Päättyneellä vuosikymmenellä käytin enemmän aikaa arvostelemiseen kuin keskustelemiseen, joten jutuista on mallinnettavissa sieluni. Ilmoitan nyt parhaat leffat.

Taiteella ja kritiikillä on vain annettu arvo, joten "objektiivinen" kriitikko on kuin liimaa haisteleva kirurgi. Tein silti parhaani, jotten vakuuttuisi pelkistä aiheista. Mukana on katsomiskelvottomia erikoisuuksia, mutta ei mielestäni. Taide kertoo ihmisistä aina, joten arkirealismin sivuutin tyystin.

Ensimmäinen valinta on tärkeä. Se perustuu kiinnostavaan tositarinaan, se puhuttelee yleisesti ja kerronta kikkailee fiksusti. Aihe todistetaan elokuvamaiseksi ja yksi ajan kirkkaista tähdistä vahvistaa asemaansa. (Katsoin leffan pari viikkoa sitten, joten hätä kirjoittaa jotakin uutta tyyntyy.) Loput 99 ovat vielä vakuuttavampia.


(Yhdysvallat 2017)

Margot Robbie on taitoluistelija Tonya Harding, eli Rivo-Riitan kasvattama naispuolinen Matti Nykänen. Tonya sai kilpailukiellon äijänsä kätyreiden mukiloitua kilpasiskon. Jos kamala Suicide Squad jätti vainun, että Robbie voisi olla asiallisempikin ristiriitaisena bimbona, jonka tulee jättää väkivaltainen pelle, älä odottele Birds of Preytä.



(Yhdysvallat 2013)

Sydämeni on Disneyn, joka laajentui hirviömäisesti tällä vuosikymmenellä. Ristiriidan ytimeen osuu satiiri, joka on filmattu Disneyn puistossa ilman lupaa ja joka silti on oikea elokuva teemoilla ja kuvallisilla ansioilla. Naisia jahtaava perheenisä sekoaa hirtehisesti ja sci-fipuoli peittoaa - eh - Disneyn Tomorrowlandin. Erään puistossa työskennelleen kriitikon mukaan on "mahdotonta", että tämä on olemassa, mutta mietinpä, onko aikuisten kamaa mahdollista tehdä muilla tavoilla 2030.


Gemini Man (Yhdysvallat 2019)

Moni valintani on mustavalkoinen, joten huomioi tämä. Silmissäni kaikki valinnat ovat vanhentuneen tekniikan fetissimäistä käyttöä, paitsi Gemini Man. 60 kolmiulotteista kuvaa sekunnissa tekevät riehumisesta ja elementeistä kuten vedestä ja tulesta ihmeen, jota pällistellä eilisen teeren poikana. Hobitti-trilogiakin syövytti mieleen HFR-otoksia, mutta Will Smith vetää itseään turpiin tasalaatuisemmin ja nopeasti.



(Suomi 2011)

Olen kaunainen Suomen sotakulttuurille ja siksi turta perinteisten sankaritragedioiden ansioille, mutta tämän muistan, joten hattu nousee. Ruhoni saa vetää vessasta, kun pääsen parempaan paikkaan, ja teen niin sinulle, jos pyydät vastaamaan hautajaisistasi, mutta siksipä on kiehtovaa seurata ruumiinhuoltoryhmää. Henkisesti raskas työ on tärkeää erilailla ajattelevien surutyölle ja sotilaiden moraalille. Poikien pitää päästä kotiin.


(Yhdysvallat 2012)

Joku kutsuu "maagiseksi realismiksi" Spider-Manin äikänkoettakin, mutta sanapari vie minut näihin tunnelmiin. Pikkutytölle maailma on mytologiaa, ja ilotulituksella ja fantasiaelementeillä tunne avautuu. Jokipultsarien eläväinen kulttuuri on ratkaisevasti eksoottisempi kuin "korkeaksi fantasiaksi" kuvaillussa His Dark Materials -sarjassa. Ohjaajalta on syystä tulossa Peter Pan -mukaelma.



(Yhdysvallat 2011)

Tämä huomio tulee toistumaan: on taideohjaajia, jotka kykenevät keksimään pyörän uudestaan, mutta joille rahvaanomaisuus sopii vielä paremmin. Nicolas Winding Refnin Drive on Steven Seagal -jännäreiden eliittiä. Seagal ei ole mukana. Kaikki muukin on tyylikkäämpää, aistikkaampaa. Innostuin tulkitsemaan biisien sanoja ja kaikkea, vaikka kyse on voimafantasiasta.


(Yhdysvallat 2011)

Johnny Deppin tulee muhia enää hetki katuojassa näyttääkseen viimeiseltä hyvältä hahmoltaan, jonka kanssa hän jakaa jo ohuen yläpilven: harhainen lemmikkikameleontti päätyy sheriffiksi surrealistisen rumien elukoiden kylään. Pirates of the Caribbean -ohjaajan länkkärienergiat paloivat tähän. The Lone Rangeriin hän yritti saada ihmissusia; Rangossa on kalkkarokäärme minigunpyrstöllä.


En duva satt på en gren och funderade på tillvaron (Ruotsi 2014)

Huolin mukaan vain puolet hyvistä aivopieruista, jotka kertovat kaiken kaikesta. Tämä on komediallisin: Monty Python saattaa tulla mieleen ja mielestä puheenollen Fingerpori kaipasi tätä tyylitajua. Lakonisissa, asetelmallisissa sketseissä elämä nolostuttaa. Olevaisuutta tulee pohdittua tilanteiden jatkuessa ja sitten on absurdeja ylilyöntejä, kuten antiikkisen armeijan marssi.



(Yhdysvallat 2018)

Spike Leen ei kannattaisikaan hienovaraiseksi ryhtyä, joten vakuutuin vielä kerran, kun 70-luvun tositarina otti nykyajan reilusti puheeksi rinnastuksien jälkeen. Aseman ainoa musta kyttä soluttautuu puhelimen ja kollegan avulla Ku Klux Klaniin, mutta rasismin hullulle historialle on turha kauaa hihitellä, kun maailman äänekkäimmin typerä kansa yhä äänesti omenoita vihaavan appelsiinin presidentiksi.


(Yhdysvallat 2019)

En väitä, että mustien naisten aliedustus korjaantui aikakaudella, mutta mm. Black Pantherin ja Hidden Figuresin johdosta en urputa itse ja Us sinetöi diilin. Ärsyynnyin, kun Lupita Nyong'o katosi äänirooleihin voitettuaan Oscarin. Simppelisti tuumin hänen olevan lahjakas ja söötti. Nyt kun hän on tehnyt yhden vuosikymmenen oudoimmista suorituksista sisällökkäässä kauhutöötissä, toivon hänet kaikkialle ja uskon mahdollisuuteen.


The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1 (Yhdysvallat 2011)

Kuvittele persun katsovan saippuasarjaa mamuja deittailevasta Irmelistä. Eräässä jaksossa mamut muussaavat Irmelin, joka nyyhkii kuollessaankin "Suomi somaleille", koska lajityyppi muuttui satiiriseksi kauhuksi! Neljäs Twilight on karumpi shokki meille kaikille. Leffa on A Serbian Film sillä erolla, että jouduimme tutustumaan paskiaiseen, joka leimaantuu vastasyntyneeseen. Toinen unelmavävy vahvistetaan kannibaalihomoksi ja pedofiilia puolustavat ihmissudet epäilevät vauvaa Saatanaksi ja tarina loppuu pahimpaan paikkaan. Henkeäsalpaavaa.



(Yhdysvallat 2013)

Et ole spesifistisesti filmiteollisuuteen fiksoitunut nörtti, jos et katso elokuvaa Computer Chess moneen kertaan. Teoksella on samoja ansioita kuin mainitulla arkirealismilla: on istuskelua. Niin syvällistä ja samaistuttavaa, eikö? Kyse on kilpailusta, jossa opetetaan tekoäly pelaamaan shakkia, eli tekoälyn aamunkoitosta ja nörttien vertailusta koneisiin.


Kimi no Na wa. (Japani 2016)

Uskon että on "anteeksipyyntöleffoja", joilla suosiosta ahdistuneet tekijät yrittävät tarjota sitä, mistä maailma jo kiitti. Tätä kaikkien aikojen menestyneintä animea ohjaaja oikeasti pyysi anteeksi, joten oletan seuraavan työn räjäyttävän päät. Onhan se tuhtia, kun teinien kehonvaihtohuumori on vasta lämmittelyä ajalla ja kohtalolla leikkimiselle, mutta kupliva luova energia viettelee löytämään järkeä.


Prisoners (Yhdysvallat 2013)

Joko jännittää, monta Varesta listalle pääsee? Pöhkön dekkarin tarvitsee vain ottaa itsensä kuolemanvakavasti ja eri tavoin syytellä uhrien omaisia, jotka kehtaavat suivaantua, sillä se on älyllistä sisältöä, kun negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta. Hugh Jackman paljastuu Wolverineksi, kun lapsia katoaa.



(Yhdysvallat 2015)

Lapset eivät katoa, kun asialla on katolinen kirkko, joten lehtijutun ehtii kirjoittaa kun viitsii. Yksi modernin yhteiskunnan synkimmistä salaisuuksista esitetään kypsän dramaattisesti eli mm. Chernobyl-sarjastakin löytämälläni rytmikkäällä matematiikalla. Pappi ahdistelee lapsia? Tiedetään. Kymmenestä Jammu-papista juttu kirjoitetaan. Heitä onkin sata? Meilläpäin? Ei, väärin taas. Lehti, josta leffa kertoo, päätyi kirjoittamaan 600 artikkelia. GODZILLA-huutomerkki.


Arthur Christmas (Iso-Britannia 2011)

Ei ole traumaa. Joulupukki nyt vain loukkaa uskonnollisia tunteitani ja älyäni. Läskin orjapiiskurin englanninkielinen nimi on avoimesti anagrammi Saatanasta ja hän varastaa kunnian vanhemmilta ja vapahtajalta. Tässä teoksessa yksi lahja jää jakamatta, eli toimitus lykkääntyy. Pukki ei pienistä stressaa. Pukin poika kiihkoilee, koska jokaisella lapsella pitää olla joululahja jouluna, eikä 27. päivä! Vuodan kuin vesihana vain koska Artturi on niin kiltti.


(Iso-Britannia, 2018)

Yhä aktiivinen hevibändi Mayhem löi itsensä läpi polttamalla kirkkoja ja tappamalla ihmisiä, eli nyt kiinnostaa. Norjan satanistiepidemia on asiayhteydessä tyypillinen teinien muoti-ilmiö, johon ääriaineksien oli luontevampi liittyä kuin Backstreet Boysin faniklubiin. Itsemurhaan päätynyt piruparka, tuomittu murhaaja, liikaa haukkaava opportunisti ja nuori Tim Burton esitetään erilaisina synkkiksinä.



(Belgia 2009 - Suomen ensi-ilta 2010)

Viimeinen ihminen, joka voi kuolla, muistelee vaihtoehtoisia versioita nuoruudestaan. Leffa on sitä, mitä sovitaan: kertomus ajan luonteesta, kohtalosta, vapaasta tahdosta, dementiasta, katumuksesta ja/tai/tms. Projisoin ja koen leffan vertaukseksi kirjoittajien ruuhkaisesta päästä. Kaikki on mahdollista, voit olla mitä tahansa! Mitä olet, kun mania haihtuu? Mr. Nobody.


(Ranska 2011)

Jumaloin traileria. Himoissani tutustuin ranskalaisnäyttelijä Jean Dujardinin uraan. Oscar-gaalan seurannasta tuli tarina siitä, kuinka uskoin hänen olevan tulevaisuuden ykköstähti, kunnes paljastui, ettei hän osaa puhua englantia. Täsmälleen se on tämän mykkäelokuvien lopusta kertovan filkan juoni! Dujardin ei ole isoja rooleja Hollywoodista saanut, joten The Artist kehittyy kuin viini.


(Iso-Britannia 2011)

Nykypäivään sijoittuva sotadraama perustuu William Shakespearen tekstiin. Tylsää? Hah. Leffa olisi kärkevä piirrettynäkin kahden körilään vihatessa toisiaan raivolla, joka on kirjaimellisesti romanttista. He haluavat laittaa miekan miekkaa vasten. Vaimokaan ei pistä sydäntä sykkimään niin kuin vihamies. "Hän on minun, tai minä hänen." Ralph Fiennes ja Gerard Butler ovat niin vakavissaan, että koominen ja uskottava taso pysyvät tanassa rinnakkain.



Fast Five (Yhdysvallat 2011)

Vuosikymmenen suosituin toimintasarja ja -tähti määrittelevät legendansa. Todistettavasti toivoin Dwayne Johnsonin olevan sitä, mikä hänestä tuli heti, kun hän ja Vin Diesel uhosivat mainoskuvassa ja tukan ja lopulta ystävyydenkin syövyttänyt pallihiki höyrysi. Moni kopio esittelee väkisin surkeita sivuhahmoja ja sarja itse jytkähtelee ja lässähtelee miten sattuu; 2011 vanhat tyhjäntoimittajat ylennettiin Sherwoodin iloisiksi veikoiksi ja hirveä sonni asettui vastaan.


Feuchtgebiete (Saksa 2013)

Tämä on hirveää scheissea. Satunnainen YouTube-käyttäjä: "jo traileri teki minusta homon". Teinityttö tykkää eritteistä, tuottipa hän niitä itse tai löysipä hän aarteita vessasta. Itse kun en ymmärrä sitäkään, johtuuko se silvotusta jortikasta vai surkeasta mielikuvituksesta, kun jenkkileffojen miehet tarvitsevat liukastetta onanointiin, on samaan lajiin kuuluva poikkeus mitä kiehtovin aihe luontofilmille.


The Walk (Yhdysvallat 2015)

Fransmanni Philippe Petit käveli narulla World Trade Center -tornien välissä. Nyt Joseph Gordon-Levittin näyttelemä Pepé Le Pew tekee saman. Teos on harvinainen esimerkki siitä, kuinka elokuvateatterit voitaisiin määritellä uudestaan: hidas mutta kohahduttava stuntti hyötyy kankaan koosta ja 3D:stä jopa enemmän kuin rutiinihösötys.



(Unkari 2015)

Jos olet turtunut keskitysleirikuviin, moikkaa Saulia, joka on samoilla linjoilla auttaessaan natseja pakotettuna. Hirveyksiä tapahtuu, mutta kamera pysyy iholla ja taustat ovat sumeita kuin Saulin mieli. Riipaisevinta on sittenkin jostakin välittäminen: eräälle pojalle pitäisi hautajaiset järjestää keskellä joukkohautajaisia.


(Yhdysvallat 2017)

Hourivan mieskirjailijan nuori vaimo ei tykkää röyhkeistä vieraista. Se on "selkeä" vertaus siitä, kuinka ihmisiä toisinaan paimentava Jumala antaa tuhota maapallon, josta luontoäiti yrittää huolehtia, mutta miksi tämä kuumepainajainen tehtiin, sitä taisi kysyä ohjaaja Darren Aronofsky itsekin. Kun luontoäitiä pahoinpidellään niin, että Jennifer Lawrencen nänni näkyy, Lawrence pitää tätä vertauksena alastonkuviensa varkaudesta siitä päätellen, mitä hän on viime vuosina jupissut. Tekijätkin tulkitsevat!(?)


(Yhdysvallat 2012)

En omista kopiota, mutta tästä todennäköisesti tulee yksi eniten katsomistani elokuvista vuosikymmeneltä, koska tämä on helppoa katsottavaa, kun tämä jossain pyörii. Sujuvat härskit komediat ovat harvassa ja on kuningasidea tehdä tällainen ikään kuin perhe-elokuvan jatko-osaksi. Vilpittömyyttä on tallella huumoria tukeva määrä.



(Espanja 2012)

The Artist on elokuva elokuvista: pirteämpää on nähdä Lumikki-sadun härkätaisteluversio. Mykän ja mustavalkoisen ajan tunnelmia mukaillaan kutkuttavasti tekemällä hitusen enemmän kuin ennen sai. Antiikkisuus on vetoavin tapa käsitellä kulttuuria, jossa on lumonsa kuin gladiaattoreissa, vaikka se ehdottomasti pitäisi kieltää. Väitetysti eläimiä ei tapettu.


Fehér isten (Unkari 2014)

Huolestuin siitäkin, miten "koirien Apinoiden planeetta" on toteutettu, sillä ei se kuulosta kivalta automaattisesti, kun koira tekee Oscar-tason suorituksen melodraamassa. Kuulemma koirat on mahdollista saada näyttelemään. Ok. Syrjityt nousevat barrikadeille! Ainutlaatuinen kuvasto väkevöittää symboliikan, joten nyt koiria valmiiksi rakastanut uusnatsi tahtoo käydä paijaamassa kebabmestan kokkia, tms.


(Yhdysvallat 2017)

Hömppäleffa kaunistelee sirkustaiteen kyseenalaista historiaa voimaannuttaakseen vähemmistöt, symmetristen heterovaniljoiden pysyessä valokeilassa - mutta kyseessä on alkuperäismusikaali, joka kuulostaa hyvältä ja kertoo tarinan juurikin laulaen. Jos et tunnista ihmeen arvoa, niin vastaava juttuhan olisi se, jos Disney tekisi vihdoin Star Wars -leffan, jossa on yksi, kiva, oma idea.



(Yhdysvallat 2015)

Mainitsin arvostelussa ohjaajan vanhan leffan parodiabiisin, jossa lauletaan "yall niggaz better play our shit 'cause the gangstas we run this bitch", joten nyt se soi päässäni tätäkin teosta muistellessani. Ehkä tunnetason totuudet ovat kohdillaan. Niggaz Wit Attitudes -poppoon nousu on vuosikymmenen kiinnostavimpia musiikkidraamoja painavine teemoineen, vaikka gangsta rapin mahdollistava laumakulttuuri myös huvittaa Mozart-erakkoa.


(Yhdysvallat 2011)

Unohdin katselukertojen välissä, pidänkö tästä, sillä tämä on sanakirjaesimerkki "elämän tarkoitus" -pieruista. Elämä on lähiössäkin ahdistavaa, joten luitko jo Jobin kirjan ja katsotaanko nyt tehosteita ja dinosauruksia, jotta ymmärrät paikkasi kosmoksessa? En taaskaan sano, että kaikki on visionääristä, ohjaaja Terrence Malickin poistettujen kohtausten määrän tietäen. Isoja eroja näillä sielun peileillä on, vaikka sielu on sama.


Secret of the Wings, The Pirate Fairy, Tinker Bell a XXX Parody (Yhdysvallat 2012, 2014, 2018)

Erikoista ei ole se, että 2008 alkanut saaga jatkuu, vaikka se on minulle sitä, mitä My Little Pony on ponibroideille (viatonta ystävyyden taikaa ja hyvä perse). 3D-versiot olivat seikkailu! Wingsin 3D-blu-ray on keräilyharvinaisuus, mistä kirjoitin Disneylle kännissä. Avatarin ohella se on ainoa blu-ray, jonka olen katsonut sekä 3D-tv:stä että VR-laseilla.

Pirate Fairy saatiin teatteriin 3D:nä, joten koin sen parin perheen kanssa höpistyäni epämääräisiä tutulle lipunrepijälle, mistä seurasi painajainen. Viimeisessä vaiheessa luottokorttiani ei kertakaikkiaan hyväksytty, mutta kun numero hakkeroitiin ja sain uuden, loppu oli onnellinen (kylpylätermein).

Wings on viattomin eli vähiten syyttelevä kuviteltavissa oleva kertomus ilmastonmuutoksesta ja ihmisryhmien välisistä jännitteistä, muuten.



Frozen (Yhdysvallat 2013)

"Let It Go" kertoo nimenomaan niistä vuosista, joina laahustin entiseltä työpaikaltani eli veroviraston asiakaspalvelutiskin takaa kämppääni (Alkon ja Kotipizzan väliin) ja vihdoinkin viikonloppu alkoi. Älä omi muiden kulttuuria.




(Yhdysvallat 2010)

Päästän irti ajatuksesta, ettei autistinen nilkki Jesse Eisenberg ole nähnytkään Facebookin (ulkoisesti) naapurinpoikamaista perustajaa Mark Zuckerbergiä. Eisenberg on elämänsä roolissa Eisenberginä ja Zuckerbergiä en fanita, joten näytelköön häntä vaikka Anthony Hopkins. Psykopaatteihin fiksoitunut mestari David Fincher itsestäänselvästi on motivoitunut tutkiessaan aikamme ilmiötä, jota saa tutkia omien linssien läpi, vaikka olen muutakin hourinut.


(Yhdysvallat 2014)

Autistiseksi nilkiksi on toisinaan kuvailtu tätä moraalitonta uutiskuvaajaakin? Motivoitunut realisti filmaa myyvää saastaa. Psykopaatin merkit tuosta löytää, ainakin jos saat itse moraalisen krapulan, kun journalismiasi klikataan ja tahdot tehdä paremman anteeksipyyntöjutun. Autismin kirjon sisällä empatia voi olla latistunutta tai ylikorostunutta. Ihan sama. Hyytävintä on se, että tavis katsoo kastelieron kamaa, koska muutkin katsovat, ja tekee yhteistyötä, koska muutkin tekevät ja liero on niin itsevarmakin.



(Intia 2010)

Intialaiseen tyyliin kaksi leffaa on paketoitu yhteen. San Franciscoon muuttava Mr. Bean iskee supermallin selkäydintä suutelevan naiiveissa merkeissä. Ei haittaa, että hän on muslimi ja vaimo hindu, sillä hän ei luokittele. Miksei leffa pysy Intiassa? Ruuhkainen Intia tukee autismitarinaa ja Intiassa on kärkeviä ongelmia, joita Bollywood avoimesti käsittelee? Vastaus tulee, kun leffa muuttuu tarinaksi muslimien puolustamisesta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen ja melodraama pääsee vauhtiin. Muslimi-Bean päättää tavata presidentin.


Winnie the Pooh (Yhdysvallat 2011)

Viimeinen Disney-piirretty kierrättää klassikkoideat (Möhköfantti -> Pahko) ja järjestää ne pätkiskokoelmaa ja DVD-filmejä aidommaksi tarinaksi. Puh & kumppanit ovat yhä vertauksia pilttien huolista ja mielisairauksista ja kuolemansynneistä ja parhaita ystäviäni. Disneyn piirretyt ovat jaloin taidemuoto, mutta jännitä ihmeessä, mitkä sympaattiset pienten studioiden töherrykset nostan edelle ja mihin tölkkieinekseen vaihdan munuaiseni.


(Iso-Britannia 2013)

Vaisto varoittaa tekemästä kattavia tulkintoja tästä, sillä teininä tulkitsin esim. 4R:n "Loving the Alien" -kappaleen kertovan vaarallisen avaruusperkeleen deittailusta, mikä oli ihanaa. Periaatteessa leffa on Pienen merenneidon ja Speciesin puolimykkä, happoinen ja fetissimäinen taidepatsasteluversio. Seksuaalisuutta saalistuksessa käyttävällä päähenkilöllä on Scarlett Johansson -puku, mutta alla on muuta. Tekijöiden mukaan leffa on myös piilokamerashow. Luit oikein.



(Tanska 2011)

Raja pitää vetää, joten Lars von Trierin huikean, päästäni ilotulituksen tekevän "masennustrilogian" aloitus Antichrist ei ole tällä listalla eikä 10 vuotta vanhalla, koska se oli mahdollista katsoa Suomessa 2009, enkä ehtinyt. Keskimmäinen osa on ns. intiimi tarina nuoresta morsiamesta, joka ei jaksa panikoida, kun maapalloon osuu toinen planeetta. Von Trier tutkii ihmisluontoa tyylillä "mahtavaa kosmista voimaa, yksiö ilman mukavuuksia".


(Ranska 2016)

Paul Verhoeven jaksaa provosoida. Nimi on suomennettuna "Nainen". Päähenkilö on vahva emäntä, joka reagoi omalla kummallisella tavallaan raiskaukseen. Mitään ei vähätellä, eikä Verhoeven kaunistele. Varovaisen yleisesti voidaan tuumia, että oma tapa - mikä tahansa - voi olla tehokkaampaa selviytymistä kuin sen miettiminen, miten sitä pitäisi reagoida asioihin, joiden ei pidä tapahtua.


(Yhdysvallat 2017)

Aikuisten Fifty Shades of Grey kertoo tositarinan siitä, kuinka Wonder Womanin luoja asui kahden naisen kanssa harrastaen sidontaleikkejä. Valtavirran feministi-ikoniksi jälleen noussut Wonder Woman on myös fetissi-ikoni, eikä se ole mielipide, tulkinta tai ristiriitakaan, kuten leffa osoittaa. Arvon professorin kuoleman jälkeen Wonder Woman eteni väliaikaisesti sovinistisempaan suuntaan ja kotirintamalla naiset jatkoivat parisuhteessa. C'est la vie.



The Pirates! In an Adventure with Scientists! (Iso-Britannia 2012)

Stop-motion-pätkä on hauska. Se on sijalla 59. Moraalittomia merirosvoja käsitellään lapsen logiikalla ja särmikkäin maustein. Jos olisin arvostellut tämän, joutuisin tekemään kiusallisen korjauksen, sillä tämä ei sentään ole uusi Kanin kirous. Piraattien, Charles Darwinin ja Englannin kuningattaren kolmiodraama on riemastuttavan pöhkö, kunhan saman firman "vegaanista ihmissusileffaa" ei mainita.


Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1 (Iso-Britannia 2010)

Yksi ohjaajista suositteli, etteivät näyttelijät jatka loppuun, vaan muistavat elää, joten on se kivaa, ettei lapsuudelle tarvetta tullut. Teennäisenä kriitikkona arvostan seiskaa, jossa ydinkolmikko eksyy metsään tahdin hidastuessa puoleen. Leffa luottaa nuoriin tähtiin, joiden elävöittäminen tukee sitten ihmeellistä huipennustakin...! (Se ei ole listalla.)


The Theory of Everything (Iso-Britannia 2014)

Todellisuus mahdollistaa tarinan, jonka elämyksellisimmän (korneimman) loppuratkaisun todellisuus estää. Vakavasti sairas ateistitiedemies Stephen Hawking ratkoo universumin salaisuuksia. Sairauden edetessä rinnalla pysyy enkeli: kristitty vaimo. Uskonto on "kaiken teoria". Tietenkään Hawking ei tarvinnut henkilökohtaista uskoa elääkseen inspiroivan elämän.



(Yhdysvallat 2014)

Aronofskyn toinen visionäärinen & viallinen mestariteos olisi ykkösenä, jos kaikki ideat Nooan arkkia puolustavista kivihirviöistä Raamatun insestiepäkohtien kärjistämiseen toimisivat. Jos tahdot laittaa uskonnon ja tieteen törmäyskurssille, katso (vaikka YouTubesta) hengellisen ateistiohjaajan tarjoama montaasi maailman synnystä, joka yhdistää luomisen evoluutioon. Se on pohja debatille.


The Fighter (Yhdysvallat 2010)

En itsekään luota itseeni kun puhumme David O. Russellista. Perhe ja kaverit ovat ohjaajalle tärkeämpiä kuin Vin Dieselille. Laajan perheen taitavasti improvisoitu moniääninen möly antaa herkullisesti luonnetta faktapohjaiselle, mutta kaavamaiselle nyrkkeilyelokuvalle. Nyrkkeilykaavan siunaan useinkin. Russell-kaavasta olen mitä milloinkin mieltä.


(Suomi 2013)

Uusnatsi saa naista ja mustan ottopojan. "Voittaako rakkaus vihan", lässyttää slogan. Leffa kysyy, jaksaako ennakkoluuloista kiinni pitää, kun penikseen pakkautunut veri vapautuu kuljettamaan happea aivoihin. Katsoja saa hyvässä mielessä hakea järkevintä reaktiota sympaattisen ja mustan huumorin ja draaman tasapainoon, aiheen ollessa nimenomaan suomalainen hölmöys.



(Iso-Britannia 2018)

Ohjaaja Yorgos Lanthimos on niin outo, että kun ihmisiä muutetaan eläimiksi The Lobsterissa, hän ei välitä ideasta. The Killing of a Sacred Deer on kostojännäri, joka kysyy järjettömillä reaktioilla, onko järkevää reaktiota (?). The Favourite on puolihistoriallinen pukudraama huippunäyttelijöillä. Outous on renki: naisten kolmiodraama ei ole faktaa, eikä homovitsi, vaan vähän molempia ja paljon muuta.


Balada triste de trompeta (Espanja 2010)

Missä on Joker? Sijoilla 100. ja 52. Espanjan sisällissodassa pelle pakotettiin heiluttamaan viidakkoveistä, joten jälkeläisestä tuli surullinen klovni, joka ottaa piirakkaa naamaan. Sekä poika että "hauska klovni" myöntävät, että hekin olisivat tappajia ilman tätä duunia, mikä tulee todistetuksi, kun naisesta riitely johtaa surullisen klovnin Jokerin polulle. Eeppinen spedeily toimii vertauksena lähihistorian pelleilystä.


Tai: koko Marvelin elokuvauniversumi (Yhdysvallat 2010-2019)

Iron Man 2 ei mene enää laatuleffana, mutta kyllä kutkutti, kun sarjakuvien juopottelujuoni huomioitiin ja The Avengersia alustettiin. Se on kehu, kun väitän Endgamen olevan samaa laatua tunnetasolla, onhan kyse lelu-ukkeleista ja olen 10 vuotta antiikkisempi. Endgame ei tarjoa sitä päheintä aikamatkaa, vaan: aikamatkankin vielä! Lopputaistelu on turha näytösottelu (toisin kuin Infinity Warissa), mutta se on uskollinen pröystäilevän ruuhkaisille sarjakuvaruuduille. Kun jopa She-Hulk on luvattu, sitä osaa pyytää enää laatua.


Osa 2/2 löytyy täältä.