Roccat Kone ja Taito
Maalaispoika ja kaupunkilaishiiri
Tämä on tarina maalaispojasta, joka oli käyttänyt tietokonehiiriä vuodesta 1989. Pojasta, joka piti naurettavana ajatusta siitä, että hiiri voisi jotenkin huomattavasti parantaa suoritusta räiskintäpeleissä. Pojasta, joka oli varsin tyytyväinen grafiikkatöihinsä käyttämäänsä sujuvasti heiluvaan laserhiireensä ja vakuutusyhtiöltä saatuun ilmaiseen, kirkkaanpunaiseen hiirimattoon. Eräänä päivänä Roccat lähetti hänelle testattavaksi Taito-nimisen maton ja Kone-nimisen hiiren.
Hiiri saapuu taloon
Se oli suurempi, kuin mikään hiirimatto, mitä poika oli koskaan nähnyt - ja sysimusta! Takahuoneen tietokonepöydästä se peitti lähes neljäsosan ja poika naurahti asetellessaan sen vakuutusfirman muovilätkän tilalle. Vuosien varrella armaaksi käyneen varusteen hän piti vielä varmuuden vuoksi lähiulottuvilla, mikäli tämä 20 euroa maksava siloinen kumi-ihme osoittautuisi sudeksi siinä komeilevasta kissaeläimeistä huolimatta.
Taikamatto
Hiiri sopi pojan perunapeltoa kyntäneeseen käteen kuin työhanska ja lähes huomaamattomat perusnapit tuntuivat jo ensikosketuksesta varsin kiehtovilta. Muitakin nappuloita laitteesta löytyi reilulla kädellä, mutta niihin miekkonen päätti tutustua myöhemmin, sillä mikä liikkeen sinfonia syntyikään, kun Koneen asetti Taiton pinnalle! Vaikka postin tuomat vekottimet toimivat itsenäisinä osinakin sulavasti, tuntui 1 + 1 olevan enemmän kuin osiensa summa. Kone-hiiri liikkui kotimatollaan kuin naapurin isäntä pikkujoulutansseissa vastavahatulla lattialla. Vain huomattavasti vähemmän ääntä pitäen.
Hiirenpyörittäjän kyllä
Peräkammarin XP-kone ei kuitenkaan ihastunut välittömästi uuteen tulokkaaseen. Hiiren tökkääminen kiinni aiheutti vakavan vajauksen nuolen liikutteluun, johon ei auttanut kuin vanhan jyrsijän kaivaminen takaisin kolostaan ja ajureiden asentaminen ennen Koneen kytkemistä. Puolen tunnin latailun ja säätämisen jälkeen eteen avautuikin mahdollisuuksien valtameri.
Star Trekin ohjauspaneelit pojan mieleen tuovasta asetusviidakosta pystyi säätämään jotakuinkin kaikkia kuviteltavissa olevia hiiren osa-alueita. Niistä poika leikki aluksi pitkään kylkien ja logon valon väriä vaihtelevilla ominaisuuksilla, kunnes huomasi, mitä kaikkea iloa vehkeen kymmenestä napista voisikaan pelatessa olla. Mukavasti pitkin hiiren sulavia muotoja asetellut painikkeet sallivat jos jonkinlaisten asioiden tekemistä ilman näppäimistöön koskemista, vaikkei poika ymmärtänytkään, mitä hyötyä mm. lennossa vaihdettavasta DPI-tarkkuudesta on. Ehkä ammattipelurit sen tietävät. Kaikenlaisia mahdollisuuksia poika kuvitteli päässään myös siihen, mitä voisi toteuttaa nappeihin ohjelmoitavilla makroilla.
Siitä oli vierähtänyt jo aikaa, kun maalaispoika oli verkkomaailman ampumispeleihin viimeksi syöksynyt. Silloin menestys ei ollut kummoista, mutta uudenkarhean varustearsenaalin rohkaisemana poika rynnisti taistelukentälle. Itsevarmuutta puhkuen hän saikin listittyä omasta mielestään aiempaa enemmän vastapuolen sakkia. Hetken aikaa otti tottua eri toimintoihin, jotka nyt olivatkin oikean käden sormenpäiden ulottuvilla, mutta yhdistettynä aikaisempaa huomattavasti sulavampaan liikehdintään poika uskoi sen. Välineilläkin on virtuaalisodassa merkitystä.
Roccat Kone
- ProAim Gaming Sensor, jossa todelliset 3000 dpi
- 6.5 megapikselin tarkkuus
- 7080 fps (Frames Per Second)
- 20G / 1.65m sekunnissa kiihtyvyys
- 1ms vasteaika
- 1000Hz polling rate
- sisäänrakennettu 40MHz Turbo Core Unit
- 96kB muistia
- 5 profiilia pitkille makroille
- säädettävät valoefektit
- paino 118 grammaa
- helposti kiinnitettävät lisäpainot (5g, 10g, 15g ja 20g)
- 10 painiketta (6 ohjelmoitavaa) ja 4D rulla
- erityisen hiljaiset jalat
- 2m USB -kaapeli
- Distance Control Unit, joka pysäyttää osoittimen huomatessaan, että hiirtä nostetaan irti matosta (etäisyys säädettävissä)
Roccat Taito
- lämpökäsitelty nanokuvionti
- liukuminen joka suuntaan täysin tasaista, toisin kuin perusmatoissa
- kumitettu pohja
- 400 x 320 mm
- 3.45 mm paksu
- kestävä materiaali
Keskustelut (22 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
17.11.2008 klo 12.47
Rekisteröitynyt 13.12.2007
18.11.2008 klo 13.29
18.11.2008 klo 14.17
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
18.11.2008 klo 14.27
Missäs hintaluokassa tää setti pyörii ?
Vähän huonosti saa vielä Suomesta, mutta hiiri on välillä 79-99 euroa ja matto 17-20 euroa.
18.11.2008 klo 14.55
Rekisteröitynyt 11.10.2008
18.11.2008 klo 15.16
Jääkin sen takia varmaan aika monelta ostamatta.
Rekisteröitynyt 23.04.2007
18.11.2008 klo 15.31
Rekisteröitynyt 22.04.2007
18.11.2008 klo 16.23
Rekisteröitynyt 22.09.2008
18.11.2008 klo 17.55
18.11.2008 klo 19.55
Rekisteröitynyt 16.02.2008
18.11.2008 klo 20.28
Rekisteröitynyt 26.06.2007
19.11.2008 klo 00.47
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
19.11.2008 klo 09.01
Pitäny vartavasten käyä hakemassa suomenkieliset nimet tuotteille. Kattokaa vaikka valmistajan sivuja.
Laitteiden taustavoimissa on suomalainen peliklaani Team Roccat. Sieltä nimet varmasti ovat tulleet.
Rekisteröitynyt 03.08.2008
19.11.2008 klo 21.15
Rekisteröitynyt 21.04.2007
23.11.2008 klo 14.46
Hmm... Saksalainen firma on kuitenkin kyseessä. On varmaan suomalaisia työntekijöitä tai jotain.
16.01.2009 klo 01.05
Rekisteröitynyt 22.09.2008
18.02.2009 klo 12.57
04.06.2009 klo 08.46
On jonkin aikaa jo kiehtonut tämä hiirulainen, jotenkin tämä 2000dpi sidewinder tuntuu hitaalta
06.08.2009 klo 02.02
Rekisteröitynyt 11.04.2007
13.08.2009 klo 09.21
09.10.2009 klo 09.51
31.12.2010 klo 14.24
Itse ostin elektroni.fi, joka sattui menemään konkurssiin. Joten en saanut sieltä takuuseen uutta.
Otin suoraan Roccatiin yhteyttä, ja hiiri vaihdettiin uuteen ihan ongelmitta. Lähetin vaain kuvan kuitista, ja pian olikin jo Saksasta saapunut paketti. Tilalle sain tuon uuden mallin, josta valmistusvirhe on fiksattu. Rikkinäisenkin sain pitää.