Tämä on tarina maalaispojasta, joka oli käyttänyt tietokonehiiriä vuodesta 1989. Pojasta, joka piti naurettavana ajatusta siitä, että hiiri voisi jotenkin huomattavasti parantaa suoritusta räiskintäpeleissä. Pojasta, joka oli varsin tyytyväinen grafiikkatöihinsä käyttämäänsä sujuvasti heiluvaan laserhiireensä ja vakuutusyhtiöltä saatuun ilmaiseen, kirkkaanpunaiseen hiirimattoon. Eräänä päivänä Roccat lähetti hänelle testattavaksi Taito-nimisen maton ja Kone-nimisen hiiren.



Ne saapuivat raolleen jääneen oven sisään kutsuman lähetin tuomina, kun poika oli vielä siinä vaateparressa, jota hän käytti nukkuessaan. Laitteet oli pakattu scifihenkisiin, tyylikkäisiin design-paketteihin, mikä heti sai maalaispojan tarttumaan kameraansa ja tallentamaan nämä ammattipelaamisen ihmeet koskemattomassa muodossaan muidenkin ihmeteltäviksi. Niistä huokui äveriäisyys, professionalismi, hiotun tuotteen henki. Maalaispoika avasi ensin hiirimaton muovisesta vankilastaan.

Se oli suurempi, kuin mikään hiirimatto, mitä poika oli koskaan nähnyt - ja sysimusta! Takahuoneen tietokonepöydästä se peitti lähes neljäsosan ja poika naurahti asetellessaan sen vakuutusfirman muovilätkän tilalle. Vuosien varrella armaaksi käyneen varusteen hän piti vielä varmuuden vuoksi lähiulottuvilla, mikäli tämä 20 euroa maksava siloinen kumi-ihme osoittautuisi sudeksi siinä komeilevasta kissaeläimeistä huolimatta.



Vaan pelko oli turhaa. Jo uskollinen Logitech liukui liimatiiviisti pöydän pintaa vasten makaavan uutukaisen hi-tech-pinnalla kuin uuden elämän saaneena. Tästä vakuuttuneena poika rohkaisi mielensä ja tarttui toiseen saapuneeseen muotoiltuun muovipakettiin. Sen sisuksista löytyi miellyttävällä materiaalilla päällystetty hiirulainen ja kova kotelo, joka sisälsi hiiren pohjaan lisättäviä painoja. "Painoja! ", hihkaisi maalaispoika ja tekstiviestitti kavereilleen tästä huvittavuudesta. Ei ollut poika tietoinen ammattipelaajien virityksistä.

Hiiri sopi pojan perunapeltoa kyntäneeseen käteen kuin työhanska ja lähes huomaamattomat perusnapit tuntuivat jo ensikosketuksesta varsin kiehtovilta. Muitakin nappuloita laitteesta löytyi reilulla kädellä, mutta niihin miekkonen päätti tutustua myöhemmin, sillä mikä liikkeen sinfonia syntyikään, kun Koneen asetti Taiton pinnalle! Vaikka postin tuomat vekottimet toimivat itsenäisinä osinakin sulavasti, tuntui 1 + 1 olevan enemmän kuin osiensa summa. Kone-hiiri liikkui kotimatollaan kuin naapurin isäntä pikkujoulutansseissa vastavahatulla lattialla. Vain huomattavasti vähemmän ääntä pitäen.



Peräkammarin XP-kone ei kuitenkaan ihastunut välittömästi uuteen tulokkaaseen. Hiiren tökkääminen kiinni aiheutti vakavan vajauksen nuolen liikutteluun, johon ei auttanut kuin vanhan jyrsijän kaivaminen takaisin kolostaan ja ajureiden asentaminen ennen Koneen kytkemistä. Puolen tunnin latailun ja säätämisen jälkeen eteen avautuikin mahdollisuuksien valtameri.



Star Trekin ohjauspaneelit pojan mieleen tuovasta asetusviidakosta pystyi säätämään jotakuinkin kaikkia kuviteltavissa olevia hiiren osa-alueita. Niistä poika leikki aluksi pitkään kylkien ja logon valon väriä vaihtelevilla ominaisuuksilla, kunnes huomasi, mitä kaikkea iloa vehkeen kymmenestä napista voisikaan pelatessa olla. Mukavasti pitkin hiiren sulavia muotoja asetellut painikkeet sallivat jos jonkinlaisten asioiden tekemistä ilman näppäimistöön koskemista, vaikkei poika ymmärtänytkään, mitä hyötyä mm. lennossa vaihdettavasta DPI-tarkkuudesta on. Ehkä ammattipelurit sen tietävät. Kaikenlaisia mahdollisuuksia poika kuvitteli päässään myös siihen, mitä voisi toteuttaa nappeihin ohjelmoitavilla makroilla.

Siitä oli vierähtänyt jo aikaa, kun maalaispoika oli verkkomaailman ampumispeleihin viimeksi syöksynyt. Silloin menestys ei ollut kummoista, mutta uudenkarhean varustearsenaalin rohkaisemana poika rynnisti taistelukentälle. Itsevarmuutta puhkuen hän saikin listittyä omasta mielestään aiempaa enemmän vastapuolen sakkia. Hetken aikaa otti tottua eri toimintoihin, jotka nyt olivatkin oikean käden sormenpäiden ulottuvilla, mutta yhdistettynä aikaisempaa huomattavasti sulavampaan liikehdintään poika uskoi sen. Välineilläkin on virtuaalisodassa merkitystä.

Kun poika palasi työpaikkansa arkeen, tuntui sielläkin oleskeleva parinkympin perusjyrsijä uskomattoman raskasliikkeiseltä ja ajatukset karkasivat kotona odottavaan mustaan, värivaloilla varustettuun siimahäntään. Pojasta itsestään Kone ei tehnyt välttämättä kummoisesti parempaa pelaajaa, mutta poika ymmärsi, miksi enemmän pelaavat varmasti ottavat sen omakseen. Hänen käyttämistään hiiristä se oli ehdottomasti paras, varsinkin oman mattonsa kanssa ja seuraavaksi poika alkoikin miettiä, miten saisi pomonsa hankkimaan moisen myös työpaikalleen.

Roccat Kone

- ProAim Gaming Sensor, jossa todelliset 3000 dpi
- 6.5 megapikselin tarkkuus
- 7080 fps (Frames Per Second)
- 20G / 1.65m sekunnissa kiihtyvyys
- 1ms vasteaika
- 1000Hz polling rate
- sisäänrakennettu 40MHz Turbo Core Unit
- 96kB muistia
- 5 profiilia pitkille makroille
- säädettävät valoefektit
- paino 118 grammaa
- helposti kiinnitettävät lisäpainot (5g, 10g, 15g ja 20g)
- 10 painiketta (6 ohjelmoitavaa) ja 4D rulla
- erityisen hiljaiset jalat
- 2m USB -kaapeli
- Distance Control Unit, joka pysäyttää osoittimen huomatessaan, että hiirtä nostetaan irti matosta (etäisyys säädettävissä)

Roccat Taito

- lämpökäsitelty nanokuvionti
- liukuminen joka suuntaan täysin tasaista, toisin kuin perusmatoissa
- kumitettu pohja
- 400 x 320 mm
- 3.45 mm paksu
- kestävä materiaali