Fallout 1-1: muu on ymmärretty, paitsi se tunne, kun päähenkilö astuu ulos
Kausi 1 - Jakso 1:
The End
The End
Toiveikkuus sekoittui pelkoon toisen maailmansodan jälkeen. Onko ihmiskunta matkalla atomienergian mahdollistamaan utopiaan, jossa jokaisella keskiluokkaisella mammalla on muovinen pihanurmi, pullantuoksussa auttava robottipalvelija ja Oppenheimerin hattua käyttävä sulhanen, vai tuhoaako ydinsota ihmiskunnan ilman ennakkovaroitusta? Fallout-peleissä molemmat asiat tapahtuivat. Ydinsodan raunioista löytyy Mad Max -porukkaa ja irvokkaita mutantteja, mutta myös ironisia viittauksia viattomiin aikoihin. Mutkikkuuden vastapainoksi mytologiasta ei tarvitse tietää mitään, vaan jokainen peli toimii omalla painollaan. Sama pätee tv-sarjaan pienin varauksin.
Jos tv-sarja olisi tehty puhtaasti pelaajille, sotaa edeltävä vaihe kestäisi tunnin ja bunkkeriin sijoittuva vaihe toisen, koska tätä odotettiin taas 10 vuotta. Pilottijaksojen standardeilla homma rullaa hienosti puoliväliin saakka. Ydinsodan alku on hyytävä. 200 vuotta myöhemmin pienessä bunkkerikommuunissa kihertää nuori nainen Lucy, joka on saamassa puolison naapurista. Lucy tietää varmaksi, että vaikka serkun kanssa voi "harjoitella", on järjestetty liitto siunaus, joten sarja tekee välittömästi jotakin omaa tyylissä pysyen.
Tilanne mutkistuu vauhdilla. Lucy saa syyn astua ulos ensi kertaa. Ok. Iso virhe on se, että ennen kuin edes näemme Lucyn ensireaktiota maailmanlopun meininkiin, sarja päättää esitellä Brotherhood of Steel -järjestön, joka on teknisessä mielessä yksi ulkomaailman vakaimmista yhteisöistä. Järjestö ei ole syy Lucyn päätöksille, jakso vain menee asioiden edelle: lopussa nähdään myös mainostettu "zombie", eikä sekään liity Lucyn näkökulmaan. Peleissä saa edetä omaan tahtiin, mutta jos haluat tehdä vastaavia kerronnallisia virheitä kuin tämä jakso, joudut taittamaan pitkän matkan ensin ja/tai hyödyntämään bugeja kävelläksesi seinien läpi.
Osa kuvastosta ja tunnelmasta on niin suoraan peleistä, että olen vaarassa sivuuttaa ansiot itsestäänselvyyksinä, jos innostun nipottamaan. On raakaa väkivaltaa ja 1900-luvun alun haikean romanttista musiikkia - yhtäaikaa, mitä jumaloin. On luonnosteltua hömppäscifiä & silmäniskuja ja silti vaaran & merkityksellisyyden tuntua. Koin kylmiä väreitä. Sääli että tv-sarjojen pitää aina joko luvata liikaa tai vahvistaa välittömästi, että kaikkea on.
Jakso 1-2 >
Katsottu: Amazon Prime
Keskustelut (2 viestiä)
Rekisteröitynyt 01.04.2017
13.04.2024 klo 00.40 3
Luottoni tekijöihin (tai no, se luotto mitä Westworldin jäljiltä oli olemassa...) hupeni tuossa vaiheessa kuin hiekanjyvät Mojaveen, sillä tämän tason tarinankerronnallisia virheitä ei pitäisi mahtua 155 miljoonan budjetilla työstettyyn sarjaan. Jos nuorin Nolan ei ymmärrä senkään vertaa rytmityksestä ja kerronnasta, että meidän pitäisi kokea ydintuhottu autiomaa ensikertaa päähenkilön kanssa, all bets are off. Kunnon esittelyn ja paljastuksen sijaan näytetään flättejä otoksia rauniomaisesta paraakkikentästä. Ei näin. Pannukakku alkaa olla valmis, kun huomaa että soundtrackia käytetään kuin Ayerin Suicide Squadissa.
15.04.2024 klo 21.30 1
Löytyy myös tarinan kerrontaa,ja twistejä aina viimeiseen episodiin asti.joten suosittelen vahvasti katsomaan sarjaa.