palauttaa mieleeni omani, sillä liikuttava leffa kertoo mummelista, joka päättäväisesti pitää käynnissä sulkeutuneen lapsenlapsensa. Kyseessä on mykkäelokuva. Kyseessä on mielisairaus. Todelliset taiteilijat näkevät tällaisia unia: jotain sen verran loogista tässä lopultakin on, ettei tätä ole voinut kehitellä kuin alitajunta.
-> traileri



(Yhdysvallat 2007. Suom. "Rottatouille")
Rotta kokkaa keittiössä. Budjetti: 150 miljoonaa dollaria. Rottatouille tekee oikein kaiken mitä komedialta voi vaatia, minkä ohella se on yksi niistä tietokoneanimaatioista, jotka selittivät minulle mitä tekniikalla voidaan tehdä. Tämä leffa ei olisi tämä leffa toteutettuna vaikkapa savianimaatiolla, ei ilman täydellisesti hallinnassa olevia virtuaalilavasteita. Brad Birdin kolmas ohjaus on Brad Birdin kolmas napakymppi.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2003)
"You wouldn't like me when I'm Ang Lee". Leen hämmentävin taidepläjäys ei ole suosittu edes verrattuna tuhnuun The Incredible Hulkiin. Minä rakastuin sarjakuviin (uudestaan), kun supersankari heitti toista maailmanpyörällä päähän. Kuinka monessa sankarileffassa viskellään tankkeja, tiputaan avaruudesta, mätkitään mutanttipuudeleita ja taistellaan loppuvastusta vastaan psyko-fucking-... somaattisesti?! Vain yhdessä.
-> traileri



(Kiina 2007. Eng. "Lust, Caution")
Sanoin jo pitäväni kaksintaisteluista? Mestarillisen kiimaisessa vakoilutrillerissä painitaan lakanoiden välissä vähintäänkin tulkinnanvaraisesti. Mitään halpaa tai sensaationhakuista seksikohtauksissa ei graafisuudesta huolimatta ole; sepalus kiinni, jumaplauta. Ang Leen paras elokuva kertoo monimutkaisesta ihmissuhteesta, ollen juuri siksi vuosikymmenen tehokkaimpia, aidosti jännittäviä jännäreitä.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2001)
Ottaen huomioon, että vähemmistökomediat ovat usein suvaitsevaisuuslässytyksiä, on erikoista, että sukupuolinyrjähtäneet musikaalit ovat pääsääntöisesti alkuvoimaisen energisiä, vertauskuvina virallisen aiheen yläpuolelle nousevia ja täynnä hemmetin hyvää musiikkia. Hedwig on puhdasta kulttikamaa: enemmistö ei ole tämän kanssa yhteensopiva, ja tämä on täynnä kattavia legendaarisuuksia, joita muistella ja siteerata.
-> traileri
-> transumusikaalikolumni



(Etelä-Korea 2005. Eng. "The King and the Clown")
Kaksi jonglööriä saavat ja joutuvat esiintymään lapsekkaalle, julmalle kuninkaalle 1500-luvun Koreassa. Ovatko he veljeksiä, ystävyksiä vai rakastavaisia? Ainakaan Aasian krumeluureilla päällystetyn DVD:ni tekstityksissä tätä ei selitetä, enkä haluakaan tietää. He vattusamperi rakastavat toisiaan - se välittyy, muulla ei ole väliä. Leffa tuntuu kertovan enemmästä kuin on ilmeistä. Taidehomo-tason tunneäly on suotavaa varsinkin, koska esitettävä 1500-luvun huumori ei ole niinkään hauskaa, kuin uskottavaa.
-> traileri



(Yhdysvallat 2003)
The Matrix oli "ihan kiva" nähtyäni juuri Dark Cityn ja Bladen. 2003 Wachowskin sisarukset viihdyttivät ja hämmensivät visuaalisesti huikeilla esi- ja jatko-osilla, jotka ampuvat yli viittauksilla filosofioihin, uskontoihin ja nörttikulttuuriin. Uskoin ymmärtäneeni lähes kaiken joskus neljännellä katselulla. Ehkä jo kolmannella rakastin näitä. Animatrix ansaitsee tulla mainituksi olennaisena osana tarinaa.
-> traileri



(Yhdysvallat 2005. Suom. "Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä")
Ohjaajan versio on reilusti rikkaampi elämys kuin alkuperäinen: mukana on nyt jopa mielenkiintoisia hahmoja! Kristittyjen ja muslimien taistelu Jerusalemista on uskalias aihe spektaakkelille. Ohjaajan versio varsinkin kommentoi hyvällä maulla uskontoon verhottua ahneutta. Vaikka kristitty olenkin, koen ateismia kosiskelevan päähenkilön osuvana tapana alleviivata sisältöä. Ristiretkillä ei ole mitään tekemistä todellisen uskon kanssa.
-> traileri



(Yhdysvallat 2007)
Daniel Day-Lewis öljymiehenä saattaa olla suosikkisuoritukseni vuosikymmeneltä. Amerikan psyko ja Mies joka ei ollut siellä ovat kertomuksia yksilöistä, joilta puuttuu ihmisen olennaisia ominaisuuksia, mutta ei ole epäilystä, etteikö tämä olisi uskottavampi, moniulotteisempi ja puhuttelevampi kuvaus sosiopaatista. Öljymiestä ajaa eteenpäin tarve olla niin itsenäinen, ettei kukaan voi alkaa aukomaan. Vastaavia ajatuksia kätkeytyy monien menestyjien karisman taakse.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Iso-Britannia 2008. Suom. "Slummien miljonääri")
Joku muistaakseni intialainen on sanonut, että tarvittiin ulkopuolinen (brittiohjaaja Danny Boyle) osoittamaan, miten suurta potentaalia Bollywoodin elokuvateollisuudessa on, jos vain löytyy uskallusta olla omaperäinen. Slummien miljonääri on karuun todellisuuteen ankkuroitu romanttinen fantasia, joka valloitti suuren länsimaisen yleisön vaivatta, vaikka päähenkilö on intialainen muslimi. Jo tämä ajatus tuo hyvälle mielelle leffasta puhumattakaan.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Japani 2004. Suom. "Liikkuva linna")
Paha ja hyvä mummo kömpivät kilpaa ylös portaita... Tämä tulee ensimmäisenä mieleen Hayao Miyazakin animaatiosta. Kenties tämä ei ole mestarin vahvin kokonaisuus, mutta tässä ehditään erityisen maukkaasti nautiskella hahmojen vuorovaikutuksesta. Rakastan sitäkin, miten elokuvassa tuntuu olevan meneillään tiiliskiviromaanin verran tarinaa, vaikka valokeila on ennenaikaisesti mummoontuneen tytön taloudenhoidossa.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008)
Maapallo on tuhoutunut, viimeiset ihmiset ovat läskejä pyörätuolipotilaita, mutta tämä ei ohjaaja Andrew Stantonin mukaan ole mikään varoitus, vaan ihan vain asetelma, jonka avulla leffa voi kertoa kahden sielukkaan peltipurkin rakkaustarinan. Olen kirjoittanut pari riviä siitä, että leffa on rohkean ilkeä. Mutta tottahan se on, ettei tätä oikein voi muuten katsoa kuin lapsen säihkysilmin ja lopulta aivan säälittävissä määrin vuotaen.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Yhdysvallat 2009. Suom. "Kunniattomat paskiaiset")
Olen valmis puhumaan Quentin Tarantinon parhaasta työstä. Lainatakseni netissä kuultua teoriaa, olemme katsojina niin turtuneita tietyllä rytmillä kulkeviin leffoihin, että kun Tarantino antaa vaaratilanteissa käytyjen keskustelujen kestää ikuisuuksia, tunnelma tiivistyy jo kulttuurishokin ansiosta. Todellista jaarittelua ovat turhat kohtaukset: Tarantino kertoo laajan tarinan muutamalla tarkkaan harkitulla.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Etelä-Korea 2003)
15 vuotta eristyksissä ilman ilmeistä syytä pidetty mies päästetään vapaaksi... En tiedä, onko julmempaa ja tehokkaampaa kostotarinaa filmattu. Väkivalta on aina väkivaltaa, mutta tässä murskataan sielu! Kyseessä ei missään nimessä ole taas yksi kosto/väkivaltafantasia, vaan tehokkailla käänteillä ladattu, kunnianhimoinen, otteessaan pitävä tarina, joka ei aivan heti häivy mielestä.
-> traileri



(Japani 2001. Suom. "Henkien kätkemä")
Kiusasin Miyazakin upeaa ohjausta ns. kriisikolumnissani vain koska päähenkilö ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin päähenkilöt parhaimmissa tuntemissani animaatioissa. Ottaen huomioon miten pimeää ja rikasta elämää jumalten kylpylä pursuilee, tasapaksu päähenkilö käytännössä tasapainottaa elokuvaa. Asiat joita Miyazaki koettaa aina luonnosta, "hyvästä ja pahasta" ja muusta sanoa, tulevat kenties luontevimmin esille tässä teoksessa.
-> traileri



(Ranska 2001. Suom. "Amélie")
Jean-Pierre Jeunet oli suosikkiohjaajiani jo ennen varsinaista mestariteostaan. Pariisi on digitaalisesti puhdistettu koiranpaskasta ja graffiteista romanttisessa päiväunessa, jossa hupsu tyttö yrittää saada aikaan hyvää ja tappaa ilkeän naapurinsa? Amélie toimii omalla logiikallaan, ihastuttaa kekseliäisyydellään ja kuitenkin puhuu koko ajan totta tunteille ainakin siinä mielessä, että tahtoisin tämän olevan totta.
-> traileri



(Brasilia 2002. Eng. "City of God")
Tulipa kerran Brasiliasta leffa, joka oli hups yhtä kypsä, koukuttava, moniulotteinen ja ammattitaitoinen kertomus alamaailmasta kuin mikä tahansa ohjaus Coppolalta tai Scorseselta, mutta samalla myös uskottavankarhea ja elämänmakuinen tavalla, johon liikaa ohjanneet herrat eivät enää rutinoiduttuaan kykene. Kaikkien aikojen rikosleffan leiman saa minun puolestani iskeä tähän, mutta tarvitsen itse vielä pari katselukertaa päättääkseni.
-> traileri



(Yhdysvallat 2004)
Mel Gibsonin tinkimätön taide-elokuva löysi odotettua suuremman yleisön ja kyseessä onkin vuosikymmenen laajimmin väärinymmärretty filmi. Kun tämän ottaa kirjaimellisesti, kyseessä kai tosiaan on juutalaisten mustamaalausyritys, jossa kristitty ohjaaja repii veriseksi mössöksi oman messiaansa. Gibson alunperin tarkoitti, että arameankielinen elokuva katsotaan ilman tekstitystä, kuten me superjeesustelijat myös teemme. Gibsonin mestarillinen kuvakerronta puhuttelee silmien kautta sielua - vähemmän korni kuvaus on virheellinen. Raamattunsa lukeneelle kunkin kohtauksen hyvä, terve merkitys tulee vaivatta ilmi.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008)
Ei tähän mahdu tiivistelmän tiivistelmääkään mietteistäni - lue arvostelu! Jokainen Charlie Kaufmanin kirjoittama taidokas tajunnan prööt rups on vaikuttava, Human Nature ilman muuta mukaanlaskien. Tämä, eli Kaufmanin esikoisohjaus ei ole lupaus paljosta, tämä jo yksinään on aika pirun paljon.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Iso-Britannia 2005. Suom. "Wallace & Gromit: Kanin kirous")
Sitten jaetaan vuosikymmenen Parhaan animaation ja Hauskimman elokuvan palkinnot. En edes klassisten lyhytleffojen, enkä varsinkaan trailereiden perusteella odottanut aikanaan mitään näin tasaisen, totaalisen hih-hih-hupsua, jolle - ilosanomaa tehostaakseni - sali täynnä aikuisia sydämellisesti röhötti. Uljaasti uniikissa vegaanikauhuleffassa on munakoisoa; tiettyä iskevyyttä ilman mitään lapsille sopimatonta. Tämä ei katsomalla kulu.
-> traileri



(Yhdysvallat 2008)
Formulat haukotuttavat ja Risto Räppääjän traileri oksettaa, mutta tyylilajit yhdistävä Speed Racer on nautinto! En häpeä julistaa, että maaninen karkki on laadukkaimmin leikattu elokuva, jonka olen nähnyt. Tämän vertaaminen videopeleihin on typerää kuin tämän vertaaminen elokuviin: Wachowskit ovat luvanneet tehdä sitä, mitä ei ole tehty. Jos et nähnyt tätä kankaalta, hankkiudu epäterveellisen lähelle 40+ tuuman 1080p-tarkkuuteen kykenevää telkkaria ja saa kohtaus.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu



(Uusi-Seelanti 2001-2003. Suom. "Taru sormusten herrasta")
Minulla on vakiolauseita. Yksi: "Vihaan eteenpäinkävelyelokuvia!" Toinen: "Tätä voisi katsoa päivän putkeen!". Peter Jacksonin suurprojekti on eteenpäinkävelyelokuva, jota itseasiassa voi katsoa päivän putkeen - olen näin tehnytkin. Episodit eivät ole täydellisiä (vaikka ne parantelevatkin Tolkienin tarinaa), mutta kolmen pidennetyn version tarjoaman tasaisesti viihdyttävän ja koskettavan putken jälkeen oloni on jokseenkin monityydyttynyt.
-> Sormuksen ritarit: traileri



(Tanska 2000)
Jos menninkäisten kuningatar Björk ei tosiaan aio näyttäytyä kuin yhden elokuvan pääosassa, on täydellistä, että se leffa on hänen oma sävellyksensä ja muilta osin Lars Von Trierin tinkimätöntä työtä. Melodraamamusikaali on suurinpiirtein liikaa pienelle ihmiselle. Erikoisena piirteenä tunnistan elokuvasta muutaman ilkeän hetken, joita pitäisin normaalisti tökerönä provosointina, mutta jotka tässä tapauksessa aina ja taatusti särkevät jonkun sisäelimeni. Leffa on ainutlaatuisella tavalla kaunis kaikkinensa pääosanesittäjästä alkaen.
-> traileri



(Yhdysvallat 2000. Suom. "Unelmien sielunmessu")
Kun olin käyttänyt päivän pelkästään listatakseni kaikki elokuvat jotka saattavat päästä tälle listalle, perkeles, oli helppo valita vuosikymmenen vaikuttavin. Darren Aronofskyn sielunmessu panostaa kuvalliseen kikkailuun kuten lukemattomat elokuvat aloittelevilta ohjaajilta, mutta lähinnä tässä tapauksessa kiittelen, että ohjaaja tietää täsmälleen mitä on tekemässä. Elokuva ei ole hetken aikaa sekava, erinäisiin asioihin koukkuun jääneet hahmot ovat. Aronofsky on julma ja tehokas ja puistattava, vaan sitä mietettä en jaa, että tämä olisi niitä kamalia klassikoita, joita ei kestä katsoa kuin kerran. Tulen aidosti kiukkuiseksi aina, kun täydellistä soundtrackia käytetään muiden leffojen/pelien trailereissa (kaikki tunnistavat kyllä tämän biisin).