Ruisrock 07, Turku 6.-8.7.



Ruisrock saavutti 65 000 kävijällä yleisötavoitteensa, vaikka kesätapahtumien ikävin vieras eli sade hallitsi sunnuntain tapahtumia. Festivaalin suuri uudistus, iso teltta, toi alueelle lisätilaa mutta myös toimivan soittopaikan. Lauantain 30 000 ihmistä on aivan liikaa. Myös vippinä liikkuvan kansanosan jatkuva paisuminen lyö jo leimaa yleisökoostumukseen. Huippuhetkiä koettiin legendaarisen The Flaming Lipsin, soul-ääni John Legendin, progemammutti Marillionin ja veteraani Roky Ericksonin toimesta. Varsinkin The Flaming Lips ja Roky Erickson olivat varsinaisia festivaalin helmiä.

Perjantai

Brittiläinen kohuttu ja haukuttu The Horrors oli perjantain tehopaketteja. Bändin ulkoinen olemus henki goottia ja psychobillya, kyseisiä aineksia löytyi myös musiikista. Vaikka The Horrors ei ole varsinaista horrorpunkkia, kummitusgaragea kuitenkin. Bändin hyökkäävä asenne ja solistin yliaktiivinen riehuminen olivat viihdyttävää seurattavaa.

Turun voimarokkiylpeys Sweatmaster otti yleisönsä tehokkaasti. Bändin tuorein kiekko Animal on pelottavan kova tekele. Keikkatilanteessa Sweatmaster on viritetty kone. Aikaisemmin puhuttiin The Flaming Sideburnsin olevan kotimaan tiukimpia liveakteja. Nykyään Sweatmaster leikkaa vieläkin tarkemmin, unohtamatta bändin uudistumiskykyä ahtaassa genrelokerossaan. I Am a Demon And I Love Rock'n'Roll omistettiin Roky Ericksonille ja vanhempi ässäveto pyyhki kansan hien pintaan.


Näyttelijä Juliette Lewisin The Licks on livena iskevämpi kokonaisuus kuin levyltä käsin nautittuna. Räväkkänä näyttelijänä Lewis osaa dramaattisen esiintymisen ja naisen keikkaolemuksesta ei vauhtia ja energiaa puuttunut. Bändissäkin riitti virtaa mutta pitkän päälle puudutuksen aiheutti biisimateriaalin tasapaksuus. Rajusti kaahaava rokitus kaipaa iskusäveliä ja omaperäisyyttä, Juliette ja Licks loisti parhaissa vedoissa mutta solistin äänialan rajoitukset ja viisumateriaalin kapeus eivät kantaneet kokonaista keikan mittaa. Juliette & The Licks on kuitenkin ehdottomasti livebändi.



Vaihtoehtomusiikin suuri tuntematon, The Flaming Lips, oli hartaasti odotettu Suomen vieras. Kovana livebändinä tunnettu orkesteri teki selvää jälkeä. Bändi oli varsinainen supernova. Yhtye keskittyi musiikin ohella näyttävään lavaolemukseen. Valoja, savuja ja paperisilppua ei säästelty ja lavalta löytyi joulupukkeja ja alientyttöjä. The Flaming Lips oli samaan aikaan sähköisen energinen, herkän koskettava sekä kotoisen lämmin ja kuitenkin poreilevan säröinen ilmestys. Race For Prize oli upea hetki ja The Yeah Yeah Yeah Song ei jättänyt kylmäksi.

Perjantain pikahuomiot:

- Poisonblack on Sentencedin siistimpi goottiserkku, edelleen. Alkuun nauhalta soitettu Juha Watt Vainion Pohjolan Pidot-pornohumppa sai yleisön kesäiselle mielialalle.

- Lapkon keikalta ei ääntä puutunut. Bändi hengittää liikaa kitaristi-vokalisti Maljan varassa. Suuren lavan ongelmana oli yleisökontaktin etäisyys. Lapko toimii paremmin Maljan päästessä kosketusetäisyydelle yleisöstä.

- Pain tööttäsi teollisuusmetallin ja melokuolon sekoitusta vanhaan malliin. Settilista ei viikon takaisen Tuska-keikan osalta pahemmin muuttunut. Tosin Ruissalossa Pain väänsi paremmilla soundeilla vaikka tuuli pääsi nytkin tekemään omia säätöjään.

- The Pipettes toi esille nuoria naisia ja kevyttä vanhan ajan poppistunnelmaa, kesäfestarien perustarpeita. Pirteä esiintyminen viihdytti ja We Are The Pipettes-viisu sai tanssijalkaan liikettä.

- John Legend oli kovin samettista ja siloiteltua mutta erittäin ammattitaitoista. Legend jäi Ruissalon illassa kovin yksinäiseksi aktiksi Bodomien, Mastodonin ja Billy Talentin rinnalla. Monelle rokkarille Legend oli liian kevyt ja siirappinen tapahtuma.

- Mastodon tuli korkealta ja kovaa, bändin progressiivinen metallimatka ei allekirjoittaneen osalta löytänyt oikealle asemalle. Bändi oli raskas ja kokeileva, mutta festariolosuhteissa vaativa paketti.

-Billy Talent toi Kanadasta emorockin sanomaa, bändi oli illan suurimpia yleisönhuudattajia. Allekirjoittanut ei bändin siloitellusta rokkiemosta suuremmin liikuttunut, lisäksi bändin solisti harrasti ärsyttävää kirkumista.

- Children Of Bodom on kotimaisten festarien vakionaama. Needle 24/7 ja Are You Dead Yet kaipaisivat rinnalleen lisää toimivaa melokuoloa. Laihon kitarasooloja kuultiin, mutta miehen raakkuminen on edelleen kovin yksipuolista.

Lauantai

Ruisrockin lauantai sisälsi paljon vieraita Ruotsista, joista The Ark aiheutti suurimman yleisökaraoken. Myös The Bellrays ja Marillion loistivat omilla paikoillaan. Myös Slayeria kuultiin, vaikka itse bändin hemmoista ei Ruissalossa ollut havaintoa. Ne Luumäet oli klassikkoainesta. Päähuomion varasti kuitenkin suuri yleisömassa, joka ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Väkeä oli yksinkertaisesti 5000 ihmistä liikaa. Kaikkien onneksi sade jätti lauantain osalta Ruissalon vierailut vain pieniin pikavisiitteihin.

Progressiivisen rockin veteraanibändi Marillion oli viimeksi kylässä 1980-luvulla. Isoon telttaan oli saapunut uskollisia progediggareita ja bändi tarjosi tasapainoisen ja aikuiseen makuun sopineen shown. Ylipitkät soolo-osuudet oli karsittu minimiin ja Holidays In Eden-kiekon Splintering Heart-viisulla aloitettu keikka ei turhia elvistellyt. Tuoreelta Somewhere Else-kiekolta kuultiin kolme vetoa, joista parhaiten vaikutti kiekon nimibiisi. Marbles-kiekon Neverland soi keikan parhaita hetkiä. Vaikuttava keikka, vaikka rokkaavampaa materiaalia olisi voinut soittaa enemmän.

Ne Luumäet aiheutti Paviljonkilavalla pahoja takautumia. Ramonesin jalanjälkiä seuraavan orkesterin uudelleen aktivoituminen herätti suuria tunteita. Vaikka soitto sujui lievästi kompuroiden ja sanojakin oli hakusessa, sehän on vain aitoa punkkihenkeä. Kuka voi vastustaa klassisia Ne Luumäet/Ramones-vetoja kuten Siinä On punk Kari, Kesäloma On Kesällä, Leena On Liimanhaistaja ja Mä En Haluu Mennä Alas Kellariin. Jos noita viisuja pystyy kuuntelemaan vakavalla naamalla niin on ihme. Ne Luumäet oli tämän vuoden Ruisrockin nostalgiapommi



Ruotsin euroviisukävijät The Ark nauttii Suomessa suuresta suosiosta. Teinityttöjen kiljumisreaktiot saivat uuden mittasuhteen Ola Salon ilmestyessä lavalle uuden kiekon Absolutely No Decorum-biisiin. Father Of A Son oli yhtä karaokejuhlaa ("one day I will be come, the father of a sun, hallelujah hallelujah"). Bändin parhaita iskuviisuja, Let Your Body Decide, vedettiin läpi rauhallisempana versiona mutta yleisö oli valmis ylistämään The Arkia. It Takes a Fool To Remain Sane nostatti Niittylavan tärinän jo 3,8 richteriin. The Ark otti yleisönsä.

Lauantain pikahuomiot:



-D'espairsRay oli näyttävä ilmestys mutta Japanin vieraat joutuivat soittamaan lähes tyhjälle rannalle. Bändin terhakka j-rockin ja metallin yhteenliittymä potki mukavasti mutta yhtyeen suosioon lienee ulkomusiikillisesti painavia syitä. Vaikuttavan ulkomuodon omaavat jannut olisivat ansainneet reilumman huomion. Keikan jälkeinen nimmarisessio keräsi nuoria naisia suuren joukon elämää suurempaan hetkeen.

-Zen Cafe on yhtä varma keikkakesän esiintyjä kuin aurinko. Bändin loputon jukeboxi jaksaa viihdyttää perusfestaritallaajaa. Antaa Vituttaa ja Mies Eikä Poika Enää riittivät allekirjoittaneen Zen Cafe-annokseksi.

-Ismo Alanko Teholla oli vaikuttava esitys. Ismo Alanko ei kosiskellut yleisöä. Lavalla oli riisuttu kokoonpano, jossa vaikuttivat vain Alanko, kitara ja Samuli Majamäki lyömäsoittimissa. Vaikka keikalla kuultiin Alangon parhaita iskusäveliä vuosien varrelta, riisuttu ulosanti teki tapahtumasta hätkähdyttävän. Yleisö eli täysillä mukana hittien kuten Harsoinen Teräs, Rakkaus On Ruma Sana, Kun Suomi Putos Puusta, Tällä Tiellä ja Peltirumpu herättäessä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

-CMX on kotimaan keikkakesän varma karaokehetki. Tutun turvallista mutta missä on pihvi.

-The Magic Numbers saapui Britanniasta tuomaan aurinkoista ilmettä ja kevyttä rokkipoppista. Bändi oli mukava kokemus, välitön ja kotoisa. Bändin jäsenet vaikuttivat tavallisilta naapurin kavereilta ja musiikki henki mukavaa

Sunnuntai

Ruisrockin sunnuntain päähuomion varasti jatkuva sade. Loppua kohden meno alkoi muistuttaa Turun omaa pienois-Roskildea. Päivän ehdoton odotuksen kohde oli legendaarisen Roky Ericksonin esiintyminen. Roky oli vetänyt magneetin lailla paikalle kotimaisen rockin nimimiehiä todistamaan esikuvansa ylösnousua.



Taistelumetallin suuriruhtinas Turisas esitti teräksenvahvan keikan. Bändin tuorein kiekko The Varangian Way on täyden kympin kiekko. Lavalla viulistin ja hanuristin läsnäolo sai aikaan miekkametallin ja folkmetallin yhteensulautumisen. Viulu ja hanuri eivät jääneet sivuosaan, vaan kitara sai tehdä töitä saadakseen riittävästi ääntään kuuluviin. Taidokas viulu/hanuristikaksikko ruoski musiikkiin reilusti verta, vaikka verisiä miehiä oli muutenkin lava täynnä.

Lauri Tähkän Ja Elonkerjuun keikka jäi Turisaksen jalkoihin mutta osan keikasta nähneenä voi todeta Tähkän olleen hirmuisessa vedossa. Kotikentällään operoinut Lauri Tähkä otti yleisönsä ja sateesta huolimatta Maailma On Renki ja Komia On Aina Komia. Bändin fiilis välittyi helposti katsomoon ja varmasti kansa ja Tähkät olisat samaa mieltä, pirun komia keikka.


Menevä vientiartikkeli The Rasmus on harvinainen vieras kotimaan keikkalavoilla. Guilty-viisulla avattu keikka synnytti välittömästi lievää jytinää Ruissalon maaperään. Hyväntuuliselta vaikuttanut orkesteri lisäsi Rasmus-kuumetta First Day Of My Life ja F-F-F-Falling kappaleilla. Falling saavutti jo kiitettävät tutinareaktiot. Tuoreimman levyn Immortal sai seurakseen akustisen tuokion, jonka aikana kuultiin Not Like The Other Girls ja onnistunut Chill. Bändin basisti Eero innostui myös vääntämään Dingon Levotonta Tuhkimoa, johon yleisö liittyi innolla mukaan. The Rasmus näytti ammattitaitoisen puolensa, vaikka välispiikit


Roky Erickson oli ulkoisesti ja soittokunnon osalta hyvässä vedossa. Laulu sujui pätevästi ja sormet taipuivat kitarasooloihin. Tosin merkkejä ongelmista oli nähtävillä ja ainoat yleisökontaktit rajoittuivat "thank you"-huutoihin. Keikka oli kuitenkin vaikuttava elämys. Historian siipien havinaa ei voinut olla huomaamatta. Heti alusta löytyi todisteita Ericksonin kunnon kestävyydestä. White Faces ja Don't Shake Me Lusifer potkivat mukavasti. Jykevät bluespalat saivat vauhtia rehevästä rokista. Creature With The Atom Brain ja varsinkin Bloody Hammer olivat onnistuneita paloja. Bloody Hammer iski kipinää oikein olan takaa. Vanha bluespala Before You Accuse Me sai rouhean käsittelyn ja varsinainen Viikate-fanien kohokohta koettiin ensimmäisen encoren kohdalla, jolloin Night Of The Vampire kajahti ilmoille. Viikatteen suomenkielinen väännös kulkee nimellä Vasten Kuutamon Siltaa.