Tampere-talo on jännittävä paikka, sillä sen uumenissa tapahtuu kaikenlaista yllättävää. Toisinaan käytävät ovat täynnä cossaavia keijuja tai pääsalissa esiintyy The Beatles japanilaisena tyttöbändiversiona. Nyt siniset miehet sekoittivat kaikenlaisia ilmaisutaiteen ja -taiteettomuuden muotoja omituiseksi mutta viihdyttäväksi parituntiseksi.

Yhdysvalloissa 1980-luvun alussa perustettu Blue Man Group on lavataide-poppoo, joka on kasvanut alkuperäisestä kolmen miekkosen pienenpienestä lavashowsta massiiviseksi organisaatioksi. Ryhmällä on esimerkiksi oma teatteri, jossa esitykset pyörivät päivittäin. Lisäksi päivittäisiä esityksiä nähdään myös useilla muilla jenkkilän paikkakunnilla, jonka lisäksi maailmaa kiertää useita Blue Man -ryhmiä yhtaikaa. Shown erilaisia versioita esitetäänkin maailmalla lähemmäs satakunta kertaa viikossa.

Elämys se kuitenkin on, siitä ei ole epäilystäkään, vaikka vähän ristiriitainen. Lavashow rakentuu kolmen kaljun, siniseksi maalatun miehen kohelluksen ympärille. Dialogia ei ole, sanaakaan ei lausuta, tapahtumat vain etenevät kohtauksesta toiseen ilman mitään suurta yhtenäistä juonta tai teemaa. Linjattomuus on myös vahvuus, sillä koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.



Mitä siellä sitten tapahtui? Kaikenlaista. Show on luova yhdistelmä ilmeikästä stand up -komiikkaa, teatteria, sirkustaidetta, ilveilyä, rock-konserttia, metallia, kehonkieltä ja musiikkia. Kolmikon toimintaa säestää nelihenkinen yhtye, joka soittaa lavan päällä pimeässä hohtavissa Tron-puvuissaan. Taustalla häärää mustiin pukeutuneita avustajia, jotka huomaamatta muokkaavat lavaa numerosta toiseen. Tunnelmaa rakennetaan upeilla valojen, pimeyden ja musiikin yhteistyöllä - välillä mennään rajusti rokaten tai musisoiden, välillä istutaan aivan hiljaa ja ihmetellään hienovaraista, pienistä eleistä rakentuvaa komediaa.

Tämä on kuitenkin myös ongelma. Olin rivillä 11, etupermannolla, siis kohtuullisen lähellä lavaa. Silti esiintyjien ruumiinkieleen ja eleisiin nojaavat kohtaukset olivat vaikeita hahmottaa. Monet kerrat täytyi vain päätellä, että jotain ilmeikästä siellä tapahtui. Jos eturiviläiset kerran nauravat, niin kai se oli kivaa. Rivillä 35 ollut Manu kertoo, ettei sieltä käsin erottanut esimerkiksi ruokailusketsistä juuri mitään.

Suuret linjat, eleet ja tapahtumat varmaan näkyivät hyvin taaemmaskin mutta sääliksi silti käy. Pieniä makupaloja tuskin erotti Tampere-talon korkeilla lehtereillä, saati loppuviikosta Hartwall Areenalla.

Tohdinkin veikata, että Blue Manien showelämys on voimakkaampi pienemmillä estradeilla, kun esiintyjät näkee läheltä ja kaiken erottaa hyvin. Toki silloin on myös vaarana joutua osaksi esitystä, sillä toiminnassa oli myös runsain mitoin interaktiivisuutta. Ihmisiä houkuteltiin osaksi esitystä jo ennen sen alkamista ja kamerat kuvasivat yleisöä vähän väliä. Osa lavalle viedyistä katsojista oli aivan varmasti osa esitystä, sen verran hyvin toiminta pelasi yhteen. Mutta ainakin mukamas myöhässä saapuneen perheen astelu paikoilleen valonheitinten ja kameroiden loisteessa sovittiin oikeasti vasta paikan päällä. Mutta pitkät suvantokohdat smurffien vaeltaessa yleisön joukossa mukamas vapaaehtoisia lavallevietäviä etsimässä olivat tarpeettomankin pitkiä ja latteita.

Blue Man -shown linjattomuus on myös sitä, että esitys voi elää ja muuntua vaivattomasti. Yksittäisiä kohtauksia on helppo ottaa pois ja lisätä mistä ja mihin tahansa, kun ne eivät liity mitenkään toisiinsa. Sirkusmaisen pelleilyn ja temppuilun välissä voidaan aivan hyvin huudattaa yleisöä, soittaa musiikkia eriskummallisilla instrumenteilla, takoa maalia roiskuvia rumpuja, viskata yleisön päälle upeita parimetrisiä eri väreissä hohkavia ilmapalloja, leikitellä ja irvailla nykyteknologialla ja tietenkin vaihtaa asuja vähän väliä. Itse tykkäsin eniten upeista LED-asuista, jollaiset aiheuttaisivat loputtomasti kateutta missä tahansa kyberbileissä.

Ylipäätänsäkin produktio tuntui hämmästyttävän suurikokoiselta. Rekvisiittaa tuli ja meni jatkuvasti, lava vaihtoi muotoaan ja tekniikkaa näkyi riittävän. Tämä show ei kulje pakettiautoilla, vaan sen parikymmenpäinen tiimi tarvitsee varmasti useamman rekan kaikkeen tekniseen ja henkilökunnan tarpeistoonsa. Siksi ymmärrän, että tätä ei kannata pystyttää aivan pikkuisimpiin saleihin.

Hieno show se silti on - tässä muodossaan vaikuttava, värikäs, näyttävä ja äänekäs. Yleisöä viihdytetään ja yllätetään taitavasti, mutta samalla se on hetkittäin vaikea seurattava ja tunnelmaltaan poukkoileva. Silti miellyttävä kokemus, vaikkakaan ei sellainen, että siitä kohkaisi viikkokaupalla. Olisi kuitenkin kiva nähdä millaiseksi ja kuinka intiimiksi ryhmän show muuttuu klubikiertueella.

Blue Man Group esiintyi Tampere-Talossa 14.-16.9. Ryhmä jatkaa esiintymään Helsinkiin Hartwall Areenalle 19.-22.9.

Lisätietoja: https://www.blueman.com/
Lisätietoja: Hartwall Areenan esitykset

Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Jukka O. Kauppinen ja Blue Man Group