He-Man täyttää 40 vuotta ensi vuonna. Figuurit, vehkeet ja leluhistorian eeppisin tönö Castle Grayskull olivat jo kohdussa 1981. Himottaako nostalginen muovi? Ei se sinuun johda, jos kaukaisen tehtaan itsemurhaverkko pettää, tai viimeinen hai tukehtuu pakkaukseen.

Uudet Netflix-sarjat figuureineen ovat puolet kemuista. Myös Funko Pop on edennyt Hyttysmieheen ja eräs legoklooni Fistaajaan (jne, jne), joten valitse myrkkysi. Retro- eli Origins-figuureilla on menekkiä: odotin 2 kuukautta He-Mania ja yli 3 Ninjoria, eli geneeristä ninjaa, joita inhoan. Vanhat figuurit ovat törkeissä hinnoissa, mutta 5 kilon katalogin niistä sain, vaikka ensitilaus kaatui kysyntään.

Muista siis elokuvan 40-v ja neitsyt sanoma: petturit hamstraavat figuureja paketteja avaamatta rahoittaakseen kiskurihinnoilla seksielämänsä ja akkansa prinsessahäät. Lelut ovat kuningasten kuten Katariina Suuren puolison ja Aladdin-piirretyn sulttaanin harrastus.


Lelumyönteisen vihervasurin somekupla näyttää Mad Maxilta. Planeetan tuhoa kauhistellaan ja ylisuunnitelluista punkkareista intoillaan. Mielessä on käynyt, että tämän jutun vuoksi minut hirtetään (hamppuköydellä).

He-Man on keski-iän kriisini. Tahdon vain ne figuurit. En valtaa, loistoa; matkustaa en tahtoisi edes He-Manin luo. 0,8 metrin Galactus-lelu on moderni action-figuurin ja Real Dollin välimuoto, jolla en tekisi mitään. Tahdon pyöritellä yhden käden kiertopotkunukkeja kopissa. Ostin myös hieman naiskauneutta muista brändeistä, mutta vain lieventääkseni tahatonta Tom of Finland -tunnelmaa.

Joko uskot talibanien sanomaan? Epäjumalien kuvat eivät ole ihmiselle hyväksi?


On kiva muistaa, kuinka He-Man tervahaudan vankina tai laserruoskittuna kohahdutti, ja on sielulle hyväksi, kun joka toinen figuuri muistuttaa mummolasta, jonne serkku ne toi.

Sitä en tiedä, miksi pääni tallentaa "saavutuksia" kuin videopeli. Varhaisin muistoni, joka on terävä, eikä palaileva kaiku, on se, kun sain ensimmäiseni: Rattlorin. En muista tarinaa tai leikkiä, joka tekee hänestä legendan, mutta hän on ensimmäinen huomionarvoinen asia maapallolla.

En muista sairaalareissua, vaan Battle Catin avaamisen sen jälkeen; koulun kiusaustilanteista muistan persoonallisuushäiriön väärtit ja sen, kun punkero hörähti He-Manilleni lelupäivänä.

Ensimmäinen muistamani sukupuolitietoinen ajatukseni on se, kun valehtelin, että Velhottaresta on myynnissä tällainen versio:


5 kilon katalogin laatijalla on valtava kokoelma. Itse leikin parikymppiseksi. Kaikkiin kohtaloihin kuuluu alkuperäisten ukkojen menetys rahapulassa, joten sielun sirpaleiden metsästykseen saa tukea.

Asiat voi käsitellä loppuun. Lakkasin katsomasta piirrettyjen alkutunnareita humalassa 20 vuoden putken jälkeen, kun Disney+ aloitti. 80-luvun He-Manin intron pyöritystä jatkoin, kunnes katsoin jaksoja ajatuksen kanssa.

Sarja on mieto ja hädintuskin animoitu patsastelu - mutta se toimii. Mitä pitäisi vaatia? Konseptiltaan He-Man on lasten Conan barbaari, joka haastaa Star Warsin lelukaupassa.

Conan-leffasta muistan Iso-Arskan fysiikan ja glorifioitua miehisyyttä kommentoivan bromanssin dialogilla tyyliin "Conan on kimmerialainen; hän ei itke, joten itken hänen puolestaan". He-Manin loppuopetuksilla lepyteltiin kukkahattutätejä. Jopa osa tekijöistä halveksii niitä. Mutta ne jos jokin ovat lasten Conania.

Rakastan satuja, jotka myyvät hyväntahtoisen oikeamielisyyden simppelinä totuutena, jonka vain maailmaa hallitsevat Skeletorit kiistävät. Miessukupuoli (inceleistä isähahmoihin) koostuu nalkuttajista, jotka uhkailevat loukkaantuneina, jos heitä ei uskota. 80-luvun piirros-He-Man on itseään universumin voimakkaimmaksi kuvaileva virnistelijä, mutta se toimii, koska hänellä on lempeä ääni ja hän on yhteisellä asialla pyyteettä. Hän on monelle isä.

Mieleeni on syöpynyt kohtaus, jossa Orkon kansaa eli maagisia talibaneja lypsävä natsilohikäärme putoaa rotkoon mokattuaan. He-Man on niin kiltti, että hän pelastaa loharin. Päätin näyttää hetken sukulaislapsille. Olin sortua pillittämään jo ennen kuin kelasin sanomaan, jonka mukaan Orkon olisi kannattanut puhua ongelmista ystäville aiemmin. Reagoin samoin, jos He-Man toteaa, ettei kannata olla natsi tai leikkiä rotkon reunalla: se on se kaava.

Vaikka jokin nykyään vastaisi tätä, sitä tuskin on brändätty äärimmäiseksi miehisyydeksi, joten piirretty on klassikko. Pistetään se museoon. Et himoitse Mona Lisaa aina kun kalja sihahtaa.


Tänään debytoi uusi He-Man: tietokoneanimaatiossa taikamiekka tekee esiteinistä kääpiögorillan. Se on jo kolmas tulkinta, jossa He-Manin alter-ego Adam on sisäisesti vahva luikku. En koe, että He-Manille sopii edes hahmonkehitys: Hän-Mies on jotain puhdasta. Sarjakuvien ja Dolph Lundgrenin barbaari-He-Manit eivät filosofoi, mutta mutkaton sankaripuoli sallii projisoida heihin 80-luvun piirretyn ansiot.

Täytän tänään 40 vuotta. En katso uutuutta, en valita siitä, enkä haaveile paremmasta. Jos tahdot scifiä ja fantasiaa edustavien muotopuolten mätkivän, Mortal Kombat on keksitty. Jos lapselliset opetukset ja ruoskittu Lundgren saavat pohtimaan kätkettyä draamallista potentiaalia, koe The Passion of the Christ ja alkuperäisteos.

Myös Turtlesista ja Haamujengistä on tarjolla ennätyksellisesti sälää ja Angry Video Game Nerd pelasi jo kaikkea, joten muita nostalgiapommeja ei ole tulossa. Jatkossa ryyppään selvin päin ja maailma pelastuu.

Tänään Lukijor luuli Kynä-Mies-Oletetun lesoilevan törsäilyllä, tai ruikuttavan tuoreista sarjoista toksisten setämiesten tavoin. Opimme kuitenkin, että kriitikon sydän on salaisuuksien keskimatala lätäkkö. Älä tuomitse kirjaa kansien perusteella, mutta tuomitse ihmeessä, kun joku ulisee netissä vuodesta toiseen, tms.