Coraline
P.Craig Russell (alkuperäinen tarina Neil Gaiman)
Egmont
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

Neil Gaimanin nuorten- ja lastenkirja Coraline saa tänä vuonna monenmoista käsittelyä, kun elokuviin tulee Painajainen ennen joulua -elokuvasta tutun Henry Selickin luotsaama animaatio ja kirjakauppoihin on saapunut P.Craig Russellin kynäilemä (sekä tekstin versiointi että taide) sarjakuva. Ne eroavat toisistaan erityisesti ulkoasunsa puolesta, mutta myös hieman tunnelmaltaan. Russellin Coraline on viileä, jopa hieman kolkko.

Coraline on nuori tyttö, joka on juuri muuttanut uuteen, outoon taloon kiireisten vanhempiensa kanssa. Aikaansa kuluttaakseen Coraline tekee löytöretkiä sekä talon ulkopuolelle että sisälle, jossa asustaa joukkio omaperäisiä naapureita. Eräänä sadepäivänä umpeen muurattu ovi paljastuukin käytäväksi, jonka toisesta päästä löytyy kummallinen fantasiamaailma ja Coralinen 'toinen äiti'. Nappisilmäinen uusi äiti on (liiankin) paljon kiinnostuneempi tytöstä kuin Coralinen oikeat vanhemmat, jotka salaperäisesti kidnapataan. Vanhassa kuitenkin vara parempi, pian huomataan, joten vanhemmat pitää pelastaa.

Ennenkin Gaimania sarjakuvaistanut Russell ei ole lähtenyt sooloilemaan, vaan pysyy varsin uskollisena kirjalle. Toki töitä on saanut paiskia, että tämä lähes 200-sivuinen teos on syntynyt, mutta kirjan lukeneelle lopputulos on vähän vaisu verrattuna niihin kuviin, joita originaalin lukeminen alitajuntaan aiheutti. Russellin taide on vaaleasti väritettyä realistista, ohutta viivaa, ja useimmissa ruuduissa tausta on jätetty täysin tyhjäksi. Tämä on omiaan lisäämään pientä kolkkouden tunnetta, vaikkei tarina Gaimanin synkimpiä olekaan. Itse olisin kaivannut mielikuvitusruuvin kääntämistä asteen kireämmälle.

Kauhutarinamaisiakin piirteitä loppupuolellaan saava tarina on hyvää luettavaa niille, joille Coralinen seikkailut eivät ole ennestään tuttuja. Jos näin on, arvosanaan voi iskeä heti tähden lisää. Kirjaan ihastuneille Russellin tulkinta on ohuehko, mutta varmalla kädellä tehty ja antaa hyvän kontrastin Selickin animaatiolle.

Incal
Jodorowsky & Moebius
Egmont
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

Tätä ovat suomalaiset sarjakuvan harrastajat odottaneet vuodesta 1991 - siis vaivaiset 17 vuotta! Silloin Kustannus Oy Jalava julkaisi Jodorowskyn Incal-sarjan ensimmäisen osan 'Musta Incal', mutta jatkoa ei koskaan suomeksi nähty. Viime syksynä Egmont korjasi ongelman kerralla ja pukkasi ulos kovakantisen, yli 300-sivuisen kaunokaisen, joka jokaisen scifin ja sarjakuvan ystävän pitäisi lukea.

Uskomattoman laajaan ja rönsyilevään "Jodoversumiin" saisi varmasti tuhansia tarinoita ja sivujuonia, mutta koitetaan selvittää lyhyesti, mistä tässä on kyse. John DiFool on Ö-luokan - no, oikeastaan R-luokan - etsivä, joka saa tehtäväkseen saattaa neidon pahamaineiselle Punaiselle kehälle. Kun tehtävä menee mönkään, löytää John itsensä viemäreistä ja saa käsiinsä Incalin, voimallisen esineen, jonka tarkoitus ei hänelle ole selvillä, mutta jonka kaikki tuntuvat haluavan. Vastahakoinen pelkuri DiFool syöksetään seikkailuun, jonkalaista ei useasti ole sarjakuvaromaanin sivuille tallennettu.

Vaikka Jodorowskyn mielikuvituksekas ja vauhdikas scifisaippuasatiiri on opuksen eteenpäinvievä voima, pitää kaiken kasassa Jean 'Moebius' Giraudin taide, jonka tyylistä ei voi erehtyä. Alkuperäinen 80-luvun teos oli väritetty sen ajan tehoväreillä ja toi silloiseen Suomijulkaisuunkin roppakaupalla lisächarmia ja psykedeliaa. Uuden koneellisemman värityksen myötä osa Moebiuksen lumovoimasta on kadotettu, mutta nopeasti siihen lakkaa kiinnittämästä huomiota.

Incal on viisi tähteään ansainnut. Vaikka kerääjänä olisikin saanut haalittua englanninkieliset jatkoteokset käsiinsä, on kaikki yksissä kovissa kansissa komea lisä kokoelmaan. Tarina kiemurtelee aivojen onkaloihin, eikä Coralinen ongelmaa synny - mielikuvitusruuvi on väännetty yhteentoista ja se on onnistuttu silti tekemään tavalla, joka saa lukijan aivokopassa syntymään lisää visioita. Yksi ehdottomia suosikkisarjakuviani.