Tuorein sisältö

Disney+ vastaan nostalgiasedän päällimmäiset patoumat

Jari Tapani Peltonen

15.09.2020 klo 20.00 | Luettu: 6978 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ensikosketuksia 1/5.

Disney+ on ainoa suoratoistopalvelu, jolla on sielu. Kehu on tavallaan myös varoitus, mutta erikoistumisen hyötyjen luulisi selvenevän kilpailun kiihtyessä. Lyhytelokuva Ruma ankanpoikanen (1939) on korkeampaa taidetta kuin mikään muualta löytyvä, jos olet sitä mieltä. Katsoin nimenomaan Disneytä 8 tuntia, enkä edes alkuun päässyt. Marvel- ja Star Wars -oheissälää janoavat ymmärtänevät, että kuukauden tilaus kerran vuodessa on superdiili heille.

Ohjelmalista löytyy täältä. Suhtaudu siihen pienin varauksin, sillä en löydä teatterikiertueen väliin jättänyttä The One and Only Ivan -uutuutta, jonka aion arvostella. Pitkä arvostelu on tulossa taide-ihmisten (Homo Ars) suosimasta Hamilton-musikaalista ja bulkkiaikuisten (Homo Erectus) juhlimasta The Mandalorian -sarjasta.

Hakutoiminto ei tunnu tunnistavan ohjelmien erikielisiä nimiä. App kaatui kaksi kertaa PlayStationilla. Jotkut ohjelmat edustavat VHS-laatua ja jotkut on sovitettu nykytelevisioille siten, että informaatiota katoaa. Ohjelmat on tekstitetty suomeksi, mutta kaikkea ei ole dubattu: ehkäpä siksi, että dubbauksen omistaa alkuperäinen esittäjä? Testailin tekstityksiä ja löysin bugin. Noin muuten: kaunista, oikeasti.

20 vuoden ajan olen katsonut nostalgisten piirrettyjen tunnareita kännissä. Ykkösvalintani tänään oli Tikun ja Takun pelastuspartio, koska tunnari on paras. Oletin, ettei lapsuuden suosikkeja kannata oikeasti katsoa, mutta putken jälkeen vahvistan, että tietyt 80- ja 90-lukujen sarjat olivat osa Disneyn renessanssia; jatkan katselua heti kohta. Vaikkei liike-energian kekseliäisyys vastaa vanhoja lyhytelokuvia (joita palvelusta löytyy), visuaalinen taso on korkeampaa kuin 2000-luvulla, joten Homo Arsena tahdon vain tuijottaa siinä missä maalauksia ladoista. Pidän myös satukirjamoraalista, kuten suorasta lausunnosta, että ole itsesi. Jos pahis vihaa eläimiä alleviivatusti allergian vuoksi, sanoma on tietenkin se, että allergia johtaa psykopatiaan (?!). Täydellisiä nämä eivät ole.

Vanha Ankronikka, Kummikarhut ja Varjoankka toimivat vastaavasti. Mihin jäi Pilipalipilotit, joka sijoittuu Rule 34 -materiaalin määrässä noita korkeammalle ja melkein pelastuspartion / Vinkki Vääntölän itsensä tasolle? Uusi rumempi Ankronikka sai aluksi yökkimään sarkasmille ja muulle ihme kypsyydelle, mutta jakson lopussa tuumin, että hitusen eri mielentilassa tämäkin on katsottava kokonaan.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi haastatteli: S... The Mandalorian -päi... >

Keskustelut (3 viestiä)

Kokeilija

17.09.2020 klo 08.11

Petyin todella pahasti. Ainoa mitä ensikokemuksena jäi mieleen on mitä palvelussa ei ole. Mandalorianista puuttuu kaikki paitsi kaksi ensimmäistä jaksoa. Black widow ei ole edes ostettavissa/vuokrattavissa. Edes kaikki Star Wars elokuvat eivät ole katsottavissa. Jostain syystä episode 8 ei ole palvelussa. Selaimella käytettäessä palvelu ei automaattisesti siirry sarjan seuraavaan jaksoon. Space näppäin ei toimi pause/play näppäimenä. Palvelu on parhaimmillaankin raakile ja ei tällaisenaan mielestäni hintansa arvoinen.
lainaa
Vierailija

17.09.2020 klo 11.15 1 tykkää tästä

Itsellä palvelussa oli myös paljon pugeja kun Playstationilla selasin, kaatui muutamaan kertaan, selaaminen tuntui vähän tahmealta ja tateilla selatessa välillä alkoi sooloilla jotain ihan omaansa, palvelu myös yksinkertaisesti tilttasi pariin kertaan että jouduin käynnistämään uudelleen ja kerran sitten sulki itsensä kokonaan vaikka yksinkertaisesti vaan katsoin ohjelmaa.

Itseä myös hämmensi Mandalorianin puuttuminen, oletin että palvelussa olisi ensimmäinen kausi kokonaan, siitä on kuitenkin jo jonkun aikaa kun tämä on ilmestynyt.

Ensimmäinen käyttökokemus jäi äärimäisen tankeaksi, koska tätä on mainostettu Netflixin kilpailijaksi odotin vähän parempaa toimivuutta kaikilla osa-alueilla. Paljon tässä on vielä töitä että palvelu edes on yhtä sulava käyttää kuin sanottu kilpailija.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.09.2020 klo 13.36

Tätä ekaa juttua ja Hamilton-arvostelua kirjoittaessani oletin, että kaikki muut ovat katsomassa The Mandalorianin 1. kautta yhteen putkeen ja tarkoitus oli tehdä se itsekin tällä viikolla. Eipä tosiaan onnistu.

https://www.v2.fi/artikkelit/viihde/2760/The-Mandalorian-p

Black Widow'ia ei ole julkaistu missään. Suomen ensi-ilta on 6. marraskuuta (teattereissa) ja lykkäykset ovat mahdollisia.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova