Muinaisia loitsuja ja mystisiä artefakteja käsiinsä haalinut vanhus koettaa vangita itsensä Kuoleman, jotta hän voi kiristää poikansa takaisin elävien kirjoihin. Vanhus vangitsee vahingossa Nukkumatin. Ei vit-...! Vanhus tivaa, onko Nukkumatilla antaa muuta kuin pussi unihiekkaa, jonka ukko jo takavarikoi, mutta Nukkumatti vain möllöttää kuin Robert Pattinson vampyyrina. Voi per-...!

Tumma fantasia The Sandman on lupaavimpia sarjoja vähään aikaan ensimmäisen jakson ansiosta ja siitä huolimatta. Jakso on puhdas prologi, joka ei tee omaa juttuaan, vaan hakee tapaa myydä sen jutun kärsimättömille, päätä raapiville pulliaisille. Satu on korkealentoinen, joten mielestäni ihanteellista kerrontaa olisi tunnelmoiva vihjailu ja faktojen vahvistaminen kitsaasti.

Nukkumatti viettää sata vuotta vankeudessa. Kertojana toimiessaan ja montaasien avustamana hän selittää, kuinka konkreettisesti ihmiskunta kärsii, kun hän ei hallitse unien maata, joka heti alussa vahvistetaan pontevaksi Narniaksi. Vangitsijoille Masa ei vaivaudu juttelemaan, joten nyt, prologissa hän saisi pitää turpansa kiinni, vaikka hän päähenkilö onkin. On tilanteesta ahdistunut pikkupoika ja tilanteesta hyötyvä painajainen, joten on tapoja luoda hyytävä taustaväre ja asettaa tarinalle suunta ilman rautalankaa.

Mutta suunta asetetaan. Masalle jää käteen selkeä lista tavoitteita. Jakso päättyy traileriin, joka varoittaa perumasta Netflixiä juuri nyt, kun voit juuri nyt nähdä kaikki nämä ihmeet, PAM PUM POM, kilikello soi ja Vanaja ulisee! ADHD on totta. Otan sen huumorilla. Jakso on hyvin tehty kompromissi; potentiaali näkyy ja tuntuu.


Jakso 1-2 >

Katsottu: Netflix