Elokuva-ala on kuollut. Ei ehkä verrattuna maalaustaiteeseen ja musiikkiin, mutta verrattuna pornografiaan.

Antiikkisista elokuvista kertova antiikkinen tv-elokuva Mank kisaa kymmenestä Oscarista. Gaala lykkääntyi, eivätkä pikkudraamat silti ehtineet Suomeen. Ne ja Mankin tapaiset mustavalkoiset savukiekuroinnit hyötyvät isosta kankaasta muun tavoin, mutta korona senkin söi. Kun koin sinänsä sympaattisen Nomadlandin lehdistöversion ja ruudulle lyötiin teksti "älä kopioi", kun Frances McDormand kävi kusella kuvan pikselöityessä, vuodin kyyneleen kuin intiaani viimeiselle biisonille.

Normaalin, seinän kokoisen leffan tulisi tarjota 120 kolmiulotteista kuvaa sekunnissa, kuten marketin tulee ehkäistä ruokamyrkytyksiä modernilla kylmäketjulla. Ongelmistaan huolimatta Hobitti-trilogia ja Gemini Man tukevat sosioekonomiset realiteetit huomioivaa vaatimusta: realismi voi olla käsinkosketeltavaa, vaikkei teatteri olisi New Yorkin paras.

Se on jo mielipide, että leffat pitäisi tehdä virtuaalilaseille. Ideaalinen tapa tehdä perinteisiä näyteltyjä elokuvia näkyy vain virtuaalipornossa. Uskottavuus kärsisi, jos ylistäisin VR-animaatioita ja -pelejä, sillä ne edustavat usein todellisuuspakoa ja taistelen nyt inhimillisen draaman puolesta; olen kultivoitunut versio siitä pässistä, joka maksaa prostituoidulle puhuakseen ongelmistaan.


Kuvitellaan, että 10 Oscarista kisaa näytelty VR-draama Koskemattomat II: Perhonen lasikuvuissa. Halvaantunut miljonääri anoo avustettua itsemurhaa. Uusi hoitaja on velikulta, joten pösö saa otteen elämästä. Hoitsu kärrää pösöä ympäri maailmaa. Hoitsu hommaa pösölle seuralaisen, joka sonnustautuu perhosen siipiin ja vihreään minimekkoon; toteuttaen pösön haaveen ajalta ennen onnettomuutta.

Et katso tuota, vaan koet sen pösön silmin. Olet vieraiden mutta tutuksi tulevien tyyppien armoilla. Pösöä nostelevaa, pyyhkivää ja puunaavaa hoitsua näyttelee Terry Crews ilman paitaa. Kun korvaasi kuiskataan hyvää tai pahaa, tiedät kumpaan. Peli tämä ei ole.


Mielestäni visio on helppotajuinen. Se on sitä, koska elokuvat ovat kertoneet tarinan liikuttavasti. Kaiken saa kertoa uudestaan - tuoreesti. Uudistukset ovat lainaa VR-pornosta. Sitä ei tarvitse katsoa puoltakaan päivää, kun törmäät kohtaukseen, joka vihjaa, että muutkin kuin halvaantuneet päähenkilöt ovat mahdollisia. Leffat peittoavat teatterin, koska kasvot saadaan lähikuvaan ja niitä tehostaisi jo 120 kuvan 3D. Jos tuoreus tulisi tarinoista, en puhuisi tekniikasta, mutta ei se tule.

Kaiken uusivilla VR-parodioilla on tulevaisuuskin, onhan mm. Zootropoliksen ensimmäinen uusi versio toteutettu ihmisillä. Kun satunnainen nörtti vielä parantelee parodioita Deepfake-tekniikalla, tarvitset yhä vähemmän mielikuvitusta visioidaksesi aidon, virallisen VR-leffan, jossa lakimies Al Pacino mylvii sinulle oikeussalissa, tai Jim Carrey tai Emma Stone muikistelee vieressäsi ennen hullua tempausta, tai Scarlett Johansson pelastaa sinut.


Asian voi kehystää näinkin. Vasemmalla on tyyris megaleffa, jota voi yhä tihrustaa telkkarista. Oikealla on kolmiulotteinen ja näkökentän täyttävä faniversio pornovideosta.


Oikealla: 11. Oscarilla palkittu fantasiaelokuvan peruspilari. Vasemmalla: Gollum: An Unexpected Banging.


Elokuvien on tarkoitus olla tapauksia. Useimmat ihmiskunnan "tapaukset" ohitan, mutta leffassa kävin 60-100 kertaa vuodessa.

Pian sinne pääsee, mutta totuus koronan vaikutuksista ei näy heti. Ehkä tarjolla on yhä vähemmän "hyvän maun" 3D:tä, jossa syvyysvaikutelma on laimeampi kuin PlayStation 3 -peleissä 3D-tv:ssä. Odotan rokotetta. Ehkä odotan sitäkin, että lakkaan näkemästä ihmiset viruksina kuin agentti Smith. Ehkä moni on varovainen. Leffan on parasta olla luokkaa Avatar 2, jos koen puntaroivani, tahdonko kuolla onnellisena. Ehkä ala luottaa vuoden 2008 tason palautuvaan viehätykseen, kunnes elokuvat ovat relevanttien taidemuotojen esi-isä, kuten näytelmät ovat elokuviin nähden. Mutta: ehkä VR tulee puheeksi, kun kankaita ei ole.

Lavamusikaalin taltiointi Hamilton on (lähikuvineen) viime vuoden vakuuttavin leffamainen stuntti. Perinteinen elokuva, jota suosittelen kaikille, enkä jonkin kaavan ystäville, on Da 5 Bloods. Useimmat eivät erotu tv-sarjojen keskeltä ja fiksu tv täyttää tv:n, joten leffan määritelmä on mikä? Antologian pitkää jaksoa tihrustetaan avaimenreiästä?

Puhutuin uudistus on virtuaalilavasteet, jotka näyttelijät näkevät. Toistaiseksi ne ovat keino tehdä halvemmalla se, mikä näytti tyyriiltä ennen Avataria. Tv-sarjat ottavat leffat kiinni. Porno löysi ohituskaistan. Elokuva-ala ei hengitä, joten juhlisin kernaammin jonkinlaista tulevaa elvytysyritystä kuin joutsenlauluja tyyliin: Chadwick Bosemanin suoritus, vuonna 2003 kuolleen kirjoittajan Mank, tai *sukuelin* yön kaikki ehdokkaat.

Yksi kesän pläjäyksistä on Zack Snyderin tv-elokuva Army of the Dead. Mainoksesta päätellen kuva täyttää ruudun! Nyt zombiet ovat oppineet karatea! Viihde saattaa viihdyttää, mutta jos sankari vaikkapa kysyy "where is George" ja kaveri vastaa "oh man, zombies fucked him up", alakulo saattaa taas iskeä, kun muistan, mitä kauhu ja läsnäolon tuntu voi olla 2021: