Kuten jo aiemmin totesimme, ovat Creativen pienet mp3-soittimet hintaansa nähden varsin käyttökelpoisia kapistuksia. Nyt soittimia on uudistettu kevyesti, ja testipenkkiin pääsivät 2 gigatavun versiot uudesta Zen Stonesta sekä Zen Stone Plus -mallista.

Saman perusrakenteen jakavilla soittimilla on yksi perustavaa laatua oleva ero: näyttö. Kun pelkkää Stonea ohjataan kuulon ja lujan uskon sekä pienen valon perusteella, kertoo Stone Plus selvällä suomenkielellä tapahtumista laitteen etulistoon sijoitetulla pyöreällä näytöllä. Näytön lisääminen nostaa laitteen hintaa noin 45 eurosta 60 euroon, ja vaikka prosentuaalisesti summa voi tuntua paljolta, on näyttö koko 15 euron arvoinen, ellei aio kadottaa soitintaan muutaman viikon käytön jälkeen. Nyt keskitymmekin enemmän näytöllisen version tutkimiseen, sillä näytötön malli ei jokapäiväisen käyttönsä puolesta eroa aiemmin arvioidusta, paitsi hivenen feminiinisen värimaailmansa vuoksi.

Zen Stone tuntuu kädessä mukavalta. Soitin on hauskan näköinen, miellyttävän tuntuinen ja riittävän pieni mahtuakseen oikeastaan minne tahansa(!). Paperilla Creative on iPod Shufflea hitusen suurempi, mutta toisaalta Stone Plussassa on näyttö ja muuta ekstraa, eikä tämän kokoista laitetta voi missään tapauksessa pitää erityisen suurena. Etulevystä löytyvät tutut äänenvoimakkuus- ja kappalevaihtonapit sekä keskellä ohjausympyrää sijaitseva nappula, jolla mm. liikutaan valikoissa ja josta laite kytketään päälle ja pois. Play/pause -nappi sekä ohjelmoitava pikavalintanappi majailevat laitteen yläreunassa. Sivussa on pieni mikrofonin aukko sanelukonekäyttöä varten, ja alapuolelta kurkistavat mini-USB ja pikkuruinen reset-nappi. Laite lataa itsensä vain USB-liitännän kautta, jonka kautta myös tiedostot siirretään. Tämä on fiksu vaihtoehto esimerkiksi iPodin datapiuhaan verrattuna (joka on aina joko hukassa tai muuten väärässä paikassa), sillä USB-piuhan voi lainata hätätilassa vaikka muistikortinlukijasta tai digikamerasta.

Tietokoneeseen kytkeminen on selkeää ja nopeata. Soitin näkyy automaattisesti siirrettävänä levyasemana käyttöjärjestelmän tiedostonhallinnassa ja musiikki siirtyy vempeleeseen kiitettävää tahtia. Musiikkia voi raahata suoraan soittimeen joko kappale kerrallaan tai kansioittain, jolloin Stone tunnistaa äänitiedostot automaattisesti ja soittaa niitä järjestyksessä. Myös satunnaistoiston voi kytkeä päälle, ja näytöllisessä versiossa voi loikkia kansiosta toiseen valikoiden kautta. Toki Stoneen voi tallettaa mitä vain tiedostoja, jos tahtoo käyttää mp3-soitintaan esimerkiksi työpaikan ja kodin väliseen tiedonsiirtoon. Stone toistaa mp3- ja WMA-tiedostoja, Stone Plus ymmärtää myös kopiosuojaamattomat AAC-tiedostot (esimerkiksi iTunes+).



Aiempaan Creativeen tottunut käyttäjä kiinnittää huomionsa nopeasti uudistuneen soittimen takapuoleen. Sieltä löytyy nimittäin pikkuriikkinen kaiutin, jolla sulosointuja voi jakaa kaiken kansan kuultavaksi. Kaiuttimen voi kytkeä Plus-mallissa päälle ja pois joko nappia painamalla tai valikosta, näytöttömässä Stonessa kaiutin soittaa sävelmää kun kuulokkeet irrottaa. Kummassakaan ei voi samanaikaisesti käyttää sekä kuulokkeita että kaiutinta. Kaiuttimen äänenlaatu vastaa kohtalaisen kannettavan tietokoneen tai kännykän äänilähdettä. Tästä päästään sitten näppärästi siihen, onko kaiuttimesta mitään hyötyä kenellekään, sillä kimittävää kaiutinta ei kukaan tosissaan musiikista pitävä voi äänentoistoon käyttää. Lapset varmasti ovat ominaisuudesta innoissaan, sillä esimerkiksi äänikirjan kuuntelemiseen nukkumaan mennessä laite soveltuu oikein hyvin.

Henkilökohtaisesti joudun äänestämään kaiutinta vastaan, sillä heikohkon äänenlaadun (no, okei, mitä muuta voi odottaa) lisäksi kaltaiseni paranodi henkilö menettää helposti järkensä sen kanssa. Kuuntelen musiikkia mp3-soittimella päivittäin vajaan pari tuntia bussimatkoilla, ja viikon testijakson aikana Creativen kaiutin oli saada minut hulluksi, kiitos alkuaikojen kokemuksen: Olin innokkaasti kuuntelemassa Imatran Voiman In/Out -kappaletta, kun äkkiä musiikki loppui. Ihmettelin tietysti, että mistä nyt on kyse, ja väänsin lisää äänenvoimakkuutta, kunnes etäisesti jotakin alkoi kuulua. No, ihmettelin aikani edelleen ja lopulta otin syvälle korviin tunkemani napit pois korvistani vain tajutakseni, että olin bussimatkan tiimellyksessä painanut soittimen ohjelmoitavaa pikavalintanäppäintä, joka oli vaihtanut äänen kuulokkeista kaiuttimeen ja tietysti olin epätoivon keskellä vielä kaiken kukkuraksi vääntänyt äänet täysille kuullakseni edes jotakin. Sainpa siinä jonkinlaisen leiman otsaani "luukuttaessani" hyvin korviin ottavaa kimittävää kaiutinta kanssamatkustajien iloksi. Tästedes jouduin aina varovasti asettelemaan soittimen paikkaan, jossa ei tulisi turhaan paineltua nappuloita...

...sillä laitteen päällä sijaitseva, ohjelmoitava pikavalintanäppäin edustaa jälleen kerran jonkinlaista suunnittelun kukkasta. Ei sillä, että olisi soittimen vika jos sekoilen kaiuttimen kanssa, mutta miksi ihmeessä pikavalintaan voi valita oikotieksi sekuntikellon, kaiuttimen, päiväysnäytön, mikrofonin tai radiokuuntelun, muttei näppäinlukkoa? Lukituskin löytyy, mutta se pitää käydä etsimässä valikon viimeisestä nurkasta, joten käyttämättä jää. Näppäinlukon pitäisi olla ehdottomasti joko ohjelmoitavissa pikavalintaan tai muuten selkeästi omana nappulanaan, sillä pienen soittimen nappulat painuvat herkästi pohjaan. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon mukana toimitettava kuminen suojus: on toki mukavaa, että soitin pysyy paremmin kuivana, puhtaana ja ehjänä kumisuojuksen ja pienen klipsin ansiosta, mutta jos klipsiä ei voi yhdellä kädellä avata painamatta samalla väkisin jotakin ohjauslevyn nappulaa, on jokin pielessä. Viisi kertaa yritin laittaa soitinta povitaskuni reunaan kiinni, mutta aina kappale alkoi joko kelautumaan eteenpäin tai hyppäsi seuraavaan. Laite on pieni, ja suojakotelo hyvä varuste, mutta tämä seikka kyllä sai hermot kiristymään useampaankin kertaan.



Olen monesti miettinyt, miksi Applen soittimet maksavat aina hieman enemmän kuin muut, vaikka ominaisuuksia on vähemmän kuin kilpailijoissa. Tässäkin tapauksessa 2-gigainen Shuffle maksaa reilun pari kymppiä enemmän, vaikka Applella ei ole näyttöä, ei sanelukonetta, ei kaiutinta tai FM-radiota. Vaan Applessa on kuulokkeet. Aivan, kuulokkeet. Ihan oikeat korvanapit, joilla voi kuunnella musiikkia ja nauttia siitä. Huolimatta siitä, että pilalle hemmotellut jenkkikriitikot jaksavat valittaa iPodien kuulokkeiden laadusta, ovat ne yleensä muiden valmistajien nappeihin verrattuna uskomattoman hyvät. Ensimmäisen testipäivän jälkeen oli pakko kaivaa laukusta vanhan iPodini napit ja kytkeä ne Creativeen, jotta pystyin jatkamaan tutkimuksiani. Kuulokkeiden vaihto todisti, että soittimen äänenlaatu sinänsä on hyvä, mutta alkuperäisillä kuulokkeilla saa kyllä heittää sitä kuuluisaa vesilintua. En muista kuulleeni aikoihin yhtä tukkoisia ja ponnettomia kuulokkeita kuin mitä Zen Stonen mukana tulevat napukat ovat. Kerta kaikkiaan, hirveätä kuraa.



Tällä tavalla meitä kuluttajia yritetään viedä. Stonen myyntipakkauksessa puhutaan monenlaisista ominaisuuksista, jotka varmasti viehättävät pahimpaan kilpailijaan verrattuna. Nämä lisäominaisuudet vain valitettavasti tungetaan mukaan soittimeen muiden ominaisuuksien kustannuksella, jolloin lopputulos on vähän sitä sun tätä. Stone Plussan ainoa lisäarvo iPod Shuffleen verrattuna on todellisuudessa näyttö, joka helpottaa käyttöä kovasti. Mikrofonitoiminto kelpaa juuri ja juuri omien muistiinpanojen tekoon (ja kuinkas moni muistaa tehneensä äänimuistioita milloinkaan?), sekuntikello löytyy varmaan jostakin muualtakin kuin mp3-soittimesta, ja se radio... kyynel. Kokeeksi menin Pispalanharjun päälle kokeilemaan FM-radion vastaanottokykyä, eikä yksikään kanava kuulunut kunnolla. Soitin osasi kyllä hakea automaattisesti kaikki erilaiset rutinat ja merkitä ne omiksi pikavalinnoikseen (voi sitten valita, haluaako tänään kuunnella ritinää Ysiviisseiskan vai kohinaa Novan taajuudella), mikä oli käytettävyyden kannalta ajatustasolla ihan hyvä ominaisuus.

Kaiken tämän tylyn avautumisen jälkeen on silti todettava, että mikäli olisin itse ostamassa edullista, alle sadan euron mp3-soitinta, päätyisin kuitenkin todennäköisesti juuri Zen Stone Plussaan. Applen Shuffleen verrattuna käyttö on ehkä kömpelömpää muutaman hassun napin vuoksi, mutta yleinen käytettävyys kohenee näytön olemassaolon seurauksena huimasti. Haluan tietää mitä tapahtuu, mikä kappale soi ja miten pitkään, ja Stone Plussan näyttö kertoo sen sekä selkeästi että tyylikkäästi. Kaiken kukkuraksi Applen sekoilut Macbook Airin ja iPhonen kaltaisten tuotteiden kanssa ovat vieneet brändiltä hohtoa, joten Creative ei tunnu ollenkaan pöllömmältä vaihtoehdolta, mikäli ymmärtää unohtaa radiokäytön ja muut "lisäominaisuudet". Myös suora USB-liitäntä pätkii arkikäytössä kaiken maailman dock connectorit, ja 20 tunnin toistoaika on nykyaikainen. Stonen edullinen hinta jättää myös Appleen verrattuna muutaman kympin käteistä, jolla irtoaa jo esimerkiksi Kossin tai Sennheiserin laadukkaat nappikuulokkeet, jolloin soittimesta voi nauttia täysin siemauksin.

Tuote: Creative Zen Stone 2 Gt
Myyjä: mm. Verkkokauppa.com
Hintaluokka: 45 euroa


Tuote: Creative Zen Stone Plus 2 Gt
Myyjä: mm. Verkkokauppa.com
Hintaluokka: 60 euroa