Tuorein sisältö

Peltonen ja vuosikymmenen vaikuttavimmat, osa 2

Jari Tapani Peltonen

30.01.2010 klo 19.30 | Luettu: 42085 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viidenkymmenen kärki
Päättyneen vuosikymmenen vaikuttavimpien elokuvien listaus herra kriitikon henkilökohtaisen maun mukaan jatkuu. Viime viikolla käsiteltiin listasijoituksia 100-51 ja nyt selviää kärki. Jokainen elokuva on saanut ensi-iltansa välillä 1.1.2000-31.12.2009 ja allekirjoittanut on ne samaisella välillä nähnyt. Vasta tänä vuonna Suomeen saapuneet teokset eivät ole listalle periaatesyystä päässeet.

50. Children of Men


(Iso-Britannia 2006. Suom. "Ihmisen pojat")
Tulevaisuus on yleensä synkkä tekosyystä. Lisääntymiskyvyttömän ihmiskunnan rappio kiehtoo ideana, ja uudelle tasolle noustaan, kun teemoiksi määritellään usko, toivo ja halu taistella ja uhrautua paremman huomisen puolesta. Ihmisen pojat on yksi inhimillisimmistä ja teknisen puolen osalta näkemyksellisimmistä toimintaelokuvista, joita... on tehty. Listasijoitus olisi reippaasti korkeampi, paitsi että tämä on myös eteenpäinkävelyelokuva.
-> traileri
-> eteenpäinkävely-kolumni

49. Taegukgi


(Etelä-Korea 2004. Eng. "Brotherhood")
Jos edes kaksi maireasti virnistelevää, samaa tikkaria lutkuttavaa veljestä eivät kykene kriisitilanteessa uskomaan, että he rakastavat toisiaan, että he tahtovat toistensa parasta, mutta että he myös vaativat ymmärrystä ja arvostusta toisiltaan, mitä mahdollisuuksia on kahdella veljeskansalla Korean niemimaalla? Sota on vastenmielistä, sankareita ei ole, ihmiset ovat pässejä. En tiedä poraanko, koska leffa lopultakin tarjoaa hieman toivoa, vai koska se oikeastaan ei.
-> traileri

48. The Man Who Wasn't There


(Yhdysvallat 2001. Suom. "Mies joka ei ollut siellä")
Pikkurouva panee pomoaan kauppiasta. Mikseipä panisi. Tarjolla on osakkuus pesulaan. Mikseipä se kiinnostaisi. Kauppiaalta voisi kiristää rahaa. Mutta ei olisi kannattanut. Elämänilosta riisuttu tunnelmapala on kovaa kamaa Coenin veljeksiltä, joiden rikoskomedioiden sinänsä legendaariset hahmot eivät suinkaan aina ole sellaisessa symbioosissa tunnelman kanssa kuin Billy Bob Thornton on sieluvajeesta kärsivänä parturina.
-> traileri

47. Låt den rätte komma in


(Ruotsi 2008. Suom. "Ystävät hämärän jälkeen")
Sen kerran, kun joku kykenee luomaan kauniin kauhusadun, joka lämmittää rintaa ja hyytää verta, ja joka kerrankin on kertomus ihmispojasta ja hirviötytöstä eikä toisinpäin, niin totta kai hirviöksi pitää taas valita pirun vampyyri! Mitä jos tämä olisi lähes sellainen kuin tämä on, mutta outo pikkutyttö edustaisi toista, ei-totaalisen-kliseistä, vaan odottamattomasti käyttäytyvää hirviölajia? Olisin saattanut tuntea kaiken muun ohella kauhuakin!
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

46. Apocalypto


(Yhdysvallat 2006)
Adrenaliinia erittävät toiminnallisuudet ovat aina propagandaa (esimerkki: "ole mies, turvaudu oman käden oikeuteen"), joten kiva, jos elokuva tyyliin Apocalypto (tai Hero) kehtaa provosoida astetta erikoisemmin. "Sivilisaatiota ei voida tuhota, ellei se ole tuhonnut itseään sisältäpäin", väitetään Apocalypton alussa. Kun muinainen mayamies on kylmiä väreitä aiheuttaen taistellut paholaismaisia maanmiehiään vastaan, ohjaaja Mad Mel Gibson viattomasti vihjaisee, mikä on kansan tulevaisuus.
-> traileri

45. Borat & Brüno


(Yhdysvallat 2006, 2009)
Borat on symppiksempi kuin Brüno, mutta Brünon filmillä osoitettiin, ettei eteenpäinkävelyyn tarvitse alentua, vaikka leffa olisi konseptin tasolla piilokameratyyppinen kohtauskokoelma. Kumpikin naurattaa penteleesti. Kumpikin on oikea elokuva näyttelijöillä, jotka eivät tiedä olevansa näyttelijöitä. Mitä enemmän salaisuuksia kulissien takaa paljastetaan, sitä enemmän arvostus kasvaa. On oikein kritisoida sitä, kun kohtauksia irroitetaan asiayhteydestä ja tuhmia puhuneita raukkoja pyritään näin demonisoimaan, mutta hei, samaa harrastaa valtavirran media.
-> Boratin traileri
-> Brünon "arvostelu"

44. Brokeback Mountain


(Yhdysvallat 2005)
Yhteiskunta pelottelee taidolla, mutta yhtä lahjakkaita ihmiset ovat itsensä myrkyttämisessä. Ang Leen kolmanneksi paras elokuva vuosikymmeneltä ei ole tarina toisiaan rakastavien karjapaimenten rohkeudesta tai heitä piinaavasta ahdasmielisyydestä, vaan kaikenlaisia ihmisiä yhdistävästä loogisesta pelkuruudesta. Toinen päähenkilö tietää, että homoja on lynkattukin. Loogista siis antaa elämän valua sormien välistä. Heath Ledgerin suoritus on yhtä hienovarainen kuin hänen suorituksensa Jokerina on omaperäinen.
-> traileri

43. The Dark Knight


(Yhdysvallat 2008. Suom. "Yön Ritari")
Nautin batmanini kernaimmin perverssinä goottifantasiana, mutta sitten taas toisaalta, on aivan toisenlainen nautinto, kun jollakin on pokkaa istuttaa mielikuvitusta vakavaan rikosjännäriin, jonka ei tarvitse hävetä vaikkapa Michael Mannin töiden rinnalla. Asiat joita en edelleenkään arvosta Batman Beginsissä unohtuvat onnellisesti jo ensimmäisen kohtauksen aikana.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

42. The Incredibles


(Yhdysvallat 2004. Suom. "Ihmeperhe")
Lempinimeni Pixarille oli Pieni Saatana (ei oikeasti), mutta sitten Brad Bird ohjasi tasapainoista laatua hahmoilla, joissa on syvyyttä ja charmia. Ihmeperhe saattaa olla Ihmeneloset-kopio, mutta leffa on lähempänä kaikkea hyvää mitä sarjakuvissa harrastetaan (perhearvot, tiimityö, ihmeellisyys), kuin mitä taatusti tulemme näkemään sittenkään kohta, kun ontuva virallinen Fantastic Four -leffasarja aloitetaan alusta.
-> traileri
-> synninpäästö Pixarille

41. Hayden Christensenin Star Wars -ura


(Yhdysvallat 2002, 2005)
Jos Saatana himself kusettaisi minua menemään lehdistönäytökseen eliminoimaan kollegat, koska olen maailman paras kirjoittaja, jolla on ongelmia vain, koska kaikki ovat minua vastaan, koska kaikki ovat kateellisia minulle, niin silloin Tähtien sota kertoisi periaatteessa minusta. En tajunnut tätä ennen Kloonien hyökkäystä, jossa päähenkilöä näyttelee minun ikäiseni, minun jäykkyystasoani edustava Hayden Christensen, joten minusta tuli fani vasta silloin. Mestari George Lucas teki höpösarjastaan varoittavan esimerkin Voiman korruptoivasta vaikutuksesta.
-> Kloonien hyökkäys: traileri
-> George Lucasin oikeudenkäynti

40. Cloverfield


(Yhdysvallat 2007)
Käsivaralta kuvattu jättiläishirviöleffa on tyydyttävin kokemani lajityypissään. Olin jo vuosia hihitellyt vastaavalle kamalle, kun 2007 tämä kiihdytti ja viihdytti kuin puukkohippa teini-iässä. Cloverfield on luotu ympäröimään katsoja, joten en ennusta eeppistä elämystä kenellekään, jonka kotiteatteri ei peitä koko seinää. Cloverfield + kangas + oiva äänentoisto on looginen yhdistelmä kuin Avatar ja 3D-teatteri.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

39. The Wrestler


(Yhdysvallat 2008. Suom. "The Wrestler - Painija")
Mickey Rourkea on ylistetty tarpeeksi. Otetaan tässä yhteydessä vapaapainifanin näkökulma: Darren Aronofskyn kunnianosoitus kroppansa likoon laittaville viihdetaiteilijoille nostaa pintaan kaiken arvostuksen omia suosikkeja kohtaan. Jännää, että elokuva voi tuntua tribuutilta maalatessaan karua kuvaa, ja ovelaa, kuinka elokuva onnistuu liikuttamaan heitäkin, jotka pitävät alaa älyttömänä.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

38. Le scaphandre et le papillon


(Ranska 2007. Suom. "Perhonen lasikuvussa")
Tarina miehestä, joka ei voi enää liikuttaa kuin toista silmäänsä, alkaa ahdistavana kauhuelokuvana, ja herättämiensa tunteiden avulla muuttuu inspiroivaksi teokseksi, onhan tuo kyseinen mies kirjoittanut kirjan johon tämä perustuu. En oikein tahdo ylistää Mathieu Amalricin suoritusta silmämunana, mutta kiittelen kovasti sitä, kuinka elokuva johdattelee katsojan hahmon pään sisälle ennen, kuin karulla ilmeettömällä todellisuudella lypsetään lisää suolavettä.
-> traileri

37. District 9


(Etelä-Afrikka 2009)
Neill Blomkampin esikoisohjaus alkaa niin vahvasti, että kun se muuttuu tieteisjännäristä erinomaiseksi toimintaelokuvaksi, tämä on olevinaan pettymys? Kutsutaan tätä "Ihmisten pojat" -syndroomaksi. Tällaiset leffat saavat minut odottamaan rikasta tarinaa, jota ei varsinaisesti luvata, mutta jonka voin melkein maistaa. Sitkeästi aion odottaa Blomkampilta paljon vastakin, ja uraa toivon myös Sharlto Copleylle, joka kokemattomuudesta huolimatta tekee hienon suorituksen alati kehittyvänä hahmona.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

36. Der Untergang


(Saksa 2004. Suom. "Perikato")
Bruno Ganz on ainoa oikea Adolf Hitler alkuperäinen poislaskien. Autenttisen oloinen kertomus Natsi-Saksan viimeisistä päivistä kuvaa pahuuden ruumiillistuman itsensä sopivan hulluna ja sopivan inhimillisenä, jotta hän istuu kokonaiskuvaan mitä hänen "saavutuksensa" ja kuvaukset hänestä yhdessä maalaavat. Ajanjakso on ylivoimaisesti mielenkiintoisin, mitä tulee führerin vaiheisiin.
-> traileri

35. Closer


(Yhdysvallat 2004. Suom. "Closer - Iholla")
Fantasiat ja kärkevät aiheet hallitsevat tätä listaa, vaikka olen ahkerasti yrittänyt löytää myös mielenkiintoisia ihmissuhdedraamoja. Vaadinko ihmeitä, häh?! Jos käsikirjoitus on terävä, köykäiselläkin toteutuksella syntyy kiintoisaa kamaa. Jos käsikirjoitus on kehno, takaa vaikka Natalie Portmanin, Julia Robertsin, Clive Owenin tai Jude Lawin läsnäolo sen, ettei aika mene hukkaan. Jep: erinomaisesti kirjoitettu ja toteutettu tämä on miehitetty mainituilla - halleluja.
-> traileri

34. Frost/Nixon


(Yhdysvallat 2008)
Olen aina rakastanut kaksintaisteluita. 90-luvulla katsoin Rocky III:n niin usein, etten taida tämän listan kärkeäkään yhtä innokkaasti kuluttaa. Rocky III oli täyteläinen elämys! Sankari ei ollut enää mikään kiiltokuvapoju, vaan maineen sokaisema kuspää, jonka oli kehitettävä uudelleen sielu pärjätäkseen yliluonnolliselle vastustajalle, joka piti häntä pilkkanaan kenties oikeutetusti. Frost/Nixon on lähes yhtä kova elämys kolmeakymppiä lähentelevälle minulle.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

33. Black


(Intia 2005)
Sokean ja kuuron pikkutytön aivoissa ei ole vikaa, mutta tarvitaan asialle omistautuva huru-ukko opettaja, jotta tytön matka voidaan kääntää mielisairaalan suunnasta kohti suhteellista suuruutta. Leffa saisi kiitosta vähemmänkin uljaana ja liikuttavana: tämä ei ole aivan pieni muistutus sisun merkityksestä ja kauneuden ja kärsimyksen pyhästä symbioosista. Yhyhyy nyyh byää snif opellakin on Alzheimerin tauti snorf - elokuva on myönteinen, mutta silti se tuskin voisi olla sipulimpi.
-> traileri

32. Lilo & Stitch


(Yhdysvallat 2002)
Vuoden 2002 iso Disney-animaatio Aarreplaneetta floppasi, mutta liekö sen ansiota, että pienemmän budjetin Lilo & Stitch sai rauhassa olla omalaatuinen? Jos Disney olisi panostanut näihin herttaisiin, siveästi anarkistisiin hahmoihin ja yksinkertaisiin, koskettaviin tarinoihin, kuten lordi Walt Disney itse olisi neuvonut, eikä poikamaisiin seikkailuihin, käsinpiirretyllä animaatioilla pyyhkisi nyt huomattavasti paremmin. "Perhe tarkoittaa, ettei ketään jätetä yksin eikä unohdeta" myy hyvin tehtynä paremmin kuin "Woo-hoo!". Snif.
-> traileri

31. Chicago


(Yhdysvallat 2002)
Näemmä on mahdollista pilkata show-bisneksen pinnallisuutta ja samalla olla pinnallista show'ta parhaimmillaan. Murhailevien mutta voi kun ihanien laululintujen tarinassa on ideaa, mutta toteutus on tarkoituksella niin kiiltokuvamainen, etten minäkään katsoja osaa aidosti paheksua tyttöjen paheita. Siitä on lievää epäselvyyttä, kuka on seksikkäin: Catherine Zeta-Jones, Renée Zellweger, Richard Gere vai Queen Latifah.
-> traileri

30. Jaettu sija: Lilja 4-Ever ja Irréversible


(Ruotsi 2002. Ranska 2002.)
Tilastojen mukaan maahanmuuttajat raiskaavat suhteessa reippaasti enemmän naisia kuin suomalaiset. Pointti? Kun joku lausuu nämä faktat, ensireaktiona kukkahattutädit murskaavat hänet, joka "paljasti olevansa säälittävä rasisti". Toivoisin, että tässä asiayhteydessä ja kaikissa muissa ensireaktio kohdistuisi sanaan raiskaus ja reaktio olisi ei vihainen, mutta inhimillisen väkevä kuten reaktioni näihin elokuviin, jotka kertovat henkisesti ja fyysisesti arpeuttavasta kidutuksesta, jossa kiduttaja ilmaisee nauttivansa toimenpiteestä enemmän kuin kenties mistään muusta. Sana on kokenut inflaation. Taiteella asia korjaantuu.
Ps. Muutuin myönteiseksi Irréversibleä kohtaa vasta toisen katselukerran jälkeen. Aiemmassa kolumnissa olen maininnut ohimennen mutta selkeästi, että vain Lilja 4-Ever on "kehittävää katsottavaa".
-> Lilja 4-Ever: traileri
-> Irréversible: traileri

29. Atonement


(Iso-Britannia 2007. Suom. "Sovitus")
Useimmat tunnustavat Sovituksen arvon teknisenä suorituksena, mutta rakenne ei ole kaikkiin iskenyt ja loppuratkaisuun on suorastaan suututtu. Minua elokuva kiehtoo, kunnes ehkä ei enää... mutta tällöin heti jo tapahtuukin tämä käänne, joka muuttaa sodanaikaan sijoittuvan spektaakkelin rajatuksi kertomukseksi tunteista samalla kun siirtymä ajassa alleviivaa tunteiden merkityksen. Käännettä on oivasti alustettu. Se ja kokonaisuus uppoavat kyllä meikämanneen.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

28. Eternal Sunshine of the Spotless Mind


(Yhdysvallat 2004. Suom. "Tahraton mieli")
On outoutta ja sitten on todellista outoutta, jonka erityisyys kumpuaa siitä, että se outous otetaan vakavasti. Michel Gondry on kekseliäs ohjaaja, mutta ilman Charlie Kaufmanin hämmentävän omaperäisiä käsikirjoituksia hänen outoutensa on vähemmän luontevaa. Kaufmanin rakkaustarina miehestä, joka seikkailee pois pyyhkiytyvissä muistoissaan, tuntuu ihan vain Kaufmanin käsitykseltä rakkaustarinasta - ei yritykseltä olla näppärä.
-> traileri

27. Repo! The Genetic Opera


(Yhdysvallat 2008)
Sarjakuvakerrontaakin hyödyntävä sadistinen tieteiskauhuooppera on niinikään niitä elokuvia, joiden parissa hämmästelen, miten helpolta ja luontevalta omaperäisyys voi vielä 2000-luvulla vaikuttaa. Repo! paranee katselukertojen myötä, kun tarina ja ohjaaja Darren Lynn Bousmannin rytmi ja mielentilat syöpyvät selkärankaan. Yhä tuumin, että klassikko Cherbourgin sateenvarjot on tämän lähin sukulainen, vaikkeivät aiheiden suhteen nirsot taidehomot tätä hoksaa.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

26. A.I. Artificial Intelligence


(Yhdysvallat 2001. Suom. "A.I. Tekoäly")
Stanley Kubrick toivoi ennen kuolemaansa, että häntä tunteellisempi Steven Spielberg ohjaisi kypsän tieteismukaelman Pinokkion tarinasta. Nuorempana poltin käämit, kun päähenkilö alkoi syödä kakkua kaiken harhailun jälkeen, joten syytän itseänikin mestarin viimeisen älynväläyksen aliarvioinnista. Kenties kaunis teos tuli ensimmäisellä katselulla otettua seikkailuna? Tosiasiassa A.I. Tekoäly tarjoaa juuri sen annoksen sisältöä mitä "ihmisten poikaset" saivat kaipaamaan.
-> traileri

25. Avatar


(Yhdysvallat 2009)
Viimein on mahdollista heijastaa kankaille... unia! Fotorealistisia jättiläisnaisia! Neonvärejä! Suppilovahveroita! Uneni ovat omaperäisempiä kuin James Cameronin - paitsi että minäkin olisin ohjaajana luonut vastaavaa keijumaista silmäkarkkia, jotteivät mummot aivan järkyty. Kuten Titanic, Avatar on klassinen (kliseinen) tarina, jonka arvo juontuu Cameronin lahjakkuudesta elävän kuvan ymmärtäjänä ja käsittelijänä. Kyse ei totisesti ole vain hyvistä tehosteista.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

24. Les Triplettes de Belleville


(Ranska 2003. Suom. "Bellevillen kolmoset")
Nyt mummot kunniaan. Maanisdepressiivisin animaatio ikinä palauttaa mieleeni omani, sillä liikuttava leffa kertoo mummelista, joka päättäväisesti pitää käynnissä sulkeutuneen lapsenlapsensa. Kyseessä on mykkäelokuva. Kyseessä on mielisairaus. Todelliset taiteilijat näkevät tällaisia unia: jotain sen verran loogista tässä lopultakin on, ettei tätä ole voinut kehitellä kuin alitajunta.
-> traileri

23. Ratatouille


(Yhdysvallat 2007. Suom. "Rottatouille")
Rotta kokkaa keittiössä. Budjetti: 150 miljoonaa dollaria. Rottatouille tekee oikein kaiken mitä komedialta voi vaatia, minkä ohella se on yksi niistä tietokoneanimaatioista, jotka selittivät minulle mitä tekniikalla voidaan tehdä. Tämä leffa ei olisi tämä leffa toteutettuna vaikkapa savianimaatiolla, ei ilman täydellisesti hallinnassa olevia virtuaalilavasteita. Brad Birdin kolmas ohjaus on Brad Birdin kolmas napakymppi.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

22. Hulk


(Yhdysvallat 2003)
"You wouldn't like me when I'm Ang Lee". Leen hämmentävin taidepläjäys ei ole suosittu edes verrattuna tuhnuun The Incredible Hulkiin. Minä rakastuin sarjakuviin (uudestaan), kun supersankari heitti toista maailmanpyörällä päähän. Kuinka monessa sankarileffassa viskellään tankkeja, tiputaan avaruudesta, mätkitään mutanttipuudeleita ja taistellaan loppuvastusta vastaan psyko-fucking-... somaattisesti?! Vain yhdessä.
-> traileri

21. Sé, Jíe


(Kiina 2007. Eng. "Lust, Caution")
Sanoin jo pitäväni kaksintaisteluista? Mestarillisen kiimaisessa vakoilutrillerissä painitaan lakanoiden välissä vähintäänkin tulkinnanvaraisesti. Mitään halpaa tai sensaationhakuista seksikohtauksissa ei graafisuudesta huolimatta ole; sepalus kiinni, jumaplauta. Ang Leen paras elokuva kertoo monimutkaisesta ihmissuhteesta, ollen juuri siksi vuosikymmenen tehokkaimpia, aidosti jännittäviä jännäreitä.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

20. Hedwig and the Angry Inch


(Yhdysvallat 2001)
Ottaen huomioon, että vähemmistökomediat ovat usein suvaitsevaisuuslässytyksiä, on erikoista, että sukupuolinyrjähtäneet musikaalit ovat pääsääntöisesti alkuvoimaisen energisiä, vertauskuvina virallisen aiheen yläpuolelle nousevia ja täynnä hemmetin hyvää musiikkia. Hedwig on puhdasta kulttikamaa: enemmistö ei ole tämän kanssa yhteensopiva, ja tämä on täynnä kattavia legendaarisuuksia, joita muistella ja siteerata.
-> traileri
-> transumusikaalikolumni

19. Wang-ui namja


(Etelä-Korea 2005. Eng. "The King and the Clown")
Kaksi jonglööriä saavat ja joutuvat esiintymään lapsekkaalle, julmalle kuninkaalle 1500-luvun Koreassa. Ovatko he veljeksiä, ystävyksiä vai rakastavaisia? Ainakaan Aasian krumeluureilla päällystetyn DVD:ni tekstityksissä tätä ei selitetä, enkä haluakaan tietää. He vattusamperi rakastavat toisiaan - se välittyy, muulla ei ole väliä. Leffa tuntuu kertovan enemmästä kuin on ilmeistä. Taidehomo-tason tunneäly on suotavaa varsinkin, koska esitettävä 1500-luvun huumori ei ole niinkään hauskaa, kuin uskottavaa.
-> traileri

18. The Matrix Reloaded, The Matrix Revolutions ja Animatrix


(Yhdysvallat 2003)
The Matrix oli "ihan kiva" nähtyäni juuri Dark Cityn ja Bladen. 2003 Wachowskin sisarukset viihdyttivät ja hämmensivät visuaalisesti huikeilla esi- ja jatko-osilla, jotka ampuvat yli viittauksilla filosofioihin, uskontoihin ja nörttikulttuuriin. Uskoin ymmärtäneeni lähes kaiken joskus neljännellä katselulla. Ehkä jo kolmannella rakastin näitä. Animatrix ansaitsee tulla mainituksi olennaisena osana tarinaa.
-> traileri

17. Kingdom of Heaven: Director's Cut


(Yhdysvallat 2005. Suom. "Kingdom of Heaven – Taivas maan päällä")
Ohjaajan versio on reilusti rikkaampi elämys kuin alkuperäinen: mukana on nyt jopa mielenkiintoisia hahmoja! Kristittyjen ja muslimien taistelu Jerusalemista on uskalias aihe spektaakkelille. Ohjaajan versio varsinkin kommentoi hyvällä maulla uskontoon verhottua ahneutta. Vaikka kristitty olenkin, koen ateismia kosiskelevan päähenkilön osuvana tapana alleviivata sisältöä. Ristiretkillä ei ole mitään tekemistä todellisen uskon kanssa.
-> traileri

16. There Will Be Blood


(Yhdysvallat 2007)
Daniel Day-Lewis öljymiehenä saattaa olla suosikkisuoritukseni vuosikymmeneltä. Amerikan psyko ja Mies joka ei ollut siellä ovat kertomuksia yksilöistä, joilta puuttuu ihmisen olennaisia ominaisuuksia, mutta ei ole epäilystä, etteikö tämä olisi uskottavampi, moniulotteisempi ja puhuttelevampi kuvaus sosiopaatista. Öljymiestä ajaa eteenpäin tarve olla niin itsenäinen, ettei kukaan voi alkaa aukomaan. Vastaavia ajatuksia kätkeytyy monien menestyjien karisman taakse.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

15. Slumdog Millionaire


(Iso-Britannia 2008. Suom. "Slummien miljonääri")
Joku muistaakseni intialainen on sanonut, että tarvittiin ulkopuolinen (brittiohjaaja Danny Boyle) osoittamaan, miten suurta potentaalia Bollywoodin elokuvateollisuudessa on, jos vain löytyy uskallusta olla omaperäinen. Slummien miljonääri on karuun todellisuuteen ankkuroitu romanttinen fantasia, joka valloitti suuren länsimaisen yleisön vaivatta, vaikka päähenkilö on intialainen muslimi. Jo tämä ajatus tuo hyvälle mielelle leffasta puhumattakaan.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

14. Hauru no Ugoku Shiro


(Japani 2004. Suom. "Liikkuva linna")
Paha ja hyvä mummo kömpivät kilpaa ylös portaita... Tämä tulee ensimmäisenä mieleen Hayao Miyazakin animaatiosta. Kenties tämä ei ole mestarin vahvin kokonaisuus, mutta tässä ehditään erityisen maukkaasti nautiskella hahmojen vuorovaikutuksesta. Rakastan sitäkin, miten elokuvassa tuntuu olevan meneillään tiiliskiviromaanin verran tarinaa, vaikka valokeila on ennenaikaisesti mummoontuneen tytön taloudenhoidossa.
-> traileri

13. WALL-E


(Yhdysvallat 2008)
Maapallo on tuhoutunut, viimeiset ihmiset ovat läskejä pyörätuolipotilaita, mutta tämä ei ohjaaja Andrew Stantonin mukaan ole mikään varoitus, vaan ihan vain asetelma, jonka avulla leffa voi kertoa kahden sielukkaan peltipurkin rakkaustarinan. Olen kirjoittanut pari riviä siitä, että leffa on rohkean ilkeä. Mutta tottahan se on, ettei tätä oikein voi muuten katsoa kuin lapsen säihkysilmin ja lopulta aivan säälittävissä määrin vuotaen.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

12. Inglourious Basterds


(Yhdysvallat 2009. Suom. "Kunniattomat paskiaiset")
Olen valmis puhumaan Quentin Tarantinon parhaasta työstä. Lainatakseni netissä kuultua teoriaa, olemme katsojina niin turtuneita tietyllä rytmillä kulkeviin leffoihin, että kun Tarantino antaa vaaratilanteissa käytyjen keskustelujen kestää ikuisuuksia, tunnelma tiivistyy jo kulttuurishokin ansiosta. Todellista jaarittelua ovat turhat kohtaukset: Tarantino kertoo laajan tarinan muutamalla tarkkaan harkitulla.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

11. Oldboy


(Etelä-Korea 2003)
15 vuotta eristyksissä ilman ilmeistä syytä pidetty mies päästetään vapaaksi... En tiedä, onko julmempaa ja tehokkaampaa kostotarinaa filmattu. Väkivalta on aina väkivaltaa, mutta tässä murskataan sielu! Kyseessä ei missään nimessä ole taas yksi kosto/väkivaltafantasia, vaan tehokkailla käänteillä ladattu, kunnianhimoinen, otteessaan pitävä tarina, joka ei aivan heti häivy mielestä.
-> traileri

10. Sen to Chihiro no Kamikakushi


(Japani 2001. Suom. "Henkien kätkemä")
Kiusasin Miyazakin upeaa ohjausta ns. kriisikolumnissani vain koska päähenkilö ei ole yhtä mielenkiintoinen kuin päähenkilöt parhaimmissa tuntemissani animaatioissa. Ottaen huomioon miten pimeää ja rikasta elämää jumalten kylpylä pursuilee, tasapaksu päähenkilö käytännössä tasapainottaa elokuvaa. Asiat joita Miyazaki koettaa aina luonnosta, "hyvästä ja pahasta" ja muusta sanoa, tulevat kenties luontevimmin esille tässä teoksessa.
-> traileri

9. Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain


(Ranska 2001. Suom. "Amélie")
Jean-Pierre Jeunet oli suosikkiohjaajiani jo ennen varsinaista mestariteostaan. Pariisi on digitaalisesti puhdistettu koiranpaskasta ja graffiteista romanttisessa päiväunessa, jossa hupsu tyttö yrittää saada aikaan hyvää ja tappaa ilkeän naapurinsa? Amélie toimii omalla logiikallaan, ihastuttaa kekseliäisyydellään ja kuitenkin puhuu koko ajan totta tunteille ainakin siinä mielessä, että tahtoisin tämän olevan totta.
-> traileri

8. Cidade de Deus


(Brasilia 2002. Eng. "City of God")
Tulipa kerran Brasiliasta leffa, joka oli hups yhtä kypsä, koukuttava, moniulotteinen ja ammattitaitoinen kertomus alamaailmasta kuin mikä tahansa ohjaus Coppolalta tai Scorseselta, mutta samalla myös uskottavankarhea ja elämänmakuinen tavalla, johon liikaa ohjanneet herrat eivät enää rutinoiduttuaan kykene. Kaikkien aikojen rikosleffan leiman saa minun puolestani iskeä tähän, mutta tarvitsen itse vielä pari katselukertaa päättääkseni.
-> traileri

7. The Passion of the Christ


(Yhdysvallat 2004)
Mel Gibsonin tinkimätön taide-elokuva löysi odotettua suuremman yleisön ja kyseessä onkin vuosikymmenen laajimmin väärinymmärretty filmi. Kun tämän ottaa kirjaimellisesti, kyseessä kai tosiaan on juutalaisten mustamaalausyritys, jossa kristitty ohjaaja repii veriseksi mössöksi oman messiaansa. Gibson alunperin tarkoitti, että arameankielinen elokuva katsotaan ilman tekstitystä, kuten me superjeesustelijat myös teemme. Gibsonin mestarillinen kuvakerronta puhuttelee silmien kautta sielua - vähemmän korni kuvaus on virheellinen. Raamattunsa lukeneelle kunkin kohtauksen hyvä, terve merkitys tulee vaivatta ilmi.
-> traileri

6. Synecdoche, New York


(Yhdysvallat 2008)
Ei tähän mahdu tiivistelmän tiivistelmääkään mietteistäni - lue arvostelu! Jokainen Charlie Kaufmanin kirjoittama taidokas tajunnan prööt rups on vaikuttava, Human Nature ilman muuta mukaanlaskien. Tämä, eli Kaufmanin esikoisohjaus ei ole lupaus paljosta, tämä jo yksinään on aika pirun paljon.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

5. Wallace & Gromit in The Curse of the Were-Rabbit


(Iso-Britannia 2005. Suom. "Wallace & Gromit: Kanin kirous")
Sitten jaetaan vuosikymmenen Parhaan animaation ja Hauskimman elokuvan palkinnot. En edes klassisten lyhytleffojen, enkä varsinkaan trailereiden perusteella odottanut aikanaan mitään näin tasaisen, totaalisen hih-hih-hupsua, jolle - ilosanomaa tehostaakseni - sali täynnä aikuisia sydämellisesti röhötti. Uljaasti uniikissa vegaanikauhuleffassa on munakoisoa; tiettyä iskevyyttä ilman mitään lapsille sopimatonta. Tämä ei katsomalla kulu.
-> traileri

4. Speed Racer


(Yhdysvallat 2008)
Formulat haukotuttavat ja Risto Räppääjän traileri oksettaa, mutta tyylilajit yhdistävä Speed Racer on nautinto! En häpeä julistaa, että maaninen karkki on laadukkaimmin leikattu elokuva, jonka olen nähnyt. Tämän vertaaminen videopeleihin on typerää kuin tämän vertaaminen elokuviin: Wachowskit ovat luvanneet tehdä sitä, mitä ei ole tehty. Jos et nähnyt tätä kankaalta, hankkiudu epäterveellisen lähelle 40+ tuuman 1080p-tarkkuuteen kykenevää telkkaria ja saa kohtaus.
-> traileri
-> V2.fi:n arvostelu

3. The Lord of the Rings


(Uusi-Seelanti 2001-2003. Suom. "Taru sormusten herrasta")
Minulla on vakiolauseita. Yksi: "Vihaan eteenpäinkävelyelokuvia!" Toinen: "Tätä voisi katsoa päivän putkeen!". Peter Jacksonin suurprojekti on eteenpäinkävelyelokuva, jota itseasiassa voi katsoa päivän putkeen - olen näin tehnytkin. Episodit eivät ole täydellisiä (vaikka ne parantelevatkin Tolkienin tarinaa), mutta kolmen pidennetyn version tarjoaman tasaisesti viihdyttävän ja koskettavan putken jälkeen oloni on jokseenkin monityydyttynyt.
-> Sormuksen ritarit: traileri

2. Dancer in the Dark


(Tanska 2000)
Jos menninkäisten kuningatar Björk ei tosiaan aio näyttäytyä kuin yhden elokuvan pääosassa, on täydellistä, että se leffa on hänen oma sävellyksensä ja muilta osin Lars Von Trierin tinkimätöntä työtä. Melodraamamusikaali on suurinpiirtein liikaa pienelle ihmiselle. Erikoisena piirteenä tunnistan elokuvasta muutaman ilkeän hetken, joita pitäisin normaalisti tökerönä provosointina, mutta jotka tässä tapauksessa aina ja taatusti särkevät jonkun sisäelimeni. Leffa on ainutlaatuisella tavalla kaunis kaikkinensa pääosanesittäjästä alkaen.
-> traileri

1. Requiem for a Dream


(Yhdysvallat 2000. Suom. "Unelmien sielunmessu")
Kun olin käyttänyt päivän pelkästään listatakseni kaikki elokuvat jotka saattavat päästä tälle listalle, perkeles, oli helppo valita vuosikymmenen vaikuttavin. Darren Aronofskyn sielunmessu panostaa kuvalliseen kikkailuun kuten lukemattomat elokuvat aloittelevilta ohjaajilta, mutta lähinnä tässä tapauksessa kiittelen, että ohjaaja tietää täsmälleen mitä on tekemässä. Elokuva ei ole hetken aikaa sekava, erinäisiin asioihin koukkuun jääneet hahmot ovat. Aronofsky on julma ja tehokas ja puistattava, vaan sitä mietettä en jaa, että tämä olisi niitä kamalia klassikoita, joita ei kestä katsoa kuin kerran. Tulen aidosti kiukkuiseksi aina, kun täydellistä soundtrackia käytetään muiden leffojen/pelien trailereissa (kaikki tunnistavat kyllä tämän biisin).




V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sarjishylly #9... Nokia N900... >

Keskustelut (28 viestiä)

pismaaa

30.01.2010 klo 20.09

kerkesin jo hetken miettiä ennen kuin selasin listan loppuun, että eikö muka Unelmien sielunmessu ole päässyt listalle?! No olihan se ja ihan oikealle sijalle.
lainaa
Jibbe

Rekisteröitynyt 18.12.2009

30.01.2010 klo 20.57

Rektumi repesi Speed Racerille, mutta #1 on kyllä täysin oikeutettu.
Muitakin helmiä kuten There Will Be Blood löytyy
lainaa
JaZka

Rekisteröitynyt 21.09.2007

30.01.2010 klo 21.08

Itselläni toi lista ois just toistepäin.pari poimintaa tosin pois välistä. Unelmien sielunmessu tosin korkeemmal ku 50.
lainaa
Pego

Rekisteröitynyt 12.09.2007

30.01.2010 klo 21.28

Oldboy, District 9 ja There Will Be Blood ansaituilla paikoillansa. Tuota Speed Raceria osasin odottaa, joten rektumi ei revennyt. Ja onneksi Avatar ei ollut liian korkealla, vaikka monen mielestä sen ei pitäisi löytyä listalta ollenkaan. Inglourious Basterds omaan makuun vähän liian korkealla.

Edit: Juuri Requiem for a Dreamin katsoneena voin sanoa että ansaitsee todellakin ykköspaikkansa.
lainaa
Homonyymi

30.01.2010 klo 22.12

Ehdin jo hieman ihmetellä, että mihin se Unelmien Sielunmessu oli hukkunut listalta, mutta siellähän se omalla paikallaan. Ehdottomasti 2000-luvun parhaimpia elokuvia, jonka tasolle itse nostaisin ehkä vain Donnie Darkon.
lainaa
Belew

31.01.2010 klo 00.11

Passion of the Christ noin korkealla?

Viiden pennin splätteri.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

31.01.2010 klo 00.23

Top 10 vähän yllätti. :/
lainaa
KatovaikkaMC

31.01.2010 klo 01.52

Inglorious Basterds noin korkealla?

Tarantinon paskin heti Jackie Brownin jälkeen.
lainaa
Tapza

31.01.2010 klo 07.08

Mulholland Dr:ää jäin kaipaamaan (en ainakaan huomannut missään vaiheessa aiempaakaan puoliskoa), kuten myös muutamaa muuta leffaa, mutta muuten ihan jees lista. Lord of the Ringsia en itse todellakaan nostaisi noin korkealle, mutta taidan olla vähemmistössä tässä asiassa. Henkien Kätkemän taas nostaisin ehkä vieläkin korkeammalle, mutta oli joka tapauksessa hienoa nähdä kyseinen leffa topkympissä.

Requiem For A Dream on muuten vieläkin katsomatta. Rupesi kaivelemaan tämä aukko sivistyksessä vielä enemmän tämän listan jälkeen, joten kai se pitää pikimmiten jostain etsiä.
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

31.01.2010 klo 10.33

Wallace & Gromit ihan oikealla paikalla. Uskomaton leffa 8)
lainaa
Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

31.01.2010 klo 12.41

Aika samoilla linjoilla. Pari elokuvaa olisin nostanut (Matrix ainakin jatko-osien edelle) ja muutaman tipauttanut (Lilo ja Stitch, Kingdom of Heaven, Speed Racer) Mutta muuten hyvä. Ensimmäinen sija hyvin valittu.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.01.2010 klo 13.53

Villapuuro kirjoitti:
Paljon on ihan viimevuosina tulleita elokuvia. Tälläset listaukset kannattaisi tehdä vasta hetken vuosikymmenen vaihtumisen jälkeen. Sit alkas olee jo aivojen dopamiinipitoisuudet laskeneet, eikä tule jotain ekstaasin höyryisiä virhearvioita enää niin vahvasti, kuin juuri elokuvan nähneenä.

Ainakin itse alan näkemään tosi hyväksi kokemieni asioiden haittapuolia vasta jonkin ajan tämän asian kokemisen jälkeen.


Aivan, paitsi että. V2.fi:n elokuva-arvostelut julkaistaan yleensä 10-50 tuntia sen jälkeen, kun herra kriitikko on leffan nähnyt. Harvemmin olen mielipiteitä joutunut katumaan. Tämä ei ole täydellinen lista, moni asia on jäänyt näkemättä ja moni loistoleffa jäi pois koska en ehtinyt virkistää niillä muistia, mutta tämä on juuri se lista, jonka juuri minä teen, kun alan tehdä listaa joulukuun 2009 puolivälissä ja saan sen valmiiksi tammikuun 2010 lopussa. Se lista tämä haluaakin olla.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.01.2010 klo 14.12

:)

Villapuuron kommenttiin vielä viitaten:

Tällä "top-50"-listalla on 57 elokuvaa. 19 elokuvaa on tehty vuosina 2007-2009, jolloin olen kirjoitellut leffakritiikkiä. Mielestäni nämä ovat niitä mainittuja "viime vuosia".

19 leffaa on 33,33% 57:stä leffasta.
3 vuotta on 30% vuosikymmenestä.

Tämä ei ole laskelmoitu juttu, vaan sattuma, ja esitän sen ihan vain vitsinä.

Huomautus muille henkilöille: The Matrix ja Fight Club ovat -99-leffoja.
lainaa
Murmeli

31.01.2010 klo 16.10

Ei löytynyt The Simpsons Movieta listalta, vaikka olis kyllä ansainnu mun mielestä paikkansa Top 100:n ihan selkeesti =(
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

31.01.2010 klo 18.39

Jared Leto on kyllä erittäin kova jätkä.. Mutta mutta. Kyllä tää lista on yhden miehen kivenkova mielipide. Ihmetyttää tosiaan tuo The Passion of the Christ tuolla seiska paikalla.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.01.2010 klo 19.09

WHAAAAT? Listalla esim. Avatarin yläpuolella on joku Hulk. Uuuugh. :D
lainaa
Daedalus

Rekisteröitynyt 08.04.2007

31.01.2010 klo 20.03

Ihmettelin jonkin aikaa että minne tästä on jätetty hirmuinen kasa hyviä leffoja pois mutta sitten luin otsikon ja huomasin että kyse on vain uusista leffoista. Periaatteessa listalta löytyy (enimmäkseen) ihan oikeanlaisia leffoja mutta järjestys on vaan väärä. :) Ymmärrän kyllä tuon ykköspaikankin, mutta henk.koht. Unelmien Sielunmessu on niin ahdistava leffa etten pysty kattomaan sitä uudestaan ja noin kärkeen en laittaisi.

Pahin puute listalla on The Constant Gardenerin unohtaminen.
http://www.imdb.com/title/tt0387131/
Fernando Meirelles on kevyesti yksi parhaita nykyohjaajia ja tyyli on kunnossa tässäkin niin kuin sen muissakin leffoissa. Tarina on myös koskettava ja tempo/tyyli/jokuhyväsanatähän muuttuu hienosti elokuvan aikana.
lainaa
Indigo

Rekisteröitynyt 16.09.2007

31.01.2010 klo 21.53

Ihme nillitystä taas vaihteeksi. Käsittääkseni nämä listat eivät ole tehty vuosikymmenen parhaimmista leffoista vaan leffoista, jotka ovat tehneet kirjoittajaan suurimman vaikutuksen, vaikka harvemmin mikään paska leffa vaikutusta tekee. Siksi noita häröleffoja löytyy listoilta ja järjestys on mikä on.

Requiem for a Dream ei säväyttänyt juuri yhtään. Eikä kyllä moni muukaan näiden listojen elokuvista, hyvä ja kattava setti vuosikymmenen annista tässä kuitenkin on. Etelä-Koreasta tuli muuten varsin mainioita pätkiä kakstonnisella. Jos Oldboyn kaltaiset, raa'ahkot Korealeffat kiinnostaa niin suosittelen katsomaan myös:
A Bittersweet Life http://www.imdb.com/title/tt0456912/
ja Sympathy for Lady Vengeance http://www.imdb.com/title/tt0451094/

Muitakin on, jos vain nimet muistaisi :D
lainaa
teemu

31.01.2010 klo 22.10

Dancer in the Dark yllätti. Hyvässä mielessä. Se on toinen niistä kahdesta elokuvasta, joiden takia olen saanut itkeä sisäelimeni silmien kautta pihalle.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

31.01.2010 klo 23.10

Stardustia odotin listalle, mutten sitä löytänyt niin vähän tietysti pettynyt.
lainaa
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

01.02.2010 klo 00.33

Hyviä leffoja, vaikka ykkösvalinta olikin hieman odottamaton. Leffan tunnaria saa kyllä kuulla nykyään joka pelin trailerissa ja ties missä urheilumainoksissa.

Olisikohan yksi niistä hyvistä pois jääneistä leffoista voinut olla JSA (Joint Security Area)? Oldboyn katsottuani olen huomannut pitäväni kyseisen miehen (Chan-wook Park) leffoista. Thirst oli melko omaperäinen ja viihdyttävä vampyyrileffa sitten Låt den rätte komma in:n jälkeen.
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

01.02.2010 klo 12.00

Ass to ass!
lainaa
Radikus

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.02.2010 klo 12.40

Mitä helvettiä Hulk tekee tälläisellä listalla..
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

01.02.2010 klo 19.04

Mit missä on Pokemon Platinum?
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

03.02.2010 klo 10.38

Irréversible oli mukava löytö listaltasi.
lainaa
Vault

04.02.2010 klo 19.51

"eteenpäinkävelyelokuva" Jep, olet Kevin Smith fani. Well done. Niin minäkin. Haistan ite.
lainaa
jepjepjepajep

05.02.2010 klo 15.55

Ei Mementoa, mutta Nolanin Dark Knight löytyy. Ehkä Memento löytyisi, jos kyseessä olisi Batman?, joka olisi menettänyt muistinsa. Muuten hyvä lista, mutta ei tee järkeä.
lainaa
VÖLTSSIS

21.02.2010 klo 23.58

REQUIEM FOR A DREAM TODELLAKIN ANSAITSEE YKKÖS SIJAN :--) !
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova