Heteronormatiivista irstailua.

Ihminen voi olla sekä irstas että perverssi (vankilamielisairaalassa lopun ikäänsä), mutta oletuksena irstaat ihmiset ja perverssit ihmiset ovat kaksi päinvastaista asiaa. Irstaan ihmisen mieli on ahdas, sillä sukupuolielämä pyörii siellä 24/7. Perverssi ihminen on avoin uusille haasteille. Huomattava osa ihmisistä ja suurin osa miehistä on yksinoikeudella irstaita.

Yksi elokuvataiteen jarruista, puhumattakaan nörttimiesten suosimien tieteis- ja fantasiagenrejen tragedioista on se, että elokuvat suunnataan käytännön pakosta eniten maksavalle yleisölle, eli irstailijoille. Irstailijat vaativat poikkeuksetta seksuaalisten taipumuksiensa kunnioittamista, toisin kuin viattomat perverssit.

Älä edes kysy.

Jos irstailijat haluavat elokuvan, jossa ulottuvuuksien välisen armeijan herra karpaasikenraali pettää pahan rotunsa rakkaudesta Megan Foxiin, irstailijat saavat sen. Perverssien on turha odottaa, että naaraspuolinen kapteeni loikkaisi ihmisten puolelle katsottuaan punaisilla silmillään alaviistoon itseään nuorempaa Antti Tuiskua, jonka ympärille hän on kietonut neljä lihaksikasta kolmisormista kättään.

"Kaunotar ja mieshirviö" on turvallinen, "tosiasioita" kärjistävä fantasia, jota ei voi kääntää toisin päin. Naiset ovat kauniimpi sukupuoli, väittävät irstailijat. Naiset ovat pienempiä, heikompia... pitkähiuksisempia, punapukuisempia – ja mikä olennaista, jalompia. Mies ei voi välittää kuin ulkonäöstä, sillä mies on sika, röhkivät irstailijat kuorossa. Jopa vihreän, karvaisen, yhtä leveän kuin pitkänkin isoisän täytyy kelvata Maxim-lehden äänestämille huippunartuille, kunhan mieshirviö lupaa olla syömättä lapsia tai jotakin. Mieshirviölle jo temperamentin hillitseminen on aivan tajuttoman jalo uhraus: tämän meille väänsi rautalangasta sysipaska Twilight - Houkutus, jossa irstaiden naaraskatsojien jumaloima keijumies ei tapa armastaan, uhkailee vain.

Irstailijoiden maailmassa kaikki pyörii seksin ympärillä. Mitä erikoista on esimerkiksi tässä koko perheen seikkailussa:


Ei tietenkään yhtään mitään. Yksi "hirviöistä" on vosu. En syytä mistään animaatiokomediaa Möröt vastaan muukalaiset, jonka tarkoitus on naurattaa meitä vanhojen kauhufilmien kustannuksella. Jos tahdot perinteitä kunnioittavaan mörköjengiisi naisvahvistuksen, mitä muita vaihtoehtoja sinulla on, kuin suunnattoman suuri... vosun näköinen vosu (elokuvasta Jättiläisnaisen hyökkäys)? Meditoin asiaa - mutten keksinyt kovinkaan hyviä vastauksia. Toki elokuvahistoriaan mahtuu lukemattomia puolimädällä santapaperivaginalla varustettuja noita-akan kurppia, mutta kuinka moni niistä sopisi näinkään yksinkertaiseen tarkoitukseen? Kuinka usein meitä pyydetään ymmärtämään, säälimään, tai tuntemaan mitä tahansa muuta kuin puhdasta inhoa ("en panisi") sellaista naispuolista mörköä kohtaan, joka on kiistattomasti mörkö, eikä suippokorvilla terästetty perusmiehen päiväuni?

"Kaikki mitä meillä friikeillä on, on toisemme", väittävät Hellboy-elokuvat, joissa nähdään kaljuuntuva demonimies, kalamies, kaasumies sukelluspuvussa ja Selma Blairin näköinen Selma Blair. Toissajoulun Beowulfissa näemme vain häveliäitä heijastuksia viekkaasta, äidinvaistoja omaavasta noitaliskosta, kunnes hän naamioituu alastomaksi Angelina Jolieksi. Kulttisarjassa Babylon 5 kaljulle luupäiselle alienille kasvaa tukka, ennen kuin hän kelpaa avaruusaseman ihmiskapteenin petiin. Star Wars -saagassa miespuoliset möröt ovat sankareita ja konnia, sotilaita ja kapteeneja, luusereita ja staroja. Naispuolisia mörköjä on ulkomuistista vetäistynä vähintään kaksi. Kamera zoomaa lonkeropää Aayla Securan tisseihin, ennen kuin häntä ammutaan selkään. Lonkeropää Oola pyörittää peppua Jabba the Huttille tippuen sitten kuolemaansa. Mitä tämä on, jos ei kaiken huippu: perversioilla leikkimistä irstailun nimissä! "Voisi lonkerotytön tissejä vilkaistakin - kunhan ne häviävät häiritsemästä irstaita, yleisesti hyväksyttyjä taipumuksiani! He he! Pamela Anderson."

Fantasia- tai tieteisaiheisessa elokuvassa tai tv-sarjassa saa olla muutama hahmo, ennen kuin tekijät ottavat riskiä, ettei joka ikinen irstas mieskatsoja tahdo porata joka ikistä alle mummoikäistä dialogia suoltavaa naishahmoa, joka ei esitä selviä signaaleja (kts. kuva). Käsitteiden "panisin" ja "laatta lentää" välillä on niukasti välimuotoja, eikä ihme - todella irstaat miehet sijoittavat aidotkin naiset jompaan kumpaan kategoriaan!

Voisin tukea teoriaa luetteloimalla lisää irstaita vääryyksiä. Mutta toisaalta. Uskovatko kaikki, että minä olen näitä vilpittömiä perverssejä? Mitä jos käymmekin läpi joka ikisen minun elokuvakokoelmassani esiintyvän monsterimimmin, jonka minä perverssinä hyväksyn? Vaurioittaako tällaisten mimmien pelkkä olemassaolo teoriaa, ettei mielikuvituksellisia elokuvia luoda unelmoiden, vaan irstaiden himojen vallassa?

Viime vuosikymmenen vakuuttavimpana naispuolisena leffamörkönä pidän X-Men-trilogian Mystiqueta. Häntä näyttelee seksikäs Rebecca Romjin-Stamos, mikä ei muuta miksikään sitä, että Mystique näyttää smurffilta, jonka niskaan on nakattu napalmia. Vahva, älykäs, luova ja idealistinen terroristi ei ole naisstereotyyppi pahimmasta päästä. Juonta kuljettavalle sivuhahmolle annetaan sielua vihjailemalla, kuinka syvällinen on hänen ja ihmisen näköisen oppi-isän Magneton suhde. Mikä mehevintä, Mystique on muodonmuuttaja, joka voisi näyttää ihmiseltä jos haluaisi, mutta kävelee täysin päinvastoin pylly paljaana, koska on ylpeä rupisesta ruhostaan. Ohjaaja Bryan Singer on muuten homo.

Perverssinpirteässä kauhuklassikossa Hellraiser nähdään muutamia harvinaisen vaikuttavia demoneita. Eräässä naispuolisessa "kenobiitissä" yhdistyvät sirot kasvot ja fetissimäinen asu, mutta myös kalju, kalmainen olemus ja irvokas auki revitty kurkku. Kiitos painajaisista, ohjaaja-kirjoittaja Clive Barker - senkin vanha homo. Kuka esitteli Frankensteinin morsiamen, tuon ihka ensimmäisen maininnan arvoisen naispuolisen elokuvahirviön? Umpihomo: ohjaaja James Whale - jota homo Magneto näytteli homoleffassa Gods and Monsters.

Viimeisimmässä Apinoiden planeetassa Helena Bonham-Carter tulkitsee moniulotteista, eli harvinaislaatuista naispuolista apinahahmoa, joka on normaalin ihmismiehen silmään sympaattinen, muttei seksikäs. Ketään ei yllätä, että Saksikäsi Edwardin pultsarifaijalta näyttävä ohjaaja Tim Burton tuli kuvausten jälkeen kaapista menemällä sen apinan kanssa naimisiin - todistaen, julistaen olevansa perverssi.

Ohjaaja Neil Jordan on hetero. Katso Crying Game ja Aamiainen Plutolla ja valehtele, ettet muuta epäillytkään. Jordanin tunnetusti hintahtavasta kauhufantasiasta Veren vangit löytyy mielenkiintoinen naishirviö: vampyyrit purevat tyttöä tehden hänestä ikuisen lapsen. Samaa ideaa hyödyntää myös ruotsalaisen Tomas Alfredsonin Ystävät hämärän jälkeen. Vangeissa ikinuori toimii päähenkilöiden verenhimoisena tyttärenä. Ystävissä ikinuori alkaa seukata 12-vuotiaan pojan kanssa. Jo iän vuoksi on selviö, ettei kumpikaan elokuva alennu selittämään irstailijoille, onko naishirviö kruuna vaiko klaava. Hirviön sukupuoli on molemmissa tapauksissa onnistunut taiteellinen ratkaisu. Jos ikinuori olisikin poika... miten hän eroaisi niistä pojista, jotka päätyvät pyörittämään maailmaa? Jos ikinuori mies jahtaisi pikkutyttöjä... kaikki epäilisivät, että äijä on susi lampaan vaatteissa: irstaileva perverssi - näin minä ainakin tulkitsin Twilightin! Sekä Ystävät että Vangit eroavat suuresti standardinmukaisista vampyyritarinoista, jotka kertovat karismaattisista kypsistä herrasmiehistä ja nuorista lutkahuorista - irstailijoiden maailmankuvan mukaisesti.

Ääriliberaali, goottiperverssi, lajitelma homoseksuaaleja, yksi ruotsalainen - onko tässä mitään kaavaa? Lueteltuja herroja yhdistää se, että he eivät kellu valtavirrassa joko taiteilijoina tai yksityisinä ihmisinä. Moniulotteisia naishirviöitä ei käytetä valtavirran elokuvataiteessa kuin korkeintaan vahingossa. Kaikki kokoelmani mielenkiintoiset monsterimimmit joita en maininnut, ovat joko noitia Disneyn piirretyissä, tai prinsessa Fiona. Shrekit totisesti kysyvät: saako sadun prinsessa olla vihreä plösö? Fionakaan ei kelpaa itseään rumemmille miehille, mutta toisaalta Lohikäärmeen ja Aasin rakkaustarina täydentää olemalla aivan ihastuttavan perverssi. Mikä olisi suloisempaa kuin paljastus, että perversseiksi luullut rakastavaiset pystyvät lisääntymään keskenään? Ohjaaja-kirjoittaja Andrew Adamson tuntuisi olevan valtavirran miehiä, joten olkoon hän semmoinen poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Fiona ja Mystique ovat monien monenlaisten naisten mieleen, koska he ovat erilaisia, vahvoja emäntiä. Eikö naisista löydy vastustajia irstaiden miesten hirmuvallalle? Useimmat naiset eivät valitettavasti suhtaudu intohimolla lapselliseen höpönlöpöön. Irstaille naisille kelpaa se mikä irstaille miehillekin - eikä himokkailla naisperversseillä ole varaa vaatia enää yhtään mitään. On olemassa myös muutamia sivistyneesti perverssejä nörttityttöjä, jotka vastaavien poikien tapaan haluavat tutustua friikkeihin joita kannustaa ja joihin samaistua. Mörkötasa-arvon edelläkävijän Farscapen tärkeimmistä hahmoista puolet on naisia. Useamman lähteen mukaan 10-vuotissynttäreitään tässä kuussa juhlivan tv-sarjan katsojistakin puolet oli naisia... Puolet?! Eikö kyseessä olekaan yksi niistä peräkammarin poikien suosikkisarjoista?

Farscapen väkevien naishahmojen mörköliigaan kuuluvat mm. kalju sininen keski-ikäinen papitar, vitivalkoinen kotoa karannut hutsu, pimahtanut kolmisilmäinen mummo, liskokansan naispuolinen sotaministeri ja ajatteleva, elävä avaruusalus, joka on naaras ja myöhemmin äiti. Farscapen naiset eivät ole yliseksuaalisia, vaan koko sarja on: orgasmeja riittää sille mummollekin. Tietyt kliseet näkyvät vahvoina, mutta saagan jatkuessa varmistuu, että perinteisessä "huorassa" on syvyyttä ja perinteinen "Madonna" osaa olla pinnallinen. Sekin ihme nähdään, että sivuhahmo (kts. kuva) näyttää kummallisemmalta kuin mies, jonka kanssa hän sekstailee.

Suosionsa huipulla murhattu Farscape ei ollut vastaus kaikkiin rukouksiin, mutta jos tasa-arvoisempaa mörköhömppää on kuvattu, en ole semmoisesta kuullut. Voisiko joku saada dollarinkuvat silmiinsä sarjan katsojatilastoja plärätessään ja sijoittaa 150 miljoonaa tasa-arvoiseen spektaakkeliin, jossa miestä ujostuttaa esitellä sukulaisilleen yli kaksimetrinen tulipalloja ampuva naaras, mutta joka ei loppupeleissä edes välitä maalaiskunnan rikkaimman miehen tittelistä, vaan valitsee elämän perinnöttömänä perverssinä, jonka hellät, kiireettömät, inhimilliset otteet vievät jalat alta naispuoliselta puolilohikäärmeeltä, joka olikin jo lopen kyllästynyt uhoaviin, irstaileviin kolmimetrisiin raakalaisiin, joiden vihalta ja teleporttitallauksilta hän joutuu nyt suojelemaan itseään ja kiellettyä rakkauttaan?

Tosin, kuka jännittää, milloin mies rakastuu naishirviöön, kun mies ei rakastu koskaan edes itseään arkisempaan tai vanhempaan naiseen? Elokuvat ja noin kaikki muukin on tylsää ja kliseistä ja ennalta-arvattavaa ja syy ja häpeä on yksin irstailijoiden. Irstailijat ajattelevat vain seksiä. Irstailijat hihittävät niinkin pienille asioille kuin tri. Manhattanin hohtavalle siniselle penikselle. Irstailija ei voi ymmärtää, miksi perverssi tahtoisi tietää, miten semmoinen toimisi, jos ihminen ja vaikkapa matelijoihin kuuluva humanoidi rakastuisivat syvästi - yrittäessään pinnistellä mielikuvitustaan äärimmilleen, irstailija päätyy lopputulokseen, että perverssi on varmaan joku v**un pervo.