Christopher Nolanista on tullut kuolema; maailmojen tuhoaja.

Nolanin Oppenheimer vaikuttaa lähes täydelliseltä elokuvalta ja ilmiöltä.

Kirjoitushetkellä vuoden kymmenen katsotuimman leffan listalla on 7 jatko-osaa, 2 uutta versiota ja 6 floppia, vain yhden 200-400 miljoonan taalan tuotteen ollessa hitti. Oppenheimer on 100 miljoonan draama, jota pidetään varmana nakkina. Se on juhlavaa jo aikuisuuden konseptille. Jos vastaava teos kustantaa 200 miljoonaa, onnittelemme Martin Scorsesea suoratoistopalvelun kusettamisesta. Jos hintaa on 1-10 miljoonaa kuten moderneilla Oscar-voittajilla, hipsteri taputtaa hipin arpaonnelle. Oppenheimer on lähes tarkalleen sitä, mitä Hollywoodin pitääkin tehdä.

Ajattomuus kohtaa ajankohtaisuuden. Tarina ydinaseen isästä katsoo historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Itänaapurin klovneille tekisi hyvää muistaa, miksi ydinaseet olivat kylmän sodan aikana muuta kuin nihilististen vitsien iskulause. Nolanin mukaan tarina on kauhua, mihin uskon aistimatta saarnaa.

Jännitystä ruokkii se, ettei Nolan ole suosikkini. Jos väitän hänen jäävän potentiaalistaan, näen enemmän potentiaalia kuin muilla. Insinöörimäistä tunnekylmyyttä ihmeteltyäni tapaan lämmetä, koska nolanit on katsottava useammin kuin monet "välittömät klassikot". Nolan on robotti, mutta Interstellarin aikaan hän alkoi testailla hysteeristä tunteellisuutta, joten hän on kiehtova kuin virallinen tekoäly.

Nolanin oma viime hetken lausunto on se, että J. Robert Oppenheimerin mielipaha vertautuu siihen, mitä tekoälyn ammattilaiset ajattelevat omasta alastaan juuri nyt. Ydinase muutti kaiken. Aikanaan ei ollut varmaa, ettei jo ydinkoe tuhoa maailmaa...


Jos Nolan vain yrittää tulla kaapista ensimmäisenä androidina, rakastan sitäkin. Lähes kaikki on nastaa! On upeaa, että A-listan ohjaaja, jolla on tyyli, voi fanien hämääntymättä vaihtaa lajityyppiä kuin luonnenäyttelijä – tyyliin Cillian Murphy, jota olen seurannut yli 20 vuotta ja jolle toivon Oscaria vaikka elämäntyöstä tai säihkysilmistä. Nolan takuulla haisee hyvälle ja on kiltti pienille eläimille ja vanhalle isälleen Geppettolle.

Jos katsoisin vain yhden elokuvan isolta kankaalta 2023, se olisi Oppenheimer, ellei Oppenheimer olisi ensimmäinen elokuva maailmanhistoriassa, jota en takuulla katso isolta kankaalta.

Olen nähnyt yli 1 000 leffaa teatterissa. Ainoa, jonka äänet olivat kamalia alusta loppuun, on Nolanin Tenet.

Nolania on kritisoitu äänistä kauemmin. Käsittääkseni Suomessa volyymia rajoitetaan, ja dialogin puuroutuessa turvaudumme tekstiin. Ulkomaalaiset ovat todenneet Interstellarista ja Dunkirkistä sen, minkä totean Tenetistä: ensimmäistä kertaa tuntui, että jokin on vaarallisesti pielessä. Tenetin ääniä Finnkino pahoitteli. Yksittäistapaus?

Nyt pääsi leffa yllättämään meidätkin äänien voimakkuuksilla, pahoittelut! Olemme säätäneet asetuksia miellyttävimmiksi. -Saara

— Finnkino (@Finnkino_FI) August 27, 2020

Tenetin jälkeen olen ulissut kahdesti. 1: Oppenheimerin traileria huudatettiin niin kovaa, että epäilin saavani rytmihäiriöitä. 2: Oppenheimerin traileria huudatettiin niin kovaa, että epäilin saavani rytmihäiriöitä. Haista paska, Nolan!

Tekniikan ei tarvitse kehittyä, jos on tarinoita ja näkökulmia. Nolanilla on. Kun tekniikka kehittyy, tarinat saa kierrättää. Nolan tahtoo ja osaa kehittyä. Asemansa hän ansaitsi. Asemansa hän tiedostaa. Hän käytti sitä hyvään tuodessaan Tenetin teattereihin keskellä pandemiaa. Valitettavasti hänen tyylivalintansa ei ole 3D, HFR, VR, fotorealistinen tai luova animaatio tai esim. kokeellinen tekoälytempaus vaan väkivalta.

Nolan ei ymmärrä, miksi kuvasto saa olla millaista tahansa, mutta "kokeellisista" äänistä heti kiusataan.

Ohjaaja Nicolas Winding Refn on värisokea. Miehen värit ovat outoja. Makuasioilla ei ole väliä, sillä Refn ei sentään ole umpisokea fundamentalisti terroristi, jonka uusi versio klassikosta Banaanipojat Hula-Hula saarella on niin kirkas, että iho palaa, jotta hänkin aistisi helteen.


Jyrinä luo tunnelmaa, joo. Jos se on tärkein syysi käydä leffassa, harkitsisin huvipuistoa, 4D-teatteria, hierovaa tuolia ja sauvasekoittimen työntämistä perseeseen. Ihmisen tärisyttäminen äänillä on loogista kuin asunnon lämmittäminen liekinheittimellä.

Ihmisoikeusjärjestöjen pyynnöstä en enää väärinkäytä r-sanaa, mutta:

Nolanin vision jakaa Gaspar Noé. En ole nähnyt teatterissa hänen raiskauksesta sattumalta kertovaa Irréversibleään, mutta pyöritän yhä silmiä triviatiedolle, jonka mukaan Noé yritti saada katsojat fyysisesti pahoinvoiviksi äänitaajuuksilla. Noé, Nolan, naapurin rokkari, rattijuoppo, pienen vaateliikkeen myyjä, vesikauhuinen koira, hyttynen, kesä jo ennen ilmastonmuutosta ja Vladimir Putin ovat yksi ja sama, syvästä kyrpämäisyydestä kumpuava ilmiö käydessään hulluna päälle.

Joko kuolet sankarina tai elät tarpeeksi kauan nähdäksesi itsesi muuttuvan roistoksi.

Viittasiko tuo sitaatti Nolaniin vai allekirjoittaneeseen? Tahdon vain katsoa leffoja. Ja jokaisen asian, jonka teen, olipa se kuinka väkivaltainen, tai kuinka julma tahansa, teen kansani laajemman edun tähden. Ja nyt... minulla ei ole kansaa. Minun sieluni, sen sinä olet minulta vienyt!